Omat vanhempani ovat hylänneet minut ihan vastikään. Äiti laittoi jälleen kerran e-mailissa uskonnollishurmollista aineistoa, johon tietenkin vastasin mm. pedofiiliskandaalilla. Sen jälkeen on ollutkin jääkausi sieltä puolelta.
Millainen järjestö käskee hylätä omat lapsensa ja kieltää muun kuin oman materiaalin tutkimisen?
Ilmeisesti olen nyt "kuollut" omille vanhemmilleni. Eivät olii muuten voineet valita huonompaa hetkeä katkaista välejä, olen muutenkin henkisesti nyt huonolla pohjalla.
troyen kirjoitti:Omat vanhempani ovat hylänneet minut ihan vastikään. Äiti laittoi jälleen kerran e-mailissa uskonnollishurmollista aineistoa, johon tietenkin vastasin mm. pedofiiliskandaalilla. Sen jälkeen on ollutkin jääkausi sieltä puolelta.
Millainen järjestö käskee hylätä omat lapsensa ja kieltää muun kuin oman materiaalin tutkimisen?
Ilmeisesti olen nyt "kuollut" omille vanhemmilleni. Eivät olii muuten voineet valita huonompaa hetkeä katkaista välejä, olen muutenkin henkisesti nyt huonolla pohjalla.
Olen pahoillani puolestasi. Hylkääminen on aina rankkaa, mutta jos muutenkin on huono hetki sen täytyy tuntua vieläkin pahemmalta. Jeppuloita mukaillen voisi sanoa, että saatana valitsee kiusanteolleen aina sen hetken, jolloin uhri on heikoimmillaan.
Näistä avioeroista ja elämänkumppanin menetyksistä on kirjoitettukin, että jos avioliitto on ollut haluttu niin kuinka kauan siitä erosta toipumiseen menee. Jostakin kuulin kahdesta vuodesta mutta miksi se ei olisi yksilöllinen asia.
Vanhempien hylkääminen ei voine olla sen lievempi asia sinänsä, mutta lahkon tarkoituksesta päätellen se muodostuu helvetimmäksi sen vuoksi, että lahko ei halua päästää otettaan irti vaan ainakin antaa toisaalta toivoa jälleenyhtymiseen ja toisaalta yrittää syyllistää uhrin, ero olisikin itse asiassa tämän omaa syytä.
Uskonnolliset postit vanhemmelta tämän jälkeen ovat, sanon törkeää ja hävytöntä, kun yllättäen tuntuu että suomen kielessä on ehkä sanavarasto puutteeellinen.
Jos asian sodanjulistuksena mieltää, sitähän se tavallaan on, niin vaikkapa niitä Caitzun sivujen näytteitä vastavetona ja kirjoituksella varustettuna että kun nämä keskustellaan yhteisymmärrykseen niin palaan takaisin.
Se on ehkä itselläkin yksi alitajuinen syy, kun vaikkei tuota ymmärrystä omalle (tuolla aiemmissa posteissa kerrotulle) tilalle ole havaittavissa millään tavalla, niin silti sitä vain yrittää roikkua mukana vaikkei se tee sekään kovin hyvää. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että silloin kun olet mukana niin odotteet ovat sen mukaiset ja jos ei toimi kuten pitää niin syyllistäminen on ankaraa ettei tee tarpeeksi tai on muuten vain epäkelpo. Samoin sekin on tullut selväksi ettei vika tietenkään ole järjestössä tai karttajissa eron tahi erottamisen yhteydessä vaan olisin sitten 'itse laittanut tietoisesti välit poikki'..tarkkaa muotoa en enää muista, kun tuota on tullut kuultua jo pitkään eri sanoamuodoin, mutta perusajatus on tuo.
"You don't have to keep smiling for someone else..It's okay to smile for your own sake. "
troyen kirjoitti:Millainen järjestö käskee hylätä omat lapsensa ja kieltää muun kuin oman materiaalin tutkimisen?
Koita ajatella vaikka pieniä positiivisia asioita tuskan keskellä. Mitä etäämmällä olet tuollaisen järjestön otteesta, sitä parempi. Kääntöpuoli, eli suhteet vanhempiin, on asia johon et kykene vaikuttamaan. Aika vasta osoittaa kuinka tiukassa asenteet istuvat, muutos ei ole mahdoton, mutta sen varaan ei kannata rakentaa.
Tulee mieleen engelsmanni, joka aikoinaan Vt-seuran mieliksi karttoi erotettua isäänsä ja nyt ylläpitää netin laajinta xjt-sivustoa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Samaa mieltä kuin edellinen. Viimeisen puolenvuoden aikana on kai tullut puhuttua ja pyöriteltyä erinäisiä asioita varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin, enimmäkseen siksi ettei ole tarvinut sensuroida joka toista ajatusta. Hitaasti, mutta varmasti ne päässä risteilleet asiat ovat alkaneet hakea sitä 'järkevää ja helposti käsiteltävää' muotoa vaikka vielä onkin matkaa aika paljon taitettavana. Välillä oma olo on ollut kuin rikkinäisellä levysoittimella joka pyörittää uudelleen ja uudelleen samoja asioita, mutta jokaisella kerralla on kuitenkin löytynyt aina vähän jotain uuttakin joka on ollut haudattuna tuonne mielen perukoille tietoisesti tai tiedostamatta johon nimenomaan on ollut apuna joku jonka kanssa puhua jolloin on tullut näkökulmia ja ylipäätään mahdollisuuksia erilaisiin ajatusten risteämisiin jotka ovat taas yhdistäneet polkujaan pitkin eteenpäin. Välillä on sellainen lähelle on pitkä matka- fiilis tullut tutuski.
"You don't have to keep smiling for someone else..It's okay to smile for your own sake. "
