JT lapsuuden aivopesu
Valvoja: Moderaattorit
-
Turhapuro
- Viestit: 137
- Liittynyt: 28.05.2007 10:39
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
JT lapsuuden aivopesu
Peloitteet demoneilla ja niiden piirrettyjen kuvien näkeminen vartiotornissa on aika paha lapsen käsiteltäväksi. Ei ihme, että ne painajaiset saattaa seurata vuosia, vaikka siitä on jo onneksi päässyt pois. Katselin tuoreita lehtiä, jotka sain jälleen kotiovelleni ja en voi kun pyöritellä päätä. Se on vain yksi osa sitä lahkoa, missä hallitaan pelolla. Tuo uskonto on pahinta, mitä lapsilleen voi antaa. Hyviä käytöstapoja voi opettaa muullakin tavalla.
-Joskus näin mustavalkoisena kaiken, mutta nyt kun näkee värit, niin paljon kauniimpi on maailma- -tp07-
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: JT lapsuuden aivopesu
Tai ainakin yksi pahimmasta päästä.Turhapuro kirjoitti:Tuo uskonto on pahinta, mitä lapsilleen voi antaa.
Niin tai siis jehovantodistajat eivät juurikaan ole kuuluisia käytöksestään tilanteissa, joissa heidän odotettaisiin kunnioittavan eri tavalla uskonnollisesti ajattelevia, vaikka esimerkiksi hautajaisissa.Hyviä käytöstapoja voi opettaa muullakin tavalla.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: JT lapsuuden aivopesu
Sinäpä sen sanoit. <Huokaus>Markku Meilo kirjoitti:Niin tai siis jehovantodistajat eivät juurikaan ole kuuluisia käytöksestään tilanteissa, joissa heidän odotettaisiin kunnioittavan eri tavalla uskonnollisesti ajattelevia, vaikka esimerkiksi hautajaisissa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: JT lapsuuden aivopesu
Niinpä, viluttaa edelleenkin kaikilla kolmella poikkiviivalla se lapsena saamani ohjeistus olla hautajaisissa kunnioittamatta muita, eli pitää oma mielenosoitus.Johanneksen poika kirjoitti:Sinäpä sen sanoit.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: JT lapsuuden aivopesu
Mun JT-tätini vaati , etten saisi hautajaisissa nousta seisomaan , kun muut nousevat seisomaan , eli piti tehdä jotkin asiat päinvastoin kuin muut. En ollut vielä tuolloin todistaja , olin vasta teini-ikäinen.
Äitini ei suojellut minua uskonnolliselta manipulaatiolta ,vaan toivoi jopa että minusta tulisikin JT ja menisin beeteliin ja muuta semmoista , että olisin Herran kukkarossa. Vaikkei hän itse ollut JT, hän toivoi minusta sellaista.
Äitinikin oli siis jo Harmagedonin pelon vallassa , tätini oli manipuloinut hänet , muttei hän pystynyt tulemaan JT:ksi , koska oli juoppo tupakinpolttaja.
Niin, tuo hautajais käyttäytyminen oli stressaavaa ja ahdistavaa , kun se tosiaan oli enemmänkin mielenosoitusta ja sitä , että "Katsokaa , kun me olemme rohkeat Jehovan todistajat , kun emme tee syntiä nousemalla seisomaan hautajaisissa ja harjoita siten epäjumalan palvontaa.Emme myöskään laula virsiä ,koska ne ovat suuren babylonin keksintöä ja siten Saatanasta."
Ja mitäköhän maailmalliset ajattelivat , jotka eivät tienneet miksi ?
Nyt jälkeenpäin tätä muistelee jo hiukan ymmärtäväisemmin , koska jos lääkärit,maisterit,diplomi-insinöörit,kuuden laudaturin yliopisto-opiskelijat menevät karismaattisen lahkon orjiksi , niin miksen minä , joka olin teini-ikäinen ja eksyksissä henkisesti. Ja edes omat vanhemmat eivät mitenkään suojelleet minua.
Siis vaikuttaa vahvasti siltä , ettei JT:ksi tuleminen johtuisikaan tyhmyydestä , vaan siitä että on huolissaan maailman menosta ja näkee että noissa puheissa valtakunnansalissa on jotain järkeä ja tuotahan kannattaa käydä kuuntelemassa useamminkin ja siitä se lähtee ja rakkauspommitus tekee tehtävänsä kun ei ole rakkautta ennen saanut,
vaan on hoitanut juoppojen vanhempien asioita ja siivonnut heidän oksennuksiaan , huolehtinut pikkuvelipuoli-vauvasta,vaihdellut sen vaippoja samalla kun isäpuoli toivoo että lähtisin kävelemään ,kun en kuulu hänen reviiriinsä ,vaikka pidänkin huolta hänen vauvastaan jne... Olen ajatellut että minun olisi pitänyt tappaa itseni tuolloin kostoksi, mutta olin raukka .

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: JT lapsuuden aivopesu
Oikein hyvä, ettet saattanut "kostoasi" päätökseen. Et missään tapauksessa ollut raukka, mutta me olisimme paljon köyhempiä ilman kertomuksiasi. Nyt voimme niistä ja niiden kautta ymmärtää, mitä kaikkea pienen ihmisen varsin lyhyt elämä sisältääkään. Tietysti meillä jokaisella on oma tarinamme kerrottavana. Olet kokenut kovia, mutta olet selviytynyt tai vähintäänkin hyvää vauhtia selviytymässä. Anna vain mennä samaan suuntaan, hyvää siitä seuraa. Toisekseen kuolemasi olisi ollut ihan turha. Ei isäpuolesi sitä olisi tuskin seuravan pullonsa pohjaa pidemmälle funtsinut.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Olen ajatellut että minun olisi pitänyt tappaa itseni tuolloin kostoksi, mutta olin raukka .
Olemme kaikki olleet nuoria. Osa meistä on joutunut liian nuorena kantamaan sen vastuun, mikä itse asiassa kuuluisi aikuiselle, mutta kun se aikuinen puuttuu. Näin osa nuoruuttamme on jäänyt elämättä. Kun elämä kaataa saavistaan kylmää vettä nuoren niskaan, tuntuu helposti, että on huono ja kaikin puolin epäkelpo ihminen. Itsetunto murenee ja ympäristö on tätä herkkää itua masentamassa. Tällaisista häpeän ja huonommuuden tiloista tai tilasta selviytymiseen on pitkä ja tuskainenkin tie kuta kuinkin tasapainoiseen aikuisuuteen. Vie vuosia, rohkenen sanoa. Tämä ponnistelu kannattaa ja kertominen tunnoistaan helpottaa. Sinä selviät, Jarkke.
-
Vieras
Re: JT lapsuuden aivopesu
""Olen ajatellut että minun olisi pitänyt tappaa itseni tuolloin kostoksi, mutta olin raukka .""
Tuntuisi että tässä on semmoinen vääristynyt vuorovaikutusmalli, joka ei voi lähteä kuin huoltajasta. Lapsi tulee huoltajalla olla siitä syystä, että hän rakastaa eli tuntee syvää kiintymystä lapseen. Tuolloin lapsen käytöstä ohjaillaan siksi, että oikeat käytöstavat ja teot ovat oikeita. on rakkaudellisuus myönteisyys ja rakentavuus. Näitä malleja lapsi omaksuu huoltajaltaan.
Tuollainen kielteinen kostomalli täytyy omaksua jostakin, ei se tyhjästä tule, ja mistäs muualta sen omaksuu kuin huoltajansa ymmärtämisestä.

Viljo
- Viestit: 1100
- Liittynyt: 28.04.2007 13:13
- Paikkakunta: Helsinki
Re: JT lapsuuden aivopesu
Kun minulla on kohta jt-hautajaiset tulossa, niin mietin että järjestäisinkö pienen mielenosoituksen jättäytymällä istumaan kun jeput nousevat laulamaan. Vaikka turhaahan se varmaankin olisi, paheksuisivat vaan tajuamatta itse olevansa samanlaisia.Markku Meilo kirjoitti:Niinpä, viluttaa edelleenkin kaikilla kolmella poikkiviivalla se lapsena saamani ohjeistus olla hautajaisissa kunnioittamatta muita, eli pitää oma mielenosoitus.Johanneksen poika kirjoitti:Sinäpä sen sanoit.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: JT lapsuuden aivopesu
Ehkä ei kannata. Serkkulikkani, joka (kuten koko perheensä lapsineen ja lastenlapsineen) on Jehovan todistaja oli mukana niin isäni kuin äitinikin hautajaisissa. Yksin oli. Ei millään muotoa protestoinut tai aiheuttanut huomiota omalla uskonnollaan. Fiksu likka.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: JT lapsuuden aivopesu
Siinä on se moraalinen ongelma, että jos 'maksaa poput pottuina', niin sen jälkeen ei voi oikeutetusti moittia jt-puuhaa siltä osin mihin itsekin ryhtyy. Oma asiansa on se, että jt:t opetetaan olemaan aina oikeassa, joten heidän omaan mielenosoitukseen ryhtyminen kääntyy herkimmän mielessä helposti jopa paljonkaivatuksi vainoksi.Viljo kirjoitti:Vaikka turhaahan se varmaankin olisi, paheksuisivat vaan tajuamatta itse olevansa samanlaisia.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: JT lapsuuden aivopesu
se ajatusten herättely tuntuisi meikäläisestä kutkuttavalta.
Voisiko, tietääkö kukaan, ajatella että kun sinne kokoonnutaan esim. klo 12:ksi ilmoitetuista hautajaisista niin tuossa 5 vaille kyselee että onko näissä jehovahautajaisissa tapana että toisuskoinen osoittaa mieltä siten että kun muut nousevat seisomaan niin jää toisuskoisena kohteliaasti istumaan, kysyn vain jotta noudattaisin lahkon omia tapoja.
Voisiko, tietääkö kukaan, ajatella että kun sinne kokoonnutaan esim. klo 12:ksi ilmoitetuista hautajaisista niin tuossa 5 vaille kyselee että onko näissä jehovahautajaisissa tapana että toisuskoinen osoittaa mieltä siten että kun muut nousevat seisomaan niin jää toisuskoisena kohteliaasti istumaan, kysyn vain jotta noudattaisin lahkon omia tapoja.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: JT lapsuuden aivopesu
Mielestäni tällainen osoittaa lähinnä typeryyttä. Mikäli välttämättä haluaa protestoida, varmaankin fiksumpiakin tilaisuuksia ja tilanteita löytyy. Muistuu hyvin mieleeni Oulun piirikonventti 1995, missä tauolla kuuntelin kahden veljen mollaamista luterilaisuudesta. Toinen heistä saattoi kirjoitella sittemmin näillä sivuilla. Olisi ollut mieli puuttua keskusteluun ja kertoa minua loukatun. En katsonut sitä asialliseksi tuossa tilanteessa.Vieras kirjoitti:se ajatusten herättely tuntuisi meikäläisestä kutkuttavalta.
Voisiko, tietääkö kukaan, ajatella että kun sinne kokoonnutaan esim. klo 12:ksi ilmoitetuista hautajaisista niin tuossa 5 vaille kyselee että onko näissä jehovahautajaisissa tapana että toisuskoinen osoittaa mieltä siten että kun muut nousevat seisomaan niin jää toisuskoisena kohteliaasti istumaan, kysyn vain jotta noudattaisin lahkon omia tapoja.
-
Vieras
Re: JT lapsuuden aivopesu
""osoittaa lähinnä typeryyttä. Mikäli välttämättä haluaa protestoida"" -Ei siinä mitään typerätä ole. Protestointiin ei kai toisen lahkon maahanpanijaisissa ole aihetta, kun voi pysyä poissakin.
Jos tuota ajattelee, niin siinä on nimim. vieras keksinyt yhden tavan kysyä epäsuorasti, entä jos teitin lahko joutuu samanlaisen kohtelun alle kuin mille pyritte alistamaan muut.
Joka tähän aiheeseen keksii hienovaraisemman muistutuksen niin ei kun jakeluun.
Jos tuota ajattelee, niin siinä on nimim. vieras keksinyt yhden tavan kysyä epäsuorasti, entä jos teitin lahko joutuu samanlaisen kohtelun alle kuin mille pyritte alistamaan muut.
Joka tähän aiheeseen keksii hienovaraisemman muistutuksen niin ei kun jakeluun.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: JT lapsuuden aivopesu
En ole Jehovan todistaja. Voisitteko ystävällisesti kertoa minulle, miten tulee käyttäytyä, etten loukkaisi tai aiheuttaisi pahennusta tietämättömyyttäni.
-
Vieras
Re: JT lapsuuden aivopesu
Jos lahkon ulkopuolinen menee lahkon tilaisuuteen niin ainoat mittarit liittyvät värväämismahdollisuuteen, vastaavasti vaaraan kiusallisten kysymysten esittäjänä. Esim. luterilainen pappikin, joka ei paljoa tiedä lahkosta ja vielä vähemmän kiinnostunut lahkovieraannuttamisesta, voi saada iloisen tervehdyksen ja tietysti hänelle tarjotaan vartiotornia.
Taas kiusallisten kysymysten esittäjää epäillään luopioksi ja häntä ruvetaan kohtelemaan kuin luopiota. No, kiusallisten kysymysten esittäminen on todellakin vielä vaarallisempaa lahkon kannalta kuin lut.kirkossa käynti.
Laittaisin ainakin vähint. 20 cm korkean ristin kaulalle vaatteiden päälle. Varaisin valokopioita, semmoisia vanhoista lahkojulkaisuista, joissa on nykylahkon kannalta kiusallisia kysymyksiä, vetäisin ydinkohdan alle punaviivan ja tuikkaisin niitä esim. salaa päällystakkien taskuihin naulakoilla.