DG tässä hei!
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 15.04.2008 07:10
DG tässä hei!
Hei kaikille!
Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
Olin 15-vuotias, kun minut käännytettiin ja tunnustan oikopäätä, etten olisi voinut olla helpompi uhri. Heitin raamattua tutkiessani oitis kaiken kriittisen ajattelun ulos ikkunasta ja toistelin kuin papukaija näitä hetkeä aiemmin kirjasta ääneenluettuja opinkappaleita vastatessani alamarginaalin kysymyksiin. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen minä melkein loikkasin kastealtaaseen.
Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Pian kenttäpalveluksen myötä minulla alkoivat erilaiset psykosomaattiset oireet. Vapina oli näkyvimpiä. En saanut julistamisesta sitä paljon puhuttua iloa, vaan olin hyvin ahdistunut joka kerta, kun minun piti lähteä kentälle ja hyvin helpottunut, kun pääsin sieltä viimein pois. Rukoilu ei tietenkään auttanut. Syytin itseäni siitä, että koko todistajana olemisen kulmakivi eli kenttätyö oli minulle painajaista. Syytin itseäni myös siitä, että jännittyneen ja kömpelön julistukseni myötä joku ei kenties kuulisikaan "totuutta" kyllin vetoavasti.
Näin myös painajaisia Harmagedonista. Pelkäsin, etten selviytyisi siitä, koska minusta tuntui, että olin muutenkin vailla kaikkia toistuvasti korostettuja hengen hedelmiä.
Olin tietysti tässä vaiheessa vieraannuttanut kaikki vanhat kaverit itsestäni, lopettanut entiset maailmalliset harrastukset, ja unohtanut haaveet korkeakoulututkinnosta. Mitäpä hyötyä siitä olisi pian tulevassa uudessa maailmassa?
Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tätä on raskasta muistella ja kirjoittaa.
Erottamiseni tapahtui tylyn yksinkertaisesti niin, että rakastuin. Ikävä kyllä, tämä nuori nainen ei ollut Jehovan Todistaja eikä minulla ollut halua yrittää käännyttää häntä. Minua painostettiin joko käännyttämään tai jättämään hänet, mihin en suostunut. Jääräpäisyyteni maksoi minulle paratiisipaikan.
Psyykeeni romahti täysin. En ollut missään vaiheessa lakannut uskomasta, vaikka olinkin kapinoinut. Järjestön ulkopuolelle joutuminen ja täydellinen hylätyksi tuleminen veivät minut mukanaan pohjalle ja jouduin tuotapikaa hakemaan apua mielenterveysongelmiin. Tässä vaiheessa minua kauhistutti ajatus Harmagedonista ja vääjäämättömästä tuhostani siinä niin paljon, että yritin itsemurhaa vain päästäkseni nopeasti pois.
Vuosien kuluessa selvitettyäni päätäni niin itsekseni kuin terapiassakin koen viimein olevani valmis katsomaan taakse nähdäkseni todella, mistä tuossa lahkossa on kyse. Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.
Tällä synkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse olla synkkä loppu. Vaikka olen hukannut useita vuosia elämästäni, opiskelen nyt tavoitellen sitä kerran haaveilemaani korkeakoulututkintoa. Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
Tämä tarina oli pitkä ja kenties pitkäveteinenkin, mutten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kerrankin kirjoittaa siitä, mistä olin vaiennut niin monta vuotta.
Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
Olin 15-vuotias, kun minut käännytettiin ja tunnustan oikopäätä, etten olisi voinut olla helpompi uhri. Heitin raamattua tutkiessani oitis kaiken kriittisen ajattelun ulos ikkunasta ja toistelin kuin papukaija näitä hetkeä aiemmin kirjasta ääneenluettuja opinkappaleita vastatessani alamarginaalin kysymyksiin. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen minä melkein loikkasin kastealtaaseen.
Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Pian kenttäpalveluksen myötä minulla alkoivat erilaiset psykosomaattiset oireet. Vapina oli näkyvimpiä. En saanut julistamisesta sitä paljon puhuttua iloa, vaan olin hyvin ahdistunut joka kerta, kun minun piti lähteä kentälle ja hyvin helpottunut, kun pääsin sieltä viimein pois. Rukoilu ei tietenkään auttanut. Syytin itseäni siitä, että koko todistajana olemisen kulmakivi eli kenttätyö oli minulle painajaista. Syytin itseäni myös siitä, että jännittyneen ja kömpelön julistukseni myötä joku ei kenties kuulisikaan "totuutta" kyllin vetoavasti.
Näin myös painajaisia Harmagedonista. Pelkäsin, etten selviytyisi siitä, koska minusta tuntui, että olin muutenkin vailla kaikkia toistuvasti korostettuja hengen hedelmiä.
Olin tietysti tässä vaiheessa vieraannuttanut kaikki vanhat kaverit itsestäni, lopettanut entiset maailmalliset harrastukset, ja unohtanut haaveet korkeakoulututkinnosta. Mitäpä hyötyä siitä olisi pian tulevassa uudessa maailmassa?
Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tätä on raskasta muistella ja kirjoittaa.
Erottamiseni tapahtui tylyn yksinkertaisesti niin, että rakastuin. Ikävä kyllä, tämä nuori nainen ei ollut Jehovan Todistaja eikä minulla ollut halua yrittää käännyttää häntä. Minua painostettiin joko käännyttämään tai jättämään hänet, mihin en suostunut. Jääräpäisyyteni maksoi minulle paratiisipaikan.
Psyykeeni romahti täysin. En ollut missään vaiheessa lakannut uskomasta, vaikka olinkin kapinoinut. Järjestön ulkopuolelle joutuminen ja täydellinen hylätyksi tuleminen veivät minut mukanaan pohjalle ja jouduin tuotapikaa hakemaan apua mielenterveysongelmiin. Tässä vaiheessa minua kauhistutti ajatus Harmagedonista ja vääjäämättömästä tuhostani siinä niin paljon, että yritin itsemurhaa vain päästäkseni nopeasti pois.
Vuosien kuluessa selvitettyäni päätäni niin itsekseni kuin terapiassakin koen viimein olevani valmis katsomaan taakse nähdäkseni todella, mistä tuossa lahkossa on kyse. Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.
Tällä synkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse olla synkkä loppu. Vaikka olen hukannut useita vuosia elämästäni, opiskelen nyt tavoitellen sitä kerran haaveilemaani korkeakoulututkintoa. Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
Tämä tarina oli pitkä ja kenties pitkäveteinenkin, mutten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kerrankin kirjoittaa siitä, mistä olin vaiennut niin monta vuotta.
-
- Eläkeläinen
- Viestit: 1741
- Liittynyt: 13.04.2007 10:07
- Viesti:
-
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Tervetuloa.
Mielenkiintoinen kertomus ja surullisen tutun kuuloinen. Jokainen meistä joutuu näemmä taistelemaan tiensä normaaliin elämään ja mielenrauhaan. Onnea valitsemallasi tiellä ja toivottavasti tämä palsta auttaa huomaamaan että samanlaisia vaikeuksia kohdataan koko veljesseurassa.
Mielenkiintoinen kertomus ja surullisen tutun kuuloinen. Jokainen meistä joutuu näemmä taistelemaan tiensä normaaliin elämään ja mielenrauhaan. Onnea valitsemallasi tiellä ja toivottavasti tämä palsta auttaa huomaamaan että samanlaisia vaikeuksia kohdataan koko veljesseurassa.
Let me go Master I hate you so
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: DG tässä hei!
Vartiotorniseuran mielenhallinta on tehokasta, minä elin 25 vuotta erottamiseni jälkeen ajatuksessa, että Vartiotorniseuralla on tuo kuuluisa Ainoa Oikea Totuus. Eli siihen tärvääntyi elämäni ensimmäiset viisi vuosikymmentä.DG kirjoitti:Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
Hieman yli vuosikymmen sitten sain nettiliittymän ja alle kahdessa viikossa pääsin pahimmasta taakasta eroon. Internet ja entiset todistajat on jo vuosia ollut tehokkain vastalääke Vartiotorniseuran käytökselle.
Olit uraputkessa.Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Sama täällä, painajaiset loppuivat tasan niihin päiviin kun kykenin tekemään itselleni selväksi, että jehovantodistajuus on uskonto muiden joukossa, ei sen kummallisempi kuin muut.Näin myös painajaisia Harmagedonista.
Se on jonkun sortin taakka lopun ikää, mutta vaikutat sen verran nuorelta, että kykenet paikkaamaan joitakin menetyksiä. Jokainen täällä vakituisesti kirjoitteleva käsittää oikein hyvin mistä kohdallasi on kyse.Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tätä on raskasta muistella ja kirjoittaa.
Tiedon myötä se kriittisyys kyllä tulee esiin.Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.
-
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: DG tässä hei!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hienoa että uskaltauduit, se on iso asia "parantumisessa".DG kirjoitti:Hei kaikille!
Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
-------
Pian kenttäpalveluksen myötä minulla alkoivat erilaiset psykosomaattiset oireet. Vapina oli näkyvimpiä. En saanut julistamisesta sitä paljon puhuttua iloa, vaan olin hyvin ahdistunut joka kerta, kun minun piti lähteä kentälle ja hyvin helpottunut, kun pääsin sieltä viimein pois. Rukoilu ei tietenkään auttanut. Syytin itseäni siitä, että koko todistajana olemisen kulmakivi eli kenttätyö oli minulle painajaista. Syytin itseäni myös siitä, että jännittyneen ja kömpelön julistukseni myötä joku ei kenties kuulisikaan "totuutta" kyllin vetoavasti.
-----
Erottamiseni tapahtui tylyn yksinkertaisesti niin, että rakastuin. Ikävä kyllä, tämä nuori nainen ei ollut Jehovan Todistaja eikä minulla ollut halua yrittää käännyttää häntä. Minua painostettiin joko käännyttämään tai jättämään hänet, mihin en suostunut. Jääräpäisyyteni maksoi minulle paratiisipaikan.
------.
Ilon saaminen kentästä oli mullekin ihan teoreettista, vain joskus harvoin kenttäily oli edes hetken mukavaa.
Minäkin sain kenkää siksi kun löysin "toisen naisen". Se taas ettei hän ollut jt, ei ollut ollenkaan ikävää. Olen vieläkin kiitollinen siitä, että tämä nainen sai minut tekemään pesäeron Järjestöön. Kun vanhemmat ovat jeppuloita tuo ero olisi ollut ehkä liian vaikeaa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
- Viestit: 143
- Liittynyt: 28.04.2007 08:16
- Paikkakunta: Kuopio
Kiitos kokemuksestasi. Aikoinaan minulle tuotti vaikeuksia ajatella kriittisesti järjestöstä siitä lähdettyäni. Joskus arvostelin ja heti sen jälkeen piti sanoa "oli siellä paljon hyvääkin" kun tuli niin huono omatunto ja pelko.
Aikoinaan työkavereiden kotibileiden kautta törmäsin entisiin todistajiin, rynniessäni heidän saunaansa vierailulle. Kun lopulta puhuimme asiasta ja uskaltauduin ajattelemaan asioita enemmänkin, koin vapauden tunnetta ja samalla kaikki haavat aukesi hetkeksi. Varaudu että puhuessasi asioista hetkellinen paha olo saattaa kuristaa kurkkua. Nyt tunnen olevani vapaa ajattelemaan asioita, kiitos sen, että nämä luopiolliset toverit jakoivat kokemuksiaan kanssani. En tunne enää huonoa omaatuntoa ja pystyn ajattelemaan hyvinkin kriittisesti.
Voimia sinulle
Aikoinaan työkavereiden kotibileiden kautta törmäsin entisiin todistajiin, rynniessäni heidän saunaansa vierailulle. Kun lopulta puhuimme asiasta ja uskaltauduin ajattelemaan asioita enemmänkin, koin vapauden tunnetta ja samalla kaikki haavat aukesi hetkeksi. Varaudu että puhuessasi asioista hetkellinen paha olo saattaa kuristaa kurkkua. Nyt tunnen olevani vapaa ajattelemaan asioita, kiitos sen, että nämä luopiolliset toverit jakoivat kokemuksiaan kanssani. En tunne enää huonoa omaatuntoa ja pystyn ajattelemaan hyvinkin kriittisesti.
Voimia sinulle
"hedelmistään puu tunnetaan"
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 15.04.2008 07:10
Kiitos lämpimästä vastaanotosta!
Vastauksenne antoivat minulle ajattelemisen aihetta ja tunteen, että olen tullut oikeaan paikkaan kokemuksineni. Luin useita esittelyjä tästä osiosta ja minua hämmästytti, kuinka usein tunnistinkaan itseni näistä kertomuksista - erityisesti kiinnitin huomiota niihin henkisiin kahleisiin, joita tunnumme raahaavan mukanamme vuosikausia luopioitumisen jälkeenkin.
Vastauksenne antoivat minulle ajattelemisen aihetta ja tunteen, että olen tullut oikeaan paikkaan kokemuksineni. Luin useita esittelyjä tästä osiosta ja minua hämmästytti, kuinka usein tunnistinkaan itseni näistä kertomuksista - erityisesti kiinnitin huomiota niihin henkisiin kahleisiin, joita tunnumme raahaavan mukanamme vuosikausia luopioitumisen jälkeenkin.
-
- Eläkeläinen
- Viestit: 1741
- Liittynyt: 13.04.2007 10:07
- Viesti:
Tämä, että tuntee näkevänsä itsensä muiden kokemuksista on mielestäni melko usein tullut esiin täällä, ja myös entisillä palstoilla. Minusta oli ainakin mukava tietää ettei ole ongelmiensa kanssa yksin ja on olemassa muita jotka ovat samoista ongelmista selvinneet.DG kirjoitti:Kiitos lämpimästä vastaanotosta!
Vastauksenne antoivat minulle ajattelemisen aihetta ja tunteen, että olen tullut oikeaan paikkaan kokemuksineni. Luin useita esittelyjä tästä osiosta ja minua hämmästytti, kuinka usein tunnistinkaan itseni näistä kertomuksista - erityisesti kiinnitin huomiota niihin henkisiin kahleisiin, joita tunnumme raahaavan mukanamme vuosikausia luopioitumisen jälkeenkin.
Täällä kyllä vanhat Vartiotornin haamut karisevat, ja varsinkin henkiset kahleet joilla usein ei ole järkevää perustetta, muuta kuin mielikuva järjestön ylivertaisuudesta tai jaloudesta, jäävät pois. Ainakin itselläni asian käsittely nopeutui huomattavasti, jos vertaa siihen etten palstoilla olisi pyörinyt.
-
- Viestit: 1234
- Liittynyt: 21.07.2007 19:51
Re: DG tässä hei!
Tervehdys DG!
Myös entisten todistajien tapaaminen tosielämässä auttaa näkemään, miten toiset ovat selviytyneet ja omakohtaisesti voin sanoa, että paljon on auttanut nimenomaan tämä tutustuminen muihin entisiin todistajiin muutoinkin kuin näin netin välityksellä.
Täältä tähän
Analysoija
Tuossa ei sinänsä ole mitään hävettävää. Jehovan todistajat tekeytyvät fiksuiksi ihmisiksi ja heitä koulutetaan suostuttelutaidon kehittämisessä. Nuorelle ja vähän vanhemmallekin eri elämän vaiheissa upota erilaiset verkostomarkkinointijipot, samoin Jehovan todistajuus.Olin 15-vuotias, kun minut käännytettiin ja tunnustan oikopäätä, etten olisi voinut olla helpompi uhri. Heitin raamattua tutkiessani oitis kaiken kriittisen ajattelun ulos ikkunasta ja toistelin kuin papukaija näitä hetkeä aiemmin kirjasta ääneenluettuja opinkappaleita vastatessani alamarginaalin kysymyksiin. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen minä melkein loikkasin kastealtaaseen.
Nuori, joka tulee "maailmasta" JT:ksi, saa usein melko nopeasti vastuita = oletetaan hänen tehneen ratkaisujen - ei vanhempien painostuksesta - vaan omasta halustaan.Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Olin tietysti tässä vaiheessa vieraannuttanut kaikki vanhat kaverit itsestäni, lopettanut entiset maailmalliset harrastukset, ja unohtanut haaveet korkeakoulututkinnosta. Mitäpä hyötyä siitä olisi pian tulevassa uudessa maailmassa?
On tavattoman arvokasta, kun pystyy näin kertomaan tunteistaan / tilanteestaan toisille. Tällä palstalla on monia joilla on samanlaisia kokemuksia.Psyykeeni romahti täysin. En ollut missään vaiheessa lakannut uskomasta, vaikka olinkin kapinoinut. Järjestön ulkopuolelle joutuminen ja täydellinen hylätyksi tuleminen veivät minut mukanaan pohjalle ja jouduin tuotapikaa hakemaan apua mielenterveysongelmiin. Tässä vaiheessa minua kauhistutti ajatus Harmagedonista ja vääjäämättömästä tuhostani siinä niin paljon, että yritin itsemurhaa vain päästäkseni nopeasti pois.
Vuosien kuluessa selvitettyäni päätäni niin itsekseni kuin terapiassakin koen viimein olevani valmis katsomaan taakse nähdäkseni todella, mistä tuossa lahkossa on kyse. Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.
Tällä synkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse olla synkkä loppu. Vaikka olen hukannut useita vuosia elämästäni, opiskelen nyt tavoitellen sitä kerran haaveilemaani korkeakoulututkintoa. Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
Myös entisten todistajien tapaaminen tosielämässä auttaa näkemään, miten toiset ovat selviytyneet ja omakohtaisesti voin sanoa, että paljon on auttanut nimenomaan tämä tutustuminen muihin entisiin todistajiin muutoinkin kuin näin netin välityksellä.
Täältä tähän
Analysoija
- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: DG tässä hei!
Kiitos kun kerroit elämästäsi. Älä syyllistä itseäsi tästä tilanteesta. Vartiotorniseura on pilannut monen mielenterveyden, eikä uhrin kannata siitä häpeää kantaa.DG kirjoitti:Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
Minäkin kävin lähes kolme vuotta terapiassa. Siitä oli hyvin suuri apu. Lääkitys jatkuu yhä, terapia saavutti jo päätepisteensä.
Tervetuloa kirjoittelemaan tänne Veljesseuraan minunkin puolestani. Itse en ole täällä hirmuisesti itsestäni kertonut, mutta oma tarinani on luettavissa
Myllynkivisivuilta
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: DG tässä hei!
Heipä hei!DG kirjoitti:Tämä tarina oli pitkä ja kenties pitkäveteinenkin, mutten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kerrankin kirjoittaa siitä, mistä olin vaiennut niin monta vuotta.
Tarinasi ei ollut pitkä, eikä edes pitkäveteinen. Tietty "riittämättömyyden"- ja "alemmuudentunne" ovat täysin ymmärrettäviä ja niiden käsittely vie pitkänkin aikaa. Kysymykseenhän tulee se uskonnollonien opetus, mitä olet joutunut nielemään: Jehovantodistajuudessa kaikki kärjistäen kulminoituu kolmeen seikkaan: alistu, ansaitse, älä epäile.
Kaikkein pahinta lienee tuo ainainen "Jehovan hyväksynnän ansaitseminen" mitä ihmeellisimmin suorituksin. Olet kuin vuorikiipeilijä, joka näkee edessään huipun ja otaksuu sen saavutettuaan olevansa laella - mitä vielä: päästyäsi "huipulle", sen takaa avautuu toinen, vielä korkeampi huippu, ja näin loputtomiin. Sinulle hoetaan ponnistele, ponnistele, ponnistele -ja ellet jaksa, rukoile rukoilemasta päästyäsikin.
Jatkuva hyväksynnän ansaitesminen ei ole Raamatun opetus. Se on seuran keino hallita.
Nyt voit hellittää. Kukaan ei vaadi Sinulta yhtikäs mitään. Iloa matkalle vapauteen.
Edit: kirjoitusvihreitä