Toisinajattelijat?
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieraas
Toisinajattelijat?
Kun mietin 90-luvun loppuun päättynyttä JT-historiaani, niin näppituntumalta kaikissa seurakunnissani oli muutama ihminen joka näkyvästi "sovelsi sääntöjä" ja aitojen ystävien seurassa uskalsi jopa varovaisesti epäillä jotain pikku yksityiskohtaa Vartiotornin(tm) opetuksesta. Jotkut kyseenalaistivat ainoastaan vanhimpia ihmisinä, muistan yhden perheenäidin joka vanhimmista puhuessaan muisti aina vähän virnistää ja mainita sanaparin "pyhiä miehiä". On vaikea arvioida kuinka iso prosentti uskalsi kyseenalaistaa edes jotain koko touhusta, koska tämä tapahtui epäilemättä vain lähimmässä ystäväpiirissä.
Tuli mieleen kysymys teille vastikään eronneille/erotetuille. Jos 90-luvulla kävi (suht sosiaaliselle) rivitodistajalle ilmi korkeintaan luokkaa 5 % näitä lieviä "toisinajattelijoita", niin onkohan määrä lisääntynyt? (En laske mukaan niitä jotka olivat joko itse selvästi jo lähdössä pois tai esim. "sekoilivat" nuoruuttaan ja hölmöyttään eli käytännössä odottelivat erottamista.)

odette80
- Viestit: 252
- Liittynyt: 31.03.2010 21:18
Re: Toisinajattelijat?
Itse olen aina ollut joistain asioista eri mieltä. Ja en pitänyt vanhimpia minään pyhinä miehinä vaan ihan samallaisina rivistöläisinä kuin muitakin. Isäni on vaan sitä mieltä vanhinten sana on laki. Mutissa ei ikinä saanut, vaikka vanhimmat olisi tehneet mitä vain!
Huvittavinta on nyt vallalla oleva ajatus että teki muut todistajat ja vanhimmat mitä vain niin niistä ei tule mutista. Eräälle todistaja tutulle sanoin että hyvä uskonto tosiaan, kun vanhimmat pieksee naiset ja lapset ja viina virtaa niin tämä vain tokaisi ettei niistä tule välittää ja kaikissa uskonnoissa on mätäpaiseita. Pitää vaan uskoa täysillä! Mitä tekee siis tuollaiset miehet johdossa??

Vieras
Re: Toisinajattelijat?
Onko nyt käynyt siis toisinpäin? "Mutisijat" vaiennetaan entistä tehokkaammin, eli heitä on vähemmän?odette80 kirjoitti:Itse olen aina ollut joistain asioista eri mieltä. Ja en pitänyt vanhimpia minään pyhinä miehinä vaan ihan samallaisina rivistöläisinä kuin muitakin. Isäni on vaan sitä mieltä vanhinten sana on laki. Mutissa ei ikinä saanut, vaikka vanhimmat olisi tehneet mitä vain!
Huvittavinta on nyt vallalla oleva ajatus että teki muut todistajat ja vanhimmat mitä vain niin niistä ei tule mutista. Eräälle todistaja tutulle sanoin että hyvä uskonto tosiaan, kun vanhimmat pieksee naiset ja lapset ja viina virtaa niin tämä vain tokaisi ettei niistä tule välittää ja kaikissa uskonnoissa on mätäpaiseita. Pitää vaan uskoa täysillä! Mitä tekee siis tuollaiset miehet johdossa??
-
Vieraas
Re: Toisinajattelijat?
Edellinen siis keskustelun aloittajalta.Vieras kirjoitti:Onko nyt käynyt siis toisinpäin? "Mutisijat" vaiennetaan entistä tehokkaammin, eli heitä on vähemmän?
-
Vieraas
Re: Toisinajattelijat?
Rohkenen vielä yrittää nostaa tätä keskustelua ylöspäin.
Hiljaisuudesta päättelen että joko a) esitin asian liian vaikeasti b) Veljesseuran tuoreemmat jäsenet ujostelevat tai c) JT-seurakunnissa tunnetaan toisiaan vielä vähemmän kuin ennen d) jotain aivan muuta.
Onko sinulla kokemuksia JT-seurakunnista viime vuosilta? Osaatko arvioida, minkä kokoinen osa seurakunnan jäsenistä uskaltaa nykyään lähipiirissä ilmaista, että on eri mieltä ainakin joistakin Seuran linjauksista tai Totuuden(tm) yksityiskohdista?

rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Toisinajattelijat?
Riippuu varmaan seurakunnasta.
Minä en oikein koskaan tavannut ketään, joka olisi epäillyt oppeja. Enemmänkin oli niitä, jotka totesivat etteivät koskaan pysty elämään lahkon vaatimalla tavalla. Siksipä he antoivat reilusti mennä kaksoiselämän puolelle, taikka perustelivat väärät tekonsa jotenkin raamattuun viitaten. Esin Jeesuskin joi viiniä, tms...

Let me go Master I hate you so
-
Ariadna
- Viestit: 2177
- Liittynyt: 28.04.2007 10:16
Re: Toisinajattelijat?
Minä ehdin kahdelle todistajalle ilmaista oman mielipiteeni, ensimmäinen oli kun kierrosvalvojan puhe oli mielestäni outo ja ihmettelin ystävälleni, eikö hän lue vanhoja Vartiotorneja, kun asiaa uudeksi valoksi julistaa.
Toiselle kerroin oman näkemykseni tutkittavasta Vartiotornista ja selitin, että eihän tämä riitä, tähän täytyy tulla jatkoa, joka sitten tulikin, mutta kun niihin ajatuksiini näpsäytettiin todella ikävästi, niin opin pitämään suuni kiinni.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Toisinajattelijat?
Sain Karvialle WTBTS:n englanninkielisen pää-äänenkannattajankin ja koska suomenkileinen laahasi jäljessä muutaman kuukauden, niin huomasin käännösvirheen. Tuolloin en vielä ollut käsittänyt, ettei Vt-seurassa tehdä pienintäkään virhettä, vaan kaikki on Jehovan hanskassa, siis käännösvirheilläkin on jokin rivijäseneltä salattu Jehovan tarkoitus.Ariadna kirjoitti:Toiselle kerroin oman näkemykseni tutkittavasta Vartiotornista ja selitin, että eihän tämä riitä, tähän täytyy tulla jatkoa, joka sitten tulikin, mutta kun niihin ajatuksiini näpsäytettiin todella ikävästi, niin opin pitämään suuni kiinni.
Minä ääliö menin ja kirjoitin haarakonttoriin asiasta. Sen Jehova olisi varmaan vielä antanut minulle anteeksi, mutta. Hölösuuna kerroin asian Karvialla ja kun paikallinen capo di tutti capi (aka T.K.) johdatteli kyseistä sunnuntain Vt-oratoriota, niin en viitannut ja siitä huolimatta tämä stubu capo di tutti capi kysyi vastausta minulta.
Ristusperkele, että häpeän edelleen silloista mielenhallintaani kaikilla mahdollisilla teeviivoilla, menin tietty vastaamaan Vt-lehden sanoilla. Hävettää, ettei tuollainen despotismi herättänyt epäilystä, etenkin kun tuon capo di tutti capin kyseinen kielitaito oli mitätön verrattuna omaan heikkoon kielitaitoni. Kyseistä Jehovan nöyryytystä ja kurinpalautusta tuskin koskaan unohdan. Sen estämättä voisin tilaisuuden tullen kysellä TeeKoolta miltä hänestä silloin tuntui kun hän toimi Jehovan raippana. Vuosia sitten tapasin TK:n Ylitorniossa/Ylitorniolla, mutta TK:lla saattoi olla jehovayhteys päällä, koska pyrki kiireesti pois näkökentästäni.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Toisinajattelijat?
Jossakin vanhassa VT:ssa Boston Tea Party oli käännetty Bostonin teepuolueeksi, ja naureskelin sille aikanaan. Olisinkohan ollut tuolloin vähän yli kymmenvuotias, ja vanha lehtikin varmaan luokiteltiin jo siinä vaiheessa vanhaksi valoksi, niin sain vain hyväntahtoista hymistelyä osakseni.Markku Meilo kirjoitti:Sain Karvialle WTBTS:n englanninkielisen pää-äänenkannattajankin ja koska suomenkileinen laahasi jäljessä muutaman kuukauden, niin huomasin käännösvirheen. Tuolloin en vielä ollut käsittänyt, ettei Vt-seurassa tehdä pienintäkään virhettä, vaan kaikki on Jehovan hanskassa, siis käännösvirheilläkin on jokin rivijäseneltä salattu Jehovan tarkoitus.
Religionsfri.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Toisinajattelijat?
Varmaan aika monella on jostain vt-seuran koukerosta omanlaisempi näkemys. Harvempi niitä ääneen kuitenkaan lausuu. Pitää olla erityisen luotettava porukka tai ystävä että näistä asioista avoimesti puhutaan. Useammalle epäkohdat eivät merkitse mitään, vaan ne selitellään itselle jollakin tavalla pois mielestä häiritsemästä. Ehkä käytetyin selite on todeta että kyllä tämä on kaikesta huolimatta paras vaihtoehto kaikista uskonnoista.
Jossain asiakasreklamaatioita koskevassa tutkimuksessa todettiin, että jokaista reklamaatiota kohti reklamaatioita jätetään tekemättä n. yksitoistakertainen määrä. Toisin sanoen likikään kaikki ihmiset eivät tee reklamaatiota asiastakaan. En malta olla vertaamatta tutkimuksen tulosta lahkoympäristöön, jossa jokaista - edes jossain ympäristössä - ääneen esitettyä epäkohtaa kohden pinnan alla kytee huomattavasti enemmän 'reklamoitavaa', kuin tutkimuksen mukaan tavallisissa asiakasreklamaatioissa.

"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Toisinajattelijat?
Tarkkana saa olla kun kääntää. Joitain päiviä sitten oli telkkarissa jostain ötököiden aiheuttamista paukamista, jotka olivat käännöstekstin mukaan greipin kokoisia ja niitä oli yhdessä henkilössä noin 200. Sellainen olisikin ollut varsinainen näky, vaan selostuksessa oli sana grape, eli viinirypäle (meidän greippi kun on grapefruit). On ymmärrettävää jos humanisti tekee mokia tekniikassa, mutta toi grape/grapefruit on merkki joko helskutinmoisesta kiireestä tai sitten pahemman luokan puutteesta kokemuksessa, siis kun ja jos käännös tehdään maksua vastaan.Aaac kirjoitti:Jossakin vanhassa VT:ssa Boston Tea Party oli käännetty Bostonin teepuolueeksi
Yksi säännöllisesti toistuva tekniikan käännösmoka on sytytys- ja sulakelankojen (joskus sulakkeenkin) kanssa sohlaaminen kun ei välitetä tarkistaa asiayhteyttä. Puskapilottien historiaa käsittelevässä dokumentissa teksti väitti, että laskeutumismatkaa saatii lyhennettyä kun lentokoneen moottori laitettiin pyörimään takaperin! Ja se moka syntyi tietysti siitä, että potkurin lapakulman kääntö on nimitykseltään reverse.
Mutta jehovantodistajuusaspektiin; nämä suomenkielen virheellisyydet peittävät (vahingossa vai tarkoituksella?) alkuperäisessä tekstissä olevan Vt-seuran kestovalehtelun 1914-paluun saarnaamisesta:
“This has been true of the presence of the Lord Jesus Christ. The Watchtower has consistently presented evidence to honesthearted students of Bible prophecy that Jesus’ presence in heavenly Kingdom power began in 1914.” (w93 Jan. 15 p. 5)
”Vartiotornissa on toistuvasti esitetty vilpittömille Raamatun tutkijoille todisteita siitä, että Jeesuksen läsnäolo taivaallisen Valtakunnan voimassa alkoi vuonna 1914.” (Vartiotorni 15. tammikuuta 1993 sivu 5)
"Jehovah's Witnesses have consistently shown from the Scriptures that the year 1914 marked the beginning of this world's time of the end and that "the day of judgment and of destruction of the ungodly men" has drawn near." (w93 Aug. 15 p. 9)
”Jehovan todistajat ovat toistuvasti osoittaneet Raamatusta, että vuosi 1914 merkitsi tämän maailman lopun ajan alkua ja sitä, että ”jumalattomien ihmisten tuomion ja tuhon päivä” on tullut lähelle.” (Vartiotorni 15. elokuuta 1993 sivu 9)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Toisinajattelijat?
""todeta että kyllä tämä on kaikesta huolimatta paras vaihtoehto kaikista uskonnoista. "" -Tämä on varmasti yksi tietoinen hyötytekijä mielessä lahkolla kun kaikin puolin panetellaan muita uskontoja, niihin ei sitten ainakaan kannata ajatella liittymistä.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Toisinajattelijat?
Näin ilmeisesti on, koska jokainen minulle soittanut (löyhästi mukna oleva) jt on tuohon viitannut, mutta kun olen esittänyt saman ajatuksen oikeutusta vaikka helluntailisille, mormoneille ja adventisteille, niin jokaisella kerralla on tullut vastapuolelle tuumaustauko ja aihe vaihtunut uuteen.Vieras kirjoitti:""todeta että kyllä tämä on kaikesta huolimatta paras vaihtoehto kaikista uskonnoista. "" -Tämä on varmasti yksi tietoinen hyötytekijä mielessä lahkolla kun kaikin puolin panetellaan muita uskontoja, niihin ei sitten ainakaan kannata ajatella liittymistä.
Oletan kyseessä olevan puhtaasti itsensä pettämisen tavalla, jonka ulottuvuuksia ei ole ajateltu loogiseen loppuun asti.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.