Aikanaan ahdisti useinkin lähteä kokoukseen, ahdisti itseasiassa jo suunnilleen kokouspäivän aamusta, kun tiesi että illalla on taas pakko lähteä salille. Silloin sitä aina mietti, että vitsit, jos joskus ei olisikaan pakko, että mitä kaikkea sitä voisi sillä ajalla tehdä.
No, nyt ei onneksi enää ole pakko, mikä on erityisen mukava ajatus edelleen. En ole enää pitkiin aikoihin tullut havahtuneeksi kokousiltoina, että "nyt on kokousaika ja minä en ole salilla". Alkuaikoina mikäli näin kävi, aiheutti se lähinnä vilpittömän ilonpilkahduksen: "nyt on kokousaika, ja minä todellakaan en ole menossa salille!"
Niin pitkään kun muistan, kokousillat olivat tiistai ja torstai. Kokouksiin lähtö oli meidän perheessä aivan ehdottomuus, poisjäännistä ei edes keskusteltu. Vuosien ajan jäivät menemättä aika monet vanhempainillat, harrastukset, sukulaisvierailut, sun muut tapahtumat ihan vaan siksi, että yhdestäkään kokouksesta ei olla poissa, piste.
No, enää eivät jää sen takia menemättä. En siis ole sanottavammin yrittänyt ympätä kokousaikojen tilalle jotain erityistä/mitään, vaan fiilispohjalta mennään. Pääasia, että halutessani minulla nyt on täysi vapaus valita omat menoni, ja yhtälailla jättää menemättä, jos ei joku juttu niin natsaakaan. Myös harrastusten suhteen valinnanvaraa on sikäli enempi, ettei tarvitse valita vain niiden muutaman vaihtoehdon kesken, joita ei järjestetä kokousiltoina.
Aika monella todistajalla nuo kokousajat ovat jo niin hyvin ehdollistetut, että kaikenlainen poikkeaminen tutusta viikkorytmistä aiheuttaa vieroitusoireita. Äitini on tästä loistava esimerkki: hän ei voi kunnolla edes sairastaa kotonaan, ilman huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole kokouksessa. Oli sitten miten kipeä tahansa, se ei vaikuta tähän. Joskus sairaalassa ollessaankin on kuulemma tullut huono fiilis siitä, että 'siellä ne kokouksessa nyt laulaa/rukoilee/etc'.
Hirudo medicinalis kirjoitti:Minullakin on mennyt monta vuotta elämästä miettiessä, että jos se on kuitenkin totuus ja minä väärässä.
Minä olen tuuminut asian niin, että jos Jehovan Todistajilla on The Absolut Totuus, niin minä olen mielelläni väärässä.
