Kun olin sitten n.12-13-vuotias aloin ajattelemaan monasti uskon asioita ja jehovan todistajuuden oppeja. Minua vaivasi moni asia. Järkeilin että jokin ei ole kohdallaan uskossa jota minulle edelleen opetettiin kotona. Koulussa yläasteella kiusaaminen kiihtyi ja masennuin. En kertonut kenellekään enään ajatuksiani vaan tein kaiken mitä piti hammasta purren ja itku kurkussa koska vaihtoehtoja ei ollut. Kotona elämä oli "sekasortoista" koska vanhin veljeni sekä toiseksi vanhin veljeni tempauksillaan aiheuttivat myrskyä isän ja äidin uskontäyteisessä elämäntyylissä ja vakaumuksessa. Nämä tempaukset aiheuttivat jatkuvia riitoja ja huutoa yms. Itsekin aloin kapinoida ja sain siitä rangaistuksia eri muodoissa ( en tässä yhteydessä ala erikseen erittelemään noita kurinpito toimia ) Mukavaa ei ollut ja masennus vaivasi kenenkään tietämättä enemmän koko ajan. Vaikeudet alkoivat kun täytin 15v. Kyseenalaistin kaiken koulussa , kotona, uskonasioissa. Aloin huomaamaan ristiriitaisuudet raamatun ja jehovan todistajien käytännön ohjeiden ja elämän tyylin välillä. Kapinoin kaikella tavalla jolla vain uskalsin. Päätin myös että eroan jehovan todistajista heti kun pystyn eli kun täytän 18-vuotta.
No muutin erään ison riidan jälkimainingeissa pois kotoa 17-vuotiaana. Tapasin myös silloin erään tytön johon rakastuin. Rakkaus oli mahdoton yhtälö koska tuo tyttö oli "maailmallinen" eli ei jehovan todistaja. Tapahtui asioita (mukavia
) mutta lapsena opitut arvot ja uskomukset vainosivat mieltäni ja tunsin koko ajan syyllisyyttä ja pahaa oloa joten tuo tyttö ei jaksanut katsoa sitä. No tapasin toisen tytön joka oli jehovan todistaja perheestä. Rakastuin ja menimme naimisiin vaikka tytön suku teki kaikkensa estääkseen tuon liiton . Elimme onnellisena vaimoni kanssa mutta jehovan todistajien ja tytön suvun taholta paineet ja vaatimukset kasvoivat koko ajan.Näin myös paljon pahoja asioita joita jehovan todistaja siskot ja veljet tekivät vaikka olivat uskovaisia muka. Myöskin ainainen maailmanlopun odottelu ja paasaaminen siitä että harmagedon tulee ja kaikki loppuu oli aika masentavaa ja lohdutonta , sanalla sanoen väsyttävää kaikin tavoin. Aika kului ja muutimme Lahteen jolloin silmäni avautuivat ja koin kaiken uskontoon liittyvät asiat epämieluisaksi. Lähdin opiskelemaan ja maailma oli täynnä asioita joita ihmettelin. Minulle tuli ero 7-vuoden avioliiton jälkeen(lakkasin rakastamasta vaimoani) ja koska vaimoni halusi palata aktiiviseksi jehovan todistajaksi ja minä halusin erota ja olla erossa kys. uskonnosta lopullisesti. Opiskelin ja juhlin, tapasin naisia ja seurustelinkin pieniä hetkiä muutaman tytön kanssa. Erosin lopullisesti uskonnosta ja aloin kokoamaan mieltäni ehjäksi joka olikin aikamoinen prosessi kuten moni entisistä jehovan todistajista tietää. "parantelin" itseäni monta vuotta henkisesti muuten normaalin elämän edetessä ja pääsin kuin pääsinkin eroon kaikista uskontoon liittyvistä kauhukuvista ja omantunnon tuskistani . Tämä tosin vei minulta monta vuotta ja henkisesti olin aivan loppu ja peloissani , olinhan joutunut kokoamaan minäkuvani aivan a:sta-ö:hön . Yritin myös itsemurhaa kaksi kertaa noina vuosina ollessani masentunut ja taistellessani omaatuntoani vastaan ja niitä opetuksia vastaan joita päähäni oli koko lapsuudenajan tahtomattani pumpattu.
No eroamiseni oli totaalinen mysky seurakunnassa ja suvussani.
hyvä niin ajattelin , koska toivoin salaa että joku muukin rohkenisi eroamaan koska moni oli uskossa vain toisten painostuksen vuoksi. Elämä alkoi kukoistaa, tapasin uuden naisen , menin naimisiin toistamiseen elämässäni ja saimme vaimoni kanssa kaksi ihanaa tyttölasta itsellemme. Vuodet vieri kunnes taas jostain kumman syystä kaikki nuo jehovan todistajuuden opit alkoivatkin vainota mieltäni ja olin taas ymmälläni. Olin luullut käsitelleeni kaikki asiat jo pois mielestäni mutta ei, näin ei ollutkaan. Tajusin kuinka syvällä nuo opit oli juurtuneet mieleeni ja kuinka vaikeaa on murtaa uskonnon varjolla tehty aivopesu pois mielestä. Jouduin taas myllerrykseen ja tilannetta pahensi perheen sisäiset riidat ja ongelmat sekä vaimoni juominen. No Erohan siitä tuli ja päätin lopullisesti parantua uskonnon aiheuttamista traumoista. Kävin terapiassa ja puhumassa paljon . Parannuin ja opin käsittelemään aivopesun aiheuttamia ongelmia mielessäni. Tein töitä ja ELIN vihdoin vapaana , itse ajattelevana olentona muiden mukana maailmassa jossa on paljon kauneutta mutta myös rumuutta.Löysin nykyisen avopuolisoni ja muutimme yhteen, saimme aivan iki-ihanan tyttölapsen ja elämä on kukoistavaa ja ihanaa kaikinpuolin. Joten tässä minun tarinani....muistakaa ihmiset rokata läpi elämänne. Ps. Olen onnellinen ja ylpeä luopio.........
Mitä tulee tohon sun 25-vuoden takaisin kaipuuseen niin on se aika raskauttavaa....ja yllättävää että kaipaat takasin 
