Peeveliltä terveisiä kaikille!

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Peeveli »

Hei kaikille. Esittelenpä minäkin itseni kun sain vihdoinkin liityttyä tänne.
Tosiaan n.12 vuotta sitten aloin hiipumalla erkanemaan tästä uskosta, tosin epäilyksiä tästä lisääntyvästä valosta ja äärimmäisestä rakkaudesta mitä osoitettiin oli.
Vasta muutama vuosi sitten minut kuitenkin vasta erotettiin armeijaan liittymiseni johdosta, joka olikin todella mukava paikka, heti uusia tuttavuuksia lähialueelta ja aseilla ampuessa, metsä leireillä ja patikoidessa unohti mukavasti sen turhamaisuuden mitä reservissä koki.
Toisaalta kokemukset kun sukulaiset ja vanhemmat ilmoittaa etteivät halua/voi enään tavata muutamalla raamatun jakeella höystettynä on kyllä aikaa vievä prosessi mistä on vaikea toipua vaikka uusia kavereita onkin.

Jos kuitenkin mennään hieman henkilökohtasuuksiin ettei aivan ympäripyöreitä selitellä vaikken kaikkea täällä tohdi kertoa niin olen syntynyt jh perheeseen, tosin äitini teki itsemurhan pian syntymäni jälkeen pitkälti masennuksen ja JT-vanhimpien avustuksella.
Siitä muutama vuosi eteenpäin kuvioihin astu uusi äiti-puoli jonka sydenmen asiana oli pelastaa minut saatanan ansoilta joka oli jehovalaisuuteen niin hurahtanut yksilö että uskollisten ja peräti muutaman vanhimmankin mielestä touhu oli sairraaloista mutta eivät kuitenkaan asiaan mitenkään puuttuneet.
Nainen nautti suurta suosioita sisarten silmissä nähden temoneita millon missäkin, välillä keskellä yötä saattoi emäntä tulla huutamaan kurkku suorana huoneeseeni että nyt kuule poika rukoillaan ja kello saattoin olla 3.yöllä ja ite alle 10.vuotias. välillä taaseen koulusta palatessani oli tavaroitani kadonnut kaatopaikalle, milloin jääkiekkokortteja, cd-soitinta, tai jotain aku-ankkoja jnejne; näissä kuulemma asusteli temoneita joita vastaan oli käytävä kovaa taistelua.
Välillä taas tuli remmistä selkään ja jos joskus yritin sanoa vastaan tuli isäpapan nyrkistä naamaan että verta tuli.
Ja tietenkin ilahduttavat isovanhemmat oli asiaan yhtä vannoutuneita ja muistivat myös he kantaa kortensa kekoon näissä merkeissä.Myös koulussa oli vaikeaa, pieni paikkakunta, kanta väestö paljolti lestadioilaisia oli sekin kiusaamista päivästä päivään, naamalle syljettiin ja monesti sai tulla mustelmilla koulusta kotia, siitä sitten piti yrittää kerätä itsensä kokoon ja odottaa siunauksia koti-rintamalla runsaiden koti-töiden ja temoni jahtien merkeissä.

Mitään hyvää en nuista ajoista muista, onneksi se vain loppu mutta niitä muistoja ei silti tunnu pääsevän mitenkään karkuun. teini vuosina kun lähin kotoa läksimään oli viha/masennus kouriin tuntuvaa, viinalla yritettiin huuhtoa suru, tappeluilla agressiot ja putkassa taas mietittyä etten miten tästä taas jatketaan. noista ajoista on kuitenkin yli 10.vuotta ja asiat rauhoittuneet, töitä riittää, uusia kavereita on mutta ystävät puuttuu, itsemurha pulpahtelee aikaajoin mielessä ja koko tänä aikana en ole älynnyt hakeutua mihinkään hoitoon, etsimään vertaistukea mutta nyt päätin alkaa tekemään asioille jotain liityin ensimmäisenä tänne, seuraavaksi aikaa psykologille ja uusia ystäviä etsimään.

Ensin vitutti, nyt helpotti, voin sanoa kun aloin tätä kirjoittelemaan ja purettua pahimpia paineita ulos:)

Ottakaa rohkeasti yhteyttä!
...Mess with the best, fuck the rest
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

Painavan eväsrepun maailmalle lähdettyäsi kotoa sait. Nyt sun pitää alkaa tutustumaan sisältöön jos siellä ei ole mitään kunnon syötävää pyri keventämään- heitä menemään- säilytä vain proteiinipitoisimmat.
Varjo seuraa, halusit tai et.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Peeveli kirjoitti:Ensin vitutti, nyt helpotti, voin sanoa kun aloin tätä kirjoittelemaan ja purettua pahimpia paineita ulos:)
Joku yhtään lainkaan ollenkaan jehovantodistajuutta tunteva voisi jopa epäillä kertomaasi. Valitettavasti tuollainen meno on ollut ja on edelleen arkea ko. piireissä. Lavanpalvelijan tavoin rohkaisen sinua purkamaan turhaa taakkaa. Keskusteluun osallistuminen avaa pahimpia solmuja.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Filippos »

Rankka lapsuus fundamentalististen vanhempien lapsena. Minä oon kans lestadiolaisesta pikkukylästä kotoisin. Lähinnä isän mielivallan alla "tynnyrissä" kasvatettu.

Tervetuloa palstalle.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Tervetuloa kaltaistesi joukkoon! Minutkin on JT-uskoon lapsesta saakka kasvatettu. Indokrinaatiota harjoitettiin lapsuudessani mitä mielenkiintoisimmin menetelmin. Noista piireistä olen minäkin lähtenyt ja tehnyt selväksi etten sinne enää palaa. Jehovan todistajuus on jokseenkin mieltä raiskaava kokemus. Yhdyn Meilon mielipiteeseen siitä, että kirjoittaminen avaa pahimpia solmuja. Ei sillä väliä vaikka ei välillä tiedä mitä sanoisi, kunhan sanoo jotain. Kaikilla meillä on kuitenkin enemmän tai vähemmän asioita purettavana.

Tervetuloa!
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Tervetuloa kirjoittelemaan. Itsekin jt-kasvatus takana. Ymmärrän tunteesi. Palsta on antanut paikan purkaa tuntoja ihmisille, jotka on käynyt sama helvetin läpi. Miitit on mukava lisä, näkee ihmiset nimimerkkien takana.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Tervetuloa foorumille. Hauska nimimerkki sinulla :)
And Justice For All
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Tervetuloa palstalle!
Vaikka lahkoajoista olisi jo vuosiakin, kannattaa koittaa käsitellä asiat jollakin tavalla niin, että ne voi jättää taakseen.
Menestystä jatkoosi.
Let me go Master I hate you so
Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Peeveli »

Kiitoksia kaikille rohkaisusta ja ylläpitäjille jotka tälläiset sivut mahdollistaa, loistava homma!
Nyt onkin hyvä lukea ja kertailla vanhoja asioita ja yrittää selättää ne vanhat tunteet mitkä meinaa aika-ajoin nousta pintaan.
...Mess with the best, fuck the rest
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Peeveli kirjoitti:Nyt onkin hyvä lukea ja kertailla vanhoja asioita ja yrittää selättää ne vanhat tunteet mitkä meinaa aika-ajoin nousta pintaan.
Jokainen nuolee haavansa eri tavalla, mutta ainakin mun luonne edellytti mulle faktisesti valehdeltujen (esim. Room. 13: esivallat 1963 keväällä) ja kertomatta jätettyjen (1799-1914 -lopun aika, 1874-paluu, suhtautuminen armeijaan jne.) asioiden perinpohjaista selvittämistä. Toki on myönnettävä, että mulla kasvoi mielenkiinto sitä mukaa kun vanhoja matopurkkeja aukesi lisää.

Pääasia on selvittää asiat niin hyvin, ettei itselle jää epäilyn sijaa ja voi mennä Vt-seikkailun suhteen luottavaisena eteenpäin ja naureskella ajatukselle, että pian Jehova linkoaisi kuuman kiven niskaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Sitä odotellessa Markku Meilo^^ kyllä on linnuille popsimista, jos 7 miljardia ruumista makaa harman jälkeen maassa, menee niin yli hilseen että menee jo komiikan puolelle.
Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Peeveli »

Oisikohan asmyös minusta profeetan ainesta, kun tokasin JT:lle että ainoa ennustus mikä pitää paikkaansa on että te tulette varmasti kuolemaan samanlailla kun edeltäjänsäkin ilman mitään maailmanloppuja.
Raivostuttaa vieläkin kuulla niitä maailmanlopun ennustajia perusteenaan maanjäristykset ja ruttotaudit. eikö ne parempaa keksi ja 30.v sitä samaa paskaa mullekkin tarinoitu ja varmasti monille vielä kauemmin.
...Mess with the best, fuck the rest
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Mievaan kirjoitti:Sitä odotellessa Markku Meilo^^ kyllä on linnuille popsimista, jos 7 miljardia ruumista makaa harman jälkeen maassa, menee niin yli hilseen että menee jo komiikan puolelle.
Mitä? Etkö sä usko Raamattuun? Hesekiel kertoo, ettei luiden hautaamiseen mene kuin 7 kk.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Peeveli kirjoitti:Hei kaikille. Esittelenpä minäkin itseni kun sain vihdoinkin liityttyä tänne.
Tervetuloa!
Video ei ollut ohjeistusvideo.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Peeveliltä terveisiä kaikille!

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

On ilmeistä, että liian teokraattiset vanhemmat suorastaan ajavat lapsensa maailmaan, näin on käynyt hyvin usein jt:den perheissä.

Siinä mielessä tämä ironista, koska vanhempien tarkoitus pitää lapsensa tiukasti uskossaan - aiheuttaakin lasten erkaantumisen vanhempien uskosta.

Lapsi osaa verrata normaalien maailmallisten aikuisten käytöstä ja vanhempiensa sairasta teokraattista käytöstä keskenään ja huomaa että kaikki ei ole kohdallaan.

Ja jos homma kotona on jopa teokraattis-hysteeristä ja hullun kiilto silmissä mennään totisena huoneesta toiseen hädissään, niin se on omiaan saamaan lapset ajattelemaan, että miksikähän vanhempani käyttäytyvät noin?
Johtuukohan se uskonnosta?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin