Sami Uusi-Luomalahti

[Sami Uusi-Luomalahti]

עֵדַי יְהוָה

Kaikki alkoi muistaakseni siitä, kun ovellani alkoi käydä eräs minua nuorempi Jehovan todistaja. Vuosi oli jotain 2002. Yleensä minua ei erityisemmin kiinnosta ketkään ovelta-ovelle-kauppiaat tai uskontonsa tyrkyttäjät, mutta jostain syystä pohdiskelut maailmankaikkeudesta ja elämän tarkoituksesta saattoivat vedota minuun. Hän toi minulle jotain löytämiään Herätkää!-lehtiä, jotka sivusivat näitä aiheita.

Henkilökohtaisessa elämässäni olin kokenut jonkinlaisen kriisin päättyneessä seurustelusuhteessani, sekä olin stressaantunut hankalista korkeakouluopinnoistani, jonka jälkeen jääneiden kurssien suorittaminen oli syönyt valtavasti hermoenergiaa. Juuri tähän saumaan tuo nuori mies sattui tulemaan minun ovelleni. Ja kuinka ollakaan, eräänä kertana pyysin häntä sisälle. Keitin meille kahvit ja pyysin häntä selittämään asiansa, miksi hän oli joitain kertoja käynyt ovellani.

Tutkistelu oli hyvin ohjattu alusta saakka. Hän otti esiin kirjan 'Tieto, joka johtaa ikuiseen elämään' , ja sen 6. luku 'Miksi me vanhenemme ja kuolemme?', sattui kiinnostamaan minua eniten sisällysluettelon aiheista. Muistan, kuinka tämän kirjan etu- ja takasivuilla oli kuvattu paratiisi, jossa eläimet ja ihmiset olivat utopistisen kauniiseen maisemaan kuvattuina. Jopa noiden kuvien värit tuntuivat täysin yliampuvilta, ja siksi minusta tuntuikin pitkään todella lapselliselta ajatus, että jotkut ihan tosissaan uskoivat tuon olevan jokin päivä vielä todellisuutta.

Jos olisin tuolloin tiennyt kaiken sen, mitä tiedän nyt, koko tämän organisaation historiasta, opetuksista ja toimintatavoista, olisin suhtautunut paljon kriittisemmin kaikkeen siihen tutkimiseen, jota tein. On hyvin todennäköistä, jopa väistämätöntä, etten olisi koskaan tullut liittyneeksi tähän uskontoon, jota johdetaan kovalla ihmiskädellä Amerikan Yhdysvalloista.

Mutta toisaalta, näin ehkä pitikin tapahtua. 16 vietettyä vuotta, joista 10 vuotta palvelin vanhimpana ja noin 5 vuotta tienraivaajana, antoivat ihan hyvän kokemuksen siitä, minkälaisen järjestön kanssa olen ollut tekemisissä. Ja vaikka jouduinkin lähtemään monien opillisten ristiriitojen ja suoranaisten epäraamatullisten oppien vuoksi, kaikki kokemani ja oppimani eivät missään nimessä olleen pelkästään huonoa. Hyvinä asioina voin mainita hyvän vaimon, jonka löysin tämän järjestön kautta. Kenttäpalvelus, joka kasvatti nöyryyttä ja avarsi minua ihmisenä. Sekä ahkera tutkiminen, jonka avulla olen löytänyt Jumalan ja tiedän, kuinka hengellisiä asioita voi lähestyä järkevästi, ja löytää järjestelmällisesti syvällisiä totuuksia Raamatusta.

Mutta takaisin alkuun. Koska olen ollut kova jännittämään ihmisiä, menimme ensimmäistä kertaa Valtakunnansalille kun siellä ei ollut kokousta - tyhjää salia katsomaan siis. Toisella kerralla olikin jo tupa täynnä väkeä, ja voi sitä hulinaa ja ihmetystä. Kaikki tulivat esittäytymään, hymyilivät kauniisti ja olivat yliampuvan kiinnostuneita minusta ja asioistani. Tunne oli todella outo. Olin varma, että he kaikki teeskentelivät. Kokouksissa aloin kuitenkin käydä alusta saakka hyvin säännöllisesti. Silloin oli kolme kokousta viikossa - yksi kirjantutkistelu yksityiskodeissa. Muistan, että tuolloin tutkittiin Jesajan kirjaa ja kaikki mitä siinä käsiteltiin, tuntui täysin käsittämättömältä ja korkealentoiselta. Samoin oli kokouksissa tutkittavien Vartiotornien laita.

Aikaa myöten aloin kuitenkin päästä jyvälle, mistä tässä kaikessa oli kysymys. Muistan, kuinka ahdistavalta tuntui ajatus, että nämä kokoukset aina vain jatkuisivat ja jatkuisivat - loputtomiin. Yleensä koulussa käyminenkin loppuu aina jossain vaiheessa, mutta näiden kokouksien olisi määrä jatkua uuteen järjestelmään ja halki ikuisuuden.

Kentällä aloin käydä jo hyvin nopeasti, kastamattomana julistajana noin vuoden verran, ennen kuin menin kasteelle vuonna 2004. Ihmettelin, miksi vain 10 tuntia oli sellainen tavanomainen vaatimus. Mielestäni tätä työtä olisi pitänyt tehdä paljon enemmän. Aloitin tienraivauksen suurinpiirtein heti kuin se oli mahdollista ja edistyin nopeasti tehtävissä avustavaksi palvelijaksi. Aika nopeasti löysin myös vaimon järjestöstä ja minut nimitettiin myös vanhimmaksi.

Sitten alkoivat oikeastaan vaikeudet. Loukkasin pahasti selkäni töissä ollessani, ja sieltä löytyi ensin paha prolapsi, eli välilevyn repeämä alaselästä. Myöhemmin magneettikuvissa löytyi rintarangasta kaksi pienempää välilevyn pullistumaa. Näiden vuoksi olin monta vuotta jatkuvissa hermokivuissa kykenemättä istumaan. Aamuisin söin murotkin lattialla maaten. Kokoukset ja konventit olivat yhtä helvettiä kun ei pystynyt istumaan. Niinpä piti seisoskella tai käveleskellä koko ajan. Automatkat konventteihin ja takaisin olivat tuskallisia, ja jo puolen tunnin istumisen jälkeen jalka alkoi olemaan kokonaan puutunut.

Ajan kanssa tämä kipu söi niin paljon hermoenergiaa, että sairastuin vakavaan masennukseen. Pystyin silti samalla tekemään töitä, vaikka kipuja olikin. Tässä kohdin tuli muutto ja seurakunnan vaihto ajankohtaiseksi. Muutimme pienelle paikkakunnalle, jossa seurakunnassa oli paljon tehtävää ja vähän vanhimpia. Ystävät pitivät tätä Jehovan siunauksena. Hetken aikaa pystyin olemaan vielä tienraivaajanakin uudessa seurakunnassa, mutta sitten se oli lopulta pakko keskeyttää jälkeen jääneiden tuntitavoitteden vuoksi.

Pieneltä paikkakunnalta oli todella hankalaa saada töitä. Siksi kokeilin olla yrittäjänäkin noin vuoden verran. Kuitenkin väsytin itseni totaalisesti työn ja seurakunnan tehtävien kanssa. Loppuunpalaminen työssä ja vaikea masennus veivät minut osastohoitoonkin kahteen otteeseen. Minulle tuli niin sanottu pakollinen pysähtyminen. Luulin ensin, että tämä olisi jokin viikon tai kahden sairausloma, mutta se venyikin lopulta kahdeksi vuodeksi. Toipuminen loppuunpalamisesta ja vaikeasta masennuksesta on erittäin hidasta, koska keskushermosto on niin kuormittunut.

Tuli kesä 2018 ja viikon vanhimmiston kurssi Porissa, johon osallistuimme erään toisen veljen kanssa. Hän oli vuokrannut mökin Porin Siikarannasta, jossa saunoimme ja vietimme aikaa opiskellen kurssipäiviemme päätteeksi. Muistan istuskelleeni saunan jälkeen tuolla mökin kuistilla ja katselleeni merta. Siinä istuskellessani tulin esittäneeksi rukouksen Jehovalle. Tuon rukouksen muistan lopun ikääni. Olin melkein viikon kuunnellut ihmeissäni niitä syvällisiä vastauksia, joita veljet esittivät siellä kurssilla. Tunsin olevani täysin pohjalla ja jotenkin aivan pihalla kaikesta. Minulla ei ollut mitään annettavaa kenellekään. Muistan viitanneeni tasan yhden kerran koko viikon aikana, vaikka yleensä minulla on pää täynnä ideoita ja ajatuksia hengellisistä asioista. Rukoilin Jehovalta: "Sinä tiedät tilanteeni. Autathan näkemään, mikä olisi tärkein asia tutkia, jotta voisin saada hengellisyyteni takaisin."

Kului joitain viikkoja. Sitten eräänä päivänä sain puhelun eräältä hellutailaistaustaiselta ystävältä, joka oli alkanut tutkimaan Jumalan nimeä. Hän alkoi kovasti puhumaan siitä, miten jotkut hepreaa osaavat juutalaiset ovat selittäneet Youtube-videoilla, että Jumalan nimi on Jehova. Hän kertoi yksityiskohtaisesti miten heprealaiset käsikirjoitukset todistavat tämän asian. Tämä ystäväni ja hänen vaimonsa, jotka kumpikin olivat tähän saakka olleet aivan varmoja, että Jumalan nimi on Jahve, olivat tulleet vakuuttuneiksi, että se on sittenkin Jehova. He olivat alkaneet jopa käyttämään tätä nimeä rukouksissaan, vaikka se kuulosti heistä hyvin oudolta. Minä siinä kuuntelin tätä ystävääni ja itsekseni mietin, että minunhan pitäisi Jehovasta puhua hänelle. Nyt helluntailainen soittaa minulle ja alkaa todistamaan Jehovan nimestä, vaikka minä olen Jehovan todistaja! Eihän sen näin pidä mennä. Siitä alkoi minun lähes kaksi vuotta kestänyt heprean tutkiminen tämän nimiasian tiimoilta. Ja rukoilin jatkuvasti, koska asia tuntui niin vaikealta. Kunnes lopulta sain selville, että se on sittenkin todella Jehova.

Tästä asiasta innostuneena yritin selittää sitä monille seurakuntalaisillekin, mutta he eivät oikein näyttäneet ymmärtävän, mikä asiassa oli niin erikoista. Eräskin veli sanoi, että Jahve ja Jehova ovat molemmat oikein, yhtä hyviä nimiä. Näin selvästi, ettei tätä asiaa ymmärretty syvällisesti edes Jehovan todistajien keskuudessa. Kukaan ei osannut selittää, mitä tarkoitti Ymmärtämisen oppaassa mainittu 'imperfektiivinen kausatiivi' Jumalan nimen merkityksestä puhuttaessa. Niinpä tein asiasta tutkielman, jonka lähetin ystäville watsapin kautta pdf-tiedostona. Tutkimuksessa toin esiin, että saatavilla olevien heprealaisten käsikirjoitusten mukaisesti muoto Jehova on oikein. Jahve ei perustu lainkaan Raamatun heprealaisiin käsikirjoituksiin. Myös nimen merkitys on järjestöllä väärin. Se ei voi olla em. imperfektiivinen kausatiivi, koska kyseinen verbi ei taivu sellaiseksi heprean verbijärjestelmän mukaan sillä tavalla. Tämä dokumentti koitui myöhemmin minun erottamiseni aihetodisteeksi, koska, vaikka itse lähetin erokirjeen, he totesivat sen olevan kelpaamaton. Protokollan mukaan erokirjeessä tulee olla allekirjoitus ja päivämäärä. Kirjoitin erokirjeeni omakätisesti paperille, otin siitä valokuvan ja postasin sen seurakunnan yhteiseen watsapp-ryhmään, sekä vielä yksityisesti kaikille, joiden yhteystiedot minulla oli. Silti he halusivat erottaa minut luopumuksesta; syynä oli raamatunvastaisten opetusten levittäminen.

Vähän aikaa sain siis todistaa Jehovasta muille Jehovan todistajille, mutta ketään ei oikeasti kiinnostanut Jehovan nimi sen syvällisemmin. Jehovan nimi, joka pitäisi olla todistajille tärkein asia! Samalla huomasin sellaisenkin yksityiskohdan, että vaikka tuosta nimestä olisi paljon aineistoa järjestön kirjallisuudessa, niin kuitenkaan esitelmäjäsennyksistä ei löydy yhtään aihetta, joka käsittelisi Jehovan nimeä seikkaperäisesti. Asiasta turhautuneena ja perin pohjin ystäviin pettyneenä käännyin Johanneksen Pojan puoleen ja kysyin haluaisiko hän julkaista tutkimukseni. Hän suostui. Tämä siksi, että jos ja kun järjestö joskus saa uutta valoa tästä nimiasiasta, on heille perin nöyryyttävää se, että tämä ymmärrys on löytynyt jo aikoja sitten luopiosivustolta.

Vuosi 1914 oli aina minulle hankala paikka selittää kentällä. Yhdelle kaverille pitämässäni tutkistelussa yritin oikein tosissani 'Puhu perustellen' -kirjan avulla selvittää sitä, mutta kaveri ei ymmärtänyt selitystä. Enkä totta puhuen minäkään täysin. Herättyäni siihen, ettei järjestön opetuksissa olekaan kaikki 100% oikein, aloin tutkia kunnolla tätä vuoden 1914 opetusta. Lopputulos oli se, että 'Mitä Raamattu todella opettaa?' -kirjan liitteessä '1914 – merkittävä vuosi Raamatun profetiassa' olevassa kuvassa, mikään siinä esitetty asia ei pidä paikkaansa. Kaikki kosahtaa. Olin samaan aikaan järkyttynyt että huvittunut. Tein tästä aiheesta Youtube-videoita, jotka löytyvät minun nimelläni.

Kun siis 1914 katuu, kaatuu mukana monia muita opetuksia - kokonainen opetusten rypäs, voitaisiin sanoa. Esimerkiksi opetus ensimmäisestä ylösnousemuksesta, Jeesuksen näkymättömästä läsnäolosta, viimeisistä päivistä, tästä [päällekkäisestä] sukupolvesta ja hallintoelimestä kaatuvat auttamattomasti, koska ne perustuvat tavalla tai toisella tähän vuoteen.

Minulla oli järjestössä niin sanotusti kaikki ihan järjestyksessä, mutta koko pakka meni täysin sekaisin näiden opinkappaleiden myötä. Lähtöni järjestöstä ja aktivistiurani "luopiona" syy on pelkästään opilliset asiat. Minulla ei ole koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa kenestäkään yksittäisistä ihmisistä järjestön sisällä. Pidin kenttäpalveluksesta. Ja omalla tavallani teen sitä edelleen, mutta tällä kertaa minun ei tarvitse raportoida kenellekään yhtään mitään. Uskon edelleen lujasti Jehovaan, Jeesukseen ja Raamattuun, joten en ole edes luopio siinä merkityksessä, missä veljet ja sisaret kuvittelevat minun olevan, koska en ole luopunut uskostani. Kun koronat tästä helittää ja kärrykelit alkavat, menen mielelläni todistamaan heille Jehovasta, koska tiedän, että heillä on vielä paljon opittavaa.

[BigBudha]

Kiitos Sami, oli hyvin esitetty asiat.

Katselin n. 15 videoo ja olin hyvin vakuuttunut asioiden perusteluista. Itse aion katsoa ne kaikki, varsinkin se hallintoelin osio on tosi kiinnostava. Suosittelen kaikille, kannattaa katsoa.

[Tony]

Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä ja tarinastasi.

Kaikissa kulteissa näyttää olevan sama sisäänrakennettu ominaisuutensa, että itselleen rehelliset ihmiset eivät kykene jatkamaan kultissa. Mikään yllätys se ei toki ole, kun kultit pelkäävät avointa keskustelua ja informaatiota, ja aivan erityisesti entisiä jäseniään. Tällainen kuvio kertoo aina jostain ihan muusta kuin totuudesta tai vilpittömistä tarkoitusperistä.

[Sami Uusi-Luomalahti]

Jos mä olisin tutkinut aiheet 607 eaa., 1914, 1919, seitsemän aikaa jne. ENNEN kuin musta tuli todistaja, musta ei olis tullut Jehovan todistaja.

Kuinka muhun olis silloin suhtauduttu? Mua EI olis kartettu, mua EI kutsuttais luopioksi, mulle Jehovan todistajat puhuisivat edelleen.

Kyse on siis siitä ratkaisusta, että menin kasteelle ja päätin liittyä tähän organisaatioon. Sen vuoksi minua kohdellaan, kuten kohdellaan. Sen vuoksi en olisi saanut enää tutkia asioita niin syvällisesti, että päädyin eri lopputulokseen, mitä järjestö.

Syyksi tähän sanotaan aina, että se oli mun oma valinta. Totta, oma valinta oli liittyä. MUTTA mun oma valinta ei ollut se, että liityin vastoin parempaa tietoa. Se ei ole enää oma valinta, jos saa mullistavaa tietoa SEN JÄLKEEN kun on liittynyt ja katuu päätöstään. Siinä vaiheessa se on myöhäistä. Paluuta ei ole enää siihen lähtötilanteeseen, jossa alun alkaen olin ennen liittymistä.

Se ei ole oma valinta siinäkään mielessä, että minulla ei käynyt mielessäkään, että tässä tulisi käymään näin. Puhtaasti oma valintani kaiken tämän saadun tiedon valossa olisi, etten olisi koskaan liittynyt tähän järjestöön.

[Nukahtanut]

Eihän se puhtaasti oma valinta ole, kun ei anneta mahdollisuutta tutkia asioita muista lähteistä seuran oman materiaalin lisäksi. Ja monella on tuossa kastealtaan kynnyksellä jo rakkauspommitus tehonnut niin hyvin, ettei omaa tahtoa enää ole.

Lapsilla toki vielä vähemmän oma valinta, kun ei ole kunnollista ymmärrystä asioista ja kosketuspinta muutenkin ulkomaailmaan on olematonta. Myös vahempien painostus poistaa vähäisenkin oman valinnan aika tehokkaasti.

Edit: ja kiitos tarinasi kertomisesta, oli mielenkiintoinen ja koskettava

[Voimantorni]

Jos mä olisin tutkinut aiheet 607 eaa., 1914, 1919, seitsemän aikaa jne. ENNEN kuin musta tuli todistaja, musta ei olis tullut Jehovan todistaja.

Tähän ajatukseen on varsin helppo samastua. Itse myös aikoinani nuorena aikuisena liityin Jehovan todistajiin, ja nimenomaisesti näiden hienosti suunniteltujen mainospuheiden ja opillisten kyhäelmien lumoamana. Useimpiin muihin uskomusjärjestelmiin verrattuna se kuulosti niin järkevältä. Ja tietysti nuorena kokemattomana, ja ennen kaikkea täysin kritiikittömänä sitä saattaa tulla vastaan elämäntilanne, jolloin on erityisen altis tällaiselle propagandalle.

Monesti olen jälkeenpäin pohtinut asiaa täsmälleen sinun esittämin sanoin. Että jos sitä silloin "kiinnostuneena" olisi vain osannut olla kriittinen ja todella tutkia tämän amerikkalaisen Totuuden taustat, edes pienen osan näistä opillisista vedätyksistä, niin en tietenkään olisi koskaan mennyt kasteelle.

Kuinka muhun olis silloin suhtauduttu? Mua EI olis kartettu, mua EI kutsuttais luopioksi, mulle Jehovan todistajat puhuisivat edelleen.

Lahkojen metodit saada uusia ihmisiä sitoutettua organisaatioonsa muistuttavat hyvin pitkälle kalastusta. Hehän itse sanovatkin olevansa "ihmisten kalastelijoita". Se on sellainen rysä (tai katiska), jonne on houkuteltuna todella helppo ajautua sisään. Mutta sen jälkeen kun olet virallisesti liittynyt lahkoon jäseneksi, niin paluu ulos tekeekin sitten kipeää; se vaatii aivan toisenlaista päättäväisyyttä kuin sisäänmeno. Ja kaikki eivät pääse koskaan ulos, tai ainakaan aivan ehjin nahoin.

Karttamissääntö on varsin tehokas sosiaalinen loukku, joka on käytössä useammassakin asiansa osaavassa kultissa/lahkossa.

Kyse on siis siitä ratkaisusta, että menin kasteelle ja päätin liittyä tähän organisaatioon. Sen vuoksi minua kohdellaan, kuten kohdellaan. Sen vuoksi en olisi saanut enää tutkia asioita niin syvällisesti, että päädyin eri lopputulokseen, mitä järjestö.

Kyllä. Kastepäivä on Jt-maailmassa eräänlainen tapahtumahorisontti, minkä ylittämisen jälkeen mikään ei ole enää samalla tavalla kuin ennen. Tämän jälkeen lahkon byrokratiakoneisto ottaa täyden vallan yksilöstä, minkä myötä yksilö usein havaitsee juuri mainitsemiasi muutoksia omassa liikkumatilassaan, vapaudessaan.

Kun kiinnostuneena esitit Jehovan todistajien ja vanhintenkin kuullen omia ajatuksiasi, kaikki nyökyttelivät ja kiittelivät sinua itsenäisestä ajattelustasi. Oltiin niin sallivia, ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia; olihan kyse sentään maailman onnellisimmasta kansasta!
Sitten JW.Orgin täysjäsenenä sinulla onkin enää raudanluja oikeus ainoastaan sellaisiin mielipiteisiin, jotka eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa Järjestön voimassa olevan opin kanssa. Sananvapaus kapenee merkittävästi, ja pian sinua autetaan ymmärtämään, että on olemassa myös vääränlaista ajattelua.

En tiedä, minkä ikäisinä nuorimmat menevät nykyään kasteelle. Mutta muistan jo silloin viitisentoista vuotta sitten Vartiotornin artikkeleita sekä vuosikirjojen esittämiä kokemuksia siitä, kuinka kymmenenvuotiaat tai jopa sitä nuoremmat olivat "miellyttäneen Jehovan sydäntä" ja päättäneet mennä kasteelle.

Ehkä kaikkein järkyttävintä omalta kohdalta on näin jälkikäteen tajuta, ettei tämä silloin Jt-oppiin uskovana herättänyt minussakaan minkäänlaista kriittisyyttä, kun konventeissa olin todistamassa tällaisia lapsikasteita. No, enhän toki silloin ajatellut itsekään koskaan lähteväni järjestöstä pois, joten miksi nuo lapsetkaan koskaan niin haluaisivat tehdä.

Syyksi tähän sanotaan aina, että se oli mun oma valinta. Totta, oma valinta oli liittyä. MUTTA mun oma valinta ei ollut se, että liityin vastoin parempaa tietoa. Se ei ole enää oma valinta, jos saa mullistavaa tietoa SEN JÄLKEEN kun on liittynyt ja katuu päätöstään. Siinä vaiheessa se on myöhäistä. Paluuta ei ole enää siihen lähtötilanteeseen, jossa alun alkaen olin ennen liittymistä.

Mitä luultavimmin kaikki uskonnolliset kultit ja lahkot ovat röyhkeän narsistisia suhteessa jäsenistöönsä. Ulkomaailmaa ja viranomaisia kyllä yritetään liehitellä ja heidän silmissään tekeydytään puhtaanvalkeaksi malli-yhteisöksi. Mutta niihin kohdistetaan armotonta kuria ja kontrollia, jotka ovat heidän omassa vallassaan. Eli juurikin ne kaikki seurakuntalaiset, jotka tekevät vuodesta toiseen ilmaistyötä tälle järjestölle sekä rahoittavat sen toiminnan säännöllisillä lahjoituksillaan.

Tällainen narsismi on puhdasta vallankäyttöä. Tähän sisältyy laskelmoitu ja johdonmukainen harhauttaminen, suoranainen valehtelu sekä hyväuskoisten jäsenten krooninen syyttäminen järjestön omista vääryyksistä. Ja aivan erityisesti entisten jäsenten leimaaminen ja syyttäminen.

[Utelias2]

Säälittää noi JT lapset jotka menee Pieninä Kasteelle.
Siinä menettää Erotessa myöhemmin koko Perheen.