Tony S kirjoitti:Varmasti voi. Kokonaisuuteen nähden niissä on kyse kuitenkin aika marginaalisista asioista.
Jehovantodistajuuteen sitouttamisen vahvuus on juuri siinä että jäsenet eivät saa, eivätkä pääsääntöisesti edes uskalla kyseenalaistaa vt-seuran asemaa ja sitä että sillä on totuus.
Onhan meillä ihmisillä aina ne omat syymme valinnoillemme, ja vaikka vt-seura ei kiristäisi jäseniään pidättäytymään vapaasta informaatiosta ja käyttäisi siihen sosiaalisia sanktioita, joku jäisi aina lahkoon omista syistään. Romahdus siitä kyllä seuraisi satavarmasti.
Omaehtoista ajattelua siis on, mutta kenellä?
Keskenään, omassa piirissään voi muita ihmisiä luokitella valtavirtaan ja marginaaliin kuuluviksi. Siitä voi saada mukavaa hyrinää, mutta asian käyttöarvo on vähäinen, kun jokin näistä luokitelluista kävelee eteen. Ja sehän on ainoa tilanne joka jotain merkitsee.
Vastaantulija voi nimittäin aina kuulua siihen marginaaliin joka on erilainen ja tiedostava. Olisi kohtuullisen röyhkeää olettaa toisin. Siispä jos aiot olla tekemisissä tämän vastaantulijan kanssa, etkä halua vaikuttaa ylimieliseltä, on sinun oletettava hänen olevan marginaalissa. Siis JT tapauksessa oletat hänen olevan sellainen, joka on tietoinen järjestönsä heikkouksista, paineista ja järjestön taustasta.
Jos taas et ole tekemisissä hänen kanssaan (mikä on useimmille erotetuille helppoa), on syytä miettiä mahdollisia kohtaamistilanteita tulevaisuudessa. Voitko tulevaisuudessa kuvitella pystyväsi olemaan olematta ylimielinen, kun pääset juttelemaan JT:n kanssa, jos olet nyt pitkään hionnut heistä kuvaa yhtenä massana, joilla on aivot narikassa?
Kun näitä asioita pohtii vain omassa piirissään, on spiraaliefekti valmis. Yleistykset suorentuvat ja laajentuvat, luokittelut selkeytyvät ja kaikki tämä tapahtuu ilman kunnon kontaktia asianosaisiin, joista on puhe. Rotuennakkoluulot kasvavat juuri näin.
Vaikka Jehovan Todistajat eristävät itsensä erotetuista ja osaksi muusta maailmasta, ei meidän pidä antaa eristyksen toimia vihaa ja yleistyksiä tuottavalla tavalla. Jos järjestön sisällä sattuisi olemaan omiin muniin puhaltelusta syntyvä spiraaliajattelu menossa, ei ulkopuolella pidä kehittää vastaavaa.
Itselläni ei vain ole pokkaa yleistää näin.