Serena Williams meni vihdoin kasteelle reilu kuukausi sitten, 8.1.2023 Floridassa:
Kasteesta ehti kulua reilu kuukausi ja Serena esiintyi vähän toisenlaisissa ympyröissä. Eilen hän oli jakamassa palkintoja NAACP nimisen järjestön tilaisuudessa:
Kuvan asuste ei taida ihan noudattaa Jehovan todistajien normia sisarten pukeutumiselle. Esimerkiksi Raamatun ymmärtämisen opas neuvoo sisarten pukeutumisesta seuraavasti:
Isompi asia tässä on kuitenkin järjestö NAACP, jonka palkintoja hän oli jakamassa. Kyseessä on amerikkalainen mustien kansalaisoikeusjärjestö, jolla on omien sanojensa mukaan poliittista toimintaa "paikallistasolta kongressiin".on sopimatonta pukeutua turhamaisesti ja silmiinpistävästi, siten että kiinnittää huomiota itseensä tai varallisuuteensa. Tähän liittyy myös häveliäisyys eli toisten tunteiden huomioon ottaminen, itsekunnioitus ja kunniallisuus. Kristityn pukeutumistavan ei tulisi loukata säädyllisyyttä eikä seurakunnan herkkää moraalitajua, niin että jotkut voisivat loukkaantua.
Jehovan todistajien maailmassa kyseessä on selkeästi poliittinen järjestö. Vanhimpien salainen ohjekirja Paimentakaa Jumalan laumaa toteaa seuraavaa:
Nähtäväksi jää, ovatko säännöt kaikille samat vai onko Williamsin markkina-arvo Seuralle liian hyvä jotta vaadittaisiin samoja sääntöjä kuin rivijäsenille. Lahjoituksia varmasti on tiedossa Serenan taholta mukavasti. Joka tapauksessa Serenasta taisi tulla melkoinen päänsärky seurakuntansa vanhimmistolle.Jos henkilö liittyy järjestöön, jonka toiminta on ristiriidassa kristillisen puolueettomuuden kanssa, hänen katsotaan eronneen seurakunnasta. Jos henkilön ansiotyö edistää selvästi toimintaa, joka on vastoin kristillistä puolueettomuutta, hänelle tulee yleensä antaa puoli vuotta aikaa tehdä tarvittavat muutokset. Mikäli hän ei korjaa tilannetta, hanen katsotaan eronneen seurakunnasta.