Elämä helpottaa

[exgoodgirl]

Viime vuonna minut todettiin katumattomaksi synnintekijäksi ja erotettiin seurakunnasta, vaikka koin katuvani ja olisin ollut valmis korjaamaan toimintaani oman hyvinvointini kustannuksella. Sinänsä pidän päätöstä oikeana, olin kuitenkin elänyt kaksoiselämää ja tehnyt erottamisen arvoisia asioita jo useamman vuoden, mutta silti tuntui todella ristiriitaiselta joutua "heitteillejätetyksi" juuri siinä vaiheessa, kun olisi ollut valmis lopettamaan salailun ja muuttamaan toimintaani parempaan suuntaan muutenkin kuin kulisseissa. Noin puoli vuotta kävin erotettuna joka kokouksessa, yritin mahtua muottiin ja pyrkiä takaisin mahdollisimman pian. Tein myös kirjallisen takaisinottoanomuksen, mutta vanhimmat olivat sitä mieltä että vaikka olinkin tehnyt kaiken oikein ja minun pitäisi jatkaa samaan malliin, niin aikaa ei ollut kulunut tarpeeksi paljon ja takaisin ottaminen niin pian voisi näyttää huonoa esimerkkiä muille seurakuntalaisille. Senkin jälkeen kävin vielä pari kuukautta kokouksissa, sitten turhauduin ja aloin miettiä sitä vaihtoehtoa että alankin rakentamaan elämää järjestön ulkopuolella.

Lopetin kokouksissakäymisen, erosin miehestäni ja aloin keskittyä asioihin, joita itse haluan tehdä. Avioero oli suurempi helpotus kuin mitä osasin kuvitellakaan. Sekin helpotti, kun ei enää stressannut siitä kuinka vääränlainen on ja miten pitäisi koko ajan muuttua. En koe olevani nyt huonompi ihminen kuin mukana ollessani. Elämäni ei ole täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa, mutta elän rehellisesti ja pyrin tekemään kaikille hyvää. Elämä tuntuukin hyvältä - odotin jotain suurta tyhjiötä hengellisten asioiden poisjäätyä, mutta sitä ei koskaan tullutkaan.

Oikeastaan ainoa asia, joka tuntuu pahalta, on välirikko perheenjäseniin (isä, äiti, sisarukset). Meillä oli todella hyvät välit ja oltiin päivittäin tekemisissä erottamiseen asti, mutta uskonnon vuoksi nykyään ei pidetä mitään yhteyttä. Tuntuu kauhean epäreilulta, että ainoa vaihtoehto saada asia kuntoon on elää sellaista elämää johon 12-vuotiaana luuli olevansa valmis sitoutumaan. Tietysti aika näyttää, mihin ja miten elämä vie, mutta tällä hetkellä olen suhteellisen sinut tämän "pakanaelämän" kanssa.

[Kaarmis]

El nelisen kuukautta vasta tämä matka? Ja nyt tuntuu jo noin hyvältä?

Lucky you. Varmastikin pieni henkisiä takapakkeja tulee, mutta uskoisin että olet oikealla tiellä.

[Tao]

Hei,
kiitos kokemuksestasi!
Toivottavasti tilanne perheenjäsentesi kanssa helpottaa ajan myötä - monesti niin käykin kun huomaavat että olet yhä se "sama" ihminen ja elämäsi voi olla hyvää ihan sellaisena kuin se on.
Kannattaa muuten nyt käyttää hengellisistä asioista jäävä aika hyödyksi kaikkien asioiden tutkimiseen eri näkökannoilta.. Moni jää erottamisen jälkeen sellaiseen ns. välitilaan. Eli että ei periaatteessa enää usko tai halua palata takaisin järjestöön, mutta silti saattaa jossain määrin ajatella asian olevan "totuus" ja pelätä harmagedonia. Sitten kun itselle on tosiasiat selvillä, on helppoa säilyttää mielenrauha eikä tarvitse moisilla päätään vaivata.

Jos kaipaat henkistä sparrausta niin laita viestiä, vaihdan mielelläni kokemuksia jos koet sellaisesta hyötyväsi

[exgoodgirl]

Joo, välitilan kanssa on kyllä jossain määrin edistyttykin. Alkuun tuntui tosi vahvasti että JT on ainoa oikea totuus mutta pikkuhiljaa sitä on uskaltanut alkaa kyseenalaistaakin monelta eri kantilta. Vieläkään en ihan täysin lynkkaa koko uskontoa, mutta harmagedon ei pelota enkä erityisemmin koe syyllisyyttä siitä etten usko enkä halua elää heidän oppiensa mukaan.

Siskolle pistin ikäväviestin tuossa joku aika sitten ja vastauskin tuli, joskin siitä tuli selväksi että takaisintuloa vain odotellaan kun sitten voidaan taas olla yhdessä ja mikään muu vaihtoehto ei käy edes mielessä. Isää näin kaupungilla sattumalta ennen joulua ja suureksi yllätykseksi se tervehti

[YksinäinenSusi]

Isää näin kaupungilla sattumalta ennen joulua ja suureksi yllätykseksi se tervehti

Wau! Isäsi rakastaa sinua enemmän kuin Jehovaa!