YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Kuva
Kuva: Joni Valkila

Peter Wallenius on ohjannut noin tunnin mittaisen dokumenttielokuvan "Uhrit". Se tulee katsottavaksi YLE:n Areenaan maanantaina 22.04.2019. Televisiossa tuo elokuva nähdään TV1-kanavalla 25.04.2019 kello 19:00. Tarkkaan rajattu kohderyhmä sai nähdä tuon elokuvan jo ennakkoon YLE:n auditoriossa. Läsnä olivat esiintyjät, ohjaaja ja koko YLE:n tuotantotiimi. Katsomossa istui myös muita kutsuvieraita, arviolta paikalla oli yhteensä noin 20 - 30 henkilöä.

Millainen elokuva "Uhrit" on?

Ohjaaja Peter Wallenius kertoo siitä näin:

"Dokumenttielokuva "Uhrit" kertoo Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmästä. Dokumentissa saamme seurata osallistujien keskustelua elämän muutoksestaan. Kurinalaisena uskonyhteisön jäsenenä elänneet kertovat erostaan yhteisöstä ja uuden elämäntavan haasteista. Jäikö jotain kaipaamaan, oliko ratkaisu oikea ja voiko antaa anteeksi?"

Dokumentin ohjannut Peter Wallenius antoi JP-Uutisille haastattelun. Mitä mietteitä hänellä on dokumentin tekemisestä ja uskonyhteisöistä?

Peter Wallenius on tarkastanut tämän tekstin. Se löytyy tästä osoitteesta.

Kuva
Kuva: YLE / Dokumenttielokuva
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Mielenkiintoista. Tullee katsottua kyllä. Kiitos jälleen JP! :)
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Peter Walleniuksen dokumenttielokuva "Uhrit" on nyt katsottavissa YLE Areenassa.

Dokumentin esittely täällä.

Suora linkki YLE Areenaan täällä.

Kuva

Kuva
Pulu

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Pulu »

Huh, huh ja huh! En olisi uskonut, että voin yhden tunnin aikana kokea kaikki mahdolliset tunnetilat ja jopa yhtä aikaa. Hyvää jatkoa kaikille mukana olleille. Se elämä alkaa vasta järjestön jälkeen, näin se on. Tämä oli oikeasti ns. heviä kamaa koko ohjelma ja palautti mieleen sen mitä lähtö sieltä todella oli ja mitä mielessä liikkui.

Tom-Kristianin kokemus luopiosta, joka kohtelee luopuoita kuin luopioita on minullekin tuttu (viittaan tuohon absurdiin ”homopuistokokemukseem”) ja sellainen tilanne oli kyllä aika WTF. Toki paikka ja tilanne oli melko erilainen, mutta silti samanlainen. Todella surettaa nämä eksät, jotka ovat edelleen silti vielä kiinni siinä järjestössä jollain lailla henkisesti. Kun tarjolla olisi vapaus.
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Todella hieno dokumentti, suosittelen kaikille!
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Dokumenttiprojekti: Uhrit – kun uskonyhteisö tekee elämästä helvetin

Teksti: Peter Wallenius, Uhrit-dokumentin ohjaaja

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/2 ... n=ylefiapp
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Mielenkiintoinen havainto lähipiirin Jehovan todistajista: järjestään kaikki ovat katsoneet dokumentin ja se on herättänyt keskustelua. Näin vaikka hallintoelimen ohjeita noudattaen olisi pitänyt olla katsomatta.

Tästä näkövinkkelistä oli vähän harmi että ohjelma keskittyi "marginaaliryhmiin". Kaksi kolmesta Jehovan todistajasta jättää uskonnon. Nämä ovat pääosin "normaaleja" heteroita. Nyt ohjelma enemmänkin vahvisti mielipidemuokkauksen alaisuudessa olevien todistajien ennakkoluuloja uskontonsa jättäneistä.

Ja vielä varmuuden vuoksi: itselläni ei ole ennakkoluuloja LGBT ihmisiä kohtaan.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Tony »

Syväkurkku kirjoitti: 26.04.2019 11:23 Mielenkiintoinen havainto lähipiirin Jehovan todistajista: järjestään kaikki ovat katsoneet dokumentin ja se on herättänyt keskustelua. Näin vaikka hallintoelimen ohjeita noudattaen olisi pitänyt olla katsomatta.

Tästä näkövinkkelistä oli vähän harmi että ohjelma keskittyi "marginaaliryhmiin". Kaksi kolmesta Jehovan todistajasta jättää uskonnon. Nämä ovat pääosin "normaaleja" heteroita. Nyt ohjelma enemmänkin vahvisti mielipidemuokkauksen alaisuudessa olevien todistajien ennakkoluuloja uskontonsa jättäneistä.

Ja vielä varmuuden vuoksi: itselläni ei ole ennakkoluuloja LGBT ihmisiä kohtaan.
Dokumentissa on kolme entistä todistajaa, joista yksi kertoo olevansa homoseksuaali. Todistajien ennakkoluulothan saavat polttoainetta vaikka tiiliseinästä, mutta eikö tuo asetelma mene ihan normaaliin hajontaan? :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Mä olisin kaivannut lahkotiedottajan koottuja selityksiä. Niitähän olisi riittänyt kyllä. :)
Huumoria, ei välttämättä liity mihinkään, mutta mikäpä liittyisi
Uusi laumakirja. Täältä löytyy kyllä ohjetta. ;)Kuva
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Tony kirjoitti: 26.04.2019 12:22 Dokumentissa on kolme entistä todistajaa, joista yksi kertoo olevansa homoseksuaali. Todistajien ennakkoluulothan saavat polttoainetta vaikka tiiliseinästä, mutta eikö tuo asetelma mene ihan normaaliin hajontaan? :)
Ihan totta. Mutta kuulemissani keskusteluissa koko sakki, lähtöuskonnosta riippumatta, miellettiin yhdeksi luopioporukaksi ja tällöin poikkeavuuksia löytyi jo enemmän. Ja siihen tuntui huomio kiinnittyvän. Ei esimerkiksi siihen vääryyteen ja ongelmiin mihin karttaminen on johtanut.

Mutta kaiken kaikkiaan tuntuisi kuin hallintoelimen ote olisi höltymässä. Seurakuntalaiset katsovat "kiellettyjä" ohjelmia ja useat kieltäytyvät karttamastakin.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Syväkurkku kirjoitti: 26.04.2019 14:56Mutta kuulemissani keskusteluissa koko sakki, lähtöuskonnosta riippumatta, miellettiin yhdeksi luopioporukaksi ja tällöin poikkeavuuksia löytyi jo enemmän. Ja siihen tuntui huomio kiinnittyvän. Ei esimerkiksi siihen vääryyteen ja ongelmiin mihin karttaminen on johtanut.
Ehkä olisi liikaa vaadittu, että he pystyisivät heti käsittelemään asiaa kovin syvällisesti. Tärkeää kuitenkin on, että he itse ovat avanneet oven kriittisille ajatuksille valitsemalla katsoa sellaisen dokumentin, jota tosi kristitty ei oikeastaan saisi katsoa. Tämä on ihan eri asia kuin se, että esim. kenttäpalveluksessa joutuu kuulemaan jonkin kriittisen ajatuksen, vaikka sekin voi joissain tapauksissa kylvää epäilyksen siemenen. Hyvä, siitä se lähtee - nyt vain tirkistelemään lisää netin ihmeellisestä maailmasta :thumbup:
Mutta kaiken kaikkiaan tuntuisi kuin hallintoelimen ote olisi höltymässä. Seurakuntalaiset katsovat "kiellettyjä" ohjelmia ja useat kieltäytyvät karttamastakin.
Netin käytön lisääntyminen, materiaalin viihteellistyminen ja sosiaalisen kontrollin väheneminen, kun seurakuntia harvennetaan ja ohjelmaa vähennetään, voi olla Vartiotornin kannalta hyvinkin tuhoisa yhdistelmä.
OKSA

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja OKSA »

Suorastaan uskomaton on fiilikseni katsoessani uunituoreen dokumentin UHRIT, jossa joidenkin uskontokuntien entiset jäsenet tilittävät tuntojaan eronsa tai erotetuksi tulonsa jälkeen.
Otan esille vain yhden ohjelmassa esiintyneen henkilön kommentoinnin.
Kaikkein eniten ihmettelin erään heistä, entisen seurakunnan vanhimman valhemaailmassa elämistä vuosikausia . Kuinka hän pystyi siihen? Olemaan siis seurakunnan vanhin, oikeuskomitean jäsen harjoittaen jatkuvaa moraalittomuutta kruisailemalla erilaisissa paikoissa, joissa tapaa homo-miehiä. Millainen ihminen kykenee jatkuvaan valheeseen ja petokseen itseään, Jumalaa ja seurakuntaansa kohtaan. Siis tuotahan jatkui lähes 10 vuotta ja enemmänkin jos oikein ymmärsin. En havainnut minkäänlaista katumusta millään tasolla kyseisen ohjelmassa esiintyneeltä entiseltä seurakunnan vanhimmalta. Sen sijaan hän etsi puolusteluja ja syyllisti vain Jehovan todistajia kaikesta tapahtuneesta. Koko ohjelman huipentuma minusta oli ohjelman loppupuolella kyseisen henkilön ajatukset tapahtumasta, joka sattui paikassa, jossa luonnon keskellä miehet tapailevat toisiaan tietty asia mielessä. Miten hän edes kehtasi ottaa esimerkiksi entisen erotetun Jehovan todistajan, jonka hän tapasi kyseisellä metsäalueella. Hänen kertomuksensa mukaan erotettu JT oli sanonut hänelle, että palaa takaisin ja tunnusta syntisi.
Lisäksi tuo henkilö kertoi tunteneensa kylmän hien nousevan pintaan, nähdessään kyseisen henkilön samalla viikolla heidän kokouksessaan. Ainoa asia, joka tuon valhemaailmassa elävän vanhimman mieleen tuli oli pelko JÄÄÄDÄ KIINNI ja että tuo mies ilmiantaisi hänet. Mutta tuo mies ei kuitenkaan ilmiantanut häntä, vaan oman seurakunnan sisaret löysivät hänen homoeroottisia runojaan ja siitä seurasi sitten sanktioita, jotka lopulta johtivat hänen erottamiseesna.
Noiden kahden henkilön historia on aivan erilainen. Toinen, eli ohjelmassa esiintynyt vanhin oli edelleen Jehovan todistaja ja seurakunnan johtoasemassa ja toinen oli erotettu todistajista, joka oli ajatellut takaisin paluuta, mutta oli kuitenkin samassa paikassa tuon vanhimman kanssa. Ohjelman vanhin ei kyennyt näkemään omassa toiminnassaan minkäänlaista väärää, vaan näki vaicvaa siitä, että tuo erotettu EX todistaja yritti vain hänen parastaan sanomalla, että "palaa takaisin Jehovan luo". Tuolla erotetulla JT:llä ei ollut minkäänlaisia velvoitteita seurakuntaa kohtaan, mutta tuolla seurakunnan vanhimmalla OLI. Tässä on mielestäni selvä ero siinä vastuussa, joka ihmisellä, joka on mukana totuudessa tulisi olla. Tuon kaksoiselämää viettävän ihmisen asenne on hyvin vääristynyt.
Mutta muuten ohjelma käsitteli teemaa eri näkökulmista, jolloin voi hahmotella jonkinlaista kokonaisikuvaa, miten heistä jokainen on kokenut oman uhriutumisensa eri uskonnoissa ollessaan. Ihmiset ja kokemukset ovat uniikkeja, ainutkertaisia ja puhuttelevia. Mutta edelleen sanon, että usein tälläisissä dokumenttien antama kuva Jehovan todistajista on liian yksipuolinen ja syyllistävä.
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

OKSA kirjoitti: 03.05.2019 13:10Kaikkein eniten ihmettelin erään heistä, entisen seurakunnan vanhimman valhemaailmassa elämistä vuosikausia . Kuinka hän pystyi siihen? Olemaan siis seurakunnan vanhin, oikeuskomitean jäsen harjoittaen jatkuvaa moraalittomuutta kruisailemalla erilaisissa paikoissa, joissa tapaa homo-miehiä. Millainen ihminen kykenee jatkuvaan valheeseen ja petokseen itseään, Jumalaa ja seurakuntaansa kohtaan. Siis tuotahan jatkui lähes 10 vuotta ja enemmänkin jos oikein ymmärsin. En havainnut minkäänlaista katumusta millään tasolla kyseisen ohjelmassa esiintyneeltä entiseltä seurakunnan vanhimmalta.
Ottamatta kantaa mihinkään "synteihin" ajattelin muistuttaa sinua parista asiasta.

Homous ei ole valintakysymys. Suurin osa heistä tietää ja tuntee sen jo ihan nuoresta saakka, näin minulle on asiantuntevalta taholta kerrottu.

Kun homous ei ole oma valinta ja sattuu syntymään JT-perheeseen, ovat vaihtoehdot vähissä. Pitäisikö asia julistaa kaikille, myös vanhimmille? Tuo olisi tietenkin rehellistä, mutta mitä siitä seuraisi? Nuorukainen, joka ei itse ole valinnut seksuaalista suuntautumistaan eikä uskonnollista perhettään, on "pattitilanteessa", jos käytetään shakkipelin termiä. Jos hän kertoo asiasta kaikille, hänet hylätään. Sekä perhe että seurakunta hylkää. Jos hän ei kerro vaan yrittää elää päällisin puolin niin kuin muut yhteisössä, hän joutuu elämään kaksoiselämää, joka kuluttaa henkisesti.

Kertoisitko minulle, OKSA, miten kyseessä olevan henkilön olisi tullut menetellä elämässään ja kertoisitko senkin, mitkä seuraukset asioista olisivat olleet.
Vieras

Re: YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kiitos OKSA kommentistasi. Ajattelin vastata tähän itse kun minulle esitettiin kysymyksiä. Ilmeisesti olet joku joka tuntee minut ja tapaukseni hyvin koska tiedät, että "seurakunnan sisaret" löysivät runojani. Itse en tiedä kuka runoni on löytänyt. Käsittääkseni tämä tieto on vain oikeuskomiteani veljillä ja runojen löytäjällä (ja tietysti runojeni löytäjät ovat voineet tätä tietoa juoruta eteenpäin) En siis tiedä kuka runot löysi ja enää se ei minua edes hirveästi kiinnosta.
Miten pystyin elämään kaksoiselämää, miksi elin ja tunnenko katumusta? Elin kaksoiselämää koska pelkäsin. Pelkäsin, että joudun sukulaisten ja ystävien hylkäämäksi. Miten pääni kesti kaiken? Ei se kestänytkään. Olen joutunut turvautumaan terapiaan, lääkkeisiin ja vertaistukeen. Vertaistuella on ollut todella suuri merkitys! Homudestani en koskaan yrittänyt päästä eroon. Se ei ole mahdollista. Olen tiennyt aina olevani homo ja etten ole sitä valinnut.

Kokemus jonka kerroin homopuistikosta kuvastaa hyvin elämää jota elin silloin. Siitä tulee mieleen ahdistavia muistoja.

Kadunko mitään? Voi, kadun niin paljon asioita! Eniten sitä etten eronnut jehovantodistajista vuosia aikaisemmin.

Mitä "Uhrit"-dokkariin tulee sitä tehtiin useiden kuukausien ajan. Kamerat unohtuivat nopeasti. Jaoin omaa tarinaani ja muut jakoivat omaansa. Meillä oli tapaamisia 11 joista kukin kesti kaksi tuntia. Vertaistukitapaamisissamme emme miettineet mikä sanomisistamme päätyy tv-ruutuun. Saamani palautteen perusteella siitä on ollut tukea ja apua monille. Koska elämäntarinani näyttää kiinnostavan siitä voi lukea lisää blogistani https://vapauttarakastava.wordpress.com ... S59TPoL5js

Aurinkoista kevättä!
terveisin,
Tom-Kristian Heinäaho
Vastaa Viestiin