Tutkimukseen mukaan ?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Jubilius
Viestit: 25
Liittynyt: 25.01.2010 21:16

Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jubilius »

Hei!

Kyselisin tässä, että löytyisikö täältä halukkaita ihmisiä osallistumaan tutkimukseen, jonka teen Itä-Suomen yliopistossa. Tämä tutkimus on kandidaatin tutkintoni ja teen sen läntisen teologian osastolle uskontotieteen alalle. Tutkimuksen alustavana aiheena on "Miksi Jehovan Todistajat eroavat yhdistyksestään?" ja nimensä mukaisesti pyrin kokoamaan ja analysoimaan niitä syitä, miksi ihmiset ylipäätään jättävät JT:n liikkeen taakseen.

Mikäli olisit kiinnostunut ja halukas osallistumaan tällaiseen tutkimukseen, laita viestiä tähän ketjuun. Olisin erittäin tyytyväinen ja kiitollinen, mikäli olisit valmis uhraamaan hetken aikaasi, jotta saisin aineistoani tähän tutkimukseen. Vastaavia tutkimuksia ei Suomessa ole oikeastaan tehty (ainakaan tietääkseni). Se, mitä teiltä pyytäisin, on vapaamuotoinen kirjallinen kertomus omista kokemuksistanne.
Tutkimuksessa ei mainita kenenkään nimeä tai mitään tietoja, mitkä auttaisivat tunnistamaan kyseisen henkilön, joten yksityisyys suojataan.

Siis- mikäli olet halukas osallistumaan tutkimukseen, kirjoita vastaus tähän keskusteluun. Tarkemmat ohjeet laitan sitten, kun ensin katsomme, että onko halukkaita riittävästi. Tarvitsisin noin. 15-30 kirjoitelmaa, jotta aineistoa olisi riittävästi. Mikäli tutkimuseen liittyen on tässä vaiheessa kysyttävää, voitte myös nekin kirjoittaa tähän keskusteluun.

Myös yksityisviestillä voi ilmoittautua mukaan tai laittaa kysymyksiä!

Kiitos.
Viimeksi muokannut Jubilius, 27.01.2010 09:22. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Jubilius kirjoitti:Kyselisin tässä, että löytyisikö täältä halukkaita ihmisiä osallistumaan tutkimukseen, jonka teen Itä-Suomen yliopistossa.
Luulisin, että aika moni voisi suostua. Ja lisäksi sinun kannattaa katsoa täältä lisätietoja.
Jubilius
Viestit: 25
Liittynyt: 25.01.2010 21:16

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jubilius »

Kiitos linkistä. Toivottavasti riitävän usea on valmis osallistumaan tähän. Pyrin kuitenkin ensi sijassa saamaan kirjoittajat tämän foorumin kautta, jotta aineistonkeruu pysyy hallittavissa ja saman foorumin kautta hankittuna(tutkimuksessa esittelen myös hieman tätä foorumia, jonka kautta aineistoa kerään ,joten montaa eri kautta kerätty tieto tekisi työstä hieman monimutkaisemman).
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Minä olen itse eronnut jehovantodistajista, joten ehkä voin auttaa.
toolman
Viestit: 448
Liittynyt: 07.02.2009 00:13

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja toolman »

Jubilius kirjoitti:"Miksi Jehovan Todistajat eroavat yhdistyksestään?"
Persoonallisuus erot on yksi mahdollisuus.
tool ja öl on elämää.
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Tutustu myös näihin valmisteilla oleviin väitöskirjoihin:

Jukka Timosen väitös valmistuu tässä alkuvuonna. Sen aihe on "Todellisuudesta toiseen", jossa pohditaan ex-JT:n ja ex-lestadiolaisten uuden identiteetin rakentumista kymmenen vuoden aikajänteellä. (Itä-Suomen yliopisto)

Seija Ronimus on tutkinut aihetta "Poiskääntyminen uskonnosta entisten Jehovan todistajien kokemana"? (Turun yliopisto). Väitös valmistunee tänä vuonna.


Tässä muutamia JT-aiheisia opinnäytetöitä:

Alanko, Sari: Uskonnollinen kääntymisprosessi kolmessa Oululaisessa yhteisössä. Vertailun kohteena: Oulun helluntaiseurakunta, Oulun Jehovan todistajien keskusseurakunta ja Oulun ortodoksinen seurakunta. Pro gradu-tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto. Taiteiden ja kulttuurien tutkimuksen laitos. Kulttuuriantropologia, 1998.

Alatalo, Anna-Maija: Raamattuun viittaaminen Jehovan todistajien yleisöesitelmissä. Pro gradu-tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. Kieli-ja käännöstieteen laitos, 2000.

Heimonen, Henri: Jehovan todistajien käsitys kuolemasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Pro gradu-tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 1987.

Kuuva, Arja & Lindahl-Kaipia Susanna: Uskonnon sisäistymisen ilmeneminen Jehovan todistajien ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenen ajatus-ja kokemusmaailmassa. Vertaileileva tutkimus Myöhempien Aikojen Pyhien jeesuksen Kristuksen Kirkon Turun seurakunnan ja Jehovan todistajien Turun eteläisen seura-ja kunnanjäsennäytteen välillä. Pro gradu-tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1992.

Taneli, Matti: Jehovan todistajat-liikkeen historia, oppi, organisaatio ja jäsenistön sosiaalinen tausta. Pro gradu-tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1989.
http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/uskont ... g1026.html

JÄRVENPÄÄ, Katriina 2008
Uskonnollinen auktoriteetti. Rituaaliteoreettinen tutkimus turkulaisesta Jehovan todistaja – seurakunnasta. Uskontotieteen pro gradu –tutkielma. 129 s., 2 liites. (Turun yliopisto)

Palonen, Anne. Modernin millenaristisen lahkon säilymisen edellytyksistä. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma 1986. 81 s., 2 liites. (Turun yliopisto)

Nieminen, Eija, pro gradu: Uskonnon uhrit ja uskonnollisen painostuksen kokemus, Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos, joulukuu 1990

Sulander, Mikko: Hengellä hakatut. Tutkimus hengellisen väkivallan kokemuksesta, yrityksestä päästä irti hengellisestä väkivallasta ja hengellistä väkivaltaa kärsineiden kokemuksista autetuksi tulemisesta. Joensuun yliopiston käytännön teologia 2003.

Helsingin yliopistosta:

* Heimonen, Henri, Jehovan todistajien käsitys kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, 1987.
* Hällström, Karl af. Himmelriket och det jordiska paradiset: kiliasmen hos Irenaeus Lugdunensis och hos Jehovas vittnen / Karl af Hällström
* Hänninen, Marie. Käännöstoiminnan organisaatio ja tuki Jehovan todistajien julkaisutoiminnassa: erikoistarkastelun kohteena kirjoittajien kääntäjille antama lisäinformaatio, 1999.
* Jäntti, Lauri, Jehovan todistajien Raamatuntulkinta, 1984
* Lajunen, Timo, Jehovan todistajien käsitys teokratiasta
* Luoma, Tapio, Kohti täydellisyyttä. Jehovan todistajien käsitys pyhityksestä, 1987.
* Rasta, Vesa. Uskontoa käsittelevät tapaukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa 1992-1997
* Voutilainen, Virpi. Jehovan todistajien perhekasvatuksen periaatteet ja tavoitteet Herätkää-lehden välittäminä vuosina 1990-1995.

Kilpinen, Kai. ”Herkkä-omatuntoiset” : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa. Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos , pro gradu 2007. (Mukana myös jehovantodistajien aseistakieltäytymisen historiaa.)
https://oa.doria.fi/handle/10024/12023

Kilpinen, Antti. Jehovan todistajat ja suomalainen asevelvollisuus : käsitehistoriallinen tutkimus aseistakieltäytyjiin suhtautumisesta ja
Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamisen mahdollistumisesta. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskuntahistorian laitoksen pro gradu 2008.
http://helda.helsinki.fi/bitstream/hand ... sequence=1

Stenlund, Maria. Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan pro gradu 2007. (Ei suoraan jehovantodistajista, mutta liippaa läheltä.)
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... ykoott.pdf

Kukkula, Tanja. "Mikä tekee uskonnosta painostavan? - Tutkimus uskonnollisen painostuksen kokemuksesta kokijan näkökulmasta". Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen pro gradu 2007.
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1


Vertailua mormoneihin:

Lehto, Vesa-Petri: Uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen uskontotieteellisenä ongelmana. Tutkimus ex-mormonien eroamiskertomuksista. Pro gradu-tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 2000.


Kirjallisuutta. Lähde: http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/li ... allisuutta

* Hakala Kaarina, Ovelta ovelle, 1995, 144 sivua, Aika oy. Kirjanen käsittelee järjestön opetusta aihe aiheelta lyhyesti. Kirja noudattelee vapaasti mukaellen samaa kappaleiden järjestä kuin järjestön seurakuntalaisille aikaisemmin julkaisema Puhu perustellen käyttämällä Raamattua -kirja ja sisältää mm. otsikoita: ajanjaksot (Danielin uni ja vuosi 1914), armolahjat, ennaltatietäminen, erottaminen, hallitus, Harmagedonin sota, Henki (sielu), Pyhä Henki, hyvä uutinen (evankeliumi), Jeesus Kristus, Jehova, Jumala, lunnaat, läsnäolo ja Jeesuksen paluu, maa, paratiisi, pelastus, pieni lauma, suuri joukko, synti, taivas, teokratia, tuonela, usko, teot, uudestisyntyminen, valtakunta, veri, ylösnousemus, rukous ja ylösnousemus. Huom. Kariluodon "Jehova vai Jeesus" -kirja käyttää enemmän aikaa oppien syvempään ja perusteeellisempaan käsittelyyn raamatun omin jakein.
* Kariluoto Asko A., Jehovan todistajien oppi ja Raamattu, 1989, 44 sivua, Ristin voitto ry. ISBN 951-606-127-3. Lyhyt kirjanen, joka tarjoaa suppeaa Raamatullista käsittelya Vartiotorni-seuran hallintoelimen opetuksiin. Kariluodon 1984 julkaisema kirja on paljon kattavampi.
* Kariluoto, Asko A., Jehova vai Jeesus, 1984, 122 sivua, RV-kirjat, Vantaa. ISBN 951-605-829-9. Ehdottomasti kattavin opillinen teos Saarnivaaran kirjan ohella, jossa keskitytään Vartiotorni-seuran hallintoelimen ja Kristinuskon oppien raamatulliseen tarkasteluun.
* Liljeqvist Matti, Torni ja temppeli, 2004, 127 sivua, Perussanoma Oy. Tekijä on vuosia tutkinut molempien yhteisöjen oppeja alkuperäisdokumenteista käsin. Tässä kirjassa kerrotaan tiiviissä muodossa sekä Jehovan todistajien oppi-isän, Charles Russelin, että mormonien perustajan, Joseph Smithin, historiallisista lähtökohdista sekä liikkeiden syntyvaiheista, opin muodostuksesta ja pyhistä kirjoista. Lukija voi näiden pohjalta tehdä omia johtopäätöksiään. Tekijä antaa käytännön neuvoja yhteisöjen edustajien kohtaamiseen.
* Nyman Hannu, Toisenlainen evankeliumi, 1988, 187 sivua, Karas-Sana. ISBN 951-655-397-4. Näkökulmia Jehovan todistajien ja mormonien opetukseen.
* Saarnivaara, Uuras, Jehovan todistajat Raamatun valossa, 1986, 95 sivua, Kustannus oy Uusi tie. ISBN 951-619-167-3. Uuras Saarnivaara oli Suomena harvoja Raamatun alkuperäisten raamatunkielien asiantuntijoita hepreassa ja kreikassa. Kirjasessa käsittellään mm. todistajien oppia sielusta, ruumiista ja Vanhan testamentin hengestä heprealaisten sanojen valossa. Juuri kreikan ja heprean sanojen analysointi asettaa kirjasen akateemisesti omaan kategoriaansa.
* Turunen Pasi (pasiturunen A T patmos.fi), Vartiotorni - valtakunta uudessa valossa, 1995, Kuva ja Sana. Kirjasta julkaistiin uusintapainos vuonna 2005. Turusen kirja ei käsittele hallintoelimen oppeja Raamatunkohtien valossa, vaan pyrkii osoittamaan miten opetukset ovat muuttuneet tai ovat keskenään ristiriitaisia seuran oman kirjallisuuden valossa.
* Åberg Herrick, Nykyajan Baabelin orjat 1987. Elämänkerta. Kirja kertoo omakohtaisen kertomuksen kiipeämisestä Suomessa järjestön huipulle ja sen onttoudesta. Kirjoittaja kertoo kokemuksiaan 16 vuoden ajalta järjestön palveluksessa. Kirjoittaja erosi järjestöstä vuonna 1975. Kirja ei tarkastele juurikaan oppikysymyksiä Raamatun valossa

# Franz, Raymond, Crisis of conscience, 1992. Atlanta: Commentary Press, 2. painos, 425 sivua. Kirja kertoo Vartiotorni-organisaation toiminnasta sen päättävän elimen, Governing Body, näkökulmasta. Franz oli aikaisemmin yksi seuran johtohahmoista. Muutama kappale kirjasta on myös suomennettu: http://www.jttuki.info/Franz/index.html
# Franz, Raymond, In Search of Christian Freedom. 1991, 732 sivua (esimerkkinä appale 9). Kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua, sillä sen on Franzin mestariteos. Kirja antaa ajattelemisen aihetta myös kristityille, sillä Franz analysoi hyvin älykkäästi kaikkea epäraamatullista toimintaa. Kirja muistuttaa jokaista siitä, että yksittäisiä uskovia ihmisiä voi myös Franzin tavoin olla Vartiotorni-seuran organisaatiossa kuten luste ja viljanjyvä kasvoivat rinnakkain (Matt. 13:30).
# Jonsson, Carl O., The Gentile Times Reconsidered: Chronology & Christ's Return. Commentary Press, 3. painos, 1998. Kirja osoittaa lukuisiin kiistattomiin arkelogisiin ja tähtitieteellisiin todisteisiin nojaten, että Vartiotorni-seuran teoria Jeesuksen näkymättömän paluun vuosiluvusta 1914 ei ole mahdollinen. Jerusalemin tuho tapahtui kaikkien todisteiden, mukaanlukien Raamattu itse, vuonna 587 eKr, eikä Vartiotorni-seuran ilmoittamana vuonna 607 eKr.
# Reed, David A., Answering Jehovah's Witnesses subject by subject. 1996
# David A. Reed, Jehovah's Witnesses Answered Verse by Verse
# Reed, David A., Jehovah's Witness Literature: A Critical Guide to Watchtower Publications. 1993
# Reed, David A., Blood on the Altar: Confessions of a Jehovah's Witness Minister. 1996, 285 sivua.
# Reed, David A., Jehovah-Talk: The Mind-Control Language of Jehovah's Witnesses. 1997. David julkaisee myös Comment's from the friends -lehteä.
# Rhodes, Ron, Reasoning from the Scriptures With the Jehovah's Witnesses. 1993, 437 sivua. Paras Vartiotorni-seuran hallintoelimen opinkappaleisiin ja niiden väitteisiin pureutuva teos.
# Rhodes, Ron, The 10 Most Important things you can say to a Jehovah's Witness. 2001, 128 sivua. Kuten aikaisempi Ron Whodes:in kirja - erittäin perusteellinen opinkappaleiden tutkimiseen pureutuva teos.
Viimeksi muokannut Aaac, 26.01.2010 22:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Religionsfri.
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Aaac »

"Yhteisöstä" eroamiseen liittyvää

Jehovantodistajista erottaminen/eroaminen, eräs tarina lain rajamailta:

http://www.raamattu.tarinoi.fi/62

Jehovan todistajat säilyttävät eronneiden tietoja:

http://koti.mbnet.fi/jpoika/tietosuoja/
Religionsfri.
almi
Viestit: 943
Liittynyt: 06.05.2007 15:33

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja almi »

Aaac, Stenlundin etunimi on Mari, ei Maria. Hienoa, että toit työn esiin. :)
Kaikki on vastausta, tietäisipä vain kysymyksen.
- Paul-Eerik Rummo
Jubilius
Viestit: 25
Liittynyt: 25.01.2010 21:16

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jubilius »

Kiitoksia erittäin paljon näistä kirjallisuus vinkeistä ja muista aiheeseen liittyvistä viitteistä mitä laitatoit. Noista löytyy paljon oheismateriaalia työhöni.

Toivoisin kuitenkin myös, että saisin täältä ihan uutta näkökulmaa aiheeseen, joten ennen kaikkea kaipaisin halukkaita ihmisiä kertomaan kokemuksistaan. Toki tällaiset aiheeseen liittyvät materiaalit ovat tervetulleita, mutta niiden pohjalta en suoranaisesti voi omaa kandidaatintutkimustani tehdä.
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Olethan huomannut, että Veljesseurassa on myös osio "Kirjoittajien esittely"? Selaile kirjoituksia ja ota suoraan yhteyksiä yksityisviestillä mielenkiintoisimpien kirjoittajiin. Niin, ja sullehan voi varmaan itsekin ilmoittautua myös yksityisviestillä, jos ei halua tehdä osallistumisestaan julkista?

http://veljesseura.org/foorumi/viewforum.php?f=3

Tässä pari tuoretta lehtiartikkelia eroamisesta:
http://kartetut.org/lehdistoelle?start=1
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... =30#p42028
http://www.peppar.fi/article/Ex_Jehovas ... assa_sig_/ ja suomennosta: http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... per#p42674

Tässä myös listaa muutamista kertomuksista netin uumenista:

http://web.archive.org/web/200408140538 ... ja/aki.htm
http://web.archive.org/web/200708141111 ... /almi.html
http://web.archive.org/web/200708152322 ... /esko.html
http://web.archive.org/web/200412312034 ... heidi.html
http://web.archive.org/web/200401160926 ... istus.html
http://web.archive.org/web/200708141115 ... arkus.html
http://gamma.nic.fi/~cstone/Pekka.htm
http://web.archive.org/web/200708141113 ... sanna.html
http://web.archive.org/web/200501161834 ... sirpa.html
http://web.archive.org/web/200708160858 ... stacy.html
http://web.archive.org/web/200408140532 ... /suski.htm
http://web.archive.org/web/200501220931 ... 2/tom.html
http://web.archive.org/web/200410221405 ... tommi.html
http://web.archive.org/web/200804112330 ... rtija.html
http://web.archive.org/web/200304131150 ... kok-sk.htm
http://web.archive.org/web/200204021154 ... /h_ero.htm
Religionsfri.
Jubilius
Viestit: 25
Liittynyt: 25.01.2010 21:16

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jubilius »

Kiitos huomautuksesta, totta kait myös yksityisviestillä voi ilmoittautua mukaan. Laitan sitä mukaa tarkempia ohjeita myös yksityisviestillä, kunhan ilmoittaa haluavansa osallistua.

Ja lueskelin myös tuolta "Kirjoittajien esittely" osiosta ihmisten kirjoituksia itsestään ja sen kautta myös varmasti voisi saada mahdollisia osallistujia. Katsotaan tässä kuitenkin muutama päivä, että löytyykö halukkaita osallistujia riittävästi tässä topicissa.

Kiitos myös näistä linkeistä mitä vielä lähetit. Nyt ainakin luettavaa riittää ja taustatietoa saa yllinkyllin.
Jaakob
Viestit: 707
Liittynyt: 28.04.2007 14:43

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jaakob »

Voisihan sitä vaikka osallistuakin. Luulen että suurin osa tarvittavista tiedoistakin löytyy jo tuolta esittelyosiosta.
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
Avatar
Alueveli
Eläkeläinen
Viestit: 1299
Liittynyt: 13.04.2007 01:51
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Alueveli »

Minut voi laskea mukaan.

Kun tarkempia vaatimuksia ei vielä ollut, niin osallistun alustavasti tällä versiolla:
http://veljesseura.org/?q=alueveljen-tarina
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Natsku »

Myös minä voisin osallistua.
Jubilius
Viestit: 25
Liittynyt: 25.01.2010 21:16

Re: Tutkimukseen mukaan ?

Viesti Kirjoittaja Jubilius »

Laitan tänne saman kirjoitysohjeen,jonka olen ilmoittautuneille jo laittanut yksityisviestin välityksellä. Toivon, että kirjoitelma on nimenomaan "teidän itsenne näköinen" eli persoonallisuutta voi tekstiin laittaa. Muutamat ovatkin linkittäneet oman kirjoituksensa "kirjoittajien esittely" osiosta, se käy hyvin, jos tarvittavat tiedot ja asiat tulevat esille.


-n.1-2 sivua (A4) vapaamuotoista tekstiä. Voit kirjoittaa vapaalla tyylillä ja sillä tavoin, kun koet itsellesi parhaaksi, ja kykenet asiat esittämään kaikkein selvimmin näin.Kirjoituksen pituus ei kuitenkaan ole tärkein, vaan asiasisältö.

-kerro aluksi hieman taustojasi (ei henkilötietoja), jotka valottavat hieman sitä, millainen tausta Sinulla on JT:ssä. Kerro tässä myös kuinka kauan olit mukana, millä aikavälillä, ja sen ,että miten päädyit mukaan(esim. avioliiton kautta, kasvanut JT perheessä yms.).
Tähän osioon ei kannata liian pitkäksi aikaa pureutua, lyhyehkö kuvaus riittää.

-suurimman painoarvon ja huomion pyytäisin kiinnittämään nimenomaan niihin syihin, jotka johtivat eroamiseen. Tässä voi olla mukana niin yhteisöstä johtuvia syitä (esim. tiukka kontrolli) tai henkilökohtaiset syyt ja elämäntilanteen vaikeus(esim. avioliiton hankala tilanne johtaa avioeroon, jolloin myös JT yhteisö jää taustalle). Toivon, että voit antaa mahdollisiman monipuolisen ja tarkan kuvauksen asiasta liioittelematta tai vääristelemättä mitään. Voit esimerkiksi listata eroon johtaneita syitä, ja kertoa jokaisesta niistä tarkemmin. Tälllöin saan mahdollisimman hyvän ja selkeän kuvan asioista.

Toivottavasti tämä ei ole liian ylivoimainen ja vaikea tehtävä, ja olen erittäin kiitollinen jokaisesta kirjoitelmasta, jota saan.Mikäli olet kirjoittanut "kirjoittajien esittely" palstalle jo itsestäsi kuvauksen, voit käyttää sitä teksitä pohjana, mutta lisätä mahdolliset puuttuvat tiedot. Tällöinkin siis huomio tulee ennen kaikkea olla eroamisen syissä. Voit laittaa kirjoitelmasi joko yksityisviestinä tänne, tai sähköpostiini liitetiedostona. Tarkkaa aikarajaa ei ole, mutta toivoisin, että voisit vastata mahdollisimman pian. Mikäli koen tarvitsevani lisätietoja joistakin kirjoitelmassasi esiintyvistä asioista, laitan tarkentavia kysymyksiä tulemaan.

Mikäli Sinulle puolestaan heräsi kysymyksiä kirjoitelmaan liittyen, laita toki viestiä tulemaan. Pyrin vastaamaan mahdollisimman pian.

s-posti osoitteeni on: kalapju@netti.fi

Kiitos vaivannäöstäsi ja tutkimukseni edistämisestä!
Vastaa Viestiin