Jotkut teistä saattavatkin muistaa minut tuolta H2O:n puolelta, mutta laitetaanpas tähän hiukkasen esittelyä kehiin.
Kuten nimimerkistä voi päätellä, olen vielä todistajien kirjoissa. Käyn jopa kokouksissa silloin tällöin, ja puheitakin pidän. Kaapissa olisi tarkoitus pysyä vielä määräämätön aika, lähinnä siksi että eräät bisnekset muiden todistajien kanssa saattaisivat häiriintyä julkiluopumukesta. Yritän lisäksi vielä saada muutamien JT-kavereideni silmät auki, ennen kuin lähden Järjestöstä. Niin, ja tietysti ajatus monon saamisesta pelottaa vieläkin vähäsen.
Olen siis nuorehko naishenkilö Etelä-Suomesta, naimisissa toisen JT:n kanssa. Vanhempani ja melkein koko sukuni on todistajia, joten minut on pienestä pitäen kasvatettu "totuuteen". Yleisesti ottaen olin varsin tyytyväinen elämääni todistajana, ja minusta oli kivaa "tietää" elämän tarkoitus.
Tuossa kolmisen vuotta sitten tajusin, että tämä JT-hommahan on täyttä puppua. Se ei tehnyt hyvää mielenterveydelleni. Kaiken maailman kuolemanpelot alkoivat riivata, elämältä meni tarkoitus, ja silti pelkäsin aivan kuollakseni erottamista/eroamista. Pelkäsin sitä niin paljon, etten uskaltanut puhua asiasta edes miehelleni. Aika järkyttävää näin jälkikäteen ajateltuna.
Nykyään asiat ovat paljon paremmin, ja rakas miehenikin on lopulta oivaltanut, että JT-opetukset ovat puppua. Hoitotahto-kortinkin nakkasi tuossa hiljattain menemään. Yhdessä nyt luopioidutaan ja mietitään, milloin tullaan kaapista ulos.
Pidän tuntemuksistani ja ajatuksistani blogia osoitteessa Usko-Marssilla.blogspot.com. Jotkut teistä ovat varmaan jo sitäkin lueskelleet.
Kaappiluopio esittäytyy
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 29.04.2007 13:36
- Viesti:
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kaappiluopio esittäytyy
Erottamiseni jälkeen jatkuivat kaiken malliset jehovantodistajuuteen liittyneet palot ja painajaiset ja sitä kesti sen 25 vuotta, jonka ajan elättelin paluuta todistajaksi. Kun sitten tein selväksi itselleni, että Vt-seuran johto on nippu valhetta ylläpitäviä ihmisiä ja opit ovat mitä ovat, niin painajaiset loppuivat hyvin nopeasti. Viimeisen muistan hyvin elävästi, demoni veti peittoani ja minä vedin vastaan. Huusin Jehovaa avuksi ja demoni katosi. Painajaisiiin herään enää äärimmäisen harvoin, mutta niissä ei ole uskonnolista sävyä ekä demoneja, vaan jotain arkisempaa.Kaappiluopio kirjoitti:Kaiken maailman kuolemanpelot alkoivat riivata, elämältä meni tarkoitus, ja silti pelkäsin aivan kuollakseni erottamista/eroamista.
Kuolemaa en pelkää lainkaan, tosin asennoituminen kuolemaan muuttuu kaikilla iän myötä luonnollista tietä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.