Puntarissa vapaus

[Arskavain]

Elämä Jehovan todistajana oli tietyllälailla helppoa. Kaikkeen oli vastaus ja jos jotakin pohti, piti odottaa vastausta seuralta. Elämä oli tavallaan niin turvallista valmiine vastauksineen, että ei edes pohtinut oliko seuran kanta oikea. Se vain oli.

Paljon vaarallisempaa oli sitten omat "syntiset taipumukset". Ne eivät oikein millään käyneet yksiin tylsän todistajaelämän kanssa. Vapauden kaipuu tulikin siitä, kun tahtoi elää eikä nipottaa. No aikaa myöten erottaminen oli edessä, koska ei jaksanut leikkiä sitä mitä ei ollut.

Sitten alkoi ajatteleminen. Olinko kertakaikkiaan epäonnistunut jumalaton ja tuhoon tuomittu ihminen? Mielestäni en. Niin aloin perustella itselleni asioita ja ensimmäisenä kirjoitin omasta elämästäni, sitten tutkin onko erottaminen raamatullista ja lopuksi onko jumalalla järjestö? Kaikki pistin nettiin muiden arvioitavaksi ja olin itsekin vakuuttunut oikeaoppisesta kriittisyydestäni.

Ajan myötä olen kuitenkin etsinyt "kurssiani". En ole lakannut uskomasta jumalaan. En ole samaistunut skeptikkoihin. En ole samaistunut agressiivisesti kirjoitteleviin x todistajiin, vaikka tarviiko? Jokainen X kirjoittaa omista kokemuksistaan ja omista uskomuksistaan. Jotkut katsomukset kohtaavat. Olemme yksilöitä. Se on kai meidän yhteisistä kokemuksistamme kirjoittavien sanoma. Jokainen saa uskoa tavallaan ilman pelkoa hyljätyksi tulemisesta.

Tämä kaikki on johtanut siihen nykyään ja tunnen vertaistukisivustojen tuen tehneen minussa ideaali tehtävän. En ole enää vihassa kenellekkään, vaan otan ja yksinkertaisesti valitsen minulle sopivan ajatuksen, vaihtoehdon tuomitsematta muita ja kantamatta kaunaa.

Uskon jollain tapaa kaikkien olevan oikeassa ja kaikkien väärässä. Mihin tällainen asioiden puntaroiminen voi johtaa. En ole enää varma mistään ainoastaan siitä, että minulla on vapaus ajatella niinkuin tahdon. Niin myös sinulla.

[Vieras]

Elämä Jehovan todistajana oli tietyllälailla helppoa. Kaikkeen oli vastaus ja jos jotakin pohti, piti odottaa vastausta seuralta. Elämä oli tavallaan niin turvallista valmiine vastauksineen, että ei edes pohtinut oliko seuran kanta oikea. Se vain oli.

Paljon vaarallisempaa oli sitten omat "syntiset taipumukset". Ne eivät oikein millään käyneet yksiin tylsän todistajaelämän kanssa. Vapauden kaipuu tulikin siitä, kun tahtoi elää eikä nipottaa. No aikaa myöten erottaminen oli edessä, koska ei jaksanut leikkiä sitä mitä ei ollut.

Sitten alkoi ajatteleminen. Olinko kertakaikkiaan epäonnistunut jumalaton ja tuhoon tuomittu ihminen? Mielestäni en. Niin aloin perustella itselleni asioita ja ensimmäisenä kirjoitin omasta elämästäni, sitten tutkin onko erottaminen raamatullista ja lopuksi onko jumalalla järjestö? Kaikki pistin nettiin muiden arvioitavaksi ja olin itsekin vakuuttunut oikeaoppisesta kriittisyydestäni.

Ajan myötä olen kuitenkin etsinyt "kurssiani". En ole lakannut uskomasta jumalaan. En ole samaistunut skeptikkoihin. En ole samaistunut agressiivisesti kirjoitteleviin x todistajiin, vaikka tarviiko? Jokainen X kirjoittaa omista kokemuksistaan ja omista uskomuksistaan. Jotkut katsomukset kohtaavat. Olemme yksilöitä. Se on kai meidän yhteisistä kokemuksistamme kirjoittavien sanoma. Jokainen saa uskoa tavallaan ilman pelkoa hyljätyksi tulemisesta.

Tämä kaikki on johtanut siihen nykyään ja tunnen vertaistukisivustojen tuen tehneen minussa ideaali tehtävän. En ole enää vihassa kenellekkään, vaan otan ja yksinkertaisesti valitsen minulle sopivan ajatuksen, vaihtoehdon tuomitsematta muita ja kantamatta kaunaa.

Uskon jollain tapaa kaikkien olevan oikeassa ja kaikkien väärässä. Mihin tällainen asioiden puntaroiminen voi johtaa. En ole enää varma mistään ainoastaan siitä, että minulla on vapaus ajatella niinkuin tahdon. Niin myös sinulla.

Todella hieno juttu ja toivon että sulla menee yhä edelleen paremmin ja paremmin. Se on varmaan hyvä tämä vertaisryhmä niinkuin tämä veljesseurakin. Voi jakaa kaikenlaisia kokemuksia ihan vain sähköisesti eikä tarvitse pelätä tulleensa tuomituksi.

Jos vihaa jotain, niin siitä voi olla vaikea päästä yli. Mutta sekään ei ole ylitse pääsemätön este. Kasvatuksessa saaneemme asenteemme muokkaavat meitä joka päivä ja koettelevat kuin tulella valettu kivi, mutta entä jos voimmekin oikeasti väittää nauttivamme?

Nautithan sinäkin jokapäiväisistä antimista mitä sinulle on suotu...? Eikös tästä ole pitkälle kysymys?

Olen vieras ja nautin siitä. Minun ääntäni kuitenkin kuullaan joka paikassa.

Menestystä uudelle elämällesi todellisuuden valossa!