Parantava keskustelu

[Vieras]

"tämä keskustelu tästä aiheesta ei vastaa otsikkoa."

Miksi ei aloittaa uutta otsikkoa katolisesta kirkosta ja Martti Lutherin käsityksistä


"Jehovan todistajat yrittävät väkisin"

Parasta pitkään aikaan. Mennä nyt valehtelemaan jopa oma uskontonsa ja seurakunnallinen elämänsä ventovieraiden oville. Balanssihakuiselle suosittaisi tämän selvittämistä, se on totta ja täytyy ymmärtää, kyllä se siitä

[Jaakko Ahvenainen]

"tämä keskustelu tästä aiheesta ei vastaa otsikkoa."

Miksi ei aloittaa uutta otsikkoa katolisesta kirkosta ja Martti Lutherin käsityksistä

Tästä syystä: http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=8

[Vieras]

Onhan nuita nettipalstoja Savon ulukopuolellakkii

[SonOfJesus]

Voisi auttaa jos jotkut kertoisivat yksityiskohtaisesti joistain asioista, joiden avulla eroamisprosessista on itse selviytynyt, miten sitä voitaisiin helpottaa.

Minulla välien selvittely Seuran kanssa huipentui erottamiseen. Valitin Seuralle vanhinten toiminnasta. Sen seurauksena minut erotettiin. "Lähdemme siitä, että Järjestö on pyhä." Vanhimmat eivät voi tehdä virheitä, koska ovat kerran vanhimpia. Jehova ei sallisi kansansa mennä harhaan. Näin kait alkoi paavin erehtymättömyysoppikin. Näin tilanne tuli kerralla selväksi. He tekivät väärin. "Luuletko sinä olevasi oikeassa ja me kaikki muut väärässä?" Kävin kokouksissa vuoden erottamiseni jälkeen!

Jo lapsena kasteelle menneenä erottaminen aiheutti tunneperäistä kipua. Paljon. Kipujen takia kait odotin niin pitkään, että asiani oikaistaisiin. Ei oikaistu. Sukulaisten toteuttama karttaminen ei suinkaan helpottanut elämää eikä näitä kipuja.

Helpotusta toi kirkkohistorian lukeminen. Siitä on moniosainen sarja. Huomasin, että Jehovan todistajien keskuudessa on samoja ongelmia ja tapoja kuin muidenkin kirkkojen alkutaipaleella. He ovat samanlainen uskonnollinen järjestö kuin kirkotkin. Tämä oivallus asetti Seuran sille kuuluvalle paikalle: yksi uskonto muiden joukossa. He kyllä pilkkasivat aikoinaan muiden uskontojen toimintatapoja, mutta toimivat nyt itse samoin.

[Jaakko Ahvenainen]

Kuulostaa hyvin tutulta. Saa kurkata.

[sinner74]

Keskustelu parantaa aina, vaikka ei kovin tarkasti määriteltyjä keskustelusääntöjä olekaan. On ihmisen heikkoutta, jos kokee loukkaavana jonkun toisen ihmisen maailmankuvan, olkoon vastapuolella dogmaattinen teisti tai ateisti. Henkilökohtaisuuksiin tai alatyyliiin ei tietenkään pidä mennä (joskin myönnän itsekin joskus syyllistyneeni johonkin sen tapaiseen rikokseen).

Missään nimessä ei pidä tavoitella samanmielisyyttä. Se tappaa kaiken luovuuden, sen jälkeen koko keskustelu on kuin "Laodikean haalea vesi" (vai oliko se joku muu Kreikan saariston pikkukylä, on kulunut kotvanen aikaa kyseisen raamatunjakeen lukutuokiosta...).

Henkilökohtaisesti en ymmärrä täällä toimitetussa keskustelussa yhtä asiaa: minusta tuntuu (eli siis voin olla väärässä) että teistejä loukkaa kovasti se että joku kategorisesti kieltää jumalan/jumaluuksien olemassaolon, ja kehtaa vielä pyytää tieteellisiä todisteita päinvastaisen väitteen pohjaksi. Mikä siinä on niin kamalaa että joku toimii rationaalisesti? Mikä ihmeessä saa teistit toimimaan irrationaalisesti?

Tiedän, ei ihmisen sisin niin vaan jumalasta luovu, minunkaan. Mutta miksi asiasta ei voi edes keskustella ilman että leimataan keskustelukyvyttömäksi?

[Kirsieveliina]

Se on kieli. Jehovantodistajuuteen juurtuneet käyttävät kieltä, mikä valtaväestölle on täysin tuntematon sisällöltään.

Kielipointti on mielenkiintoinen ja itsekin olen tunnistanut sen usein, myös omasta vouhkaamisesta Väitteleminen ja oikeassa oleminen vain on joskus niin kivaa!

Toinen paljon vaikeampi alue ovat tunteet. Tunteista voisi keskustella täällä enemmänkin ja suorin sanoin. Lahkosta toipuminen kun on samalla osa ihmisen tunnehistoriaa.

Missä määrin uskonnollinen vakaumus sitten siirtyy päällekkäiseksi tunteiden kanssa, sitä en osaa sanoa. Mutta identiteetin ydinalueella se on ja siksi melko hienovarainen asia...

Olisi hienoa, jos erilaisia vaiheita lahkovaikutuksista toipumisessa osattaisiin nimetä. Ei varmaan tarvitse kuvata tarkemmin, mitä "Suomut silmiltä" -vaihe voisi pitää sisällään. Esimerkiksi kun läheiset "rakkaudellisesti" karttavat, se muistuttaa "Pakastinta". Ja kun aikuisena oppii suunnistamaan oudossa länsimaisessa maailmassa, se on kuin valkoisen kepin koputtelua sokeana, tai ulkomailla oloa.

Lahkon kielen, maailmankuvan ja myös tunneilmaston kapsuttaminen vie oman aikansa, mutta etenkin uusi toipuja pääsisi oman elämän alkuun helpommin, jos eheyttävää keskustelua saataisiin tosiaan luotua enemmän. Kaiken ikävän alituinen muistelu kun on myös hirveän väsyttävää eikä oikeastaan vie minnekään.

Miten vakava ja otsaryppyinen asia lahkosta lähteminen lopulta on vai voimmeko myös nauraa sille??!

[Jaakko Ahvenainen]

Vaikuttavatko tässä esitetyt Traumaterapiakeskuksen sivuilla olevat seikat tutuilta.
Edit: lisään vielä Tukiaseman sivut.

Ajattelen (uskonnollisesta) yhteisöstä eroamisen tai pois lemppaamisen voivan aiheuttaa joissakin henkilöissä läheisen kuolemaan verrattavia tunneraktioita, joita ovat: 1) shokki, 2) kieltäminen, 3) viha, masennus 4) "kaupankäynti" ja 5) tervehtyminen. Nämä reaktiot voivat mennä hyvinkin limittäin, esiintyä toisessa järjestyksessä ja joiltakin osin jäädä pois. Myös henkilöstä riippuen tunnekokemuksen astevaihteluita esiintyy lievästä hyvinkin voimakkaaseen, samoin itsetuhoisia ajatuksia ja keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta, jopa somaattista sairastumista voi esiintyä. Joka tapauksessa henkilö tarvitsee ulkopuolista apua tervehtyäkseen, kuitenkaan tämä ei ole mitään jumalansanaa, ainoastaa omaa pohdintaani.

Miltä tallainen ajattelu prosessista vaikuttaa?

[Vieras]

"Kaiken ikävän alituinen muistelu kun on myös hirveän väsyttävää eikä oikeastaan vie minnekään"

Kaiken... mutta jos jotakin mieleen tulee ja ymmärtää sen yhteyden tunteisiina ja että se ikävä oli esim. väärään Raamatun tulkintaan perustuvaa ja vääryys, niin silloinhan on siltä osin helpompi

[Jaakko Ahvenainen]

"Kaiken ikävän alituinen muistelu kun on myös hirveän väsyttävää eikä oikeastaan vie minnekään"

Kiitos arvokkaasta palautteestasi. Puhuttaessa parantavasta keskustelusta, ei ole tarkoitus, että sitä loputtomiin jatketaan ja asiakkaan ehdoilla tulee toimia tietenkin. Tosiasia on kuitenkin tämä: jos patoaa sisäänsä kaiken pahan olonsa, sairastuminen vaikkapa vaikeaan masennukseen tai johonkin muuhun, jopa somaattiseen sairauteen, on varmaa. Mikäli voi puhua pahan olonsa ulos, tervehtyy ja pääsee tasapainoon itsensä kanssa. Aikaa tämä saattaa viedä karkeasti arvioiden vuodesta kolmeen vuoteen. Ensin viikoittain, sittemmin harvenevin välein.

[Kirsieveliina]

Miltä tallainen ajattelu prosessista vaikuttaa?

Prosessi on siitä hyvä sana, koska se kertoo, että on erilaisia aikoja: välillä mennään eteenpäin, kaksi askelta sivulle ja yksi taakse.
Missä määrin näin käsitetty parantava keskustelu on nettikeskustelussa mahdollinen? Onko sinun mielestäsi, Jaakko? Ja jos ei niin miksi ei? Sikäli kuin tiedän, vertaisryhmään joka voi tukea kriisissä, kuuluu tärkeänä osana luottamus ja se, että asiat eivät leviä ulkopuolelle. Usein myös ammattitaitoinen ohjaaja voi varmistaa, että ryhmän vuorovaikutus säilyy rakentavana. Olisi tärkeää mm., että ryhmän jäsenet voivat sitoutua samansuuntaiseen tavoitteeseen, olkoon se nyt sitten vaikka tasapainon etsiminen elämään. Yleisesti kriisiin liitetyt vaiheet ovat varmasti oikein käyttökelpoisia, jos ne tuntuvat lisäävän ymmärrystä omasta tilanteesta.

Heti järjestämään suljettuja, ohjattuja vertaisryhmiä

Tuossa yllä kun kirjoitin vaiheista, puhuin oikeastaan aivan eri asiasta. Olisi hyvä ihan tarkoitushakuisestikin tuottaa sitä uutta narratiivia, joka on uusi ja erilainen kuin todistajana ollessa. Asiat, joille emme pysty edes nauramaan, kertovat minusta jotain, ehkä niiden arkuudesta. Joskus toisaalta tulee myös vaihe, jolloin ei ole tarvetta puhua enää jollain tietyllä tasolla. Ihmettelen tässä samalla itsekin, että käytämmekö me juuri huumoria lahkosta keskustelussa ja onko se hersyvää, vai ehkä enemmän älyllistä tai sarkastista huumoria

Muistelen että joskus oli ketju jostain kömmähdyksistä kentällä/salilla... mutta että siellä painottui sähköpiuhojen solmiutuminen

[Jaakko Ahvenainen]

Missä määrin näin käsitetty parantava keskustelu on nettikeskustelussa mahdollinen? Onko sinun mielestäsi, Jaakko? Ja jos ei niin miksi ei?

Katson, ettei nettikeskustelu ole missään tapauksessa mahdollinen jo yksin luottamuksellisista syistä. Keskustelu tulee käydä henkilökohtaisesti. Itse ajattelen skypeä, tai kaikkein parhainta on ihan nokakkain. Tässä ketjussa keräilen vain erilaisia näkökulmia taustaksi sille, millaisia asioita vertaistuessa tulee huomioonottaa.

Itse asiassa tällainen vertaistukiryhmä on jo olemassa. Aaac ja Analysoija tietävät asiasta enemmän.

Edit: Käsittääksi kyseeseen voi tulla ryhmä tai henkilökohtainen tukihenkilö.

[Aaac]

Heti järjestämään suljettuja, ohjattuja vertaisryhmiä

Noita Jaakon mainitsemia tukihenkilöitä on jo alettu kouluttaa. Ensimmäinen vertaistukiyhdistyksen seminaari oli Suomenlinnassa kesäkuun alussa ja toista harkitaan ehkä jo syksyksi. Seminaarissa käytiin läpi myös lahkosta lähtemisen vaiheita. Aiheeseen on tarkoitus syventyä lisää. Tukihenkilöt antavat kahdenkeskistä vertaistukea.

Mikäli tukihenkilöillä riittää intoa, he voivat järjestää myös paikallisia ryhmiä. (Esikuvamme ruotsalainen Hjälpkällan on mennyt jo niin pitkälle, että siellä perustetaan jo paikallisyhdistyksiä.) Maakunnassa ei kuitenkaan ole vielä ilmennyt juurikaan halukkuutta. UUT:nkin ryhmät ovat hiipuneet. Uskoisin, että ainakin suuremmissa kaupungeissa voisi tapaamisiin saada väkeä hyvällä tiedottamisella. Tarvitaan vain paikallinen järjestäjä.

Pääkaupunkiseutulaisten aloitteesta ja avustuksella järjestetään kuitenkin satunnaisia paikallis- ja muita tapaamisia. Seuraavat ovat 25.7. Tampereella, 1-2.8. Raumalla sekä 8.8. naistapaaminen+äijämiitti Helsingissä. Näihin liittyy yleensä jonkinlainen asiaosuus, ruokailu ja vapaata keskustelua. Syksymmällä Helsingissä järjestetään seksuaalivähemmistö-aiheinen tapaaminen sekä seurakunnassa istutettuja pelkoja käsittelevä tapaaminen. Jakautuneille perheille on suunnitteilla oma projekti, samoin kuin nuorille. Kaikista tapaamisista saa tietoa mm. tätä palstaa seuraamalla.

Toimintamme koostuu siis tästä verkkosivusta, henkilökohtaisesta tuesta sekä vapaamuotoisista tapaamisista. Ehdottamasi ohjatut vertaistukiryhmät ovat hyvä idea, jos vaan ihmiset innostuisivat niitä järjestämään. Toki suljettuja tapaamisia ilman valmennettua ohjaajaa voi järjestää kuka tahansa. Näitä onkin järjestetty ajoittain, pääosin tuttujen kesken.

Tervetuloa vaan Kirsieveliina ja kaikki muutkin mukaan ideoimaan ja järjestelemään - sekä tietysti osallistumaan! Nythän ei olla enää seurakunnassa, jossa kaikki määritellään tiukasti ylhäältäpäin, vaan luomme toiminnan itse omista lähtökohdistamme.

[Witless]

Tukihenkilöt antavat kahdenkeskistä vertaistukea.

Millainen koulutus tukihenkilöillä tähän kahdenkeskiseen työhön muuten on?

[Aaac]

Vertaistukeen ei välttämättä tarvitse koulutusta, mutta siihen tarjotaan työkaluja Hjälpkällanin mallin mukaisesti:

- tietoa siitä, miten elämä suljetussa uskonyhteisössä vaikuttaa ihmiseen,
- yhteisöstä lähtemisen vaiheisiin tutustumista ja niiden vertaamista omiin kokemuksiin,
- toisten vertaistukikokemuksiin tutustumista,
- käytännön vihjeitä ja harjoituksia kohtaamiseen,
- opastusta tukipuhelimeen vastaamiseen ja tapaamisten järjestämiseen
- debriefingtapaamisia.

Koulutusseminaareja on tarkoitus järjestää vuodessa 1-2, lisäksi joitakin debriefingejä. Tarkoitus on saada myös debriefingpäivystys tukipuhelimeen vastaaville. Lisäksi toivon, että tukihenkilöt osallistuvat yleisiin keskustelutapaamisiin, joiden aineisto on hyödyllistä myös vertaistukijana kehittymisessä.

Tulepa mukaan kaikkeen tähän!