Mutta miten onnellisia me oikeasti olimme?"Onnellinen on se kansa, jonka Jumala on Jehova!” (Ps. 144:15.) Tässä raamatunjakeessa Jehovan todistajia kuvaillaan maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Jo vuosia kiinnitin useammassa seurakunnassa huomiota siihen, että monet tuntemamme sisaret napsivat mielialalääkkeitä ja veljillä rankempikin ryyppääminen oli yleistä. Nämä tavat eivät kerro kovinkaan onnellisista ihmisistä. Ajattelin usein, että nämä henkilöt olivat poikkeustapauksia ja ainoastaan sattuneet tuttavapiiriin. Ristiriitainen olo syntyi siitä, että "maailmallisten" työ- ja harrastustuttavien keskuudessa tällaista ilmiötä ei juurikaan ollut.
Ovatko mielenterveysongelmat yleisempiä Jehovan todistajilla? Selvittelin asiaa ja osoittautui, että kysymystä on tutkittu myös tieteellisesti.
Ruotsalainen psykiatri Rylander tutki vuonna 1946 126 kutsuntaikäistä Jehovan todistajaa. Näistä 51 oli neuroottisia, 42 psykoottisia, 32 henkisesti jälkeen jääneitä ja viidellä oli aivovamma. Rylander päätyi arvioimaan Jehovan todistajuuden olleen vahingollista mielenterveydelle, usein huomattavassa määrin. Rylander kuvasi tutkimiensa Jehovan todistajien olevan puutteellisia koulutukseltaan, tunne-elämältään epävakaita ja heiltä puuttuivat syvemmät sosiaaliset suhteet. (Gosta Rylander. "Jehovah's Vittnan-En Psykologisk- Sociologisk Studie," (A Psychological and Sociological Study of Jehovah's Witnesses). Nordisk Medicin (Scandinavian Medicine), Vol. 29, 1946, 526–533).
Yhdysvalloissa psykiatri M.J. Pescor tutki 177 aseista kieltäytynyttä Jehovan todistajaa vuonna 1949. Hän totesi psykoosien määrän olevan seitsemäntoista kertaa yleisempää Jehovan todistajien keskuudessa kuin keskimäärin väestössä. (M.J. Pescor "A Study of Selective Service Law Violators," The American Journal of Psychiatry, Vol. 105 1949, 691–652).
Sveitsiläinen psykiatri J. Janner tutki vuonna 1953 satakunta Jehovan todistajaa aseistakieltäytymisen vuoksi. Hänen mukaansa merkittävällä määrällä Jehovan todistajia esiintyi voimakasta ahdistuneisuutta, neuroottisuutta, sisäänpäin kääntyneisyyttä ja sosiaalista eristäytymistä. Lopputuloksena Janner totesi mielenterveyden ongelmien olevan huomattavasti yleisempiä Jehovan todistajien keskuudessa. (J. Janner "Die Forensisch--Psychiatrishe Und anitatsdienstilche Beurteilung bon Diestrweigern," (The Forensic, Psychiatric and Military Medical Assessment of conscientious Objectors), Schweitz Med. Wschr., Vol.92, 1963, 89–826).
Australialainen psykiatri John Spencer tutki vuonna 1975 australialaisten mielisairaaloiden potilaita laajassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli mukana myös 50 Jehovan todistajaa. Hänen mukaansa vakavat mielenterveydelliset sairaudet olivat Jehovan todistajien keskuudessa kolme kertaa yleisempiä kuin väestössä keskimäärin ja erityisesti skitsofrenia oli neljä kertaa yleisempää. (John Spencer. "Mental Health Among Jehovah's Witnesses," British Journal of Psychiatry, Vol. 126, 1975, 556.).
1980-luvulla Havor Montague tutki Ohion osavaltion mielisairaaloihin kirjoittautuneita henkilöitä vuosina 1972–1985. Montaguen arviot olivat melko tyrmäävät. Hän arvioi, että mielenterveyteen liittyvien sairausten esiintyvyys Jehovan todistajilla on 10–16 kertaa yleisempää kuin väestöllä keskimäärin. Hän arvioi, että kymmenisen prosenttia julistajista tarvitsee mielenterveyden ammattilaisen apua. Montague arvioi, että toisaalta Jehovan todistajien oppi vetoaa mielenterveyden ongelmista kärsiviin, mutta että toisaalta Jehovan todistajuus myös aiheuttaa ongelmia. Montaguen mielestä tämän todistaa se, että usein mielenterveyden ongelmista kärsineet Jehovan todistajat olivat huomattavasti onnellisempiä jätettyään Jehovan todistajat. (Havor Montague. "The Pessimistic Sect's Influence on the Mental Health of Its Members: The Case of Jehovah's Witnesses," Social Compass, Vol. 24, 1977, 135–147).
Useat muutkin eri maissa tehdyt tuoreemmat tutkimukset ovat vahvistaneet. että mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat Jehovan todistajien keskuudessa paljon yleisempiä kuin keskimäärän väestössä. (Elmer Koppl. Die Zeugen Jehovas; Eine Psychologische Analyses. (Ph. D. Thesis Germany, 1985) ; (Kjell Totland "The Mental Health of Jehovah's' Witnesses." Journal of the Norwegian Psychological Association, In Press.); Jerry Bergman. The Evaluation of an Experimental Program Designed to Reduce Recidivism Among Second Felony Offenders. (Detroit, MI: Wayne State University Ph.D. Thesis, 1976).
Erityisesti vanhempia tutkimuksia voisi kritisoida siitä, että ne kohdistuivat lähinnä aseista kieltäytyneisiin nuoriin miehiin. Jotkut näistä saattoivat teeskennellä sairasta välttyäkseen asepalveluksesta ja näin luvut olisivat vääristyneitä. Muut tutkimukset kuitenkin tukevat yksiselitteisesti tuloksia ja vievät näin ollen pohjan tältä väitteeltä.
Kaikki tutkimukset tukevat voimakkaasti väitettä, että mielenterveysongelmat ovat Jehovan todistajien keskuudessa paljon yleisempiä kuin väestössä keskimäärin. Montaguen havaintojen perusteella näyttää siltä, että tämä johtuu kahdesta tekijästä: Jehovan todistajien oppi vetoaa henkilöihin, joilla on mielenterveyden ongelmia ja toisaalta Jehovan todistajien oppi on omiaan aiheuttamaan uusia mielenterveyden ongelmia.
Vuonna 2017 norjalainen (nyttemmin entinen) Jehovan todistaja Rolf Furuli esitti kritiikkiä joitakin edellä mainittuja tutkimuksia kohtaan. (Youtube: Rolf Furuli: The Mental Health of Jehovah´s Witnesses). Todellisuudessa Furuli esittää perustelemattomia väitteitä. Jehovan todistajien tavoin hän ei esitä väitteilleen tueksi lainkaan viitteitä. Furuli oli tehnyt aiheesta oman ”tutkimuksensa”. Hänen käyttämänsä menetelmät osoittavat lähes täydellisen tietämättömyyden tieteellisestä menetelmästä. Furuli oli saanut Vartiotorniseuran lähettämään kaavakkeen useille seurakunnille muutamissa maissa. Kaavakkeella pyydettiin seurakunnan vanhimpia kertomaan lukumääriä henkisistä sairauksista kärsivistä seurakunnan jäsenistä sekä itsemurhan tehneistä. Ensimmäinen ongelma menetelmässä liittyy siihen, että vanhimmat eivät suinkaan aina ole tietoisia seurakuntalaisten terveystiedoista, eikä heidän tulekaan tietää niistä. Lisäksi vanhimpia kehotettiin erittelemään tiedossaan olevat sairaudet. Miten nämä yleensä varsin vähän koulutusta saaneet henkilöt pystyvät erottamaan vaikkapa skitsofrenian kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä? Mitä itsemurhan tehneiden lukumäärään tulee, Furulin menetelmällä saatu luku on tietenkin pienempi kuin muissa tutkimuksissa esitetyt arviot. Itsemurhan tehneet ovat useissa tapauksissa joutuneet jo aiemmin henkisiin ongelmiin ja jättäytyneet toiminnasta. Lisäksi itsemurha on Jehovan todistajien mukaan synti, eikä itsemurhan tehnyttä enää lasketa Jehovan todistajaksi. Kaikkein suurin ongelma Furulin menetelmään liittyy kuitenkin siihen, että niin seurakuntalaisetkin kuin vanhimmatkin on ehdollistettu esittämään onnellista. Seurakuntalaiset tuskin kertovat vanhimmistolle henkisistä ongelmistaan ja toisaalta vanhimmistot eivät halua kertoa Vartiotorniseuralle seurakunnan ongelmista. Furulin vastine ei kestä minkäänlaista tieteellistä kritiikkiä, samoin kuin eivät hänen väitteensä liittyen Jerusalemin tuhoon vuonna 607 eaa.
Kultit tuhoavat ihmisten mielenterveyden. Tämä aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Yhdysvalloissa yksityinen mielenterveyssektori tarjoaa palveluja kulttien uhreille. Tässä on kuitenkin se ikävä puoli, että ainoastaan varakkailla on mahdollisuus saada apua. Pohjoismaiseen demokratiaan kuuluisi luontevasti yhteiskunnan tarjoama apu, mikä käytännössä tarkoittaisi terapeutteja, jotka olisivat erikoistuneet auttamaan kulttien uhreja.
Lainsäätäjä puolestaan voisi estää (ainakin osittain) näiden ongelmien muodostumista kriminalisoimalla Jehovan todistajien (ja tietysti muidenkin kulttien) harjoittaman hengellisen väkivallan. Järjestelmällinen, ylhäältä määrätty totaalinen henkilön karttaminen on hengellisen väkivallan äärimmäinen muoto, joka lähes aina johtaa mielenterveyden horjumiseen.
Jehovan todistajat eivät sittenkään taida olla maailman onnellisin kansa.