Apua eroamiseen

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Emmy
Viestit: 90
Liittynyt: 18.04.2012 17:01

Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Emmy »

Haluaisin neuvoja ja apua tilanteeseeni. Olen melko huono kirjoittamaan, toivottavasti tämä ei ole liian sekava teksti.

Olen 20-vuotias, syntynyt Jehovan Todistaja perheeseen. Melkein kaikki suvussani ovat todistajia. Isäni on todella tunnettu näissä piireissä, erittäin arvostettu vanhin, ollut erottamassa monia järjestöstä. Kävin kasteella 16-vuotiaana, lähinnä sen vuoksi, että vanhemmat ja ystävät painostivat. Aloin elämään kaksoiselämää noin vuosi ennen kastetta. Muutin täysi-ikäisenä omaan kotiin, ja samoihin aikoihin ei uskonto enää jaksanut innostaa. Olin iloinen, ettei tarvinnut enää käydä kokouksissa tai kentällä jos ei jaksanut, koska vanhemmat eivät pakottaneet.

Nyt olen siinä tilanteessa, etten ole käynyt kertaakaan kokouksissa noin vuoteen. Haluaisin erota, mutta menettäisin KOKO sukuni siinä samalla. Minulla on hyviä ystäviä seuran ulkopuolella, sekä pitkäaikainen poikaystävä, joten en kuitenkaan ihan tyhjän päälle jäisi. Vaihtoehtona olisi jatkaa toimettomana ja pitää yhteydet sukulaisiin, mutta en jaksa jatkuvaa syyllistämistä ja kysymyksiä vanhemmiltani. En edes tiedä miten eroaisin. Olen sen verran nuorikin, että pystyisinkö käsittelemään sen, että olen "orpo", kun menetän vanhempani.

Olisi mahtavaa kuulla muilta nuorina eronneilta kokemuksia, tietysti kaikenlaiset kokemukset ja neuvot ovat tervetulleita. Vastaan kysymyksiin jos jotain jäi epäselväksi. Haluaisin vain eroon tästä painajaisesta.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Itse roikuin mukana kolmekakkoseksi, ja sitten mut erotettiin. Siitä olen heille kiitollinen. Ei minusta ole sanomaan mikä sulle olis oikea ratkaisu. Voimia!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Bunica
Viestit: 130
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Bunica »

Eilen yhden keskustelun tiimoilla nimesin mukana roikkumisen puolimatkan krouviksi, siis kun ei ole ulkopuolella eikä kunnolla sisäpuolellakaan. Ymmärrän että se on joillekin parempi vaihtoehto kuin totaalinen irtiotto. Toisille taas selvä ero on sopivampi. Me olemme kaikki yksilöitä ja koetaan asioita eri tavoin, vaikka jollakin tapaa olemmekin samassa jamassa.

Mietin minkälaisilla perusteilla voisi ratkaista, jäädäkö roikkumaan vai erota tai antaa erottaa itsensä. Ihan tyhjän päälle ei kannata heittäytyä - sinä sanoitkin, että sinulla on jo jt:n ulkopuolista verkostoa tukenasi - ja toisaalta, ei ole mitään syytä itse vihaisena katkoa siltoja ellei perhe tee sitä. Tavoitehan olis se, että voisit olla itse aito itsesi ja että perheenjäsenet kunnioittaisivat sitä hylkäämättä sinua. Koska tuo on kuitenkin jt:n suhteen melko varmasti toiveajattelua, täytyy pohtia mikä tämän hetkisessä elämäntilanteessasi olis siedettävin ratkaisu. Tavallaan joudut valitsemaan kahdesta tai kolmesta huonosta vaihtoehdosta sen vähiten huonon.

Omien ja monien muiden kokemusten viisastuttamana antaisin kuitenkin pari neuvoa, ensinnäkin sen, että älä missään tapauksessa suostu mihinkään oikeuskomiteaistuntoihin. Minä olen nyt yli 50 v. ja vieläkin minusta tuntuu äärettömän ahdistavalta ja nöyryyttävältä se, miten minua kohdeltiin 18-vuotiaana komiteassa. Olen vihainen itselleni, että alennuin sellaiseen nöyryytyseen ja häpäisyyn.

Toinen neuvo on se, että pyri sellaiseen ratkaisuun, että voit katsoa itseäsi peilistä tuntematta sietämätöntä itseinhoa tai voimakasta itseesi kohdistuvaa vihaa. Itsesi kanssa joudut elämään koko elämäsi. Vaikuttaa siltä, että et ole tekemässä mitään harkitsematonta, vaan pohdit kunnolla eri ratkaisuvaihtoehtoja. Hyvä että et pidä kiirettä. Asioilla on taipumus selvitä ja järjestyä aikanaan.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Tervetuloa palstalle! Olet perimmäisten kysymysten äärellä...mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Ehkä totean samaa kuin Bunica, on tärkeää pysyä väleissä itsensä kanssa. Elämä on pirun henkilökohtainen juttu.
And Justice For All
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Tony »

Tervetuloa palstalle.

Tilanteesi on vaikea, eikä siihen varmaan ole mitään kaikenkattavaa vastausta. Eroamiseen jehovantodistajista nyt vain kuuluu se, että osumia tulee - tavalla tai toisella. Niin valitettavaa kuin se onkin.

Eroamiseen on yksi vaihtoehto, johon ei pitäisi kuulua eroilmoitusta seurakunnassa, eikä näin ollen järjestelmällistä karttamista. Maistraatin kautta eroaminen. Se käy näppärästi myös netissä (verkkopankkitunnuksilla).

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi ... index.html (Maistraatit -> ja kun on kirjautunut sisälle -> Uskonnollisesta yhdyskunnasta eroaminen (Vrk 1.70a) )

TÄYSI-IKÄISEN HENKILÖN ILMOITUS MAISTRAATILLE USKONNOLLISESTA YHDYSKUNNASTA EROAMISESTA

Tämän verkkolomakkeen voi lähettää ainoastaan täysi-ikäinen henkilö, jonka kotikunta löytyy kotikunta-valikosta. Jos ilmoitettu kotikunta tai muut henkilötiedot poikkeavat väestötietojärjestelmään rekisteröidyistä tiedoista tai maistraatti, jonka hallintoalueella henkilön kotikunta sijaitsee, on päättänyt hyväksyä ainoastaan allekirjoitettuja ilmoituksia, voi maistraatti lähettää kirjeitse kopion lomakkeesta ilmoittajalle tarkastettavaksi ja allekirjoitettavaksi.

Löydät suomi.fi-palvelusta myös kaikkien maistraattien hyväksymän verkkolomakkeen vrk 1.70etu. Voit kirjautua verkkolomakkeelle vrk 1.70etu todistamalla henkilöllisyytesi sinulle sopivalla tavalla joko sirullisella henkilökortilla tai henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

Alle 18-vuotiaan eroamisilmoitus uskonnollisesta yhdyskunnasta edellyttää huoltajien suostumuksen, tällöin voidaan käyttää suomi.fi-palvelussa olevaa näytöllä täytettävää pdf-lomaketta sen tekemiseksi.

Uskonnonvapauslain mukaan henkilö voi erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ilmoittamalla eroamisesta maistraatille. Uskonnonvapauslain 4§:n nojalla maistraatin on lähetettävä uskonnollisesta yhdyskunnasta eronneelle vahvistus eroamisesta. Vahvistus lähetetään tiedon tallentumisen jälkeen automaattisesti väestötietojärjestelmästä. Tieto eroamisesta ilmoitetaan ko. uskonnolliselle yhdyskunnalle väestötietojärjestelmän muutostietopalvelun kautta.
Yksi vaihtoehto on toki vain hiipua pois, jolloin status jehovantodistajana heikkenee myös seurakunnassa. Jos sinua ei lasketa henkilöksi, joka tunnistetaan julkisesti jehovantodistajaksi, seurakunta ei välttämättä puutu elämääsi vaikka se ei menisikään vt-seuran vaatimusten mukaisesti.

Lainaan muutaman kohdan asiaa koskien, seurakunnan vanhimmille tarkoitetusta ohjekirjasta.
Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan (1991) kirjoitti:
Pitäkää Jehovan vanhurskaita mittapuita yllä

Kastetut, jotka eivät ole olleet seurakunnan yhteydessä vähään aikaan

Jos saatte tietää tällaisen ihmisen vakavasta väärinteosta, asia tulisi tutkia, jos se uhkaa seurakunnan puhtautta ja hyvinvointia tai aiheuttaa julkisen skandaalin.

Harkitkaa seuraavia seikkoja:
  • Tunnustautuuko hän yhä Jehovan todistajaksi?

    Tunnustetaanko hänet yleensä todistajaksi seurakunnassa ja/tai yhdyskunnassa?

    Onko tuo henkilö siinä määrin yhteydessä seurakuntaan tai siihen kuuluviin, että hän voi vaikuttaa siihen hapatuksen tavoin turmelevasti?

    Miten asia vanhinten tietoon?

    Onko henkilö halukas tapaamaan komitean, mikä antaa ymmärtää, että hän myöntää olevansa tilivelvollinen kristilliselle seurakunnalle?

    Se, kuinka kauan henkilö on ollut toimettomana, ja muut edellä esitetyt seikat vaikuttavat siihen, päättävätkö vanhimmat ehkä jättää asian lepäämään.


Tällaisessa tapauksessa seurakunnan arkistoon tulisi tehdä kirjallinen selostus henkilön kyseenalaisesta käytöksestä, niin että kaikki merkille pannut asiat voitaisiin selvittää, kun henkilö ilmaisee haluavansa tulla jälleen mukaan toimintaan.

Jos syntinen käytös on vain uskovien perheenjäsenten tiedossa eikä seurakunta ryhdy mihinkään toimiin edellä esitettyjen seikkojen vuoksi, uskovat sukulaiset päättävät varsin todennäköisesti vähentää yhdessäoloa hänen kanssaan suuresti ja pitää tuota sukulaista huonona seurana. (1. Kor. 15:33)

Jos yksilö yhä tunnustautuu Jehovan todistajaksi ja on halukas tapaamaan oikeuskomitean, asia tulisi käsitellä normaalilla tavalla. Jos asiaan liittyy esimerkiksi mahdollinen oikeudenkäynti, on kuitenkin parasta neuvotella Seuran kanssa ennen asiassa etenemistä. (w87 1/9 s. 15)
Tärkeintä lienee ettet suostu komitean kuultavaksi (jos sellaista jossain vaiheessa ehdotetaan). Jos suostut, tuominta toteutetaan vt-seuran ehdoilla ja peli on siltä osin varsin selvää. Itsehän en edes tiennyt meneväni komitean kuultavaksi, kun pyydettiin vain juttelemaan.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Emmy
Viestit: 90
Liittynyt: 18.04.2012 17:01

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Emmy »

Kiitos hirveän paljon vastauksistanne! Eilen olin vielä varma, että eroaisin, mutta nyt alkaa tuntua,että voisin jonkin aikaa olla nimellisesti mukana. Valtakunnansalille en aio enää IKINÄ mennä, sen lupasin itselleni. En myöskään aio ikinä suostua oikeuskomitean kuultavaksi, niinkuin Bunica ja Tony jo varoittelivat. Onkohan ketään muita tulossa 26.päivä sinne tapaamiseen Töölöön? En uskaltaisi ihan yksin siellä olla..
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Sekä Bunican että Tonyn Sinulle antamat neuvot ovat erinomaisen hyvät, Emmy. Sinulla ei todellakaan ole mitään syytä hätyäillä, vaan harkita rauhassa ja valmistautua hissuksiin.

Jos tätä VSF-porukkaa yhtään tunnen, otaksun Sinuun otettavan yhteyttä privana. Pääkaupunkiseudulta löytyy varmasti joku, jopa useampiakin, jotka ovat valmiit saattaamaan Sinut ensimmäiseen miittiin.

Oleellisinta kannaltasi näkisin tässä vaiheessa kehitellä mainitsemiasi uusia, todistajuudesta irrallaan olevia ihmissuhdeverkostoja. Todistajuudesta eroaminen on tehty sen verran hankalaksi, että se kysyy Sinulta hyvin paljon. Juuri nyt ei liene sen aika. Mutta muista: Apua saa, kun sitä kysyy. Monet meistä ovat sitoutuneet sitä antamaan. Terve menoa tapaamiseen. Huomaa! En ole todistaja, ainoastaan ikikiinnostunut. :)
nabander
Viestit: 190
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja nabander »

Tarkennetaan tuota Maistraattiasiaa, suosittelen lämpimästi lukemaan lainauksen ihan viimeisen lauseen ennenkuin etenee.

Kunnioittavasti teidän
Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään
Emmy
Viestit: 90
Liittynyt: 18.04.2012 17:01

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Emmy »

Kiitos Jaakko ja Nabander.:) Tällä hetkellä tarkoitus olisikin löytää oikeita ystäviä näiden todistajien tilalle. Täällähän tietysti liikkuisi samanhenkistä porukkaa, mutta taidan olla ihan nuorimmasta päästä täällä. Toivottavasti tapaamisesta löytyisi ihmisiä joiden kanssa keskustella.:)

Nabander: Mitä tarkoitat? Onko tässä maistraattiasiassa nyt jotain mitä en ymmärrä täysin? Haluan vain varmistua kaikista faktoista, ennen kuin teen mitään päätöksiä.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Tony »

nabander kirjoitti:Tarkennetaan tuota Maistraattiasiaa, suosittelen lämpimästi lukemaan lainauksen ihan viimeisen lauseen ennenkuin etenee.
Lainauksen viimeinen lause ei ymmärtääkseni ole yhtä kuin että eroaminen ilmoitetaan automaattisesti yleisesti. Toki asia kannattaa selvittää, jos se on selvitettävissä. Lausuntoni siitä että ilmoitusta ei pitäisi tästä asiasta kokouksessa tulla, perustuu muistin varassa oleviin mielikuviin foorumilta luetuista kokemuksista. Muistelisin myös että kun eroaa maistraatin kautta, vanhimmat eivät saisi ottaa yhteyttä asianomaiseen takaisinkäännyttämismielessä.

Jos jollain on näistä kättä pidempää, niin mielellämme otamme vastaan. :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kun eroaa maistraatin kautta ja tieto sinne on kirjattu, lähtee ilmoitus eroamisesta asianosaiselle tiedoksi ja paikalliseen seurakuntaan, joka ei välttämättä ota ilmoitusta vakavissaan tai luetun ymmärtämisen kyky on tahallisesti puutteellinen.

Tehdään siis paimennuskäynti tai -käyntejä, jolloin lienee syytä osoittaa ulko-ovea ja pyytää paimentamaan omaa laumaansa. Myös puhelin- ymv. häiriköintiä tapahtuu. Painostusta monin tavoin. Niin ikään oikeuskomitea kutsutaan koolle.

Mihinkään yhteyksiin vanhinten kanssa ei ole mitään syytä ryhtyä itsensä suojaamiseksi, ei ryhtyä tai mennä mihinkään keskusteluun, saati oikeuskomiteaan. Sama koskee omien vanhempien, sukulaisten, entisten kavereiden, ym. mahdollista painostusta ja parkua. Kun on eronnut yhteisöstä, on eronnut yhteisöstä. Tämä tulee ajatuksiinsa ladata.

Monasti vasta varsin pitkänkin ajan ja painostuksen kuluttua ilmoitetaan julkisesti, ettei N.N. ole enää seurakunnan jäsen, mutta kaikki paperit jäävät seurakuntaan ja toimitetaan niistä kaksoiskappaleet Beteliin.

Jos oikeutetusti pyytää nähdä itsestään tallennetut tiedot, niitä on syytä pyytää kirjallisina sekä entisestä seurakunnastaan että Betelisä. Luonnollisestikaan kaikkea tallennettua ei anneta tiedoksi, kuten mahdolliset S-lomakkeet ja oikeuskomitean pöytäkirjat liitteineen, joskin ne tulisi antaa lain mukaan.

Tällaiseen omien tietojensa tarkistamiseen on oikeus maksutta keran vuodessa ja tätä varten on olemassa erityinen lomake, mikä löytyy jo aiemmin annetusta linkistä. Mikäli epäilee, ettei kaikkia tietoja ole annettu, on syytä ottaa yhteyttä Tietosuojavaltuutetun toimistoon.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

"26.päivä sinne tapaamiseen Töölöön? "

Taasko mä oon missamassa tapaamisen? Jos joku ni mä oon sisäpiirissä, mut en muista nähneeeni kutsua tonne?

Ööhhhhh...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
nabander
Viestit: 190
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja nabander »

Juu, siellä maistraattiselostuksessa sanotaan näin

Tieto eroamisesta ilmoitetaan ko. uskonnolliselle yhdyskunnalle väestötietojärjestelmän muutostietopalvelun kautta.

Eli jos luulee että tätä kautta voi erota stealth-moodissa niin pieleen menee. Seurakunta saa tiedon että henkilö on "eronnut" maistraatin kautta. En sitten tiedä katsotaanko sitä oikeaski eroamiseksi vaiko tarvitseeko sittenkin perinteinen kirje tehdä, mutta summa summarum varmasti herättää vanhinten mielenkiinnon tuota kautta.

Kunnioittavasti teidän
Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään
kaappi1
Viestit: 7
Liittynyt: 30.03.2012 23:41

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja kaappi1 »

nabander kirjoitti:Juu, siellä maistraattiselostuksessa sanotaan näin

Tieto eroamisesta ilmoitetaan ko. uskonnolliselle yhdyskunnalle väestötietojärjestelmän muutostietopalvelun kautta.

Eli jos luulee että tätä kautta voi erota stealth-moodissa niin pieleen menee. Seurakunta saa tiedon että henkilö on "eronnut" maistraatin kautta. En sitten tiedä katsotaanko sitä oikeaski eroamiseksi vaiko tarvitseeko sittenkin perinteinen kirje tehdä, mutta summa summarum varmasti herättää vanhinten mielenkiinnon tuota kautta.

Kunnioittavasti teidän
Nabander
Itse kun erosin maistraatin kautta, ajattelin että nyt seurakunnan vanhimmat jättävät rauhaan. Mutta ei. Edelleen jatkui pommitus tekstiviesteillä: tervetuloa muistonviettoon ja erikoisesitelmään plaa plaa plaa. Tuli mitta täyteen ja laitoin kirjeen seurakuntaan selvin perusteluin miksi en halua enää kuulua kyseiseen uskontoon.
Emmy
Viestit: 90
Liittynyt: 18.04.2012 17:01

Re: Apua eroamiseen

Viesti Kirjoittaja Emmy »

Kaarmis: Muistaakseni UUT:n etusivulla oli ilmoitus tapaamisesta, ellen sitten itse ole ymmärtänyt väärin?:D
Vastaa Viestiin