Tärkeily

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

JT-johtajat varsinkin tärkeilevät srk-tehtävistään. "Raskas vastuu" välähtää usein puheissa. Yhdessä vanhimmistojen kanssa palaveeraaminen on kuin oltaisiin Nokiaa johtamassa. Itsetuntoa hivelee, jos saa puheita pidettäväkseen varsinkin konventeissa. Kaikki toiminta on kuitenkin ohjeistettua, joten vastuulliset veljet varmaan harvemmin tekevät itsenäisiä päätöksiä. Äänestäminen srk:ssakin varmaan useimmiten edellyttää valmiiksi tehdyn päätöksen puolesta äänestämistä "kumileimasimena". "Veli pätevä" saa palautteeksi srk:sta kiitosta ja asemien ja uusien vastuiden saaminen on kätketty näennäiseen nöyryyteen. Jos joku tietää jotakin kuten konventtipuheiden aiheita tai tuntee puhujia, hän esiintyy kuin olisi tietoinen järjestön korkeampien tasojen asioista, vaikka ei tiedostaisi edes omaa ulkojäsenen asemaansa srk:ssa.

Salkkujen kanssa kulkeminen vaikuttaa lähes juristimaiselta, mutta salkut ovat syöneet vain huonotasoista uskonnollista propagandaa.

Työn "kiireisyys" luo myös tärkeyden tunnetta, mutta työ lienee ollut kiireistä jo parisensataa vuotta.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Vieras kirjoitti:JT-johtajat varsinkin tärkeilevät srk-tehtävistään. "Raskas vastuu" -----Äänestäminen srk:ssakin varmaan useimmiten edellyttää valmiiksi tehdyn päätöksen puolesta äänestämistä "kumileimasimena". "Veli pätevä" saa palautteeksi srk:sta kiitosta ja asemien ja uusien vastuiden saaminen on kätketty näennäiseen nöyryyteen.------työ lienee ollut kiireistä jo parisensataa vuotta.
Veli Pätevä Kumileimasin. :mrgreen:
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

VPK=Urosleijona.
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Eikö ole meriittiä näyttäytyä jonkun kiepparin tai muun "silmäätekevän" seurassa? Tai jos on tavannut Betelin johtoa, voi kokea olevansa tärkä.
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Väittäisin itsekin kyllä että esim. vanhimman työ on raskasta. Normaalin työelämän lisäksi jokaviikkoisiin kokouksiin puheiden valmistaminen ja niiden esittäminen, kenttätyön pakollisuus "näyttääkseen muille esimerkkiä" , sekä mahdollisesti perhetutkistelut (palvontaillat) vielä päälle.
Tämän päälle yritetään saada luotua muille sellainen henki että tämä tässä on absoluuttinen virheetön totuus ja pitää painostaa muita jaksamaan enemmän kuin mitä itsekään jaksaisi.
Kurinpito sälytetään myös vanhimmille, ja he sitten yrittävät uskotella niskuroiville ja epäileville jäsenilleen taas että kannattaa nyt vaan olla hiljaa, odottaa Jumalalta vastausta kaikkiin ongelmiin ja totella kaikessa vaikkei ymmärtäisikään syitä tottelemiseen. Pitää saada porukka uskomaan että kokouksissa käynti ja kenttäily parantaa elämää ja hoitaa kaikki ongelmat pois alta.

Taas ilmaisun jälkimmäiseen sanaan "vastuu" en osaa muuta sanoa kuin että suuri valhe. Mitään vastuuta vanhimmilla ei ole, eikä myöskään hallintoelimellä. Ainakaan kukaan ei suostu sitä vastuuta kantamaan. Kaikki niiden hölmöilyt, petokset, valheet ja ristiriitaisuudet sälytetään rivijäsenten virheiksi. Tottakai vanhimmilla on velvollisuus olla esimerkillinen, ja jos ei siinä onnistu, lähtee vanhimman"natsat" pois. Sitä en kuitenkaan sekoittaisi vastuuksi, vaan pakotteeksi.

Kukaan ei halua vanhimmaksi "saadakseen palvella seurakuntaa", kuten väitetään, vaan tosiaan kuten mikä tahansa johtoasema, sitä halutaan juuri oman egon pönkittämiseksi (koska ainakaan palkan perässä ei srk:ssa voi edetä). Ehkä joku poikkeus löytyy, mutta noin pääsääntöisesti. Sillä saadaan srk:ssa arvostusta muilta, ja oma arvo nousee. Esimerkiksi avustavan palvelijan "natsat" ovat aika hyvä myyntivaltti aviomiesmarkkinoilla.
Kovanyrkki.

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Kovanyrkki. »

Vieras kirjoitti:
Kukaan ei halua vanhimmaksi "saadakseen palvella seurakuntaa", kuten väitetään, vaan tosiaan kuten mikä tahansa johtoasema, sitä halutaan juuri oman egon pönkittämiseksi (koska ainakaan palkan perässä ei srk:ssa voi edetä). Ehkä joku poikkeus löytyy, mutta noin pääsääntöisesti. Sillä saadaan srk:ssa arvostusta muilta, ja oma arvo nousee. Esimerkiksi avustavan palvelijan "natsat" ovat aika hyvä myyntivaltti aviomiesmarkkinoilla.
Elämän peruslainalaisuuksia on se, että jos jossain on tarjolla edes nimellistä valtaa, niin se löytää ottajansa. Itse katson, että seurakunnan hommat vaativat kyllä hivenen narsistista luonnetta, koska saatu hyöty suhteessa ponnistuksiin on mielestäni erittäin huono. Natsojen tuoman hyödyn tähtihetki on siinä, ettei tarvitse salin pahinta gurttua viedä vihille, vaan jos on oikeasta suvusta, oikeilla kontakteilla, niin aikamoisen kaunottaren voi veli plösö finninaama viedä vihille. Tätä fyysisen viehätysvoiman epäsuhtaa saa todistaa lähes joka seurakunnassa. Pahimmillaan vanhat "veli asema" äijänkäppyrät ovat leskeksi jäätyään vieneet vihille 20-30 vuotta nuorempia sisaria. Noissa suhteissa asema seurakunnassa on korvike rahalle, joka on tavanomaisin motivoija nuorilla naisilla, kun he "rakastuvat" vanhaan känsään.

Kilpailun on todellista myös veljillä, koska kauniita sisaria on kuitenkin rajallinen määrä. Vähemmän viehättävien sisarten perushokema "veljien vähyydestä" ei ainakaan tilastollisesti pidä paikkansa, sen todisti Torninvartija jokin vuosi sitten tilastokeskuksen tilastolla. On kyse sopivien veljien määrästä! Seurakunnan evoluutiotaisteulussa tavalliset ja vähemmän viehättävät sisaret häviävät taistelun "asemapojista" Sitten kun taistelu on hävitty, eikä takarivin taavi kelpaa, niin on keksittävä itsetuntoa hivelevä selitys. Tappion karvasta kalkkia lievittää legenda ja kaupunkitarina "vähistä veljistä"

Mielestäni natsojen hankkiminen seurakunnassa, on aivan luonnollista evoluutiokamppailua narsismilla höystettynä.

Kovanyrkki.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Kovanyrkki. kirjoitti:Mielestäni natsojen hankkiminen seurakunnassa, on aivan luonnollista evoluutiokamppailua narsismilla höystettynä.
Kovanyrkki.
Osuva ja mukaansatempaavasti argumentoitu analyysi, mutta mielestäni osittainen totuus. Itse olen nähnyt monta tapausta, joissa parinmuodostus on tapahtunut ennen jehovantodistajuuden omaksumista, ja miehen tie vie "ylöspäin".

Tapaus jonka tunnen erityisen hyvin on vanhin jonka kanssa tutkistelin. Hän oli jehovantodistajaperheestä, lähti teini-iässä omille poluilleen, kävi armeijat, löysi vaimon ja palasi jehovantodistajaksi. Epäilen että takaisinpaluu oli jonkinlaista hyväksynnän hakemista vanhemmiltaan, kun elämä oli seestynyt se tuntui järkevältä. Kaveri on fiksu, ja kun se huomattiin, teokraattinen uraputki urkeni automaattisesti. Motiivi ei taatusti ollut majavan metsästys.

Nyt kun miettii, tuo kaveri olisi pärjännyt missä tahansa yhteisössä. Ehkä hän tuntee olonsa kotoisaksi jehovantodistajissa, pystyy elämään sen asettamien rajoitteiden sisällä ongelmitta, ja tuntee tekevänsä oikein.

Paitsi että hän oli osallisena minun oikeuskomiteassani, ja tietää tehneensä väärin.
And Justice For All
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Meidän srk:ssa yli nelikymppinen vanhin ja parikymppinen sisar menivät naimisiin ja sisar vastasi srk:ssa kaikille ääneen, etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä.
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

" etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä. "
-Ihanko sitten ammattina ?
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Meidän srk:ssa yli nelikymppinen vanhin ja parikymppinen sisar menivät naimisiin ja sisar vastasi srk:ssa kaikille ääneen, etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä.
Missä semmoista kysytään?
Että pääsisin vastaamaan minäkin....
Vieraas

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Meidän srk:ssa yli nelikymppinen vanhin ja parikymppinen sisar menivät naimisiin ja sisar vastasi srk:ssa kaikille ääneen, etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä.
Missä semmoista kysytään?
Että pääsisin vastaamaan minäkin....
Ei varmaan missään, mutta kyllä nokkela Jehovan todistaja aina jonkin aasinsillan keksii, että pääsee kertomaan mikrofonin välityksellä kaikille jotain mitä välttämättä haluaa. Kokemusta on.
Vieras

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Vieras »

En tiedä, miksi sisar halusi tuoda tuon asian esiin. Vähän noloa yli nelikymppiselle miehelle...
zsdgszgsdggdzgsdzgsdz

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja zsdgszgsdggdzgsdzgsdz »

Vieraas kirjoitti:
Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Meidän srk:ssa yli nelikymppinen vanhin ja parikymppinen sisar menivät naimisiin ja sisar vastasi srk:ssa kaikille ääneen, etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä.
Missä semmoista kysytään?
Että pääsisin vastaamaan minäkin....
Ei varmaan missään, mutta kyllä nokkela Jehovan todistaja aina jonkin aasinsillan keksii, että pääsee kertomaan mikrofonin välityksellä kaikille jotain mitä välttämättä haluaa. Kokemusta on.
No, pääsipä kerran ainakin puhumaan mikkiin.
nina2011
Viestit: 264
Liittynyt: 11.01.2011 01:02

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja nina2011 »

Pitkästä aikaa... Osaa ottaa kupoliin niin tärkeily kun muukin jt:n liittyvä. Olisikohan niin että kun on muuten mitättömän näkönen niin tarvii sitä itsetunnon jatkoa joillain konstin. Valta hivelee useimpia. Ja kun ei patriarkoille muuten täydellisyyden tavoittelu riitä. Pitää sitä päteä ja kuvitella olevansa muita parempi ja saattaa se hieman kupoliin ottaa jos kaikki ei pokkuroi samaan tapaan kuin seurakunnassa. Ja nuo ulkoiset puitteet pitää olla kunnossa. Narsismia tai ei. Sääliksi käy.
Mikä on muuten sen mukavampaa kun vapaus olla pokkuroimatta ketään ja silti välittää kanssa ihmisistään muillakin perusteilla kun ulkoisten seikkojen määrittelemänä.
Vapaus vaikka rukoilla henkioppaita jos siltä tuntuu. Vapaus nauttia elämästä ja olla onnellinen vaikka ulkoiset olosuhteen ovat vaatimattomat. Vapaus vaatii rohkeutta. Jt: on pahimman luokan sirkuspellejä. Toisia tuomistsemassa. Kuvittelevat olevansa karvan verran täydellisyydestä. Kaikkissa muissahan on jotain vikaa. Ja kun jossain on jotain vikaa se pitää eliminoida. Hellurei ja hellät tunteet. Pahin viholliseni ovat porvari jt:t.
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muualle.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Tärkeily

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

nina2011 kirjoitti:Pahin viholliseni ovat porvari jt:t.
Vai voisiko kenties olla niin, että ihmiseyksilön pahin vihollinen on ihmisyksilö itse.
Vastaa Viestiin