Torninvartija Lapualla

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Tony »

Harmus kirjoitti:Pitkään olemassa olleen yhteisön estetiikka ja etiikka kantavat aina paljon vanhaa painolastia ja senkin tajuaminen onnistuu helposti. Yhteisöt eivät siirry selkeillä askeleilla suurissa aatekysymyksissä uuteen näkemykseen, vaan ensin on välivaiheita. Yhteisö selittää myös näissä välivaiheissa olemassaolonsa oikeutuksen aina jotenkin suhteessa vanhoihin näkemyksiin/uskomuksiin/tietoihin. Se on kaikille ihmisistä koostuville yhteisöille luonnollista toimintaa, vaikka tämän tyyppisillä foorumeilla se muuttuu helposti epärehellisyydeksi, koska täällä voi kirjoittaa ikään kuin olisi ulkona yhteisöjen vaikutusalueesta.
Jehovantodistajalle vt-seuran vetämä uskonto ei ole yhteisö joka olisi minkään muun yhteisön kanssa maailmassa samalla viivalla. Se on Ainoa Oikea Totuus ja se ei toimi muille yhteisöille ominaisella tavalla. Se saa ohjauksensa suoraan Jehovalta. Kaikkeen mitä vt-seura sanoo tai kirjoittaa tulee suhtautua ehdottomana totuutena. Vt-seuran tavoite on yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä ja sen hinta on monessa kohtaa rehellisyys. Tämä on myös myönnetty vt-seuran taholta Skotlannissa käydyssä oikeudenkäynnissä.

Yksi esimerkki siitä miten vt-seuran totuuteen tulee suhtautua vaikka se olisi kuinka virheellistä, löytyy allekirjoituksestani.
Vanhemmista JT-sukupolvista ehkä löytyy esimerkkejä kasvatusmetodeista, joissa tieto oli rajoittunutta tai kiellettyä. Täälläkin osa on saanut tuntea tämän. Yhteiskunnan yli "psykologisoituminen", netin aikakausi ja individualismin korostus ovat aivan varmasti muuttaneet nuorimpia isiä ja äitejä siten, että tilanne on nyt henkisesti ihan toinen kaikissa vanhoissa suljetuissa yhteisöissä. Tässä asiassa seurakunnan "ohjaus" ei enää toimi vaan vastuu on siirtynyt yksilöille.
Ohjaus kyllä toimii edelleen erittäin hyvin ja esimerkiksi tällaisille sivuille uskaltautuu hyvin pieni prosentti jehovantodistajista. Netti on tietenkin muuttanut asioita, mutta informaation rajoittaminen toimii ja elää vt-seurassa erittäin hyvin. Minä en esimerkiksi ole kai vielä kovin vanha, mutta muistan vieläkin sen miten vaikeaa se oli kun joskus vuonna 2003 tai 2004 uskaltauduin ensimmäistä kertaa luopiosivulle. Se tunteiden kirjo. Tietäisit vain.

Tilanne ei ole muuttunut tuosta juurikaan ja perus jt:lle ei tule mieleenkään tutustua netin tarjoamaan informaatioon jehovantodistajuudesta. En ihmettelisi ollenkaan jos esim. Wikipedian artikkeli jehovantodistajuudesta olisi demonisoitu luopiomateriaaliksi johon ei tule tutustua.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

KN kirjoitti:Tuossa unohtuu kyllä varsin perustava seikka, kenenkään ei ole pakko olla jehovantodistaja. Kun peruslähtökohta on vapaaehtoisuuteen perustuva, niin siihen ei tarvitse valtiota huutaa apuun.
Suurin osa huijauksista perustuu jonkin asteiseen vapaaehtoisuuteen. Päätös kuitenkin tehdään yksipuolisen tai jopa valheellisen tiedon perusteella. Tällaisissa tapauksissa päätökset ja sopimukset eivät ole lainvoimaisia. Jehovantodistajien "vapaaehtoisuuteen" liittyy voimakas yksipuolisella tiedolla manipulointi, sekä painostus valinnalla epäsuoran elämän ja kuoleman välillä. Ilman Vartiotorni-seuran yksinoikeudella tarjoamaa lääkettä tulee kuiolema korjaamaan ennemmin tai myöhemmin.
Raimo Mylly

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

KN kirjoitti:Tuossa unohtuu kyllä varsin perustava seikka, kenenkään ei ole pakko olla jehovantodistaja. Kun peruslähtökohta on vapaaehtoisuuteen perustuva, niin siihen ei tarvitse valtiota huutaa apuun....
Nyt tuli kommentti josta on syytä keskustella lisää. Ontuva jatkoperustelusi on niin ulkopuolinen ettei se tuota näkemystä puolusta mitenkään.

Oletko todellakin sitä mieltä ettei uskontoja ja niiden toimintatapoja tulisi ulkopuolisten tahojen kontrolloida? Saako uskonnot toimia miten haluavat uskonnonvapauden sateenvarjon alla siksi, että niihin kuuluminen on näennäisesti vapaaehtoista? Jos sinulla olisi täysi vapaus jäädä pois lahkosta ilman, että sinuun kohdistettaisiin minkäänlaisia karttamistoimia vaan kaikki ihmissuhteesi jatkuisi edelleen normaalisti, niin mitä tekisit?
Onko sinun mielestäsi Jehovan todistajilla yksinoikeus toimia lahkossaan vapaasti ulkopuolisten tai valtion puuttumatta mihinkään vai ulottuuko mielipiteesi myös islamiin?
Vieras

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Niinpä. Persiassa ei jt -liike saa liikkumatilaa.

Toisaalta ihan oikein (vaikka sovellettu islam myös on sopimaton)

Jos Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys jt-lahkon sallimisesta tai kieltämisestä siten että lahkon huulluudet tuotaisiin esiin, veikkaisi lakkauttamista.

KN kirjoittaa pelkästään lahkon edun nimiin, ainakin uskoo niin tekevänsä. Eikä hän kykene keskustelemaan asiasta yleisellä tasolla. Eikä rupeakaan. Hän puoltaa lahkoa kun sen näkee mahdolliseksi. Hän on itse esimerkki lahkon mielenhallintavaikutuksesta.

Kuitenkin suomalainen mentaliteetti hyväksyisi lahkon jos siitä sen kielteiset puolet poistettaisiin, edes sellaiset, joita lahko ei paljolti myönnä olevan olemassakaan.
Harmus

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Tony S kirjoitti: Jehovantodistajalle vt-seuran vetämä uskonto ei ole yhteisö joka olisi minkään muun yhteisön kanssa maailmassa samalla viivalla. Se on Ainoa Oikea Totuus ja se ei toimi muille yhteisöille ominaisella tavalla. Se saa ohjauksensa suoraan Jehovalta. Kaikkeen mitä vt-seura sanoo tai kirjoittaa tulee suhtautua ehdottomana totuutena. Vt-seuran tavoite on yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä ja sen hinta on monessa kohtaa rehellisyys. Tämä on myös myönnetty vt-seuran taholta Skotlannissa käydyssä oikeudenkäynnissä.
On se samalla viivalla monen ihmiseloon vaikuttavan yhteisön kanssa. Valtioiden kontrolli on esimerkiksi vahvaa, mutta onneksi sekin on noista edellä kuvatuista syistä vähentymässä. Silti ne saavat meidät toimimaan tietyllä tavalla viimeistään sanktioita käyttäen. Sotapalvelus on hyvä esimerkki.

Fundamentalistisuus suhteessa omiin uskomuksiin tai yhteisöihinsä ei tee eroa ihmisten välillä. Ne jotka väittävät olevansa ulkona fundamentalistisuudesta suhteessa omiin yhteisöihinsä (koska kokevat viime kädessä kaiken ympärillään jotenkin oman määräysvaltansa alaiseksi), eivät tiedosta omia todellisia vaikuttavia yhteisöjään. Ollessaan hyvin "avoin" maailmalle, ihminen on jo avoimuudelle fundamentalistinen ja samalla kehitysoppilisesti katsoen hiukan naivi suhteessa ihmiseen todellisuudessa vaikuttaviin tekijöihin.
Tony S kirjoitti: Ohjaus kyllä toimii edelleen erittäin hyvin ja esimerkiksi tällaisille sivuille uskaltautuu hyvin pieni prosentti jehovantodistajista. Netti on tietenkin muuttanut asioita, mutta informaation rajoittaminen toimii ja elää vt-seurassa erittäin hyvin. Minä en esimerkiksi ole kai vielä kovin vanha, mutta muistan vieläkin sen miten vaikeaa se oli kun joskus vuonna 2003 tai 2004 uskaltauduin ensimmäistä kertaa luopiosivulle. Se tunteiden kirjo. Tietäisit vain.
Joo, siinä mielessä olen jäävi puhumaan, että itse en ole kasvanut pelkoon suhteessa suurimpaan osaan tietoa, vaikka kaikesta voi päätellä että minullakin on kytköksiä foorumin aiheeseen.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Tony »

Harmus kirjoitti:
Tony S kirjoitti: Jehovantodistajalle vt-seuran vetämä uskonto ei ole yhteisö joka olisi minkään muun yhteisön kanssa maailmassa samalla viivalla. Se on Ainoa Oikea Totuus ja se ei toimi muille yhteisöille ominaisella tavalla. Se saa ohjauksensa suoraan Jehovalta. Kaikkeen mitä vt-seura sanoo tai kirjoittaa tulee suhtautua ehdottomana totuutena. Vt-seuran tavoite on yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä ja sen hinta on monessa kohtaa rehellisyys. Tämä on myös myönnetty vt-seuran taholta Skotlannissa käydyssä oikeudenkäynnissä.
On se samalla viivalla monen ihmiseloon vaikuttavan yhteisön kanssa.
Mikä yhteisö täällä meillä Suomessa vaikuttaa ihmiseloon esimerkiksi a) kiristämällä meitä meidän tärkeimmillä sosiaalisilla suhteilla ja sen avulla b) kieltää hengenkin uhalla käyttämästä joitain lääketieteellisiä hoitotoimenpiteitä c) kieltää meitä kyseenalaistamasta yhteisöä tai sen toimintamalleja millään tavalla vaikka siihen olisi syytä?
Valtioiden kontrolli on esimerkiksi vahvaa, mutta onneksi sekin on noista edellä kuvatuista syistä vähentymässä. Silti ne saavat meidät toimimaan tietyllä tavalla viimeistään sanktioita käyttäen.
Meistä jokainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa valtion toimintamalleihin, pyrkiä esimerkiksi eduskuntaan. Vt-seurassa tämä on käytännössä mahdotonta. Valtiotaan voi myös vaihtaa ilman että siitä koituu elämän kokoisia sanktioita tai että valtio kiristäisi niillä pysymään valtiossa.
Ne jotka väittävät olevansa ulkona fundamentalistisuudesta suhteessa omiin yhteisöihinsä (koska kokevat viime kädessä kaiken ympärillään jotenkin oman määräysvaltansa alaiseksi), eivät tiedosta omia todellisia vaikuttavia yhteisöjään. Ollessaan hyvin "avoin" maailmalle, ihminen on jo avoimuudelle fundamentalistinen ja samalla kehitysoppilisesti katsoen hiukan naivi suhteessa ihmiseen todellisuudessa vaikuttaviin tekijöihin.
Ehkä sinun tulisi liittyä jehovantodistajiin ja kokea se itse, elää ja hengittää sitä 24/7 mahdollisesti vuosikymmeniä, niin ymmärtäisit mikä ero on asioilla joita yrität rinnastaa. Ihmisen elämään vaikuttavat yhteisöt, valtio esimerkiksi, ei tunnu missään jehovantodistajuuden rinnalla. On totta että valtio ja monet muutkin yhteisöt sitouttavat omalla tavallaan ja rajoittavat ihmisten todellista vapautta, mutta ei niillä yhteisöillä ole ihmisen elämään millään tavalla lahkon otteeseen verrattavaa otetta. Olisi naivia unohtaa että valtiot myös mahdollistavat tietynlaisen vapauden. Ainakin osa niistä.
Joo, siinä mielessä olen jäävi puhumaan, että itse en ole kasvanut pelkoon suhteessa suurimpaan osaan tietoa, vaikka kaikesta voi päätellä että minullakin on kytköksiä foorumin aiheeseen.
Ihmettelenkin että mikä on sen ajatuksen taustalla, että joku joka ei ole kokenut jehovantodistajuutta, elänyt ja hengittänyt sitä, voi kuitenkin ottaa ja kertoa miten asiat 'oikeasti ovat', niille jotka ovat asian kokeneet. Tällaiseen aina välillä törmää eikä se lakkaa koskaan hämmästyttämästä.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Raimo Mylly

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Kiitos Toni. Säästit minulta kirjoittamisen vaivan.
On se vaan merkillistä aina todeta tuo sama mekanismi - vahva mielipide, jonka vain täydellinen tietämättömyys asioista tuo, kuten harmuksen tapauksessa. Aivan sama asia kuin joku muusta maailmasta mitään tietämätön aboriginaali ilmoittaisi, ettei tiedä eikä ole kuullut kenenkään Hitlerin tehneen mitään pahaa kellekään tai natsien ylipäätän sotineen kenenkään kanssa vaikka on itse elänyt siellä Australian takamailla jo 100 vuotta..
Harmus

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Tony S kirjoitti: Mikä yhteisö täällä meillä Suomessa vaikuttaa ihmiseloon esimerkiksi a) kiristämällä meitä meidän tärkeimmillä sosiaalisilla suhteilla ja sen avulla b) kieltää hengenkin uhalla käyttämästä joitain lääketieteellisiä hoitotoimenpiteitä c) kieltää meitä kyseenalaistamasta yhteisöä tai sen toimintamalleja millään tavalla vaikka siihen olisi syytä?

Meistä jokainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa valtion toimintamalleihin, pyrkiä esimerkiksi eduskuntaan. Vt-seurassa tämä on käytännössä mahdotonta. Valtiotaan voi myös vaihtaa ilman että siitä koituu elämän kokoisia sanktioita tai että valtio kiristäisi niillä pysymään valtiossa.
Valtio esimerkki kelpaa tähän edelleen hyvin. Demokraattisessakin valtiossa voit joutua vähemmistöön ja silloin vaikutusmahdollisuudet ovat heikot.

Kiristysmallit ovat aivan verrattavissa toisiinsa. Henkikulta tai vapaus on niitä arvoja, joita otetaan pois kun et toimi sotatilanteessa tietyllä tavalla.

Valtion vaihto ilman sanktioita? Kysy siirtolaisilta onko se niin helppoa muuttaa uuteen ympäristöön, kun olet kasvanut jossain muualla. Karttamisääntöäkin Jt:t puolustavat muuten ihan samalla logiikalla "ainahan voi lähteä".
Tony S kirjoitti: Ihmettelenkin että mikä on sen ajatuksen taustalla, että joku joka ei ole kokenut jehovantodistajuutta, elänyt ja hengittänyt sitä, voi kuitenkin ottaa ja kertoa miten asiat 'oikeasti ovat', niille jotka ovat asian kokeneet. Tällaiseen aina välillä törmää eikä se lakkaa koskaan hämmästyttämästä.
Näistä asioista ei voi puhua vain tunteiden perusteella ja vedota uskovan tavoin oman kokemuksensa saavuttamattomaan yksilöllisyyteen. Silloin ollaan taas lähtötilanteessa, eli
kirjoittaja on asettautunut auktoriteetiksi oman kokemuksensa perusteella ja kieltää keskustelun asialinjalla.

Fundamentalistisetkin liikkeet muuttuvat ja samoin muuttuvat ne ihmiset, jotka niistä ovat lähteneet. Jos railo näiden ryhmien välillä on syvä, eli sananvaihtoa ei ole, kehittävät molemmat piirit pikku hiljaa toisistaan epärealistista kuvaa, joka lopulta on se oikea "totuus" vastapuolesta. Sitä ei sovi mennä kyseenalaistamaan.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Tony »

Harmus kirjoitti:Valtio esimerkki kelpaa tähän edelleen hyvin.
Kelpaa, jos ei omaa omakohtaista kokemusta jehovantodistajuudesta ja tiedä käytännössä kuinka vertailukelvottomista yhteisöistä on kyse.
Demokraattisessakin valtiossa voit joutua vähemmistöön ja silloin vaikutusmahdollisuudet ovat heikot.
Ja valtio vaatii sitten perhettä ja ystäviä karttamaan ihan siitä syystä kun on vähemmistössä?
Kiristysmallit ovat aivan verrattavissa toisiinsa.
Ovat varmasti, jos ei omaa omakohtaista pohjaa miltä vertailee.
Valtion vaihto ilman sanktioita? Kysy siirtolaisilta onko se niin helppoa muuttaa uuteen ympäristöön, kun olet kasvanut jossain muualla.
Eihän kyse ole tästä missään määrin, vaan siitä että valtio antaa yksilön vaihtaa paikkaa mielensä mukaan eikä se aseta vaihtamisesta vt-seuran sanktioihin verrattavia rangaistuksia.

Käyttämäsi logiikka menisi uskontopiireissä näin:

"Uskonnon vaihto ilman sanktioita? Kysy luterilaisilta onko helppoa vaihtaa uskontoa katolilaiseksi, kun olet kasvanut jossain muualla."

Kuten ehkä huomaat, kyse ei ole siitä mitä yksilö kokee minkäkin vaihdoksen kohdalla, vaan siitä että vaihtamiseen annetaan mahdollisuus eikä siitä sanktioida.
Karttamisääntöäkin Jt:t puolustavat muuten ihan samalla logiikalla "ainahan voi lähteä".
Eivät puolusta karttamissääntöä tällä argumentilla, vaan (näennäistä) valinnanvapautta joka lahkoon kuulumiseen liittyy. Että jos lahko ei miellytä, aina voi lähteä. Voi kyllä, muttei vapaasti.
Näistä asioista ei voi puhua vain tunteiden perusteella ja vedota uskovan tavoin oman kokemuksensa saavuttamattomaan yksilöllisyyteen.
Ei voikaan. Mutta ei ole tarviskaan. Jehovantodistajuudessa tietyt asiat koetaan verrattain samalla tavalla. Eikä se ole mikään ihme. Lahko suuntaa jäseniään ja näiden persoonallisuutta yhtenäiseen suuntaan järjestelmällisesti ja laskelmoivasti. Kirjoittajien esittely -osiossa on aika viljalti henkilökohtaisia kokemuksia, joiden samankaltaisuus ei ihmetytä pätkääkään meitä jotka olemme kuuluneet lahkoon. Kokemusten samankaltaisuus varsinkin tietyistä jehovantodistajuuden osa-alueista ei ole sattumaa, ja niiden samankaltaisuus on havaittavissa riippumatta siitä mistä päin maailmaa kokemuksia lahkosta kerrotaan.
Silloin ollaan taas lähtötilanteessa, eli kirjoittaja on asettautunut auktoriteetiksi oman kokemuksensa perusteella ja kieltää keskustelun asialinjalla.
Täällä on aika monta jehovantodistajuuden henkilökohtaisesti kokenutta, ja jos täällä esitetään jotain joka ei ole linjassa jehovantodistajuuden kanssa tai jotain mitä ei voida kokea koskevan useimpia jehovantodistajia, asia kyllä korjataan yleensä aika sukkelaan.
Fundamentalistisetkin liikkeet muuttuvat ja samoin muuttuvat ne ihmiset, jotka niistä ovat lähteneet. Jos railo näiden ryhmien välillä on syvä, eli sananvaihtoa ei ole, kehittävät molemmat piirit pikku hiljaa toisistaan epärealistista kuvaa, joka lopulta on se oikea "totuus" vastapuolesta. Sitä ei sovi mennä kyseenalaistamaan.
Vt-seuran tapauksessa sen mahdolliset muutokset on kuitenkin helppo bongata, koska sen kirjallisuus kertoo kaiken oleellisen. Sen mukaan lahkon jäsenet toimivat ja siltä pohjalta lahkoa on käsiteltävä jos tarkoitus on keskustella lahkon todellisista piirteistä.

Millä tavalla entisten jehovantodistajien näkemys lahkosta voi olla epärealistista kun se pohjaa yhtäältä heidän omiin kokemuksiin ja toisaalta lahkon kirjallisuuteen joka määrittää jehovantodistajuuden sisällön?

Jehovantodistajilla taas on kyllä entisistä jehovantodistajista useimmiten varsin epärealistinen kuva. Eikä sekään ole mikään ihme. Jehovantodistajat eivät saa ottaa entisistä jehovantodistajista selvää, vaan heidän on uskottava siihen mitä vt-seura heistä päättää kertoa, jos päättää. Ja se kuva ei ole koskaan ollut kovin totuudenmukainen.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Tony »

Harmus kirjoitti:
Tony S kirjoitti: Ihmettelenkin että mikä on sen ajatuksen taustalla, että joku joka ei ole kokenut jehovantodistajuutta, elänyt ja hengittänyt sitä, voi kuitenkin ottaa ja kertoa miten asiat 'oikeasti ovat', niille jotka ovat asian kokeneet. Tällaiseen aina välillä törmää eikä se lakkaa koskaan hämmästyttämästä.
Näistä asioista ei voi puhua vain tunteiden perusteella ja vedota uskovan tavoin oman kokemuksensa saavuttamattomaan yksilöllisyyteen.
Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut sille, miksi koet ymmärtäväsi ja tietäväsi paremmin jehovantodistajuutta kuin henkilö tai henkilöt jotka ovat kokeneet sen itse.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Harmus

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Tony S kirjoitti: Kuten ehkä huomaat, kyse ei ole siitä mitä yksilö kokee minkäkin vaihdoksen kohdalla, vaan siitä että vaihtamiseen annetaan mahdollisuus eikä siitä sanktioida.
Vaihtamisen mahdollisuus on. Sanktioksi yksi kokee sen, että en ole hänen kanssaan enää, toinen vain suorat raipaniskut. Lähteminen on iso juttu, koska juuret katkaistaan, olkoon kyseessä maa tai perhe. Se on aina eräänlainen sanktio, koska menetys on niin suuri.
Tony S kirjoitti: Karttamisääntöäkin Jt:t puolustavat muuten ihan samalla logiikalla "ainahan voi lähteä".
Eivät puolusta karttamissääntöä tällä argumentilla, vaan (näennäistä) valinnanvapautta joka lahkoon kuulumiseen liittyy. Että jos lahko ei miellytä, aina voi lähteä. Voi kyllä, muttei vapaasti.
Näin on valtionkin kohdalla. Useimmille lähtö ei omien kykyjen ja muiden syiden vuoksi ole oikeasti mikään vaihtoehto. Heille oma kansa on ainoa suoja.
Tony S kirjoitti:
Fundamentalistisetkin liikkeet muuttuvat ja samoin muuttuvat ne ihmiset, jotka niistä ovat lähteneet. Jos railo näiden ryhmien välillä on syvä, eli sananvaihtoa ei ole, kehittävät molemmat piirit pikku hiljaa toisistaan epärealistista kuvaa, joka lopulta on se oikea "totuus" vastapuolesta. Sitä ei sovi mennä kyseenalaistamaan.
Vt-seuran tapauksessa sen mahdolliset muutokset on kuitenkin helppo bongata, koska sen kirjallisuus kertoo kaiken oleellisen. Sen mukaan lahkon jäsenet toimivat ja siltä pohjalta lahkoa on käsiteltävä jos tarkoitus on keskustella lahkon todellisista piirteistä.

Millä tavalla entisten jehovantodistajien näkemys lahkosta voi olla epärealistista kun se pohjaa yhtäältä heidän omiin kokemuksiin ja toisaalta lahkon kirjallisuuteen joka määrittää jehovantodistajuuden sisällön?
Henkilökohtainen kosketus uskonnon arkipäivään oli juuri se oleellinen kokemus, mitä aiemmin rummutit. Kun railo syntyy ja yhteisössä olevat henkilökohtaiset ihmissuhteet häviävät arkipäivästä, on mahdotonta vain pelkkien toisen käden tietojen perusteella pysyä ajan tasalla. Nämä uskonnot ovat "liikkeessä" historian virrassa siinä missä muutkin ja jos et ole mukana tässä hetkessä heidän kanssaan, olet pian ulalla. Käytännön kanssa pitää elää, muuten kertaamme vain historiaa kirjoista ja kokemuksista.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Tony »

Valtio ja lahko olisivat vertailukelpoisia jos valtio vaatisi karttamaan niitä jotka vaihtavat maata. Se mitä muuta maan vaihtaminen mahdollisesti tuo yksilölle tullessaan, esimerkiksi maantieteellisten etäisyyksien tai kulttuurillisten erojen mukana, ei kuulu tähän asiaan millään tavalla. Ne ovat välttämättömyyksiä jotka kuuluvat luonnollisesti asiaan jos maisemaa vaihdetaan. Jos tässä kohtaa valtio heittäisi oman kapulan lähtijän rattaisiin kuten lahko, se sanktioisi yhteydet sekä entiseen kotimaahan että sen asukkaisiin, ystäviin ja sukulaisiin. Lahkon karttamissääntö on ts. se kolmas pyörä, jota maisemaa vaihtaessa ei ole.
Tony S kirjoitti: Millä tavalla entisten jehovantodistajien näkemys lahkosta voi olla epärealistista kun se pohjaa yhtäältä heidän omiin kokemuksiin ja toisaalta lahkon kirjallisuuteen joka määrittää jehovantodistajuuden sisällön?
Harmus kirjoitti: Henkilökohtainen kosketus uskonnon arkipäivään oli juuri se oleellinen kokemus, mitä aiemmin rummutit.
Eikö se nimenomaan korostu tuossa ylläolevassa kirjoituksessani?
Kun railo syntyy ja yhteisössä olevat henkilökohtaiset ihmissuhteet häviävät arkipäivästä, on mahdotonta vain pelkkien toisen käden tietojen perusteella pysyä ajan tasalla. Nämä uskonnot ovat "liikkeessä" historian virrassa siinä missä muutkin ja jos et ole mukana tässä hetkessä heidän kanssaan, olet pian ulalla. Käytännön kanssa pitää elää, muuten kertaamme vain historiaa kirjoista ja kokemuksista.
Jos vt-seurassa on tapahtunut jotain merkittäviä uudistuksia, sanotaan nyt vaikka kymmenen vuoden aikana, jotka ovat vaikuttaneet jt:n elämään seurakunnassa ja sen ulkopuolella, ja joita täällä ei osata ottaa huomioon, niin olisi hyvä jos esittäisit esimerkin tällaisesta. Voisimme sen avulla tarkastella näkemystäsi siitä millainen railo entisten ja nykyisten jehovantodistajien välillä siinä suhteessa on ja miten se on kehittynyt. Toisinsanoen mistä entiset jt:t ovat pihalla siitä mitä jehovantodistajuus on?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"" KN kirjoitti: Tuossa unohtuu kyllä varsin perustava seikka, kenenkään ei ole pakko olla jehovantodistaja. Kun peruslähtökohta on vapaaehtoisuuteen perustuva, niin siihen ei tarvitse valtiota huutaa apuun.... ""

Tuota voidaan verrata tavarakauppaan, liikemarkkinoilla toimivaan. (Lahko katsotaan myös liikeyritykseksi, mutta joka tapauksessa se toimii uskontomarkkinoilla).

Tupakkaa sai ennen paitsi myydä vapaasti, myös mainostaa. Toisaalta oli tietoa tupakan syöpävaarallisuudesta. Joihinkin tehosi tupakkamainokset kuin värvärikaksikon hymy, jotkut olivat saaneet tietoa syöpäriskistä eivätkä ostaneet tupakkaa. Jotkut samoin ovat saaneet tietoa lahkosta veljesseuran sivuilta eivätkä osta vartiotornia.

Tupakka on kuitenkin otettu yhteiseksi vastuuksi, mainonta on kielletty, askissa varoitetaan syövästä. Näin ei ole lahkon osalta, se saa mainostaa päivänkohtaisiksi suunnitelluilla mainoksilla, eilinen on vanhaa valoa (huonoahan se onkin lahkoa myydä -v. -75 maailmanlopulla) mutta huomenna on taas uudet mainokset ja vanhat ovat ei-suotavaa luettavaa.

Tuossa ei ole ymmärretty asiaa, kun puhutaan vapaasta valinnasta, jos ihminen ei tiedä että värvärikaksikon käytös hymyineen kaikkineen on juuri häntä varten suunniteltu mainos, että edellinen värvärikaksikko uteli hänestä henkilökohtaisia tietoja jotta juuri häntä varten saataisiin yksilöllinen mainos. Ei ole oikein käsitetty jos puhutaan vapaasta valinnasta.

Kuten tupakkamyyjät salasivat tietämänsä terveysriskit, salaa lahko tietämänsä asiat, jotka estäisivät uskomasta lahkoon. Valheet ovat salattuja jo määritelmällisestikin, joka niistä on perillä, esittää kysymyksiä ja värvärikaksikko poistuu. Kunnes tulee ovelle jolla ei osata kysyä valheista. Tällaisessa menettelyssä jossa etisitään tietämättömiä uhreja, on valheellista puhua vapaaehtoisuudesta, kuten KN, eikö KN ota sanansa takaisin ?
Harmus

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Tony S kirjoitti: Jos vt-seurassa on tapahtunut jotain merkittäviä uudistuksia, sanotaan nyt vaikka kymmenen vuoden aikana, jotka ovat vaikuttaneet jt:n elämään seurakunnassa ja sen ulkopuolella, ja joita täällä ei osata ottaa huomioon, niin olisi hyvä jos esittäisit esimerkin tällaisesta. Voisimme sen avulla tarkastella näkemystäsi siitä millainen railo entisten ja nykyisten jehovantodistajien välillä siinä suhteessa on ja miten se on kehittynyt. Toisinsanoen mistä entiset jt:t ovat pihalla siitä mitä jehovantodistajuus on?
Eristäytynyt tai eristetty on aina vähän ulkona jo sinänsä. Tunteet, muistot, merkitsevyydet eivät pian enää ole samaa kuin niillä, jotka ovat vielä piirin sisällä. Joissain asioissa voivat eristäytyneet tulla tarkkanäköisiksi ja huomata aluksi sen mitä tiiviissä yhteisössä sisällä oleva ei halua tai ei pysty näkemään. Mutta ajan saatossa eristäytyneen havaintoja entisestä piiristään ja näiden havaintojen painotuksia ei tarkkailla enää kuin yhdeltä suunnalta. Näin se ei voi olla vääristymättä. Samalla tavalla järjestö eristää itsensä ja painottuu helposti havainnoissaa toiseen suuntaan.

Kaikissa järjestöissä käytäntö, se miten asioihin seurakunnassa oikeasti regoidaan vaihtuu jatkuvasti. Me ihmiset kommunikoidaan paljon enemmän ihmiskontaktien kautta kuin oppien tai kirjallisen materiaalin kautta. Jälkimmäiset otetaan aina käyttöön kuitenkin tulkinnan linssin kautta.
Vieras

Re: Torninvartija Lapualla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

""Eristäytynyt tai eristetty on aina vähän ulkona jo sinänsä. Tunteet, muistot, merkitsevyydet eivät pian enää ole samaa kuin niillä, jotka ovat vielä piirin sisällä. Joissain asioissa voivat eristäytyneet tulla tarkkanäköisiksi ja huomata aluksi sen mitä tiiviissä yhteisössä sisällä oleva ei halua tai ei pysty näkemään. Mutta ajan saatossa eristäytyneen havaintoja entisestä piiristään ja näiden havaintojen painotuksia ei tarkkailla enää kuin yhdeltä suunnalta. Näin se ei voi olla vääristymättä. Samalla tavalla järjestö eristää itsensä ja painottuu helposti havainnoissaa toiseen suuntaan.

Kaikissa järjestöissä käytäntö, se miten asioihin seurakunnassa oikeasti regoidaan vaihtuu jatkuvasti. Me ihmiset kommunikoidaan paljon enemmän ihmiskontaktien kautta kuin oppien tai kirjallisen materiaalin kautta. Jälkimmäiset otetaan aina käyttöön kuitenkin tulkinnan linssin kautta.""

Miksi Harmus kirjoitti tuon kaiken kun on sitä mieltä että lahkossa ei ole tapahtunut mitään uudistuksia. Miksi ?
Vastaa Viestiin