Näkykivikin paikalla

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
palantir
Viestit: 17
Liittynyt: 02.05.2007 20:17

Näkykivikin paikalla

Viesti Kirjoittaja palantir »

Morjens vaan kaikille.

Johanneksen poika pyysi mukaan remmiin, siispä tulin tänne foorumille hilluun :) Suomi24 (saati H2O) eivät ole napanneet foorumeina pitkään aikaan, vaikka poisjäännin jälkeen Suomi24:lle joskus jotain kirjoittelinkin.

Lyhyesti näkykivestä: olen todistajaperheessä kasvanut, teini-ikäisenä kastettu ja muutama vuosi sitten "pois hiipunut". Itse asiassa poisjäämiseni alkoi jo kasteelle menosta. Muutin pois kotoa melko pian kastamisen jälkeen, menin samoihin aikoihin lukioon ja sittemmin yliopistoon, ja opettelin ajattelemaan itse ja kysymään "miksi". (Huomautettakoon tässä, että vanhempani vaativat yliopisto-opintoja, vaikka muuten pienen seurakunnan henki oli luonnollisesti kovasti opiskelua vastaan. Onneksi muutin käpykylästä pois lukioon mennessäni!)

Yliopisto-opintojen aikana siskoni, joka on myös hiipunut pois, sai kiinnostumaan netin jt-kirjoittelusta. Ensin torjuin kaiken toki luopiomateriaalina, mutta noin vuosi ensimmäisen kipinän jälkeen aukaisin muun muassa Suomi24:n uudelleen ja perehdyin asiaan uudella vimmalla. Siltä tieltä ei sitten olekaan ollut paluuta ;)

Viimeinen niitti oli tavallaan se, kun äiti pani (minulle ilmoittamatta) paikalliset jt:t käymään meillä. Asun kaukana vanhemmistani, emmekä ole kovin tiiviisti tekemisissä (ja muuton jälkeen olimme tosi vähän yhteydessä), joten jt:t oven takana oli täysi yllätys. Olin yllättynyt ja vihainen, mutta pyysin heidät käymään paremmalla ajalla, ja toinen todistajanainen tulikin yksinään. Ilmoitin hänelle, että en halua että minua pidetään todistajana, ja jos haluan todistajien käyvän meillä, niin pyydän heidät itse käymään. Sen koommin todistajia ei meille ole yrittänyt :)

En ole virallisesti eronnut, mutta jostain syystä minusta se ei ole edes tarpeen. En ole käytännössä ollut mukana moneen, moneen vuoteen. Puolisoni ei ole koskaan ollut JT, muttei koskaan ole oikeastaan painostanut mihinkään suuntaan. JT:den käytöstä hän tosin toisinaan ihmettelee.

Sellainen on siis ulkomaan kirjeenvaihtajanne palantír.
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Tervetuloa mukaan!
Toivottavasti ehdit lueskella ja kirjoitella. On mukava kuulla kannustavia kokemuksia "netin silmiä avaavasta vaikutuksesta" 8)
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Kansainvälinen näkökulma

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

palantir kirjoitti:Johanneksen poika pyysi mukaan remmiin
Kiva kun liityit. Saadaan nyt sitten ulkomaan näkökulmakin mukaan. Tämä onkin siis kansainvälinen palsta nyt. :D
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Näkykivikin paikalla

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

palantir kirjoitti:JT:den käytöstä hän tosin toisinaan ihmettelee.
Käytännössä jokainen täysin ulkopuolinen pakkaa ihmettelemään juuri äärilaidan liikkeitä. Olen välillä seurannut mormoni- ja adventistipalstoja 24:llä ja kovin 'persoonallisina' ne liikkeet minulle näyttäytyvät. Uususkonnon on pakko erotua jollain tavalla perinteisistä valtauskonnoista ja tuo oikeaoppiseksi julistautuminen sitten teettää ihmettelyn aiheita.

Uudestisyntyneet lienee niin yleisluontoinen termi, että se ei ehkä oikein osu, mutta sellaiseksi ilmoittautuneissa olen aistinut tiettyä rauhallisuutta, omaa näkemystä ei innolla tarjoilla käännytysmielessä. Tämä havainto siis JWD-forumilla, jossa valtaosa kirjoittajista on entisiä todistajia.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Kansainvälinen näkökulma

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Johanneksen poika kirjoitti:
palantir kirjoitti:Johanneksen poika pyysi mukaan remmiin
Kiva kun liityit. Saadaan nyt sitten ulkomaan näkökulmakin mukaan. Tämä onkin siis kansainvälinen palsta nyt. :D

Myös minä olen ollut ulkomaan elävä, ennen kaikkea jehova-aikojeni huippukohta, erottaminen, tapahtui ulkomailla.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kansainvälinen näkökulma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Pehmoluopio kirjoitti:Myös minä olen ollut ulkomaan elävä, ennen kaikkea jehova-aikojeni huippukohta, erottaminen, tapahtui ulkomailla.
No sitten joku irtopinna tulee mullekin, minut erotettiin kirjeellä kun olin Saharassa öljykentällä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Kansainvälinen näkökulma

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Markku Meilo kirjoitti:
Pehmoluopio kirjoitti:Myös minä olen ollut ulkomaan elävä, ennen kaikkea jehova-aikojeni huippukohta, erottaminen, tapahtui ulkomailla.
No sitten joku irtopinna tulee mullekin, minut erotettiin kirjeellä kun olin Saharassa öljykentällä.
Minua ei erotettu kirjeellä, vaan sain "nauttia" ihan oikeuskomiteasta Kaliforniassa.
Vastaa Viestiin