Ovatko säännöt kaikille samat: Serena Williams

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Ovatko säännöt kaikille samat: Serena Williams

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Amerikkalaisen tennistähden Serena Williamsin äiti Oracene meni kasteelle 1980-luvun alussa ja Serena kasvatettiin Jehovan todistajaksi. Serenan neljä vanhempaa sisarta ovat käyneet kasteella. Serena on myös naimisissa Jehovan todistajan, Alexis Ohanianin kanssa. Serenan todistajuus lienee ollut suhteellisen pinnallista - ja ilman kastetta - aina tähän vuoteen asti, mutta on silloin tällöin pullahtanut pinnalle. Vuonna 2003 tapahtuneen sisarensa Yetunden murhan jälkeen Serena kertoi käyneensä säännöllisesti kokouksissa ja jopa kentällä. Vuonna 2009 seurakunnan vanhimmat olivat antaneet Serenalle palautetta tämän käytöksestä US Open kilpailussa. Serena lupasikin olla aiheuttamasta kompastumista kenellekään. Voitettuaan vuoden 2015 Australian Open turnauksen Serena kertoi lehdistötilaisuudessa "kiittävänsä Jehovaa voitostaan". (Newsweek 11.1.2023)

Serena Williams meni vihdoin kasteelle reilu kuukausi sitten, 8.1.2023 Floridassa:

Kuva

Kasteesta ehti kulua reilu kuukausi ja Serena esiintyi vähän toisenlaisissa ympyröissä. Eilen hän oli jakamassa palkintoja NAACP nimisen järjestön tilaisuudessa:

Kuva

Kuvan asuste ei taida ihan noudattaa Jehovan todistajien normia sisarten pukeutumiselle. :) Esimerkiksi Raamatun ymmärtämisen opas neuvoo sisarten pukeutumisesta seuraavasti:
on sopimatonta pukeutua turhamaisesti ja silmiinpistävästi, siten että kiinnittää huomiota itseensä tai varallisuuteensa. Tähän liittyy myös häveliäisyys eli toisten tunteiden huomioon ottaminen, itsekunnioitus ja kunniallisuus. Kristityn pukeutumistavan ei tulisi loukata säädyllisyyttä eikä seurakunnan herkkää moraalitajua, niin että jotkut voisivat loukkaantua.
Isompi asia tässä on kuitenkin järjestö NAACP, jonka palkintoja hän oli jakamassa. Kyseessä on amerikkalainen mustien kansalaisoikeusjärjestö, jolla on omien sanojensa mukaan poliittista toimintaa "paikallistasolta kongressiin".

Kuva

Jehovan todistajien maailmassa kyseessä on selkeästi poliittinen järjestö. Vanhimpien salainen ohjekirja Paimentakaa Jumalan laumaa toteaa seuraavaa:
Jos henkilö liittyy järjestöön, jonka toiminta on ristiriidassa kristillisen puolueettomuuden kanssa, hänen katsotaan eronneen seurakunnasta. Jos henkilön ansiotyö edistää selvästi toimintaa, joka on vastoin kristillistä puolueettomuutta, hänelle tulee yleensä antaa puoli vuotta aikaa tehdä tarvittavat muutokset. Mikäli hän ei korjaa tilannetta, hanen katsotaan eronneen seurakunnasta.
Nähtäväksi jää, ovatko säännöt kaikille samat vai onko Williamsin markkina-arvo Seuralle liian hyvä jotta vaadittaisiin samoja sääntöjä kuin rivijäsenille. Lahjoituksia varmasti on tiedossa Serenan taholta mukavasti. Joka tapauksessa Serenasta taisi tulla melkoinen päänsärky seurakuntansa vanhimmistolle. :D