Kittyn tarina

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Kitty
Viestit: 14
Liittynyt: 24.11.2011 16:07

Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Kitty »

Hei kaikille!


Rekisteröidyn hetki sitten tänne foorumille ja ajattelin kirjoittaa hieman itsestäni.
Kokemukseni todistajista ovat melko erilaiset sen takia, etten koskaan kerinnyt kasteelle asti.

Kasvoin perheessä, jossa äitini oli Jehovan todistaja, mutta isäni oli ateisti. Sukulaisistani ainoastaan äiti ja mummi olivat mukana. Mummi oli aikanaan alkanut tutkia todistajien kanssa ja äitini tuli teini-ikäisenä mukaan ja meni kasteelle kypsässä 15 vuoden iässä vuonna 1971, jolloin paineet kasteelle menemiseen olivat kovat, lopun ollessa vain muutaman vuoden päässä. Äitini ei koskaan löytänyt puolisoa todistajapiireistä ja meni lopulta naimisiin maailmallisen miehen, isäni kanssa. He olivat tavanneet työpaikan juhlissa. Ilmeisesti äitini ei siis ollut niin tarkka kaikkien opetusten kanssa. Minä synnyin muutama vuosi häiden jälkeen ja olin ainoa lapsi.

Lapsena äiti vei minua kokouksiin, mutta kentälle hän ei koskaan pakottanut. Tähän varmasti vaikutti isäni mielipide. Hän oli koko heidän avioliittonsa ajan kriittinen todistajia kohtaan. Äiti jatkoi kuitenkin kokouksissa ja kentällä käymistä. Teini-iässä minulla oli kavereita koulussa, mutta seurakunnassa ystäviä ei ollut. Olin melko erilainen perus-todistajaan nähden, olinhan saanut kuulla erilaisiakin ajatuksia ateisti-isältänikin. Äitikin oli melko liberaali todistaja, esimerkiksi olimme hyvin toimeentulevia, äiti ei halunnut yksinkertaista elämää ja hän jopa kannusti kouluttautumaan. Välillä tuntui, että elin melkoisessa ristituulessa.

Teini-iässä isäni löysi toisen naisen ja vanhempani erosivat. Jäin kahden asumaan äitini kanssa ja suruissani tunsin saavani lohdutusta seurakunnan kokouksista, joissa olin aiemmin käynyt vain harvakseltaan. Aloin käymään kokouksissa säännöllisesti ja kokeilin kenttäilemistäkin. En koskaan pitänyt siitä, että menin häiritsemään ihmisiä heidän tahtomattaan. Kiinnyin kuitenkin seurakuntaan, mutta edelleenkään en saanut ystäviä sieltä, olinhan jo melkein täysi-ikäinen enkä ollut käynyt kasteella enkä ollut edes kastamaton todistaja. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että vietin aikaa maailmallisten koulutovereiden kanssa.

Mietin joskus tosissani kasteelle menoa, mutta pieni epäilys sai aina siirtämään asiaa edespäin. En halunnut tehdä päätöstä lopullista, jota saattaisin vielä katua. Parikymppisenä olin edelleen samassa tilanteessa. Sitten tapahtui kuitenkin jotain, joka selkeytti suunnitelmani. Tapasin poikaystäväni. Hän oli huomaavainen ja kohteli minua hyvin. Ihmettelin miten maailmallinen voi olla näin hyvä ihminen. Tutustuin hänen perheeseensä ja huomasin, etteivät hekään ole pahoja, päinvastoin. He ottivat minut lämpimästi vastaan perheeseensä. Poikaystäväni kanssa minulla oli todella hyvä olla. Pian tiesin, että suhde oli pysyvää laatua. Onneksi äiti näki myös poikaystäväni hyvät ominaisuudet ja piti tästä alusta asti kovasti.

Ei kulunut aikaakaan, kun joku seurakunnasta oli nähnyt meidät yhdessä. Kukaan ei tietenkään voinut minua erottaa yms. koska enhän ollut edes kastettu. Seurakunnan esivalvoja teki minulle kyllä selväksi, että seurusteluni on väärin ja seurakunnan tulee pysyä puhtaana. Silloin asian kuuleminen tuntui pahalta, mutta pian ymmärsin, etten voinut elää todistajien tavalla. Rakkaus voitti ja kolmen vuoden seurustelun jälkeen menimme mieheni kanssa naimisiin. Olimme molemmat toisemme ensimmäiset kumppanit ja nyt aviopuolisot. En vaan nähnyt tässä mitään väärää, vaikka esivalvojan mukaan olin tehnyt väärin.

Elimme onnellista elämää mieheni kanssa, kävin edelleen kokouksissa äitini kanssa, koska en halunnut hänen joutuvan menemään sinne yksin. Muut olisivat voineet alkaa juoruilla jotain. Juoruilu oli muutenkin yleistä seurakunnassa. Vähitellen huomasin aina uusia epäilyttäviä piirteitä seurakunnan jäsenissä. He olivat epäaitoja, naama venytettiin hymyyn ja esivalvojan edessä mielisteltiin. Toinen asia jonka huomasin, tuli työni kautta. Olin töissä syrjäisessä kylpylähotellissa. Siellä näin monenlaisia asioita, jotka saivat minut epäilemään. Jotkut todistajat kävivät hotellissa viikonloppuna ”rentoutumassa”, sillä se oli sopivan syrjässä, jotta ketään ei sattuisi paikalle samaan aikaan. Kerran näin erään todistajamiehen kirjautuvan hotelliin rakastajattarensa kanssa. Tällä veljellä oli tehtäviä seurakunnassa. Toisella kertaa todistajapariskunta tuli viettämään iltaa runsaan alkoholin parissa. Sisar kävi hotellihuoneessa ensin vaihtamassa päälleen avonaisen paidan, sellaisen että kokouksiin sillä paidalla ei olisi olut mitään asiaa :D . Käytös ei todellakaan ollut mitään kristillistä. Tuskin kukaan tiesi minun olevan hotellissa töissä, koska kokouksissa kukaan ei koskaan puhunut kanssani, olinhan huonoa seuraa.

Pikkuhiljaa kiinnostuin käymään luopioiden nettisivuilla ja huomasin myös opilliset virheet; sukupolvioppi, vuosi 1975, vedenpaisumus… ja lisäksi kaikki vanhat opetukset, joista luin saivat minut aukaisemaan silmäni. Järjestö ei tuntunut enää tippaakaan ”Jehovan johdattamalta”. Saimme myös lapsen ja ajattelin, etten halua koskaan tutustuttaa heitä tähän uskontoon. Päätös oli nyt helppo tehdä. Kokouksissa käynti oli helppo lopettaa kokonaan erään kesäloman jälkeen. Kukaan ei ole yrittänyt tavoittaa, parempi näin. Äitini käy edelleen kokouksissa. Hän uskoo tekevänsä oikein. Onnekseni äidillä ja minulla on edelleen erittäin hyvät välit. Hän alkaa olla jo vanha ja minä ja mieheni autamme häntä monissa käytännön asioissa. Muita omaisia hänellä ei ole kuin minut. Olen onnellinen, etten ikinä mennyt kasteelle, se olisi tehnyt pyristelystäni entistä vaikeampaa. Se harmittaa, että tuhlasin monta vuotta elämästäni syyllistäen itseäni ja yrittäen elää jonkun muun haluamalla tavalla.

Tänään kävin ostamassa ensimmäisen kerran elämässäni joulukoristeita. Aion koristella joulukuusen niillä. Vieläkin kuitenkin katselin pikaisesti ympärilleni ennen kuin kävelin jouluosastolle. Niin vahvana on vieläkin tunne siitä, että joku nyt näkee minut. Mutta mitä sitten vaikka näkeekin? :D

Tulipas melkoisen pitkä sepustus, toivottavasti jaksatte lukea. Itse olen pitkään tätä foorumia lukenut, mutta vasta nyt uskaltauduin rekisteröitymään.

-Kitty
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Tervetuloa palstalle kirjoittelemaan ja onnittelut silmien avautumisesta ja siitä, että lapsesi saa nyt lahkovapaan lapsuuden.
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Natsku »

Tervetuloa minunkin puolestani! :) Mukavaa saada uusia kirjoittelijoita!
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kitty kirjoitti:Ihmettelin miten maailmallinen voi olla näin hyvä ihminen.
Vt-seura tekee kaikkensa demonisoidakseen kaikki järjestön ulkopuolella olevat. Sain monoa samoihin aikoihin kuin äitisi meni kasteelle ja silloin tapasin miltei kaikki ne henkilöt, joita pidän hyvinä ystävinäni. Monottamiseni myötä katosivat kaikki näennäisystävät, eli jehovantodistajat, joten parempaa olisi voinut olla ainoastaan se, että en koskaan olisi tavannut näitä näennäisystäviä.
En vaan nähnyt tässä mitään väärää, vaikka esivalvojan mukaan olin tehnyt väärin.
Hienoa, että pidit pääsi tuossa asiassa.
Kerran näin erään todistajamiehen kirjautuvan hotelliin rakastajattarensa kanssa. Tällä veljellä oli tehtäviä seurakunnassa.
Vanhimmat ovat erityisasemassa, heidän ei tarvitse noudattaa jäsenistölle annettua ohjetta mennä tunnustamaan väärintekonsa. Samoin Vt-seuran näkemyksen mukaan noin kolmen vuoden kuluttua Jehova on antanut heille asian anteeksi.
Tänään kävin ostamassa ensimmäisen kerran elämässäni joulukoristeita. Aion koristella joulukuusen niillä. Vieläkin kuitenkin katselin pikaisesti ympärilleni ennen kuin kävelin jouluosastolle. Niin vahvana on vieläkin tunne siitä, että joku nyt näkee minut. Mutta mitä sitten vaikka näkeekin? :D
Tuttu "tunne", joka laimenee vuosien mittaan, mutta tuskin poistuu koskaan lopullisesti. Viime juhannusaattona raahasin hieman koivunoksia saunan edustalle ja tein vihdan. Kun sitten raapaisin tulitikun, niin pääni läpi kävi hyvin pikainen ajatus siitä, että jehovantodistana toimisin nyt pakanallisella tavalla. Näin siis neljä vuosikymmentä monotukseni jälkeen, onneksi noille asioille voi nauraa mielessään. Onhan osoitus siitä kuinka todistajuus seuraa eronkin jälkeen hamaan hautaan asti.

Hienoa, että lapsesi säästyy valheelliselta kultilta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Raimo Mylly

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Olet onnellisessa asemassa vaikka voisikin sanoa, että olet elänyt myös kuilun partaalla. Jehovantodistajuuteen mukaan joutuminen on kuin lentohiekkaan astuminen. Mitä reunemmalla on ja nopeammin huomaa tilanteensa, sen paremmin onnistuu pelastautumaan. Meillä jotka olemme olleet keskellä sitä ja kaulaan saakka vajonneena on ollut paljon rankempi matka päästä kovalle maalla. Eikä sittenkään vielä heti tunne pelastuneensa.
Tervetuloa.
paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja paula »

Tervetuloa kirjoittelemaan ja hyvällä mielellä vain lisää joulukoristeita ja glögiä ostamaan. Mulla on jo kolmas joulukuusi tänä vuonna laitettu ja oikein hyvällä omallatunnolla. Huomenna entisten työkavereiden kaa kunnon pikkujoulut kinkun ja tonttulakien kera.
Kaikkea hyvää elämääsi, tee siitä omasi näköinen
Jakke
Viestit: 1843
Liittynyt: 28.04.2007 18:23
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Jakke »

Hello Kitty! (sori, oli pakko 8) )

Olet ajatellut harvinaisen viisaasti, kun et ole mennyt kasteelle. Suurin osa nuorista ei juurikaan ajattele asiaa, kasteelle mennessä silmissä kiiluu puolison (lue: seksin) saamisen mahdollisuus ja miehillä armeijan välttäminen. Helppoa ei kuitenkaan ole ollut sinullakaan, mutta voin vakuuttaa, että kyllä ne möröt pikkuhiljaa häviää ympäriltä ja parhaimmillaan koko JT-tausta haihtuu elämästäsi, etkä enää juuri muistakaan koko asiaa. Tsemppiä.
How's your Jesus Christ been hangin'? -Tori Amos
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Olen Jakken linjoilla. Olet todella onnekas ettet mennyt kasteelle niinku mä menin. Tuo huonseura termi on mulle vähän liiankin tuttu =/ Itselläkin on ei jt puoliso ja samoin kun sinä pidin oman pääni ja nyt jo muutava vuosi naimisissa. Yksi hyvä puoli on ettei äitisi tarvii karttaa sua, ku et oon eronnu/erotettu. "Se harmittaa, että tuhlasin monta vuotta elämästäni syyllistäen itseäni ja yrittäen elää jonkun muun haluamalla tavalla. " veit sanat suustani^^ itse shoppailin joulukoristeita keskustan tiimarissa ja kokoajan ahdisti että näkeekö kukaan ;-) Niiku Markku kirjotti se ajan kanssa helpottaa. Ai niin tervetuloa palstalle=)
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Kittyn tarina

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Jakke kirjoitti:Hello Kitty! (sori, oli pakko 8) )

Olet ajatellut harvinaisen viisaasti, kun et ole mennyt kasteelle. Suurin osa nuorista ei juurikaan ajattele asiaa, kasteelle mennessä silmissä kiiluu puolison (lue: seksin) saamisen mahdollisuus ja miehillä armeijan välttäminen. Helppoa ei kuitenkaan ole ollut sinullakaan, mutta voin vakuuttaa, että kyllä ne möröt pikkuhiljaa häviää ympäriltä ja parhaimmillaan koko JT-tausta haihtuu elämästäsi, etkä enää juuri muistakaan koko asiaa. Tsemppiä.
Kyllä, juuri näin. Minä ainakin menin kasteelle että saisin seksiä ja vapautuksen armeijasta. Mitään uskoa mulla ei ollut, joten se ei ollut pätkääkään ratkaisuni perusta.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vastaa Viestiin