Tuo on tosiaankin vaihe , mutta tuskallinen vaihe .
Sille on oma termikin ,joka kuuluu " Uskon haaksirikko".
Sinä olet tippunut korkelta ja kovaa ,olet satuttanut itsesi tuossa mätkäyksessä, ja tosiasioiden hyväksyminen tekee nyt kipeää.
Myöhemmin alkaa helpottaa, täytyy ymmärtää , että se vie aikaa ,koska uskon haaksirikossa pannaan koko maailmankuva uusiksi ja se pitää rakentaa pala palalta. Mutta sitten kun aikanaa hyväksyt tämän maailman sellaisenaan , niin alkaa tullakin sellaisia ajatuksia kuin:
"Täytyyhän meidän toki tehdä tilaa tuleville uusille ihmisille(vauvoille) , että he saisivat vuorostaan myös elää."
"Meidän täytyy siirtyä pois tieltä,jotta tulevilla sukupolvilla olisi tilaa elää. Koska maapallo ei kykene elättämään ikuisia ihmisiä."
"Miksi minun pitäisi saada elää ikuisesti , vain siksikö että toiset ihmiset saisivat sanoa, että ompa se taitava kaveri kun on tehnyt sitä ja sitä ja elänytkin jo 4560 vuotta ja edelleen vain sinnikkäästi rakentelee kaikkea hienoa,eikä mene sormi suuhun sillä miehellä/naisella."
"Niin , miksi ,kun toiset uudet ihmiset omalla elinajallaan voivat viedä eteenpäin noita kaikkia asioita."
"Ei tule unohtaa,että jos eläisimme ikuisesti ,niin syntyvyyden täytyisi jossain vaiheessa loppua, miltä tuntuisi elää ikuisesti maailmassa ,jossa on vain aikuisia ihmisiä , ei lapsi ,ei vauvoja - mitä hohdokasta siinä olisi."
"Olemme siis lenkki ketjussa , jotta uusia ihmisiä syntyisi , ja elämä jatkuisi - ja siksi tärkeitä. Siirrämme siis elämää eteenpäin.Olemme siis elämän siirtäjiä ja siksi erittäin tärkeitä."
Mutta nämä ajatukset voivat tuntua sinusta nyt kauheilta, mutta eivät sitten kun uskon haaksirikko on mennyt ohi - ota huomioon tämä.
Eli tämä ei välttämättä lohduta sinua nyt - vasta paljon myöhemmin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
)