Ariadna kirjoitti:kirjallisuus kirjoitti:Vastauksesi ei tosin selitä, että miten luettemasi keisarit yhdessä samalla hetkellä niiden vasallikunkkujen kanssa Veepasianuksen valtakauden jälkeen lopulta kayttivät valtaansa porttoa vastaan riisuen sekä tuhoten sen. (koko peto oli kuolla Ilm. 13. luvussa, kun yksi sen päistä sai kuolinhaavan.
Ai,kysyitkö tuota?
En. Tuollako ongelman mielestäsi sujuvasti ratkaisit? Tähdennän vielä, että peto oli elossa kaikkine päineen vielä silloin kun se heitettiin ilmestyksen tulijärveen. Siis sen päät olivat elossa - eivät tosin enää vallankahvassa, kun peto itsessään kokonaisuutena oli tuossa kohtaa ilmestystä vallassa. Vrt. Dan. 2. luvun kuvapatsaaseen, joka oli kokonaisena silloin kuin suuresta vuoresta irronnut kivilohkare iski sen jalkoihin hävittäen samalla kertaa kaikki sen komponentit kultaista päätä myöten.
Ariadna kirjoitti:
Hämmästyttävää osaltasi on, ettet tunne historiaa.
Kyl mää suhteellisen riittävästi historiaa tunnen - sun tehtäväsi vaan on nyt puolustaa katolilaista ontuvaa Ilmestyksen Suuren Babylonin ja -pedon tulkintaa kaikkine räikeine ongelmineen. Ei oikein suju - sen verran voin kertoa.
Ariadna kirjoitti:
Johannes tietenkin olettaa aikalaistensa tunteneen ja tienneen mistä hän kirjoittaa.
Saanen palauttaa ajatteluasi raiteilleen toteamalla, että sillä mitä Johannes aikalaisistaan oletti ja tiesi ei Ilmestyksen kanssa ole paljonkaan tekemistä. Hän noudatti käskiyä kirjoittaa siitä mitä hänelle näytettiin. Ja ilmestyksessä on viite siitäkin, ettei hänen oma käsityksensäkään ihan aina riittänyt tajuamaan mistä on kyse - jopa siinä määrin, että itkukukin tuli, kun oli niin vaikea käsittää.
Ariadna kirjoitti:
Historian kirjat auttavat meitä taas palaamaan Johanneksen aikaan ja Vanha Testamentti Ilmestyksen kirjoittajan "päänsisään"
Suosittelen Tacitusta ,Josefuksen sotien historiaa, Hesekieliä Jesajaa Jeremiaa jne.
Aivan erityisesti on suositeltavaa perehtyä Danieliin tässä nimenomaisessa kohdassa ilmestystä. Toki muutkin profeetat on merkityksellisiä, kuten esim. Jeremia vaikkapa vuorten symboliikkaa selvittäessä, mutta Danielin kuvapatsas ja pedot kaikkinensa auttavat hahmottamaan ilmestyksen 13. ja 17. luvussa esiintyvää seitsemänpäistä petoa. Enkelin mukaan ratkaisevassa asemassa porton salaisuuden selvittämiseksi olisi
viisaus, jossa on ymmärrystä. Kyseessä on sentään mysteeri, joka ei helppoheikkimäisillä sepustuksilla ratkea. Se on erityisesti Jumalan orjille ja profeetoille tarkoitettu, joten tavallinen historioitsija on kokolailla heikoilla mysteriä ratkoessaan - vaikka viisas saattaisi ollakin.
Ariadna kirjoitti:
Tulkinta siitä, että Rooma olisi ko. Peto siis jättää tarkkaavaisen lukijan tyytynättömäksi. Sekään seikka ei oikein aukene, että miten ne pedon seitsemäksi pääksi tulkitut keisarit sopivat enkelin selitykseen siitä, että pedon päät tarkoittavat seitsemää vuorta, joiden yllä portto istuu. Jokainen saa toki uskoa mitä vaan tosiasioista huolimatta, jos katsoo sellaisen menettelyn olevan viisasta.
Tarkkaavaisempi lukija ehkä tietää, että.kreikkalainen sana óros tarkoittaa vuorta tai kukkulaa sillä onhan yleisesti tiedossa Rooman sijaitsevan kukkuloiden päällä, niillä on nimetkin: Palatinen, Capitolium, Aventinen, Caelius, Esquilinen, Viminalen och Quirinalen.
Jokainen ajatteleva ja tarkkaavainen lukija - tunsipa historiaa tai sitten ei - voi lukea ihan itsekseen ilmestyksestä, etteivät ne seitsemän vuorta ole kirjaimellisia vuoria tai kukkuloita lainkaan, vaan ne pelkästään esittävät toisin sanoin sanottuna niitä pedon seitsemää päätä, joiden sanotaan olevan seitsemän eri "kuningasta". Ei tossa katolisessa sekamelskassa ole mitään järkeä - valitettavasti.
Mites muuten peto itse on lähtöisin - kuten enkeli Johannekselle sanoo - niistä seitsemästä kuninkaasta? Onks hää heidän kaikkien yhteinen äpärälapsi vai? Miten sen oott tässä meille aatellut tyhjentävästi selvittää?
"There's a point in your life when you'll realize who matters, who never did, and who always will."