Luopion muistoa kunnioittaen

Uskontoon liittymätön keskustelu.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
RaM

Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja RaM »

HS 14.02.2008 oleva muistokirjoitus kertoo tähtitieteilijä FM Juhani Kyröläisen kuolleen tapaturmaisesti 8. päivä tammikuuta. Kuolleessaan hän oli 59 vuotias.

Juhani oli ammatiltaan tähtitieteilijä sekä toimi yliopistolla mikrotukihenkilönä sekä ATK-suunnittelijana. Juhani Kyröläinen harrasti nuorena voimailua saavuttaen mm. epävirallisen limbon maailmanennätyksen. Hän harrasti painonnostoa (joka jäi selkävaivojen vuoksi) sekä musiikkia soittaen haitaria ja laulaen (tenori) jopa konserteissa.
Juhani oli myös humoristi ja esiintyi suosittuna taikurina El Mico nimellä.

Juhani Kyröläinen oli myös Skepsis Ry:n jäsen vastustaen kaikenlaisia huuhaa-oppeja.
Noihin huuhaa-oppeihin kuului UFOt (kaksi alan kirjaa ja kolmas jäi kesken) sekä uskonnollisten liikkeiden valheelliset opit.
Hän oli myös huolissaan maailmanpolitiikan ylimalkaisesta suhtautumisesta ilmastomuutokseen jo paljon ennen kuin siitä tuli medioiden yleinen puheenaihe.

Olin sähköpostitse yhteydessä Juhaniin loppuvuodesta -07. Tunsin hänet poikasena, jolloin Juhani oli hetken aikaa mukana Jehovan todistajien toiminnassa. Muistan kuinka hän seurakunnan illanvietossa esitti taikatemppuja ja näytti, kuinka ne tehdään. Ei tosin ihan jokaista. Kovin pitkään hän ei älykkäänä miehenä antanut itseään huijata, vaan jäi pois Jehovan todistajien huuhaa-yhteisöstä. Juhani ilahtui kovasti otettuani häneen yhteyttä ja toivoi, että pitäisimme yhteyttä jatkossakin.
Nyt tuo yhteydenpitomme siis katkesi, ennenkuin kunnolla saimme sitä käyntiinkään, mutta tuo luopioiden esikuva osoitti kuitenkin elämällään sen, miten älykkäiden ihmisten tulisi vastustaa kaikenlaisen huuhaan levittämistä ja itse esimerkillään näyttää, kuinka antavaa elämä voi olla, jos sitä ei tyhmyyksissään jätä elämättä.
:|

Kuva
Juhani Kyröläinen pitää UFO-esitelmää Ursa:n tilaisuudessa Kirkkonummella.
Viimeksi muokannut RaM, 14.02.2008 13:14. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
RaM

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kuva
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

RaM kirjoitti:Juhani Kyröläinen oli myös Skepsis Ry:n jäsen vastustaen kaikenlaisia huuhaa-oppeja.
No, ainakin jt-tietous on edelleen hyvin edustettuna Skepsiksessä. Onko sulla tietoa siitä, tiesivätkö kyseiset henkilöt toisensa taustat? En ainakaan muista mainintaa sensuuntaisesta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
RaM

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja RaM »

Markku Meilo kirjoitti:
RaM kirjoitti:Juhani Kyröläinen oli myös Skepsis Ry:n jäsen vastustaen kaikenlaisia huuhaa-oppeja.
No, ainakin jt-tietous on edelleen hyvin edustettuna Skepsiksessä. Onko sulla tietoa siitä, tiesivätkö kyseiset henkilöt toisensa taustat? En ainakaan muista mainintaa sensuuntaisesta.
Mainitsin asiasta viimeisessä @-postissa mutta en tiedä ehtikö/pääsikö siitä keskustelemaan keskenään. Epäilen hiukan.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

RaM kirjoitti: Epäilen hiukan.
Siltä näyttää, koska olisi tuon luullut tulleen esille tapaamisissamme, kun kerran se Skepsiksen erääseen johtohahmoon liittynyt luomiskirja-anekdoottikin tuli julki.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Wonderman
Viestit: 156
Liittynyt: 01.08.2007 09:57

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja Wonderman »

RaM kirjoitti: Olin sähköpostitse yhteydessä Juhaniin loppuvuodesta -07. Tunsin hänet poikasena, jolloin Juhani oli hetken aikaa mukana Jehovan todistajien toiminnassa. Muistan kuinka hän seurakunnan illanvietossa esitti taikatemppuja ja näytti, kuinka ne tehdään. Ei tosin ihan jokaista. Kovin pitkään hän ei älykkäänä miehenä antanut itseään huijata, vaan jäi pois Jehovan todistajien huuhaa-yhteisöstä. Juhani ilahtui kovasti otettuani häneen yhteyttä ja toivoi, että pitäisimme yhteyttä jatkossakin.
Nyt tuo yhteydenpitomme siis katkesi, ennenkuin kunnolla saimme sitä käyntiinkään, mutta tuo luopioiden esikuva osoitti kuitenkin elämällään sen, miten älykkäiden ihmisten tulisi vastustaa kaikenlaisen huuhaan levittämistä ja itse esimerkillään näyttää, kuinka antavaa elämä voi olla, jos sitä ei tyhmyyksissään jätä elämättä.
:|
Osanottoni ram :(
" Lupaan lukea raamatun ja raitistuu
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
Muttei tänä yönä
Jääköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
Muttei tänä yönä"
- Jenni Vartiainen - en halua kuolla tänä yönä
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Luopion muistoa kunnioittaen

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Olinpa hämmästynyt kun näin eka kertaa (ja toistaiseksi ainoan kerran) elämässäni UFO:n. Hiljainen, metallinvärinen alus lipui pilviin.
Soitin tähtitieteilijälle. Hän kertoi, että sää oli illalla erikoinen ja kysymys oli kangastuksesta. Osa lentokoneesta, joka lensi ilmeisen kaukana näkyi kangastuksena minulle.
Vastaa Viestiin