Komppaan! Suurkiitokset Vanessalle tapaamisen järjestämisestä ja kaikille paikallaolijoille ajatustensa jakamisesta! Todella koskettaviakin tarinoita tuli kuultua.
Aluksi epäröin lähteä tapaamiseen, koska en ollut varma, kuinka paljon saisin siitä irti. Olen nimittäin itse päässyt näistä JT-hommista yli jo sen verran tehokkaasti, että en enää juurikaan jaksa tuhlata aikaani niiden märehtimiseen: olen pureksinut asiat perusteellisesti läpi jo vuosien 2004 ja 2007 välillä. Lisäksi jännitti ihan sikana lähteä tapaamaan liutaa ventovieraita ihmisiä, varsinkin, kun en ole edes täällä foorumilla kovin aktiivinen. Onneksi tuli kuitenkin mentyä! Ehkäpä täällä foorumillakin tulee taas vähän enemmän kuikuiltua.
Näissä tapaamisissa on mukavinta se, että niissä saa nopeasti aidon ja avoimen kontaktin jopa ihan ventovieraisiin ihmisiin. Aikaa ei tuhlata joutavuuksien jauhamisiin ("Olipas tänään pakkasta", "Joulukin on ovella", "Kiva laukku sulla" jne.) vaan ihmiset jakavat avoimesti ajatuksiaan ja kertovat rankkojakin juttuja. Sellaista kontaktia on usein livenä vaikea saada, ainakaan näin nopeasti. Ja pakko se on myöntää, että kyllä niiden JT-asioiden pohtiminen tuntui vieläkin terapeuttiselta.
Joten, edelleen, kaikille kiitokset kaffeseurasta!