Hypetys
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Hypetys
Miltä kaikenlainen hypetys Seuran ja sen jäsenten paremmuudesta tuntui?
Minua se ärsytti ja oli omiaan aiheuttamaan epäilyksiä. En pitänyt siitä, että ihmisiä aliarvioitiin mm. heidän uskontonsa takia. Maailmalliset olisivat niin tyhmiä tai epämoraalisia, etteivät käsittäneet "Totuutta", joka "meillä" oli. Samoin tuo kaikkien muiden uskontojen listaaminen vääriksi. Uskonnonvapaus tuntui koskevan ainoastaan JT:ia.
"Hengellinen paratiisi" ei ollut minulle henkinen paratiisi. Koin tuon "paremmuuden" esittämisen lähinnä omahyväisyytenä.
Sitten oli ohjelmia kierrosviikoilla, kuinka "seurakunnassa menee hyvin", vaikka kaikki ilmiselvästi näkivät, että ongelmia oli ja entinen esivalvoja kuittaili uuden esivalvojan puheista, että ei siellä nyt niin hyvin mennyt, kuitenkaan.
"Rakkaus keskuudessa" oli pitkäti sitä, että joihinkin henkilöihin, heidän seuransa pitoon osallistuttiin, jos siitä sai helposti kenttätunteja. Oli paljon välinpitämättömyyttä.
Puheet olisivat vaikuttaneet uskottavammilta, jos niissä olisi käsitelty tilanteita realistisesti. Tietysti sitten puheet "paikallisten tarpeiden mukaan" usein sivusivat noita ongelmia.
Puheista sanottiin aina, että "olipa meillä taas hienoa ohjelmaa", vaikka ei olisi kuunneltu puoliakaan. Tämä koski erityisesti konventteja. Puheenpitäjääkin piti mennä ohjeistetusti kiittämään, tätä ei olisi osattu tehdä ilman ohjeita.
Tällaiset syyt saivat silmäni avautumaan ja näkemään "kauniin kermakakun, joka oli silkkoa sisältä", kuten vanha sanonta kuuluu.

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Hypetys
Näin ulkopuolisen toteamuksena tulee lähinnä mieleen kissa ja häntänsä.
Aivan samaa tapahtuu kaikissa joukkokokouksissa. Puoluekokouksista puheen ollen tätä kutsutaan hengen nostatukseksi ja samaa rataa kulkevat kaikki eri hengellisten firmojen kesäkokoukset Jehovan todistajat mukaan luettuna. Minua ei henkilökohtaisesti haittaa hypetys ja oma kehu, ei liioin molaaminen. Sehän on merkittävä osa hypetystä. Ihan kuin jalkapallo- tai lätkämatseissa.
Tietysti Jehovan todistajat järjestönsä puolesta hyvin koulutettuja ja osaavat Raamattunsa paremmin kuin kukaan muu, eihän koko jutulla olisi muuten mitään merkitystä ja maailmallisista pitää aina varottaa ja kertoa kauhutarinoita pitivät paikkansa tai ei. Miten sitä lammaslaumaa muuten saisi aitauksessa pitäytymään.
Tavallislen tallaajien joukkiolle jehovantodistajuus on yksi ilmiö monien muiden joukossa, joka sivuutetaan lähinnä olankohautuksella. Oikeasti useimmille Jehovan todistajat eivät merkitse yhtään mitään. Tuoppi bisseä kesäjanoon merkitsee enemmän. Enkä sano tätä mitenkään halventavasti.

"osaavat Raamattunsa paremmin kuin kukaan muu" -Näinhän jt:t opetetaan itse sanomaan.
Onko sittenkään niin ? eivätkö esim. pelastusarmeijassa tapaa kantaa Raamattua mukanaan ? Toisaalta ei kai kuitenkaan missään muussa ryhmässä Raamattu ole tarkoitettukaan omakehun välineeksi ?
Kiistattomasti ei mikään muu ryhmä kuitenkaan osaa raamattuaan samalla tavalla täysin väärin.
Vaikka ei varmasti tässä osaisi sanoa, väittävätkö jt:t että uuteen testamenttiin kuuluu sana jehova, jonka oikeampi ääntämismuoto on jahve mutta käytettävämpi muoto taas kuitenkin se jehova....mistä sitten päädytään vähitellen että Raamatun tärkein asia on korosta sitä jehova-sanaa, koska Rutherford sen otti fundamentalisti-raamatuntutkijoista erottautumismielessä tärkeäksi, mutta koska hän oli jehovan kanava ja.....
Onko sittenkään niin ? eivätkö esim. pelastusarmeijassa tapaa kantaa Raamattua mukanaan ? Toisaalta ei kai kuitenkaan missään muussa ryhmässä Raamattu ole tarkoitettukaan omakehun välineeksi ?
Kiistattomasti ei mikään muu ryhmä kuitenkaan osaa raamattuaan samalla tavalla täysin väärin.
Vaikka ei varmasti tässä osaisi sanoa, väittävätkö jt:t että uuteen testamenttiin kuuluu sana jehova, jonka oikeampi ääntämismuoto on jahve mutta käytettävämpi muoto taas kuitenkin se jehova....mistä sitten päädytään vähitellen että Raamatun tärkein asia on korosta sitä jehova-sanaa, koska Rutherford sen otti fundamentalisti-raamatuntutkijoista erottautumismielessä tärkeäksi, mutta koska hän oli jehovan kanava ja.....
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Hypetys
Voin sanoa ihan varmasti, että Uuden testamentin kirjoitusten kieli on kreikka. Kreikan sanastoon ei kuulu sen enempää Jahve kuin Jehovakaan. Puhe tämän nimen ennallistamisesta kreikkalaiseen tekstiin ei omaa mitään perustetta. Se on silkkaa tekstin väärentelyä. Alkuteksti käyttää meille säilyneissä käsikirjoituksissa, olivatpa fragmentteja tai kokonaisia tekstejä aina termiä "ho kyrios", Herra, puhuttiinpa Jumalasta tai Jeesuksesta ja sillä siisti.Vieras kirjoitti:Vaikka ei varmasti tässä osaisi sanoa, väittävätkö jt:t että uuteen testamenttiin kuuluu sana jehova...
-
Vieras
Re: Hypetys
Ja siis Jaakko Ahvenainen on jehovantodistaja ja myöntää nyt, että jehovantodistajat eivät tunnekaan Raamattua sillä lailla kuin selittävät ja kuten Ahvenainen ensin väitti heidän osaavan Raamattunsa paremmin kuin kukaan muu.
-
toolman
- Viestit: 448
- Liittynyt: 07.02.2009 00:13
Re: Hypetys
Uskonnollisen yhdyskunnan kirjoitetulla luettelolla olemisella ei ole mitään merkitystä.Vieras kirjoitti:Ja siis Jaakko Ahvenainen on jehovantodistaja
tool ja öl on elämää.
-
Vieras
Re: Hypetys
Hypetykseen kuuluu valtavien lukumäärien kertominen: lehtien painosmmäärät (Valittujen Palojen tasolla), 6 000 000 todistajaa ja miljoonia kiinnostuneita muistonvietossa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Hypetys
Jehovan todistajia lienee jo noin 7 milj. Tilastoja ei voida pitää täysin luotettavina, ehkä suuntaa-antavina. Näissä tilastoissa jätetään vertailuluvut kertomatta. Esim. luterilaisia maailmassa on noin 70 milj.
Maailman uskontotilasto vuonna 2010 on lähetys- ja uskontotilaston mukaan seuraava:
• kristittyjä 2292,4 miljoonaa (33,2 prosenttia)
• muslimeja 1549,4 miljoonaa (22,4 prosenttia)
• hinduja 948,5 miljoonaa (13,7 prosenttia)
• uskonnottomia 639,8 miljoonaa (9,2 prosenttia)
• buddhalaisia 468,7 miljoonaa (6,7 prosenttia)
• kiinalaisperäisten uskomusten kannattajia 458,3 miljoonaa (6,6 prosenttia)
• kansanuskontojen kannattajia 261,4 miljoonaa (3,7 prosenttia)
• ateisteja 138,5 miljoonaa (1,9 prosenttia)
• uusien uskontojen kannattajia 64,4 miljoonaa (0,9 prosenttia)
• sikhejä 24,5 miljoonaa. (0,3 prosenttia)
• juutalaisia 14,6 miljoonaa (0,2 prosenttia)
• muita 46 miljoonaa (1,2 prosenttia).
Antaisiko tämä jonkinlaiset puitteet jehovantodistajuuden "hypetykselle"?
Lähde on tässä

Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Hypetys
Jehovan todistajien johtajien mielestä heidän järjestönsä jäsenmäärä on juuri se oikea. Ei liian suuri (koska portti ahdas), mutta kuitenkin miljoonissa.
Religionsfri.
-
Vieras
Re: Hypetys
Alaisia on siis paavilla enemmän kuin hallintoelimellä? Ja ympäri maailman myös. Ja saarnaamistyötäkin tehdään kirkoissa pappien kautta (JT:t ei ole ainoat, jotka saarnaa sanaa).
Uskonnoilla on kuitenkin jatkuva (kirkko)historia. JT-uskonnon ja alkukristillisyyden välillä on kummallisen pitkä tyhjiö, sillä JT:t väittävät pohjaavansa alkukristillisyyteen. On kuitenkin lahko ja uususkonto perustajanaan pastori R. USA:ssa. Hypetys koskee myös oikeauskoisuutta siinä määrin, että kyseessä olisi Ainoa Oikea Totuus.
Kaikki nuo muut uskontojen kannattajalukemien kertomat yksilöt tuhoutuvat JT-opin mukaan hyvin pian Harmagedonissa?
Uskonnoilla on kuitenkin jatkuva (kirkko)historia. JT-uskonnon ja alkukristillisyyden välillä on kummallisen pitkä tyhjiö, sillä JT:t väittävät pohjaavansa alkukristillisyyteen. On kuitenkin lahko ja uususkonto perustajanaan pastori R. USA:ssa. Hypetys koskee myös oikeauskoisuutta siinä määrin, että kyseessä olisi Ainoa Oikea Totuus.
Kaikki nuo muut uskontojen kannattajalukemien kertomat yksilöt tuhoutuvat JT-opin mukaan hyvin pian Harmagedonissa?
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Hypetys
Näin sanotaan asiainjärjestelmän menevän, paitsi, että firman eka pressa ei ollut Russell, vaan W H Conley ja perustajiksi voidaan katsoa isä R + poika R + tämä pankkiiri Conley. Tuolloin jäsenyys ja vakanssit määräytyivät ostettujen osakkeiden mukaan, á 10 $, joita pojalla oli 50 kpl oikeuttaen sihteeri-rahastonhoitajaksi, isällä muistaakseni 150 kpl, oikeuttaen varapressaksi ja Conleyllä siinä 300 kpl, mikä toi pressan paikan.