Kritisoin FB:ssä mormonikirkon mainoketta ja viekkaan ovelasti vastasivat mesessä, jotta kritiikkini ei jatkunut FB:n puolella. Lopulta tyrkyttivät yhteydenottoa, johon minulla ei voi olla vastaansanomista. Joskus S24:llä ränkätin puoli-innokkaasti suomalaisten mormonien kanssa pitkään, ei niistä saanut kiinni sen paremmin kuin märästä saippuapalastakaan.
Torstaina kello 16 reikäleipä ovat paikalliset tulossa ja ajattelin onko täällä ketään sen verran hereillä, että ennen sitä voisi antaa ideoita jutun juureksi. Mun ajatus ei ole tyrmätä heitä kättelyssä, vaan pikemminkin leikkiä uteliasata. Puhelimessa kerroin rehelliseti taustani ja mainitsin olevani kiinnostunut uskonnoista ja uskonnollisista mekanismeista juuri menneisyyteni pohjalta. FB:ssä kyselin perusteita jumalan olemassaololle, tai siis totesin kai, ettei perusteita ole. Haluan rauhallisen ja vastavuoroisen keskutelun ja "antaa heille kenttäaikaa".
Tottamooses kyselen kohteliaasti millä perusteilla he uskovat jumalan olemassaoloon ja miten he käsittävät Jeesuksen aseman, sekä katteettoman paluulupauksen ja sitä rataa, mutta käsittelen asioita silkkihanskoin.
En vaan enää muista millä kaikilla tavoilla mormonien jutut eroavat perinteisistä raamatuntulkinnoista, tarttee hieman tarkastella ennen torstaita mitä netistä löytyy, mutta kaikki ideat ovat tervetulleita. Mun perusvire on tosiaan antaa pojille kenttäaikaa, eikä mennä esimerkiksi garnmenttiin ja sen suojaavaan vaikutukseen jopa liikenneonnettomuuden suhteen. Niin taikka Gilbert J. Huntin kirjaan, josta Smith kopioi lurituksensa. Ei siis tiukkaa sarjatulta, vaikka se niin voitokkaalta tuntuisi hetken aikaa. Lähkärit hakevat natsoja ulkomaankeikalta ja ne saavat natsansa vaikka minä olisin mitä tahansa mielipuolta mormonismista.
Laittakaa mahdolliset ajatuksenne mulle s-postilla, niin mun ei tartte kurkkia tätä palstaa asian takia.
markku.meilo@iki.fi
Mormonivelikullat tulossa käymään, mitä jutella?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mormonivelikullat tulossa käymään, mitä jutella?
Oli melko persoonallinen tapaaminen, jossa kaikin tavoin yritin osottaa uskontojen ongelmakohdat Vt-seuran toimintoja torppaamalla. Samoja ongelmia on mormoneillakin, mutta se ei tyypin menoa haitannut. Antoi kotiläksyn, se oli Etherin luku 12, jossa olen jo edennyt jonnekin jakeeseen 20. On monenlaista huomiota tarjottavana tuosta tekstistä josko tyyppi vielä palaa asiaan. Lupasi soitaa joidenkin päivien kuluttua ja odottelen yhteydenottoa.
Kaikkein oileellisin huomio oli se, ettei tyyppi tarttunut täkyihini, ympäripyöreää jorinaa ja 70 minuutin jälkeen oli kuulema kiire toiseen sovittuun tapaamiseen.
Kaikkein oileellisin huomio oli se, ettei tyyppi tarttunut täkyihini, ympäripyöreää jorinaa ja 70 minuutin jälkeen oli kuulema kiire toiseen sovittuun tapaamiseen.
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mormonivelikullat tulossa käymään, mitä jutella?
No mä väsäsin Eterin/Etherin luvusta sellaisen yhteenvedon, että oksat pois. Jätin sen sitten kaverille, joka lupasi palata asiaan, yhteenveto oli mielestään tai ainakin sanojensa mukaan erittäin mielenkiintoinen.
Sitten kului noin kuusi viikkoa ja asiaan palattiin, mutta soittaja olikin aivan eri henkilö, eikä tiennyt mitään kotiläksystäni. Lupasin tavata ehdolla, että eka kotiläksyni otetaan esille, valmistelen asiaa myös laittamalla kotiläksyni vielä wassupin kautta näytille. Ensi torstaina sitten tulee uusi saarnamies ja varmaan kaveri mukanaan.
Mulle on tähän mennessä tarjottu lähinnä sokeaa uskoa ja ajatusta, että profeettojen ennustukset eivät toteutuneet, koska profeettoja ei oltu uskottu. Melko omaperäinen lähestyminen luotettavuuteen, jota kotiläksyssä lähestyin Raamatun profeetan Hesekielin Nebuun liittyneiden kahden pieleen menneen ennustuksen pohjalta. Josko Raamatun nk. ainoan oikean tosi jumalan valtuuttamalta profeetalta puuttui uskoa, mutta valtuuttaja ei tiennyt tätä?
Sitten kului noin kuusi viikkoa ja asiaan palattiin, mutta soittaja olikin aivan eri henkilö, eikä tiennyt mitään kotiläksystäni. Lupasin tavata ehdolla, että eka kotiläksyni otetaan esille, valmistelen asiaa myös laittamalla kotiläksyni vielä wassupin kautta näytille. Ensi torstaina sitten tulee uusi saarnamies ja varmaan kaveri mukanaan.
Mulle on tähän mennessä tarjottu lähinnä sokeaa uskoa ja ajatusta, että profeettojen ennustukset eivät toteutuneet, koska profeettoja ei oltu uskottu. Melko omaperäinen lähestyminen luotettavuuteen, jota kotiläksyssä lähestyin Raamatun profeetan Hesekielin Nebuun liittyneiden kahden pieleen menneen ennustuksen pohjalta. Josko Raamatun nk. ainoan oikean tosi jumalan valtuuttamalta profeetalta puuttui uskoa, mutta valtuuttaja ei tiennyt tätä?
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mormonivelikullat tulossa käymään, mitä jutella?
Mormonien into loppui, kerron lyhyesti miten kävi. Tuona "ensi torstaina" kaveri soitti ja kysyi katuosoitettani ja kun mainitsin kaupungin, niin kaveri yllättyi, koska oli noin 60 km etelämpänä. Oli kai saanut pelkän puhelinnumeron ja jotain muuta oheistietoa, mutta ei osoitetta.
No se meni wassappiviestittelyksi, jossa muutaman päivän jälkeen sovimme videojutustelun. Kaveri sanoi, ettei hänellä ole mun kotiläksyjä, joten lähetin hänelle kaksi tiedostoa. Itse videojuttelu oli surkean ja säälittävän välimaastosta, Minun oli säännöllisin välein palautettava keskustelumme kotiläksyihin antamiini kommentteihin ja yhtä säännöllisesti kaveri ohitti asian, mennen saarnausmoodiin.
Mihinkään esittämääni kritiikkin mies ei halunnut mennä. Esimerkiksi Ether 12:30 kertoo, että Jaredin veli siirsi Zerinin vuoren paikoiltaan, kysyin onko jotain ulkopuolista näyttöä noin merkittävästä teosta, jota alueen porukka ei voinut olla huomaamatta. "En tunne tuota historiaa" oli vastaus ja taas alkoi saarna. No netistä olin toki jo asiaa tarkastellut, joten asian ohittaminen oli odotettua.
Meidän keskustelu oli kannaltani samaa tasoa kuin käkikellon tai jonkun tosi kristityn kanssa olisin viritellyt vuorovaikutteista keskustelua.
Tyyppi oli iäkkäämpi ja ilmeinen seurakunnan johtohenkilö, jolle teksasilaisnuori (ylisukupolvinen hänkin) tyrkkäsi asian kun oli itse sanaton, jonka sanattomuuden myönsi mulle ääneen. Tämä seurakunnan nokka oli ilmeinen ylisukupolvinen mormoni hänkin, etunimi on lainattu Mormonin kirjan merkkihenkilöltä. Hän oli seurakuntansa tiloissa ja taustalla oli takapiru, jolta kyseli muutaman kerran mitä olisi oikein vastattava mun kritiikkiin Mormonin kirjan sisällön suhteen. Loppua kohti kaveri oli jo perin kyllästynyt, turvautui oheistoimintaan, näperteli kädessään olevaa kuusiokoloavainsarjaa turhan laajoin kaarin.
Päästin miehen rauhaan, kiitin saamastani tarkemmasta käsityksestä mormonien toiminnasta, mainiten sen kuinka pelkkä usko riittää ja muu on vähempiarvoista. Ilmoitin, että olen koska tahansa halukas jatkamaan minulle annettujen kotiläksyjen pohjalta. Siltä pohjalta ei mormoneilla ole mitään mielenkiintoa jatkaa, koska Mormonien kirja on vielä laajemmin mielikuvituksen tuotetta kuin Raamattu, eikä Raamattuakaan voi juuri kehua, etenkään opetuksellisesti merkittävimmissä asioissa.

No sitten taas WAppi kilisi ja uusi yrittäjä aloitti sokean uskon tarjonnan. Viittasin kotiläksyyni, jonka laitoin heille, siihen ei puututtu. Muutaman vuoronvaihdon jälkeen ilmoittivat, että eivät kykene auttamaan minua elleivät tiedä mitä haluan. Sanatarkka vastaukseni oli:
This “something” I want is that my criticism is addressed to as to find whether it is a fact or fallacy.
Siihen loppui mormonien kolmas käännytysyritys. Aneemista porukkaa sen suhteen, että kuuntelisivat edes vastapuolta, usko-sana vilisee puheessa kultaisena lankana siinä määrin, ettei ole vaikea hahmottaa kyseessä olevan sokean uskon vaatimus. No sokeaa se usko on jehovantodistajuudessakin, mutta sokeutta sentään ruokitaan Vt-seuran meriselityksillä. Tän lajin tuttu x kertoi, että tuskin yhteydenotot tähän päättyvät, ei siinä mitään skaba on toistaiseksi 3-0 vastapuolen kuuntelemisen suhteen.