Päivi Räsänen vankilaan?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Päivi Räsänen voi saada 2-vuoden ehdottaman tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Olisi hienoa, jos Räsänen joutuisi vankilaan!

JP jossakin lukemassani kirjoituksessa todisteli, kuinka Räsänen on viattomampi, kuin WT seura. JP lienee tarkoittanut nyt Suomen tilannetta, koska tiedän vain yhden Päivi Räsäsen.
JP kirjoitus lienee tunteella kirjoitettu, koska kirjoituksen perustelut olivat säälittäviä.

Lähtökohtaisesti WT seuran homofobia tavoittaa Suomessa noin 15 tuhatta aikuista. Siis lähinnä ikääntynyttä porukkaa, joiden käsitys lienee lukittu jo puoli vuosisataa sitten. Jokin nuori voi toki saada homofobisia käsityksiä, mutta en ole kovin massiivisesti nähnyt todistajien vainoavan homoseksuaaleja yhteisönsä ulkopuolella.

Päivi Räsäsen homofobia on yhteiskunnallista poliittista vaikuttamista, jonka sanoma saavuttaa miljoonia. Päivi Räsäsen heittää eduskunnassa kapuloita rattaisiin, kun päätetään tasa-arvoisesta lainsäädännöstä. Päivi Räsänen poliittinen agenda on homoseksuaalisuuden vastustaminen ja se tapahtuu homoseksuaalien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin puuttumalla.

JP:n väite siitä, että WT seura Suomessa olisi pahempi homoseksuaalien kurittaja on naurettava. WT seura on Päivi Räsäseen verrattuna kärpässarjalainen homofobian levittäjänä, kun tarkastellaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Korjaus:
JP esitti että WT seura on pahempi kuin Päivi Räsänen ja vetosi ns. luopioden kurittamiseen kirjoituksissa ja konventtipuheissa.
Viimeksi muokannut katuva, 30.04.2021 09:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Tony »

Siihen en ota kantaa, kumpi on viattomampi, koska se ei ole mielestäni edes oleellista, mutta Jehovan todistajista puhuttaessa aihetta käsitellään useimmiten kokonaisuutena. Jos suomalaisessa seurakunnassa halvennetaan homoseksuaaleja, niin tehdään hyvin todennäköisesti kaikkialla maailmassa todistajien kokouksissa.

Räsäsen kommentointi on yhteiskunnallisesti merkittävää, mutta hänen ajatuksiaan ei jaa kovinkaan suuri osuus kansalaisista. Jehovan todistajien homoseksuaaleja halventavat käsitykset koskettavat huomattavasti suurempaa yleisöä kautta maailman.

Jehovan todistajien mielenmaailma aiheeseen liittyen ei ole mikään uutinen, mutta kun asenteita on tutkittu, todistajat löytyvät tunkkaisen pahnan pohjalta.

Kuva

Ranking religions on acceptance of homosexuality
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Jehovan todistajien homofobia on valtava ja syvästi traumatisoiva ongelma niille homoseksuaalisille nuorille ja aikuisillekin, jotka elävät kyseisessä kultissa. Ympäröivä yhteiskunta taas on Räsäsestä ja hänen hengenheimolaisistaan huolimatta nykyään varsin suvaitsevainen, eikä kohdista systemaattista homovastaista aivopesua kansalaisiin. En lähtisi vertaamaan asioita tuolla tavalla.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Tony, uskon että joka maasta löytyy omat Päivi Räsäsensä, joten jehovan todistajien syntien potenssiin nosto suhteessa Päivi Räsäseen ontuu. Siitähän JP kirjoituksessa oli alkuperin kysymys. JP yritti laventaa Päivi Räsäsen syyllisyyttä vertaamalla sitä jehovan todistajien kirjoituksiin.
"kokonaisuutena" en oikein ymmärrä mitä tarkoitat? Eikö Päivi Räsäsen homofobia käsittele aihetta "kokonaisuutena" koskien homoseksuaalista elämäntapaa. Valista, jos en yksinkertaisuuttani vain tajua. Vähän nyt Tony ammut ohi. En puolusta jehovan todistajien homofobiaa, vaan aivan aidosti ihmettelin aikoinaan sitä, kuinka jehovan todistajat vedetään mukaan laventamaan Päivi Räsäsen aivan ilmiselvää homoseksuaalien poliittista ajojahtia.

Serlvennän vielä:
JP ajatuksena näin kärjistäen on se, että jos perähikiän tampio uhkailee homoseksuaaleja palstalla, jolla on 16 lukijaa, niin hän on suurempi syyllinen kiihottamiseen kansanryhmää vastaa, kuin Päivi Räsänen.
Korjaus:Näin JP ei esittänyt. Hän esitti, että luopiovihapuhe on suurempi synti, kuin Räsäsen homofobia.

Missä on pointti:
Kaksi asiaa. Päivi Räsäsen yhteiskunnallinen painoarvo ja merkitys on suuri, vaikka Tony yritit sitä laventaa ajatuksella, että moni ei ole samaa mieltä. Pitäisikö samaan vaikuttavuuteen pystyvä juutalaisvihaajan mielipiteet kuitata sillä, että moni ei ole samaa mieltä? Kysymys kuitenkin lienee siitä tuossa kiihotussyytteessä siitä, että Päivi Räsänen saa sanomansa varsin suurella näkyvyydellä läpi.

Toinen on "mutta Stalin" JP suhteuttaa kirjoituksessaan Päivi Räsäsen mielipiteitä ja saa Päivi Räsäsen vihan näyttämään toisarvoiselta, koska jossain on paljon suurempi vihapuhuja.
Jokainen voi selvyyden vuoksi JP kirjoituksen lukea ja miettiä asiaa ajatuksella.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jari-p ... a-mika-ei/
Viimeksi muokannut katuva, 30.04.2021 09:26. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Weathertop kirjoitti: 30.04.2021 08:24 Ympäröivä yhteiskunta taas on Räsäsestä ja hänen hengenheimolaisistaan huolimatta nykyään varsin suvaitsevainen, eikä kohdista systemaattista homovastaista aivopesua kansalaisiin. En lähtisi vertaamaan asioita tuolla tavalla.
Ai jaa. Valtakunnansyyttäjä ilmeisesti aivan huvikseen sitten nosti syytteen. Olen ollut huomaavinaan, että aika moni homoseksuaali on kanssasi eri mieltä. Ehkä tässä ideologinen lojaalisuus JP:lle hieman lyö läpi
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

katuva kirjoitti: 30.04.2021 08:42 Ai jaa. Valtakunnansyyttäjä ilmeisesti aivan huvikseen sitten nosti syytteen. Olen ollut huomaavinaan, että aika moni homoseksuaali on kanssasi eri mieltä. Ehkä tässä ideologinen lojaalisuus JP:lle hieman lyö läpi
En ottanut kantaa siihen, pitäisikö Räsänen tuomita rikoksesta. Kyse oli nyt suorittamastasi vertailusta.

Olen homo, enkä ole tietoinen mistään JP:n ideologiasta, jota kannattaisin.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Itseasiassa JP ei tuossa US kirjoituksessa laventanut Päivi Räsäsen syyllisyyttä suhteessa homoseksuaaleihin, vaan lavensi syyllisyyttä suhteessa luopiovainoihin. Hieman meni päällekkäin muistikuvat juuri tuosta kirjoituksesta ja JP:n muista jehovan todistajista esitetyt väitteet homofobiasta.

Käsittääkseni x-jt:eet eivät ole poliisin tulkinnan mukaan edes ole kansanryhmä, jos nyt oikein muistan. Joten JP lavennus saa kertoimia.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Weathertop kirjoitti: 30.04.2021 09:04
katuva kirjoitti: 30.04.2021 08:42 Ai jaa. Valtakunnansyyttäjä ilmeisesti aivan huvikseen sitten nosti syytteen. Olen ollut huomaavinaan, että aika moni homoseksuaali on kanssasi eri mieltä. Ehkä tässä ideologinen lojaalisuus JP:lle hieman lyö läpi
En ottanut kantaa siihen, pitäisikö Räsänen tuomita rikoksesta. Kyse oli nyt suorittamastasi vertailusta.

Olen homo, enkä ole tietoinen mistään JP:n ideologiasta, jota kannattaisin.
Itse näen, että mustavalkoinen jehovan todistajien käsittely on ideologia. Lisäksi vuosien palstatoveruus luo ystävyyttä, jota lienee vaikea ohittaa. Lojaalisuus ilmenee esim. siinä, että Tony rientää vastaamaan aina, kun esitän kritiikkiä varsin tuotteliaalle kirjoittajalle JP:lle. JP jättää suosiolla väliin, koska hänen kapasiteetti ei riitä. Tonyn kapasiteetti riittää ja siksi tämä onkin välillä hieman huvittavaa. Ymmärrän toki Tonyn ja JP ideologisen ja muunkin ystävyyden, mitä heille on vuosien aikana muodostunut. Se lienee luonnollista, koska "vihollinen" on sama.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Sen sijaan, että arvailet tietoisia tai tiedostamattomia motiivejani, haluaisitko kertoa, mikä meni ensimmäisessä vastauksessani vikaan?
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

En minä arvaile. Pohjaan näkemykseni elämänkokemukseen, että niihin kirjoihin, jossa minua viisaammat ovat esittäneet näkemyksiä.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

katuva kirjoitti: 30.04.2021 10:08 En minä arvaile. Pohjaan näkemykseni elämänkokemukseen, että niihin kirjoihin, jossa minua viisaammat ovat esittäneet näkemyksiä.
Sovitaan niin, ettet arvaile. Vastaisitko nyt siihen, mitä kirjoitin, vai vietkö keskustelua mieluummin aiheesta keskustelijoihin?
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Tony »

katuva kirjoitti: 30.04.2021 09:19 Lojaalisuus ilmenee esim. siinä, että Tony rientää vastaamaan aina, kun esitän kritiikkiä varsin tuotteliaalle kirjoittajalle JP:lle.
Riennän vastaamaan lähinnä siksi, että näkökulmasi asioihin on usein erilainen kuin minulla ja näkökulmasi ovat siten sopivan provokatiivisia.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Sugsig

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja Sugsig »

katuva kirjoitti: 29.04.2021 20:43 Päivi Räsänen voi saada 2-vuoden ehdottaman tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Olisi hienoa, jos Räsänen joutuisi vankilaan!

JP jossakin lukemassani kirjoituksessa todisteli, kuinka Räsänen on viattomampi, kuin WT seura. JP lienee tarkoittanut nyt Suomen tilannetta, koska tiedän vain yhden Päivi Räsäsen.
JP kirjoitus lienee tunteella kirjoitettu, koska kirjoituksen perustelut olivat säälittäviä.

Lähtökohtaisesti WT seuran homofobia tavoittaa Suomessa noin 15 tuhatta aikuista. Siis lähinnä ikääntynyttä porukkaa, joiden käsitys lienee lukittu jo puoli vuosisataa sitten. Jokin nuori voi toki saada homofobisia käsityksiä, mutta en ole kovin massiivisesti nähnyt todistajien vainoavan homoseksuaaleja yhteisönsä ulkopuolella.

Päivi Räsäsen homofobia on yhteiskunnallista poliittista vaikuttamista, jonka sanoma saavuttaa miljoonia. Päivi Räsäsen heittää eduskunnassa kapuloita rattaisiin, kun päätetään tasa-arvoisesta lainsäädännöstä. Päivi Räsänen poliittinen agenda on homoseksuaalisuuden vastustaminen ja se tapahtuu homoseksuaalien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin puuttumalla.

JP:n väite siitä, että WT seura Suomessa olisi pahempi homoseksuaalien kurittaja on naurettava. WT seura on Päivi Räsäseen verrattuna kärpässarjalainen homofobian levittäjänä, kun tarkastellaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Korjaus:
JP esitti että WT seura on pahempi kuin Päivi Räsänen ja vetosi ns. luopioden kurittamiseen kirjoituksissa ja konventtipuheissa.
Miksi pitää puolustaa WT seuraa? Ihan varmasti yhteiskunnallisesti vaikuttaa WT jäsenistönsä kautta ja sisällä. Räsäsen puheita seurataan mutta ne eivät "vahingoita" ketään. WT touhu loukkaa ja aiheuttaa käsittämätöntä tuhoa ihmisissä jotka lahkoon syntyvät.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Sugsig kirjoitti: 30.04.2021 11:50

Siis WT seuraa ei tarvitse puolustaa, mutta WT seuraa ei tarvitse mollata asiayhteydessä, minne se ei kuulu. JP kirjoittaa WT seurasta ideologisesti. Siksi JP kirjoitukset saavat ajoittain minun huomiota. Itse taas en suhtaudu WT seuraan ideologisesti vaan pragmaattisesti ja annan kyytiä WT seuralle silloin, kun on aihetta.

Veljesseura on palstana takavuosina ollut hyvin suorastaan anti Päivi Räsänen palsta. Mutta anti olla, kun Räsäsen teot suhteutetaankin WT seuran, niin Räsänen saa suorastaan sädekehän päänsä päälle. Tuo jos mikä on ideologista suhtautumista.
Viimeksi muokannut katuva, 30.04.2021 13:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
katuva
Viestit: 138
Liittynyt: 20.11.2019 08:36

Re: Päivi Räsänen vankilaan?

Viesti Kirjoittaja katuva »

Tony kirjoitti: 30.04.2021 11:18
katuva kirjoitti: 30.04.2021 09:19 Lojaalisuus ilmenee esim. siinä, että Tony rientää vastaamaan aina, kun esitän kritiikkiä varsin tuotteliaalle kirjoittajalle JP:lle.
Riennän vastaamaan lähinnä siksi, että näkökulmasi asioihin on usein erilainen kuin minulla ja näkökulmasi ovat siten sopivan provokatiivisia.
Niin, varmasti tuo on myös yksi syistä.
Vastaa Viestiin