Johanna Hurtig kertoo kysyneensä itseltään toistuvasti: miksi? Miksi hän halusi papiksi vielä tässä iässä ja tällaisessa elämänvaiheessa?
Syitä on monia, Hurtig sanoo.
– Mutta jotenkin ne yhdistyvät tutkimusvuosiini 2009–2013.
Omassa herätysliikkeessä tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön tutkiminen ei ollut Hurtigille vain akateeminen prosessi. Se vaikutti häneen hengellisesti. Hän kertoo ymmärtäneensä, että jokin, mitä hän noina vuosina kohtasi, järkytti häntä syvästi.
Hurtigin mukaan kyse ei ollut niinkään siitä, että ihmiset tekevät pahoja asioita toisilleen eikä siitäkään, miten rumia asiat voivat olla.
– Se ei ollut uutta. En ollut enää nuori tuolloinkaan.
Hurtig sanoo, että häntä järkytti epärehellisyys, jota hän tutkimusvuosinaan kohtasi.
– Uskovaisina itseään pitävät eivät tunnistaneet epärehellisyyttä itsessään, toisissaan eivätkä yhteisötasolla, vaikka merkit olivat selviä ja helposti nähtävissä.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/hyva ... sta-katso/Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kehitystä kokonaisuutena Hurtig on seurannut viime vuosina etäämmältä. Hän toteaa, että liikkeen kriisit ovat olleet isoja asioita monille niistä, joille liike on turvapaikka.
Julkisuudessa käsiteltiin lyhyen ajan sisällä useita herätysliikkeelle vaikeita asioita: naisten asemaa ja suhdetta raskauden ehkäisyyn, naispappeutta, hyväksikäyttöskandaaleja.
Johanna Hurtig toteaa, ettei osaa sanoa, miten syvälle liike on asioissa mennyt tai onko kaikki takanapäin.
– Tuntuu kuitenkin, että jotain on tapahtunut. Herätysliikkeessä on alettu ymmärtää, ettei sen jättäneiden kritiikkiä voi syrjäyttää ihan kokonaan.
Paljon yhtymäkohtia jehovantodistajuuteen. Lieneekö vanhoillislestadiolaisuus, kilpaileva ainoan oikean totuuden liike, kuitenkin pidemmällä itsetutkiskelussa ja ongelmien korjaamisessa?