Mitä ajattelette siitä, että voiko ihminen ihmiskuntana kehittyä?
Olen tuota pohtinut ja tullut omalta kohdaltani siihen tulokseen, että se on todennäköistä. Varsinkin jos ajattelee hengenelämän historiaa.
Karkeasti ottaen kaukana esihistoriassa nomadi-ihmiset ovat uskoneet luonnonhenkiin ja shamanismiin. Seuraavaksi on ollut vuorossa maanviljelyskulttuurit ja kaupungistuminen ja suuret yksijumalaisuudet ja varsin ankara lakiuskovaisuus (juut.-krist. traditio, idän uskontojen ankaruudesta en niin tiedä). Uuden ajan alusta teknologiankehityksen myötä uskonnon merkitys ihmisen määrittelijänä on koko ajan vähentynyt, eikä nykyihminen tyydy enää valmiiksi pureskeltuihin totuuksiin.
Ja mikä maailmankuva meillä tänä päivänä yleisesti otten on? Materialismi, joka on kaaauuukana mistään hengellisestä. Käytännössä ihmisarvo mitataan nykyään sen mukaan, mitä materiaa olet saavuttanut, ei sen mukaan miten kohtelet lähimmäistäsi. Lyhytnäköinen ja ajattelematon ahneus on suistamassa tämän maapalleron ennennäkemättömään kriisiin.
Jotenkin koko ihmisyys on hukkateillä.
Ainoa, mikä tässä lääkkeeksi, olisi ihmisten herääminen itse näkemään tekojensa (ja ajatustensa) seuraukset. Omakohtainen kokemus oikeasta ja väärästä. Vaan itse ajatteleminen on niin vaivalloista ja on niin kovin helppoa ja inhimillistäkin pitää katse tiukasti omassa navassaan, taivastella lööppejä ja lämmintä talvea, turruttaa itseään viihteellä ja jatkaa porskuttaen haalimalla lisää materiaa.
Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat kyseenalaistaneet ajassa olevat vallitsevat normit ja totuudet ja aina heitä on paheksuttu (vaikkapa Jeesus..). Nyt tietoa on saatavailla ennennäkemättömästi ja kyllä on niitäkin ihmisiä, jotka oikeasti tiedostavat, välittävät ja tekevät osuutensa "hyvän ja kauniin" eteen. Maailmankuvan murros on aina vaikea siinä eläville.
On mielenkiintoista elää tätä aikaa. Toisaalta ihmiset ovat yhä vapaampia ajattelemaan ja tekemään mitä itse haluavat ja tämä vapaus edellyttää ärsyttävää vastuunkantoa, jottei kaikki mene päin p****ttä. Mielestäni ihmiskuntana elämme jotakuinkin murrosikää vastaavaa aikaa. Oma tietoinen ajattelu on heräämässä, kun ei muutakaan voi, kehitys kun kehittyy ja samalla on ruvettava kantamaan vastuuta teoistaan, vaikka ei haluaisi.
Oli jumala/t sitten ihmisestä lähtöisiä tai ilman ihmistä olevia, niin aina niitä on ihmiskunnan enemmistöllä ollut. Jos nyt materialismin ja tiedeuskon myötä on nämä arvoineen heivattu mäkeen niin mitä ihmisille jää? Onko hengellisyys naivismia vai ihmisluonnon perimmäinen tarve?
Joka tapauksessa jokainenhan voi tehdä vain oman osuutensa ja aloittaa itsestään. Siitä ne renkaat leviää.