Jehovan todistajat ja mielenterveys

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Valtakunnan palvelus kirjoitti vuonna 2002:
"Onnellinen on se kansa, jonka Jumala on Jehova!” (Ps. 144:15.) Tässä raamatunjakeessa Jehovan todistajia kuvaillaan maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Mutta miten onnellisia me oikeasti olimme?

Jo vuosia kiinnitin useammassa seurakunnassa huomiota siihen, että monet tuntemamme sisaret napsivat mielialalääkkeitä ja veljillä rankempikin ryyppääminen oli yleistä. Nämä tavat eivät kerro kovinkaan onnellisista ihmisistä. Ajattelin usein, että nämä henkilöt olivat poikkeustapauksia ja ainoastaan sattuneet tuttavapiiriin. Ristiriitainen olo syntyi siitä, että "maailmallisten" työ- ja harrastustuttavien keskuudessa tällaista ilmiötä ei juurikaan ollut.

Ovatko mielenterveysongelmat yleisempiä Jehovan todistajilla? Selvittelin asiaa ja osoittautui, että kysymystä on tutkittu myös tieteellisesti.

Ruotsalainen psykiatri Rylander tutki vuonna 1946 126 kutsuntaikäistä Jehovan todistajaa. Näistä 51 oli neuroottisia, 42 psykoottisia, 32 henkisesti jälkeen jääneitä ja viidellä oli aivovamma. Rylander päätyi arvioimaan Jehovan todistajuuden olleen vahingollista mielenterveydelle, usein huomattavassa määrin. Rylander kuvasi tutkimiensa Jehovan todistajien olevan puutteellisia koulutukseltaan, tunne-elämältään epävakaita ja heiltä puuttuivat syvemmät sosiaaliset suhteet. (Gosta Rylander. "Jehovah's Vittnan-En Psykologisk- Sociologisk Studie," (A Psychological and Sociological Study of Jehovah's Witnesses). Nordisk Medicin (Scandinavian Medicine), Vol. 29, 1946, 526–533).

Yhdysvalloissa psykiatri M.J. Pescor tutki 177 aseista kieltäytynyttä Jehovan todistajaa vuonna 1949. Hän totesi psykoosien määrän olevan seitsemäntoista kertaa yleisempää Jehovan todistajien keskuudessa kuin keskimäärin väestössä. (M.J. Pescor "A Study of Selective Service Law Violators," The American Journal of Psychiatry, Vol. 105 1949, 691–652).

Sveitsiläinen psykiatri J. Janner tutki vuonna 1953 satakunta Jehovan todistajaa aseistakieltäytymisen vuoksi. Hänen mukaansa merkittävällä määrällä Jehovan todistajia esiintyi voimakasta ahdistuneisuutta, neuroottisuutta, sisäänpäin kääntyneisyyttä ja sosiaalista eristäytymistä. Lopputuloksena Janner totesi mielenterveyden ongelmien olevan huomattavasti yleisempiä Jehovan todistajien keskuudessa. (J. Janner "Die Forensisch--Psychiatrishe Und anitatsdienstilche Beurteilung bon Diestrweigern," (The Forensic, Psychiatric and Military Medical Assessment of conscientious Objectors), Schweitz Med. Wschr., Vol.92, 1963, 89–826).

Australialainen psykiatri John Spencer tutki vuonna 1975 australialaisten mielisairaaloiden potilaita laajassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli mukana myös 50 Jehovan todistajaa. Hänen mukaansa vakavat mielenterveydelliset sairaudet olivat Jehovan todistajien keskuudessa kolme kertaa yleisempiä kuin väestössä keskimäärin ja erityisesti skitsofrenia oli neljä kertaa yleisempää. (John Spencer. "Mental Health Among Jehovah's Witnesses," British Journal of Psychiatry, Vol. 126, 1975, 556.).

1980-luvulla Havor Montague tutki Ohion osavaltion mielisairaaloihin kirjoittautuneita henkilöitä vuosina 1972–1985. Montaguen arviot olivat melko tyrmäävät. Hän arvioi, että mielenterveyteen liittyvien sairausten esiintyvyys Jehovan todistajilla on 10–16 kertaa yleisempää kuin väestöllä keskimäärin. Hän arvioi, että kymmenisen prosenttia julistajista tarvitsee mielenterveyden ammattilaisen apua. Montague arvioi, että toisaalta Jehovan todistajien oppi vetoaa mielenterveyden ongelmista kärsiviin, mutta että toisaalta Jehovan todistajuus myös aiheuttaa ongelmia. Montaguen mielestä tämän todistaa se, että usein mielenterveyden ongelmista kärsineet Jehovan todistajat olivat huomattavasti onnellisempiä jätettyään Jehovan todistajat. (Havor Montague. "The Pessimistic Sect's Influence on the Mental Health of Its Members: The Case of Jehovah's Witnesses," Social Compass, Vol. 24, 1977, 135–147).

Useat muutkin eri maissa tehdyt tuoreemmat tutkimukset ovat vahvistaneet. että mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat Jehovan todistajien keskuudessa paljon yleisempiä kuin keskimäärän väestössä. (Elmer Koppl. Die Zeugen Jehovas; Eine Psychologische Analyses. (Ph. D. Thesis Germany, 1985) ; (Kjell Totland "The Mental Health of Jehovah's' Witnesses." Journal of the Norwegian Psychological Association, In Press.); Jerry Bergman. The Evaluation of an Experimental Program Designed to Reduce Recidivism Among Second Felony Offenders. (Detroit, MI: Wayne State University Ph.D. Thesis, 1976).

Erityisesti vanhempia tutkimuksia voisi kritisoida siitä, että ne kohdistuivat lähinnä aseista kieltäytyneisiin nuoriin miehiin. Jotkut näistä saattoivat teeskennellä sairasta välttyäkseen asepalveluksesta ja näin luvut olisivat vääristyneitä. Muut tutkimukset kuitenkin tukevat yksiselitteisesti tuloksia ja vievät näin ollen pohjan tältä väitteeltä.

Kaikki tutkimukset tukevat voimakkaasti väitettä, että mielenterveysongelmat ovat Jehovan todistajien keskuudessa paljon yleisempiä kuin väestössä keskimäärin. Montaguen havaintojen perusteella näyttää siltä, että tämä johtuu kahdesta tekijästä: Jehovan todistajien oppi vetoaa henkilöihin, joilla on mielenterveyden ongelmia ja toisaalta Jehovan todistajien oppi on omiaan aiheuttamaan uusia mielenterveyden ongelmia.

Vuonna 2017 norjalainen (nyttemmin entinen) Jehovan todistaja Rolf Furuli esitti kritiikkiä joitakin edellä mainittuja tutkimuksia kohtaan. (Youtube: Rolf Furuli: The Mental Health of Jehovah´s Witnesses). Todellisuudessa Furuli esittää perustelemattomia väitteitä. Jehovan todistajien tavoin hän ei esitä väitteilleen tueksi lainkaan viitteitä. Furuli oli tehnyt aiheesta oman ”tutkimuksensa”. Hänen käyttämänsä menetelmät osoittavat lähes täydellisen tietämättömyyden tieteellisestä menetelmästä. Furuli oli saanut Vartiotorniseuran lähettämään kaavakkeen useille seurakunnille muutamissa maissa. Kaavakkeella pyydettiin seurakunnan vanhimpia kertomaan lukumääriä henkisistä sairauksista kärsivistä seurakunnan jäsenistä sekä itsemurhan tehneistä. Ensimmäinen ongelma menetelmässä liittyy siihen, että vanhimmat eivät suinkaan aina ole tietoisia seurakuntalaisten terveystiedoista, eikä heidän tulekaan tietää niistä. Lisäksi vanhimpia kehotettiin erittelemään tiedossaan olevat sairaudet. Miten nämä yleensä varsin vähän koulutusta saaneet henkilöt pystyvät erottamaan vaikkapa skitsofrenian kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä? Mitä itsemurhan tehneiden lukumäärään tulee, Furulin menetelmällä saatu luku on tietenkin pienempi kuin muissa tutkimuksissa esitetyt arviot. Itsemurhan tehneet ovat useissa tapauksissa joutuneet jo aiemmin henkisiin ongelmiin ja jättäytyneet toiminnasta. Lisäksi itsemurha on Jehovan todistajien mukaan synti, eikä itsemurhan tehnyttä enää lasketa Jehovan todistajaksi. Kaikkein suurin ongelma Furulin menetelmään liittyy kuitenkin siihen, että niin seurakuntalaisetkin kuin vanhimmatkin on ehdollistettu esittämään onnellista. Seurakuntalaiset tuskin kertovat vanhimmistolle henkisistä ongelmistaan ja toisaalta vanhimmistot eivät halua kertoa Vartiotorniseuralle seurakunnan ongelmista. Furulin vastine ei kestä minkäänlaista tieteellistä kritiikkiä, samoin kuin eivät hänen väitteensä liittyen Jerusalemin tuhoon vuonna 607 eaa.

Kultit tuhoavat ihmisten mielenterveyden. Tämä aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Yhdysvalloissa yksityinen mielenterveyssektori tarjoaa palveluja kulttien uhreille. Tässä on kuitenkin se ikävä puoli, että ainoastaan varakkailla on mahdollisuus saada apua. Pohjoismaiseen demokratiaan kuuluisi luontevasti yhteiskunnan tarjoama apu, mikä käytännössä tarkoittaisi terapeutteja, jotka olisivat erikoistuneet auttamaan kulttien uhreja.

Lainsäätäjä puolestaan voisi estää (ainakin osittain) näiden ongelmien muodostumista kriminalisoimalla Jehovan todistajien (ja tietysti muidenkin kulttien) harjoittaman hengellisen väkivallan. Järjestelmällinen, ylhäältä määrätty totaalinen henkilön karttaminen on hengellisen väkivallan äärimmäinen muoto, joka lähes aina johtaa mielenterveyden horjumiseen.

Jehovan todistajat eivät sittenkään taida olla maailman onnellisin kansa.
Viimeksi muokannut Syväkurkku, 12.09.2020 23:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja katuva »

Hyvä kirjoitus. Itse olen paljon terapeutilla käynyt, että käsitteistö on tuttua. Lähtökohtaisesti mielenterveysongelmat koskettavat siten suuresti myös ex-jt populaa. Toki, jos joku todistaa minulle sen, että vain tervein osa lähtee ja erottamisella/eroamisella on suuri terapeuttinen vaikutus, niin olen valmis muuttamaan mielipiteeni.

Tällaisena yli 50-vuoden kokemusasiantuntijana jehovantodistajuudesta, olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että aivan henkisesti terveimpiin yksilöihin tämä "totuus" ei iskenyt samalla volyymille, kuin valmiiksi huojuviin. Sitten kun nämä valmiiksi ahdistuneet, neuroottiset ja psykoottiset avioituivat keskenään ja tekivät lapsia, niin ongelma käytännössä rikastui. Ongelman toinen puoli taas kouluttamattomuus, uskon leviäminen köyhissä vähemmistöissä ja köyhyys. Eväät käsitellä ongelmia ovat huonot alhaisen älykkyyden ja köyhyyden takia. Tie oli auki pedofiiliongelmiin, insestiin ja muihin perhe-elämän ongelmiin.

Kun mielenterveytensä kanssa kamppaileva vähemmistöuskoon kuuluva, vielä mahdollisesti muuhunkin vähemmistöön kuuluva sitten joutuu tekemisiin yhteiskuntien kanssa, jotka jo valmiiksi suhtautuvat jehovantodistaja yksilöön negatiivisesti, niin on siinä kestämistä. Kun näille vihamielisille ihmisille sitten pakosta saarnaa kuukaudesta toiseen, niin en yhtään ihmettele, että heikoimmat jo huojuu vahvasti.

Taas toisaalta. On tutkittu, että kun kansakunta on sodassa, niin itsemurhat ja mielenterveysongelmat vähenevät. Ilmiötä on selitetty sillä, että päämäärä ja ponnistukset tukevat mielenterveyttä. Lisäksi, kun arki on sodassa kaikille lähes yhtä vaikeaa, niin tunne siitä, että ollaan yhteisessä veneessä tukee mielenterveyttä. Mielestäni tämä on tukenut jehovantodistajien mielenterveyttä. Jehovantodistajat ovat olleet lähes sotatilaa muistuttavassa tilanteessa, jossa taistellaan maailmaa vastaan ja luotetaan siihen, että Harmagedon pian tulee ja selvitään sodasta voittajina. Mielestäni tämä on suuri ongelma! Oma sekoiluni nimittäin alkoi, kun tajusin että me olemme olleet väärässä koko ajan, mutta tunnepuoli ei päästä koskaan irti. Joku puhuu Tukholman synroomasta, mutta ei tämä sitä ole, tämä on paljon syvemmällä sielussa ja mielessä. Jotkut eivät vain pääse irti. Terapeutti ei osaa selittää sitä, miksi joka kerta kun istun valtakunnansalin penkkiin, niin tulee turvallinen ja lämmin olo.

Meidän pitäisi saada terapeutteja, jotka ovat keskittyneet auttamaan ihmisiä kulteissa ja niitä, jotka ovat lähdössä kultista tai lähteneet. Terapeuttien koulutuksiin pitäisi saada jonkin sortin erikoistuminen juuri näihin uskonnollisiin kysymyksiin. Uskoisin, että tämän sortin terapeutti pysyisi leivän syrjässä kiinni ja asiakkaita riittäisi.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Katuva kirj. : Kun mielenterveytensä kanssa kamppaileva vähemmistöuskoon kuuluva, vielä mahdollisesti muuhunkin vähemmistöön kuuluva sitten joutuu tekemisiin yhteiskuntien kanssa, jotka jo valmiiksi suhtautuvat jehovantodistaja yksilöön negatiivisesti, niin on siinä kestämistä. Kun näille vihamielisille ihmisille sitten pakosta saarnaa kuukaudesta toiseen, niin en yhtään ihmettele, että heikoimmat jo huojuu vahvasti.

Taas toisaalta. On tutkittu, että kun kansakunta on sodassa, niin itsemurhat ja mielenterveysongelmat vähenevät. Ilmiötä on selitetty sillä, että päämäärä ja ponnistukset tukevat mielenterveyttä. Lisäksi, kun arki on sodassa kaikille lähes yhtä vaikeaa, niin tunne siitä, että ollaan yhteisessä veneessä tukee mielenterveyttä. Mielestäni tämä on tukenut jehovantodistajien mielenterveyttä. Jehovantodistajat ovat olleet lähes sotatilaa muistuttavassa tilanteessa, jossa taistellaan maailmaa vastaan ja luotetaan siihen, että Harmagedon pian tulee ja selvitään sodasta voittajina. Mielestäni tämä on suuri ongelma! Oma sekoiluni nimittäin alkoi, kun tajusin että me olemme olleet väärässä koko ajan, mutta tunnepuoli ei päästä koskaan irti. Joku puhuu Tukholman syndroomasta, mutta ei tämä sitä ole, tämä on paljon syvemmällä sielussa ja mielessä. Jotkut eivät vain pääse irti. Terapeutti ei osaa selittää sitä, miksi joka kerta kun istun valtakunnansalin penkkiin, niin tulee turvallinen ja lämmin olo.
Samoin näkisin, todistajiin on vuosikymmenten kuluessa liittynyt paljon jo valmiiksi mielenterveysongelmaisia ja epävakaita koska he ovat saaneet / kokeneet saavansa todistajuudesta tukea erilaisiin elämäntilanteisiin, jotkut eivät ole myöhemmissä vaiheissaan saaneet kuitenkaan tukea tai tuki on osoittautunut riittämättömäksi ja amatöörimaiseksi sillä uskonnon harjoittamisella ei voi parantaa esim. skitsofreniaa joten tällaisten henkilöiden sairaudet päätyvät tilastoihin *Jehovan todistajille" leimallisia joista on sitten lyhyt matka joidenkin tutkijoiden osoitteleviin tutkimuksiin.
Turvallinen ja hyvä olo on hengellismieliselle ihmiselle ominainen mielentila esim. silloin kun hän kokoontuu yhteen muiden samanmielisten kanssa mutta tällä on kääntöpuolensa kuten Rutherford aikoinaan totesi: "uskonto on ansa..." ja joku toinen on sanonut uskonnon olevan "oopiumia..."
Hengellinen uneliaisuuskin voi synnyttää valheellista turvallisuuden tunnetta ja hyvää oloa kun sille vaihtoehtona olisi vaivalloinen asioiden selvittely ja uskon perusteiden läpikäyminen.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Syväkurkku kirj. :Furulin vastine ei kestä minkäänlaista tieteellistä kritiikkiä, samoin kuin eivät hänen väitteensä liittyen Jerusalemin tuhoon vuonna 607 eaa.
Mitenkähän on, itse kun joskus epätieteellisesti tutkien mutta Raamatun lukuja ja Israelin /Juudan kuninkaiden hallitusvuosia laskien päädyin juuri vuosiin 607 tai 606 Jerusalemin tuhon alkuvuotena jolloin Nebukadnessar tai oliko se hänen isänsä tuli ja häpäisi temppelin ryöstämällä kuningas Hiskian esittelemät aarteet vieden ne Babyloniaan ja jollen väärin muista otti ensimmäiset vangitkin tuolloin.
Jerusalemin kaupunkia ei tosin tuolloin vielä tuhottu joten tämän suhteen olen historiantutkijoiden yleisesti hyväksymällä linjalla.
Vieras

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Pro et contra kirjoitti: 12.09.2020 23:38
Syväkurkku kirj. :Furulin vastine ei kestä minkäänlaista tieteellistä kritiikkiä, samoin kuin eivät hänen väitteensä liittyen Jerusalemin tuhoon vuonna 607 eaa.
Mitenkähän on, itse kun joskus epätieteellisesti tutkien mutta Raamatun lukuja ja Israelin /Juudan kuninkaiden hallitusvuosia laskien päädyin juuri vuosiin 607 tai 606 Jerusalemin tuhon alkuvuotena jolloin Nebukadnessar tai oliko se hänen isänsä tuli ja häpäisi temppelin ryöstämällä kuningas Hiskian esittelemät aarteet vieden ne Babyloniaan ja jollen väärin muista otti ensimmäiset vangitkin tuolloin.
Jerusalemin kaupunkia ei tosin tuolloin vielä tuhottu joten tämän suhteen olen historiantutkijoiden yleisesti hyväksymällä linjalla.
Vtseuran omia lähteitä käyttäen pääsin muistaakseni vuoteen 604eaa. jolloin Nebukadnessar aloitti kuninkaana. Ja siitä 17 vuotta eteenpäin Jerusalemin tuho, kaikki vuosiluvut ja ajat löytyy kirjallisuudesta, seura siis tietää valehtelevansa.
Harwey
Viestit: 18
Liittynyt: 14.03.2020 03:04

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Harwey »

Wikipedian mukaan skitsofreniaan sairastuu 1% väestöstä. Nykyisessä seurakunnassa tiedän että on ainakin 3 ja julistajia on ~120. Jos kiinnostuneet jotka käyvät kokouksessa / ovat zoomissa laskee mukaan, skitsofreniaa sairastavien määrä vähintään tuplaantuu. Aiemmissa seurakunnissa joissa olen ollut, tilanne on ollut suunnilleen samanlainen.

Mitä tulee itsemurhiin, niin hetken miettimällä laskin 6 itselle tuttua todistaja taustaista, jotka ovat päätyneet hautaan oman käden kautta. Ei-todistajista joita tiedän tuli mieleen vain yksi, jos julkisuuden henkilöitä en ala laskemaan mukaan. Eli henkilökohtaiset ajatukset ja kokemukset psyykkisistä sairauksista ja itsemurhista kyllä menee aikalailla yksiin edellämainittujen tutkimusten kanssa. Valitettavasti.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Harwey kirj:Wikipedian mukaan skitsofreniaan sairastuu 1% väestöstä. Nykyisessä seurakunnassa tiedän että on ainakin 3 ja julistajia on ~120. Jos kiinnostuneet jotka käyvät kokouksessa / ovat zoomissa laskee mukaan, skitsofreniaa sairastavien määrä vähintään tuplaantuu. Aiemmissa seurakunnissa joissa olen ollut, tilanne on ollut suunnilleen samanlainen.
Täytyy muistaa että taipumus sairastua skitsofreniaan on myötäsyntyinen ja perinnölliset tekijät lisäävät riskiä joten sillä mitä uskontoa harjoittaa ei ole sairauden puhkeamisen kannalta olennaista merkitystä.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

katuva kirjoitti: 12.09.2020 19:33Taas toisaalta. On tutkittu, että kun kansakunta on sodassa, niin itsemurhat ja mielenterveysongelmat vähenevät. Ilmiötä on selitetty sillä, että päämäärä ja ponnistukset tukevat mielenterveyttä. Lisäksi, kun arki on sodassa kaikille lähes yhtä vaikeaa, niin tunne siitä, että ollaan yhteisessä veneessä tukee mielenterveyttä. Mielestäni tämä on tukenut jehovantodistajien mielenterveyttä.
Olisiko kuitenkaan noin, kun todistajat elävät siinä "sodassaan" tilanteessa, jossa suurin osa ihmisistä ympärillä eivät edes näe tätä sotaa. Moni todistaja kuitenkin arjessaan on tekemisissä tavallisen maailman kanssa töissä, koulussa, pokesivuja selailleessaan jne, ja ainoa* paikka missä heitä jatkuvasti muistutetaan, etteivät he riitä mihinkään vaan on oltava ahkerampi, missä Jehovan tasku on pohjaton, missä heidän on pidettävä kestohymy naamalla, kehuttava toiston toistona käytävää "opetusta" virkistäväksi, että heitä vainotaan yleisesti jne, on mielestäni heidän "rakkaudellinen" seurakuntansa. Esim. masennus, oikea sellainen, ei sellaiset julkimoiden pikamasennukset, on myös mielenterveysongelma ja tuntuu olevan kohtuu yleinen todistajienkin keskuudessa. Suojaavaa vaikutusta en huomannut, tosin "rakkaudellisessa" seurassa on vaikeampi myöntää että masentaa, kun se on vaikeaa jo muuallakin. Hymy naamalle ja kentälle, koukouksiin jne.
(Ah, koronasta on jotain hyötyä, jotkut päässevät pois lahkosta kun tiivis aivopesu vähenee)

* No myönnettävä on, että kyllä ihan tavallisessa, mitä se ikinä onkaan, yhteiskunnassa odotetaan paljon. Mutta täällä voi pärjätä heikompikin ihan hyvin, ilman pienen piirin lisäpainetta.

Oikeassa sodassa, jossa voi olla yleensä sitte koko yhteiskunta mukana, ei vain pieni sisäänpäinkääntynyt piiri kuvitteellisessa sodassa, aluksi varmaan voikin olla voimaannuttava kokemus taistella yhteistä vihollista vastaan, mutta pitkittyessään (jota todistajien "sota" todella on) alkaa erilaiset ongelmat nostavat rumaa päätään. Todistajien pian koittava vapautus on antanut odottaa häiritsevän kauan. Siksi todistajien toiminta laahaa länsimaissa kovin heikkona ja varsinkin Internet on koitumassa tämän lahkon tuhoksi.


Uskoisin, että jos karttamista ei olisi, suurin osa lähtisi todistajista niin, että traktaatit vain pöllyäisi ja hameet menisivät UFFille. Asiaa kuvaa esim. ex-anoppini sanat, kun hän keskusteltuamme - varovaisesti - järjestön ongelmista, hän lopuksi latasi varmana asiasta että "ongelmista huolimatta, en kuitenkaan jätä järjestöä koskaan!", mutta päälle vuosi aikaa, ja johdatettuani ex-vaimoni ulos, seurasivat mukana pari muuta läheistä ja jo olivat puheet muuttuneet täysin päinvastaiseksi. Toki esim. lapsesta lähtien mukana olleille valheessa elämisen tajuaminen voi olla todella rankka kokemus, siinä voi polla seota, ja ulosjohdattaminen tulisi hoitaa varovasti (tässä epäonnistuin ehkä, mutta ex-vaimo vahvana ihmisenä kävi asian nopeasti läpi selviten siitä ehkä juuri siksi). Siinä mielessä mukana olemisen voisi koeta suojaavaksi, pollan ei tarvitse käydä niitä valheessa hukattuja vuosia läpi. Mutta voi sitä vapautunutta tekstiä mitä sai kuulla, kun useampi tiukasti lahkon orjina ollut tajusi elävänsä vapaana. Ainoa mitä he kaipasivat, olivat heidät hylänneet sukulaiset ja ystävät (joista osa ovat nykyään lähteneet hekin, iloisia jälleennäkemisiä on tapahtunut). Tervehdyttävintä lienee se, ettei suurin osa kai puhu entisestä uskosta ollenkaan, elämässä on muuta. Sama näkyy täällä, vanhoja naamoja katoaa, kun ovat saaneet tuskansa ulos. :)


Edellä olevat pohdiskelut ovat vain minun pienestä näkökulmasta ja kokemuksista muodostuneita mielipiteitä, eikä ole tarkoitus tyrmätä muiden näkemystä. Mutta en itse usko, että todistajuus mitenkään tukisi mielenterveyttä, piilottaa ongelmat siellä osataan (olisi paljonkin kerrottavaa, vaan jätetäänpä pois, etteivät osattomat tunnista itseään/joudu muiden tunnistettavaksi).
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja katuva »

Pro et contra, olen aina ihmetellyt, joidenkin exien innokkuutta tuoda esiin jehovantodistajien mielenterveysongelmia leimaamismielessä. On aivan loogista olettaa, että samat ongelmat vaivaavat ex populaa, lähes samassa suhteessa, ehkä enemmänkin, koska karttaminen lienee varsin hankala projekti mielenterveyden kannalta.

Kysyin asiaa kerran jollakin palstalla, niin muistaakseni nimimerkki Correktor esitti, että tervein aines poistuu jehovantodistajista. Kun muistaa sen ajan nettikirjoittelua, joka muistutti narsistien keskustelukerhoa, niin en ollut kovin vakuuttunut väitteestä.

Hyväksyn kirjoittelun aiheesta, jos tarkoitus on vilpitön pyrkimys auttaa ihmisiä. Uskon, että topicin aloittajalla on tämä ajatus.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja katuva »

Sinulla on aivan hyviä ajatuksia Verilettu.
Uskon, että ilman karttamista lähtisi 40-50% Esimerkiksi minä en lähtisi. Suhteeni jehovantodistajuuteen on kohdallani tunnevamma. Sitä ei tässä elämässä pysty korjaamaan. Sitä on yritetty, jopa terapeuttien avulla.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Tony »

katuva kirjoitti: 12.09.2020 19:33 Oma sekoiluni nimittäin alkoi, kun tajusin että me olemme olleet väärässä koko ajan, mutta tunnepuoli ei päästä koskaan irti. Joku puhuu Tukholman synroomasta, mutta ei tämä sitä ole, tämä on paljon syvemmällä sielussa ja mielessä. Jotkut eivät vain pääse irti. Terapeutti ei osaa selittää sitä, miksi joka kerta kun istun valtakunnansalin penkkiin, niin tulee turvallinen ja lämmin olo.
Oma viisi penniäni tähän aiheeseen liittyy ihmisen luontaiseen turvallisuuden ja tuttuuden tunteen kaipuuseen. Jos on kasvanut tietyssä ympäristössä, ympäristöllä itsellään voi olla rauhoittava vaikutus ympäristöstä riippumatta. Samasta syystä kaipaamme usein lapsuuden ympäristöjämme ja käymme nostalgisoimassa niissä.

Voisin itsekin kuvitella tuntevani valtakunnansalin penkissä tiettyä seesteisyyttä, joka kumpuaa lapsuudesta ja sen huolettomuudesta. Tällä tuntemuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä järjestön kanssa, saman tuntemuksen kokisin todennäköisesti adventistien salin penkillä, mikäli olisin syntynyt adventistisukuun todistajasuvun sijaan.

Mitä tulee tähän erinomaiseen keskustelun aloitukseen, lueskelen parhaillaan Malcolm Gladwellin kirjaa Daavid ja Goljat - Miksi altavastaajat niin usein voittavat?, jossa aihetta sivuttiin toisesta näkökulmasta.

Luvussa Haittojen edut (ja etujen haitat) kerrotaan yliopisto-opiskelijoista, jotka lopettavat opintonsa vaikka ovat olleet ennen yliopistoa koulunsa parhaita oppilaita. Tämä johtuu tiivistettynä siitä, että parhaat opiskelijat valitsevat vahingokseen usein parhaat yliopistot, joissa erinomaisuudella ei enää pärjää, kun vastassa on huippuja. Tuloksilla, joilla sijoittuisi keskinkertaisessa yliopistossa parhaan kolmanneksen joukkoon, sijoittuu parhaissa yliopistoissa huonoimman kolmanneksen joukkoon. Tämä taas luo vertailutilanteen, jossa erinomainen oppilas ei koe onnistuneensa ja lopettaa opintonsa.

Kyse on luontaisesta vertailusta, jossa vertaamme itseämme usein ihmisiin, jotka ovat samassa veneessä kuin me itse. Lainaan luvusta oleellisemman havainnon suoraan tähän alle.
Sosiologi Samuel Stouffer tiedusteli sekä sotilasopiisissa että ilmavoimissa palvelevilta sotilailta sitä, kuinka hyvin heidän yksikkönsä hoiti kyvykkäiden ihmisten tunnistamisen ja ylentämisen. Vastaus oli selvä. Sotilaspoliiseilla oli paljon myönteisempi kuva organisaatiostaan kuin ilmavoimien palveluksessa olevilla.

Äkkiä katsottuna tässä ei ollut järkeä. Sotilaspoliisin ylennyssuhde oli yksi puolustusvoimien huonoimmista. Ilmavoimissa suhde oli yksi parhaista. Todennäköisyys, että palvelukseen astunut mies nousisi upseeriasemaan, oli ilmavoimissa kaksi kertaa niin suuri kuin sotilaspoliisissa. Joten miksi ihmeessä sotilaspoliisit olivat tyytyväisempiä? Vastaus, kuten Stoufferin kuuluisa selitys kuuluu, on että sotilaspoliisit vertasivat itseään vain toisiin sotilaspoliiseihin. Ja jos sait ylennyksen sotilaspoliisissa, se oli niin harvinainen tapaus että olit oikein tyytyväinen. Ja jos et saanut ylennystä, olit samassa veneessä kuin suurin osa tovereistasi - joten et ollut kovin tyytymätön.

"Vertaa häntä ilmavoimien mieheen, jolla on sama koulutus ja palvelusaika", Souffer kirjoitti. Hänen todennäköisyytensä saada ylennys upseeriksi oli suurempi kuin 50 prosenttia. "Jos hän oli ansainnut ylennyksen, niin oli myös enemmistö hänen tovereistaan alalla, ja hänen saavutuksensa ei ollut niin näkyvä kuin sotilaspoliisissa. Jos hän ei onnistunut ansaitsemaan natsoja siinä missä enemmistö oli onnistunut, hänellä oli sitä suurempi syy tuntea henkilökohtaista turhautumista, jonka voi ilmaista kritiikkinä ylennysjärjestelmää kohtaan."

Stoufferin idea on, että emme muodosta mielikuviamme globaalisti ja aseta itseämme laajimpaan mahdolliseen kontekstiin - vaan paikallisesti; vertaamme itseämme ihmisiin "samassa veneessä kuin me itse". Käsityksemme siitä, kuinka deprivaatiossa olemme, on suhteellinen. Tämä on yksi niistä havainnoista, joka on sekä ilmeinen että (tarkemmin tutkittuna) hyvin perustavanlaatuinen, ja se selittää monia muuten hämmentäviä havaintoja.

Esimerkiksi, kummassa ryhmässä on sinun mielestäsi korkeammat itsemurhaluvut? Maissa, joiden asukkaat ilmoittavat olevansa hyvin onnellisia, kuten Sveitsi, Tanska, Islanti, Hollanti ja Kanada? Vai maissa, kuten Kreikka, Italia, Portugali ja Espanja, joiden asukkaat kuvaavat itseään kaikkea muuta kuin hyvin onnellisiksi? vastaus: niin sanotuissa onnellisissa maissa. Kyseessä on sama ilmiö kuin sotilaspoliisissa ja ilmavoimissa. Jos olet masentunut paikassa, jossa suurin osa ihmisistä on aika onnettomia, vertaat itseäsi ihmisiin ympärilläsi etkä tunne oloasi niinkään huonoksi. Mutta voitko kuvitella, kuinka vaikeaa on olla masentunut maassa, jossa kaikilla muilla on leveä hymy huulillaan?
Järjestö on oman johtopäätökseni mukaan luonut - onnellisuutta alleviivaamalla - ympäristön, jossa mielenterveysongelmat ja masennus korostuvat ihan luontaisesti. Kuinka vaikeaa on olla masentunut järjestössä, jossa kaikilla muilla on leveä - joskin usein näytelty - hymy huulillaan?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja katuva »

Kiitos Tony hyvästä mielipiteestä ja kirjavinkistä. Muistan Sarasvuon joskus sivunneen aihetta. Oli yläasteella heittämällä paras luokassaan. Espoon parhaimmassa lukioissa huomasi, että ns. hyvien perheiden vesat tarjosivat hyvän vastuksen.

Piti hetken pohtia tuota jehovantodistajat osiota. On totta, että kokouksissa meillä on "valtakunnanhymy" päällä. Jehovantodistajat ovat kuitenkin paljon tekemisissä ohi virallisten tilaisuuksien ja näissä tilaisuuksissa oman elämän kurjuus usein vuodatetaan ystäville. Esimerkiksi vaimoni, yksi hänen ystävättäristään kertoo, että hänen mies ei ole suostunut panemaan häntä vuoteen. Toisella mies litkii viinaa, kuin pesusieni. Mielestäni "valtakunnanhymy" jää valtakunnallisille ja raadollinen totuus kyllä usein vuodatetaan ystäville.

Virallinen propaganda todellakin toitottaa onnellisesta kansasta, mutta uskon jopa todistajien ymmärtävän sen mainospuheeksi.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Tony »

Parisuhdeongelmat eivät ole ehkä tässä yhteydessä sama asia kuin mielenterveyden haasteet kuten masennus. Kaikillahan niitä ongelmia elämässä on ja kyllä todistajat sen ymmärtävät. Mutta jos ja kun monet eivät saa todistajuudesta sitä onnellisuutta, jota muut näyttävät saavan, se vaikeuttaa masennukseen taipuvien mahdollisuutta toipumiseen. Syntyy kierre, jossa masennus lisää huonommuuden tunnetta suhteessa muihin.

Ongelmia tuottaa myös kulteille ominainen suhtautuminen yksilöiden ongelmiin, jotka johtuvat aina yksilöstä, eivät koskaan kultista, vaikka juurisyyt esimerkiksi masennukselle juontuvat monissa tapauksissa nimenomaan kultista ja sen onnellisuusnarratiivista.

Kaikki eivät tietenkään reagoi samalla tavalla kaikkiin ilmiöihin, mutta oleellista on, millaisen ympäristön yhteisö luo ja mitä ilmiöitä ympäristö edistää. Onnellisuuden alleviivaaminen näyttäisi lisäävän onnellisiksi maiksi laskettavien alueiden itsemurhien määriä. Miksi sama ei pätisi onnellisuutta alleviivavissa kulteissa?

Jotain voi päätellä siitäkin, että entiset beteliläiset ovat kertoneet mielialalääkkeiden olevan beteleissä nykyään uusi normaali. Ja siellähän sitä onnellisuutta alleviivataan vielä enemmän kuin seurakunnissa.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Karttaminen varmasti aiheuttaa isojakin mielenterveysongelmia. Lähes jokaisessa perheessä/suvussa on joku erotettu. Ei voi tehdä hyvää karttaa omaa lasta, vanhempaa tai sisarusta. Oma kokemus asiasta on että se on päivittäistä kamppailua omaatuntoa vastaan, omatunto sanoo että karttaminen on väärin, eikä auta ketään,mutta säännöt sanoo toista.

Vaikea on ymmärtää miten valheisiin ja uskonnolliseen propagandaan uskominen voisi tukea mielenterveyttä. Varsinkin kun yhteisö on valmis hylkäämään silmää räpäyttämättä.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Jehovan todistajat ja mielenterveys

Viesti Kirjoittaja katuva »

Ymmärrän hyvin Tony mitä tarkoitat. Tuota onnellisuusnarratiivia pidetään yllä varsinkin niillä, joiden elämäntapa on suoraa sidoksissa wt seuraan, kuten tienraivaajat ja betelissä työskentelevät.

Lisäksi myös se, että monet ulkopuoliset odottavat uskovilta tiettyä käytöstä johtaa siihen, että näytelmä jatkuu kodin ulkopuolella vapaa-aikana ja työssä. Jopa täällä Veljeseurassa on ollut juttuja kentällä hitaasti laahustavista ja laivalla yökerhossa nähdyistä. Siis näitä odotuksia määrätystä käytöksestä luo muutkin, kuin wt seura. On onnellisuusnarratiivia ja vaatimuksia käyttäytyä kunnon jehovantodistajan tavoin, jopa exien taholta.

Tavallisella jehovantodistajalla on paineita. En yhtään ihmettele sitä, että viina virtaa ja kauas lomille lähdetään irrottelemaan. Pää täytyy välillä nollata. Me jotka tuon ongelmaryppään tiedostamme voimme valita ja jättää laivalla bailaavan jt sisaren tuomitsemisen väliin.
Vastaa Viestiin