Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Valvoja: Moderaattorit
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Rutherfordin vuonna 1918 aloitettuun saarnaamiseen viitaten Vt-seura kirjoittaa:
”Tämä täytti Malakian 4:5:ssä olevan ennustuksen. Jehova sanoi siinä: ”Katso! Minä lähetän teille profeetta Elian ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa.”Tuo ennustus täyttyi ensimmäisen kerran Johannes Kastajan työssä, josta Elian toiminta oli esikuva. Johannes teki samankaltaista työtä kuin Elia, kun hän kastoi juutalaisia, jotka olivat katuneet lakiliittoa vastaan tekemiään syntejä. Mikä tärkeämpää, Johannes oli Messiaan edelläkävijä. Johanneksen työ oli kuitenkin vain Malakian ennustuksen ensimmäinen täyttymys. Ilmaistessaan Johanneksen olevan toinen Elia Jeesus osoitti, että vielä tulevaisuudessa tehtäisiin ”Elia”-työtä (Matteus 17:11, 12).” (Vartiotorni 1. toukokuuta 2002 sivu 22)
Ainakin minun on mahdotonta välttyä ihmetykseltä siitä mitä kaikkea jehovantodistajan on nieltävä uskoessaan Vt-seuraan, vaikka luuleekin uskovansa Raamattuun. Itse en ole vielä havainnut yhtään Raamatun toteutunutta ennustusta, siis kun ennustus käsitetään sen tiukassa merkityksessä, jolloin esimerkiksi ennustukseen liittyvä henkilö ei saa tietää hänestä esitettyä ennustusta.
Mutta että Raamatun ennustuksilla on lukuisia toteutumisia, niin mielestäni se on pelkkää suosionkalastelua tai millä nimellä tuota halutaankin esittää. Tuossa Vt-seuran tekstissä esitetään suomenkielllä, että Malakian ennustus täyttyi ensimmäisen kerran Johannes Kastajassa. Millä ihmeen perusteella ’ensimmäisen’ kerran? Malakia ei anna mitään perustetta useammalle täyttymykselle ja kun ottaa huomioon Matteuksen 17: luvun sanojen kohdalla sen, että Jeesus lupasi asioiden klaaraantuvan seuraajiensa elinaikana, niin Malakian ennustuksen täyttyminen uudemman kerran 1900-luvun alkupuolella on onnenongintaa tai suosionkalastelua täysin tuulesta temmatuilla väitteillä.
Asiaa katsellessani huomasin, että pääkonttorin pojat käyttivät nokkelasti ’initial’-sanaa siinä missä Tikkurila tyytyi ’ensimmäinen’-sanaan.

Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Ariadna
- Viestit: 2177
- Liittynyt: 28.04.2007 10:16
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Luulisin sen olevan vain Jumalan säilyttämistä toimintakykyisenä ja siihen tarvitaan tietty kaava jonka jehovantodistajat ovat kehittäneet.Markku Meilo kirjoitti:Mutta että Raamatun ennustuksilla on lukuisia toteutumisia, niin mielestäni se on pelkkää suosionkalastelua tai millä nimellä tuota halutaankin esittää.
Muistan aikoinani päässeeni sisälle tuohon kaavaan ja osasin jo ennakoida tulevia vertailuja millä paikata niitä aukkoja, jotka kaikkivaltiaaksi väitetty jätti jälkeensä.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Mikä tahansa Jeesusta merkittävänä pitävä liike nyykähtäisi rehellisyyteen jos vaikka toteaisivat ettei Jeesus pitänyt lupaustaan ja dätsit. Jeesuksen lupausta on siis tekohengitettävä ja siinä hommassa nuo bonustäyttymykset ovat tehokas keino. Bonustäyttymysten ohella luokittelu lisää joidenkin silmissä opetuksen uskottavuutta, kuten esimerkiksi Johannes-luokka.Ariadna kirjoitti:Luulisin sen olevan vain Jumalan säilyttämistä toimintakykyisenä ja siihen tarvitaan tietty kaava jonka jehovantodistajat ovat kehittäneet.
Aukkojen paikkaaminen tulee jatkuvasti tärkeämmäksi kun eksegetiikka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä kaiken aikaa julkisemmin. Se lisää haasteita oppinikkareille, joille elinehto on jäsenistön tietämättömyys todellisuudesta ja 1800-luvun lopun opillisen hurmoksen omaksuminen.Muistan aikoinani päässeeni sisälle tuohon kaavaan ja osasin jo ennakoida tulevia vertailuja millä paikata niitä aukkoja, jotka kaikkivaltiaaksi väitetty jätti jälkeensä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Alistavan uskonyhteisön pitää toisaalta pimittää oleellista tietoa ja toisaalta sekamelskoittaa jäsenen pää kaikenlaisilla jatkuvilla oppisekoiluilla. Jäsenen on uskottava yhtä aikaa niin moneen ristiriitaiseen asiaan, että mieli väsyy ja hänestä tulee helposti johdettava.
Religionsfri.
-
Vieras
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Tässä myös kaikille Jehovan todistajille tuttu Raamatun kohta, joka täysin mielivaltaisesti sovelletaan meidän aikaamme.
Toinen kirje Timoteukselle 3:1 Kirkkoraamattu 92
1. Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.
Paavali kirjoitti kirjeen Timoteukselle ja varoitti häntä juutalaisen järjestelmän viimeisinä päivinä tulevista vaikeista ajoista.
"Sinun on tiedettävä" kirjoitti Paavali Timoteukselle, ei meille.
Olisi varsin mielenkiintoista kuulla, millä perusteella tämä kohta sovelletaan meidän aikaamme.
Jehovan todistajat, kertokaahan se!

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Kenties siksi, että 2.Tim luetaan Paavalin pseudepigrafiseksi kirjeeksi, ts. Paavalin oppilaiden opettajansa nimissä kirjoittamaksi ollen täten melko myöhäsyntyinen.
-
Vieras
Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä
Jehovan todistajat uskovat kuitenkin, että tämä teksti on Paavalin kirjoittama ennen Jerusalemin hävitystä.