Naamiona terve mieli

[pakana]

Vähän jouduin funtsimaan, että kumpaan osioon tämän laitan, yleiseen keskusteluun, vaiko tähän jehovantodistajat osioon... päädyin tänne.

Aloitin juuri lukemaan Raimo Mäkelän kirjaa: Naamiona terve mieli - Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?
Takakansitkeksti kertoo seuraavaa:

"Toivon, ettei kukaan tarvitsisi tätä kirjasta. Kuitenkin pelkään ja tiedän, että monet ovat joutuneet kärsimään tässä kuvatun kaltaisten ihmisten eli luonnehäiriöisten tähden ja tarvitsevat siksi apua.
Näiden kärsimysten lieventämiseksi ja mikäli mahdollista ennalta ehkäisemiseksi yritän kuvata luonnehäiriöisen ihmisen tuntomerkkejä ja persoonallisuuden piirteitä sekä luonnehäiriön syitä. Pyrin myös selvittelemään, miksi luonnehäiriöisiä voi olla hengellisissä yhteisöissä, voivatko he olla uudesti syntyneitä kristittyjä ja ennen kaikkea sitä, miten heihin olisi käytännössä asennoiduttava. Lisäksi kirjanen opastaa laajemman kirjallisuuden käyttöön."

Aiheesta löytyy myös kuunneltavaa materiaalia YLE:ltä
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=74&t=486&a=04402

Suosittelisin lukemaan tämän kirjan ja kuuntelemaan nuo linkit, varsinkin jos on ollut joskus seurakunnasta eroamisen jälkeen käyttämään mielenterveyspalveluita. Noissa nauhoitteissa on enimmäkseen puhe luterilaisesta kirkosta, mutta mielestäni sopii mihin tahansa uskontoon.

Kuinka moni on lukenut tämän kirjan ja mitä mietteitä tämä kirja teissä herätti?

Itse olen ainakin toistaiseksi vähän... hmm... häkeltynyt.

[Nellique]

Minulla on tuo kirja ollut heti sen ilmestyttyä. Silloin akuuttina pulmana oli pikkusiskoni mies. Kirja avasi ymmärrystä tuon ihmisen kohtaamiseen. IKINÄ-ikinä ei saa tehdä diagnoosia toisen ihmisen persoonallisuuden "häiriintyneisyydestä", aina pitää maallikkona muistaa liikkuvansa mutu-pohjalla. Joku vaan ON niin ilmeinen ja räikeä tapaus, että tyhmempikin huomaa.

Käyttökelpoinen keino kirjassa annetaan todella vaikeita ihmisiä kohdattaessa: taistele tai pakene.

PS. Pikkusiskoni psykopaatti pääsi hengestään itänaapurin kavereiden toimesta (ne huumeekiistat...). Kaveri löytyi 3kk myöhemmin metsästä aika rapeassa kunnossa. Sen ihmisen kuolemasta olin aidosti iloinen, niin täysmätä se oli.

[Aspis]

.

[Astrologi]

Mielestäni erittäin hyvä kirja. Se avaa näkemään, miten uskonnollinen yhteisö on ihanteellinen mellastuspaikka luonnehäiriöiselle. Ylikilteille uskovaisille se antaa myös eväitä ja rohkeutta nähdä ongelmat.

Toki kirja auttaa kohtaamaan narsistit myös muissa ympyröissä, mutta mielestäni on tärkeä juuri huomata, että uskonnollisissa yhteisöissä voi olla narsisteja.

[Nellique]

Seuraavassa omia havaintojani tuntemistani narsisteista:

Ihmisinä narsistit ovat tunteettomia ja häikäilemättömiä omaneduntavoittelijoita. Heille muut ihmiset ovat vain pelinappuloita ja astinlautoja narsistin omiin päämääriin pääsemiseksi. Tuo päämäärähän on itsensä korottaminen muiden yläpuolelle, ihailluksi ja palvotuksi nouseminen - kohti jalustaa! Uskonnollisissa yhteisöissä heitä on varmasti vaikea torjua, vaikka tyypin tunnistaisikin. Samoin kuvittelen olevan esim. mielenterveystyössä.

Kaikkialla missä paljastetaan sydämen saloja on aina myös korppikotkia, jotka haluavat nousta auktoriteeteiksi. Narsistit kaipaavat hännystelijöitä, he kokoavat ympärilleen hovia ja hoviin pääsee jokainen narsistin asemalle vaaraton ihminen. Jokainen taas, joka asettaa narsistin aseman kyseenalaiseksi joutuu nousemaan julkiseen taisteluun tai pakenemaan, koska narsisti pyrkii raivoisasti tuhoamaan jokaisen nousukkaan. Narsistilla ei ole normaaleja tunteita kuten sääliä, empatiaa - yleensäkään kykyä ottaa muita huomioon millään tasolla. Pahimmillaan hän nauttii, kun saa ihmiset kärsimään.

Aito narsisti on manipuloinnin mestari, hän kääntää ällistyttävän taitavasti mustan valkoiseksi ja saa syyttömän uhrin tuntemaan musertavaa syyllisyyttä ja häpeää. Narsistin uhri on satavarma siitä, että hän on ansainnut saamansa huonon kohtelun. Narsistista on todella vaikea saada otetta. Hänen paljastamisensa on vaikeaa (lähes mahdotonta), koska omasta mielestään hän on ok - hovi taas palvoo sokeasti ja pönkittää "pomonsa" asemaa.

[pakana]

Mä duunista ton kirjan jo moneen otteeseen olen lainannut aiemminkin, mutten vaan koskaan ole saanu luettua. Nyt sitten lomalukemiseksi sen nappasin tänään ja luinkin sen tässä päivän aikana.

Ihan pelkästään tuossa kirjassa ei rajoituta narsismiin, vaan puhutaan ylipäänsä persoonallisuushäiriöistä. Persoonallisuushäiriöitä on monenmoista sorttia ja narsismi on yksi näistä, joka toki viime aikoina on ollut enemmän läsnä.

Mielenkiintoista kirjassa on nimenomaa esim. vanhempien lapsiinsa kohdistama valta. Että uskonnollisissa ryhmissä lapsilta vaaditaan ehdotonta tottelevaisuutta vedoten raamatun käskyyn vanhempien kunnioittamisesta. Olen itse kuullut lapsena niin moneen kertaan kuinka "lapsi on perheessä orjan asemassa". Tällä varjolla on sitten ehdotta tehtävä kaikki mitä vanhemmat käskevät, mukisematta.
Uskonnolliset ryhmät sinänsä ovat hyvinkin alttiita tällaiselle vallankäytölle, koska persoonallisuushäiriöisten uhrit ovat nimenomaa luonteeltaan alistuvia, sitä ominaisuutta tarvitaan esim. Jehovantodistajien keskuudessa todella paljon.

Itselläni on takana avioliitto nelliquen kuvaileman miehen kanssa ja eräs läheiseni on saanut epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosin. Jälkimmäinen on jo tuttu myös oman työn kautta, mutta narsismi on nyt ollut viime vuosina kovasti mediaseksikästä, joten siihen olen tutustunut vasta myöhemmin. Nimittäin mielenterveystyön piirissä hyvin harvoin tapaa narsisteja, he kun "eivät ole sairaita".

[Bergerac]

Seuraavassa omia havaintojani tuntemistani narsisteista:

... Heille muut ihmiset ovat vain pelinappuloita ja astinlautoja narsistin omiin päämääriin pääsemiseksi. Tuo päämäärähän on itsensä korottaminen muiden yläpuolelle, ihailluksi ja palvotuksi nouseminen - kohti jalustaa! Uskonnollisissa yhteisöissä heitä on varmasti vaikea torjua, vaikka tyypin tunnistaisikin.

Tässä valikoivassa lainauksessani Nelliltä , voisi olla kieltämättä jotain yhteneväisyyttä Seuran osalta.

Kaikki nuo edellämainitut pitävät Seuran osalta vähintääkin kuvainnollisesti paikkansa. Yhtenä esimerkkinä se, että itse tm Jehova antaa ohjeet U&YO:lle ja U&YO välittää sen vilpittömille Jehovan Todistajille. Mitä tulee ns vääriin otaksuntiin tai ennustuksiin niin ilmeisesti itse Jehova antaa yllättäen U&YO:n kautta ymmärtää vilpittömille Jehovan Todistajille että vain joillakin yksittäisilä Jehovan Todistajilla (ei niinkään Seuran tai U&YO) olisi ollut liian innokkaita odotuksia.

[Nellique]

Jatkan vielä edelläolevaan, pakko saada pois ...

Kirjoitin tuonne ihan ylimalkaisesti elävässä elämässä tuntemistani ihmisistä, heitä on ollut (ja osa on edelleen) töissä, sukulaisissa, naapureina ja sitten tuo pikkusiskoni mies(Z). Z oli räikein ja ilmeisin kaikista. Hänen kanssaan keskustelin muutamankin kerran, kun hän pyöritteli sisartani miten tahtoi. Uhkasi tappaa hänet ja kaksi lastaan (vastasyntyneen ynnä parivuotiaan) - totesi sen niin arkipäiväisesti kuin pyytäisi kahviinsa maitoa. Päällimmäiseksi jäi mieleen hänen silmänsä ja aivan järkyttävä ylimielisyys omasta voitostaan. Hänellä näes oli valta päättää ihmisten elämästä.

Puhuimme silloin siitä, että palaako siskoni lapsineen hänen luokseen vai ei. Sanoin ettei palaa, mutta tietysti Z tiesi paremmin: siskoni palasi, koska oli niin täysin koukussa kuin olla voi, se psykologinen kuvio on oikeasti uskomaton. Kaikki klassiset kohtelut, joissa siskoni oli täysin vakuuttunut, että hän oli itse syypää saamiinsa rangaistuksiin. Kaikkeen liitettynä Z:n vainoharhaisuus ja sairaalloinen mustasukkaisuus, huumeet ja rikollinen elämä. Me muut olimme järkyttävän säälittäviä nössöjä, kun kävimme töissä, maksoimme veroja ja noudatimme lakeja. Hän oli tietysti kaiken yläpuolella ja lait olivat luusereita varten. Huumeilla taattiin leveä ja näyttävä elämä, niiden voimalla myös pystyi valvomaan kolmekin vuorokautta yhteen menoon ja pakottamaan siskoltani tunnustuksia tekemättömistä teoista.

Niin uskomattoman todellinen elokuva että muistokin oksettaa. Hän mm. kerran poltti koko 3-kerroksisen asunnon, kun halusi kostaa siskolleni. Siskoni pääsi lapsineen karkuun viime hetkellä. Z kehui, että rikollispiireissä hänestä on luvattu niin ja niin suuri palkkio, hitto hän oli kova jätkä, koskematon ja kunkku. Hävisi muutama vuosi sitten juhannuksena, viimeinen näköhavainto itänaapurin äijien kanssa. Marjastaja löysi Z:n 3kk:n päästä metsästä. Siskoni suri tuota ihmistä!!!

[pakana]

Jatkan vielä edelläolevaan, pakko saada pois ...

No mulla on hyvin vastaavanlainen menneisyys kun sun siskollasi. Ainoa vaan, että rajanaapurit eivät auttaneet meikäläistä ja päästäneet jannua päiviltä, vaan ukko vaikuttaa edelleen jossainpäin Helsinkiä. Mutta tarina on niin pitkä, etten sitä edes rupea täällä kertomaan.

Sanoit, että siskosi ikävöi tätä ihmistä hänen kuolemansa jälkeen. Se on aika tyypillistä, toisen kaltoin kohteleminen kun ei välttämättä poista sitä rakkauden tunnetta jota kokee toista kohtaan.

TOISAALTA... narskun ja uhrin symbioosi on niin vahva, se on riippuvuutta siinä missä päihteisiin ja vaikkapa peleihinkin... ikävä saattaakin todellisuudessa olla vain jonkinlaisia "henkisiä vieroitusoireita" kyseisestä ihmisestä.

Kaikki nuo edellämainitut pitävät Seuran osalta vähintääkin kuvainnollisesti paikkansa. Yhtenä esimerkkinä se, että itse tm Jehova antaa ohjeet U&YO:lle ja U&YO välittää sen vilpittömille Jehovan Todistajille. Mitä tulee ns vääriin otaksuntiin tai ennustuksiin niin ilmeisesti itse Jehova antaa yllättäen U&YO:n kautta ymmärtää vilpittömille Jehovan Todistajille että vain joillakin yksittäisilä Jehovan Todistajilla (ei niinkään Seuran tai U&YO) olisi ollut liian innokkaita odotuksia.

NImenomaa tämä yhteys tässä asiassa nyt kiinnostaa minua erityisesti. Täällä foorumilla on toisaalla aika pitkä keskustelu siitä ketkä kaikki ovat käyttäneet mielenterveyspalveluita. Tämä kirja kannattaisi ehdottomasti lukea... saattaisi avautua vähän oikeasti se ympäristö, missä itse kukin on aikanaan kenties elänyt. On kyllä hyvä kirja ja ehdottomasti suosittelen kaikille!!

[Nellique]

Pakana: Ihan pelkästään tuossa kirjassa ei rajoituta narsismiin, vaan puhutaan ylipäänsä persoonallisuushäiriöistä. Persoonallisuushäiriöitä on monenmoista sorttia ja narsismi on yksi näistä, joka toki viime aikoina on ollut enemmän läsnä.

Valitettavasti ko. kirja leimaa kaikki pers.häröiset karmeiksi psykopaateiksi, vaikka selkeästi suurin osa on "ulkopuolisille vaarattomia". Eli jos joku alkaa avautua ja kertoo kärsivänsä persoonallisuushäiriöstä, niin kannattaa malttaa kuunnella ennenkuin säntää karkuun. Yleensä persoonallisuushäiriöinen kärsii itse enemmän kuin ympäristönsä.

Suomessa luokitukset ovat:

Epäluuloinen persoonallisuus
Eristäytyvä persoonallisuus
Epäsosiaalinen persoonallisuus
Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
Huomionhakuinen persoonallisuus
Vaativa persoonallisuus
Estynyt persoonallisuus
Riippuvainen persoonallisuus
Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt
Sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt
Pitkäaikaiset persoonallisuuden muutokset

[pakana]

No jos tarkkoja ollaan niin ihan virallisesti psykopaatti on nimenomaa epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä. Narsisti siis ei ole psykopaatti...

Mutta tämä nyt ei taas ollut asian ydin, vaan kirjassa kyllä aika tarkkaan luetellaan ominaisuudet, jotka ovat tyypillisiä "vaaralliseen" persoonallisuushäiriöön. Näytti olevan listauksessa ainakin piirteitä seuraavista:
epäsosiaalinen (antisosiaalinen = psykopaatti), epävakaa, huomiohakuinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö. Nämä listataan myös suomessa suunnilleen samann ryhmään ilmiasunsa takia.
Narsistikaan ei välttämättä siis ole terveydelle vaarallinen. Kyse on nyt enemmänkin siitä, miten vaarallisia tällaiset ihmiset ovat läheisille ja esim. juuri johtotehtävissä.

[pakana]

Hiljattain hankin myös kirjan Naimisissa narsistin kanssa. Sitä lueskelen, jotta en unohda sitä, miten kyseisenlaiset ihmiset toimivat enkä siksi enää joutuisi samanlaiseen ahdinkoon. Siitä huolimatta olen unohtanut liian paljon, ja olen joutunut vastaavanlaisten ihmisten kanssa toistuvasti tekemisiin. Sen jälkeen tuleekin aina hämmennys, "miksi en tajunnut, mikä tuo on?!"

Tämä on mielenkiintoinen aspekti. Jotenkin narsistin uhrit kiertävät jostain syystä aina samaa kaavaa, toistuvasti törmäävät narskuihin ihmissuhteissaan.
Tämä kirja, sekä myöskin Alice Millerin Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellinen itsen etsintä, tuo esiin sen pointin, että monet meistä onkin itseasiassa kasvatettu narsistien uhreiksi... tai vaihtoehtoisesti narsisteiksi...

Aika karua luettavaa, pistää kyllä pohtimaan asioita oikein todella!

[Pehmoluopio]

Kuinka moni on lukenut tämän kirjan ja mitä mietteitä tämä kirja teissä herätti?

Noitavainoa.
Luonnehäiriödiagnoosin ja narsismidiagnoosin saa itselleen kovin helposti. Sen jälkeen kantaa pahiksen leimaa loppuikänsä. Eivät jehovatkaan ole niin julmia kuin psykologia.

Valitettavasti ko. kirja leimaa kaikki pers.häröiset karmeiksi psykopaateiksi, vaikka selkeästi suurin osa on "ulkopuolisille vaarattomia".

Nimenomaan.

Jaakko Ahvenainen on kirjoittanut jossain vaiheessa, että me exät vaikutamme narsisteilta . Mitä nyt olen lukenut q-lähteestä, niin minusta tällainen narsistinen käytös on pikemminkin traumatisoitunutta. Ei trauma parane ikinä jos sitä lisätään lyömällä päälle luonnehäiriöisen leima. Se kai on uskonnon, psykologian, kapitalismin ja AY-liikkeen tarkoituskin, pitää ihmiset aina niin traumatisoituneina, että "apua" voidaan tarjota.

[Nellique]

Pehmoluopio: Mitä nyt olen lukenut q-lähteestä, niin minusta tällainen narsistinen käytös on pikemminkin traumatisoitunutta. Ei trauma parane ikinä jos sitä lisätään lyömällä päälle luonnehäiriöisen leima.

Ulkomaailmaan voimme lopulta vaikuttaa todella vähän, vaikkapa niihin olosuhteisiin työssä (kauniista puheista huolimatta). Itseensä voi vaikuttaa: miten asioihin suhtautuu ja miten niihin reagoi. Ehjänä ja tasapainoisena on helpompi vastustaa ulkopuolelta tulevaa manipulointia ja muuta...paskaa.

Kun paha olo saa nimen, se avautuu ja siihen pysty tarttumaan. Puhutaan myös tunnelukoista, esimerkkejä:

- hylätyksi joutuminen ("takerrun muihin, muuten jään yksin"),
- kaltoinkohdeltu ("en luota kehenkään, koska olen haavoitettu niin pahoin". Pahimmillaan insesti.),
- tunnevaje ("en ole ikinä saanut rakkautta vanhemmiltani ja aikuisena "testaan" onko esim. puolison rakkaus aitoa"),
- ulkopuolisuus kaikessa ("en sovi joukkoon"),
- riippuvuus ("en pärjää omillani"),
- suojattomuuden tunne ("katastrofi vaanii nurkan takana"),
- vajavuuden tunne ("olen arvoton, en kelpaa"),
- epäonnistuminen ("kaikki menee mönkään" yhtenä muotona huijarisyndrooma: olen petkuttaja, sillä oikeasti en osaa, ja pian sen huomaavat kaikki),
- alistuminen ("en osaa pitää puoliani"),
- vaativuus ("kun mikään ei riitä" Asettaa riman omille suorituksilleen niin korkealle ettei ikinä voi sitä saavuttaa),
- on oikeutettu kaikkeen (koska ei lapsena ollut edes olemassa). Tätä joku kutsuu narsismiksi, vaikka se ei sitä ole. Ihminen vain aikuisena haluaa sen, mistä lapsena joutui luopumaan: kun ei saanut mitään millään tasolla. Ei henkistä, ei aineellista, oli vanhemmilleen näkymätön. Tämä on se kuningaspultti, joka lukitsee paikalleen nuo muut.

Kirja on "Avaa tunnelukkosi", kirjoittajina Jeffrey E. Young ja Janet Klosko.
Testaa, miten iso jokin ongelma on sinulle, miten se syntyi, miten se näkyy elämässä ja miten sitä voi alkaa avata. Suosittelen.

[pakana]

Luonnehäiriödiagnoosin ja narsismidiagnoosin saa itselleen kovin helposti. Sen jälkeen kantaa pahiksen leimaa loppuikänsä. Eivät jehovatkaan ole niin julmia kuin psykologia.

Mitään diagnoosia ei saa kovin helposti. Narsismi diagnooseja vieläkin harvemmin, koska narsisti ei usko psykologiaan, ei usko olevansa sairas, eikä siksi hae edes itselleen apua. Narsisti kun suuntaa toimintansa ulospäin, kiduttaa muita. Samoin on noilla kolmella aikaisemmin mainitsemallani persoonallisuushäiriöllä.
Monia itseasiassa auttaa saada jonkinlainen diagnoosi, koska se antaa avaimet jonkinlaiseen alkuun. Saa ikäänkuin selityksen sille miksi toimii niin kuin toimii. Samalla voidaan sitten valita myös oikea terapiamuoto.

Jaakko Ahvenainen on kirjoittanut jossain vaiheessa, että me exät vaikutamme narsisteilta . Mitä nyt olen lukenut q-lähteestä, niin minusta tällainen narsistinen käytös on pikemminkin traumatisoitunutta. Ei trauma parane ikinä jos sitä lisätään lyömällä päälle luonnehäiriöisen leima.

Traumoista nimenomaa on kysymys. Nämä traumat sitten aiheuttavat näitä mielenterveysongelmia, joita diagnosoidaan eri tavoin.
Trauma ei parane koskaan itsestään, jos et tiedä mikä trauma sinua vaivaa ja miksi se on tullut. Harvalla on edes kapasiteettia selvitä näistä traumoista yksin, vaikka kuinka tutkisi keittiöpsykologiaa.
Moni varmasti onkin sairastunut narsismiin sen kasvatuksen takia, jota Jehovantodistajaperheissä on saanut. Ilmapiiri kun on ollut rajoittava, eristävä ja monasti jopa väkivaltainen. Hylkääminen on itseasiassa selviö silloin, jos et omaksukaan vanhempiesi totuutta. Me ollaan kasvettu valheellisessa ja hylkäämisen ilmapiirissä.
Useammat kuitenkin ovat varmaan sairastuneet joko narsistiseen kuoreen tai sitten käänteisnarsismiin. Meidän on vallan helppoa ottaa vastaan tuota narsistista käyttäytymistä jatkossakin, kun se on jo lapsuudesta niin tuttua. Ja traumatisoidumme entisestään.

Mitä tulee tuohon "leimaantumiseen", niin ikävä kyllä... luonnehäiriöinen leimaa itse itsensä. Mä olen nyt neljää viimeistä vuottani lukuunottamatta elänyt näiden persoonallisuushäiriöisen kanssa. Äitini diagnosoitu rajatilaksi ja ex-mieheni oli epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä... ja täytyy sanoa, että itseäni ainakin aikanani helpotti kun kuuli nämä diagnoosit. Väkivaltaiseen ja äärimmäisen ailahtelevaan käyttäytymiseen löytyi vihdoin vastaus. Siihen asti syy oli aina minussa.