Laodikean sanansaattaja

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Laodikean sanansaattaja

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Täyttynyt salaisuus -kirjan sivulla 76 on Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa mainittujen sanansaattajien kuvat. Näistä sanansaattajista kirja kertoo mm. seuraavaa (korostus lisätty):
”Ihmiset eivät voi itse nostaa itseään tullakseen suuriksi ja kunnioitetuiksi välikappaleiksi Jumalan aikakausisuunnitelman suorittamisessa (Luuk. 18:14; Ef. 3:11); mutta silloin ja tällöin on Jehova itse (1 Kor. 12:18) vuosisatojen kuluessa herättänyt kristittyjä viedäkseen eteenpäin askel askeleelta aikomuksiaan. Jumala käytti erityisesti apostoli Paavalia, apostoli Johannesta, Ariusta, Pietari Waldo’a, John Wyckliffe’ia, Martin Luther’ia ja Charles T. Russell’ia. Sana Hesekiel merkitsee ”Jumala on väkevä”, mikä sisältää lyhyen yhteenvedon Pastori Russellin uskosta ja julistuksesta. Hän osoittaa Jehovan voimaa Kansansa pelastamiseksi nyt (Ap. t. 15:14), ja myöhemmin ihmiskunnan halukkaiden ja tottelevaisten pelastamiseksi. Kuten Hesekiel oli Buusin ”Jumalan halveksiman”, poika, siten syntyi Pastori Russellkin Jehovalle uskottoman nimiuskonnollisen järjestelmän lapsena. Uskollisesti suorittaessaan lupaustansa vihkiytymisestä Jumalan palvelukseen, hyväksyttiin Pastori Russell Kaikkiavaltiaan totiseksi papiksi. Hän uhrasi itsensä ja kaikki mitä hänellä oli, kunnes hän, lokakuussa 1916, kuoli rahattomana, mutta rikkaana Jumalan asioissa. Jumalan erikoisesti valitsemana julistamaan nykyisen totuuden julistusta seurakunnan viimeiselle eli laodikealaiselle ajalle, Jehovan käsi, voima, oli hänen päällään.” (Täyttynyt salaisuus, sivu 514)
Nyt herää kysymys Vt-seuran nykyisestä opetuksesta, jonka mukaan raamatuntutkijoiden vääriä oppeja karsittiin - a) hissun b) kissun - vuosien kuluessa, ikäänkuin virhe olisi ollut Russelin ja kaiffareittensa. Vartiotorniseura haluaa jostain syystä salata aiemmin Jehovalta saamansa tiedon siitä, että kyseessä on ollut itsensä Jehovan järjestely, jossa Jehova on "vienyt eteenpäin askel askeleelta aikomuksiaan."

Russelin ajan oppisekoilut ovat olleet Jehovan rakkaudellinen opetusjärjestely ja normaali toimenpide, jonka asian voi havaita siitäkin, että Jehovan valitsemat Ilmestyskirjan sanansaattajat Waldo, Wycliffe ja Luther opettivat kolminaisuutta. Jostain syystä Jehova kuitenkin kyllästyi kolminaisuuteen ja katsoi, että sitä laatua oli ollut tarpeeksi, antaen Russelille kolminaisuuden torppaamisen erikoistehtäväksi. Samoin Jehova antoi Russelille pätkän paloletkua, jolla piti sammuttaa helvetintuli.

Jehovan ei tarvinnut muutattaa Raamatun tekstiä kolminaisuuden ja helvetin takia, mutta tekstimulkkausta tarvittiin ihmiskunnan 6000-vuotissynttäreitä siirrettäessä väliaikaisesti vuosisadalla aiemmaksi. Tämä siksi, että niillä bileillä päästiin juhlistamaan Jeesuksen 1874-paluuta. Kun sitten 1874 paluu ei riittänyt ja Jeesus suoritti uuden paluun 1914, niin Jehovalle tuli ajatus korjata ajanlaskua ja siirtää synttärit tarpeeksi kauas kaikesta juhlahumusta, ensin vuoteen 1972 ja myöhemmin vuoteen 1975.

Sitä jää miettimään millaisia oppimuutoksia Jehovalla vielä onkaan varattuna Jeesuksen 1914-paluun 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi vuonna 2014?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Laodikean sanansaattaja

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Markku Meilo kirjoitti:Samoin Jehova antoi Russelille pätkän paloletkua, jolla piti sammuttaa helvetintuli.
Tämähän on ollut todistajien kilpailuvaltti kautta aikojen. "Emme me ole fundamentalisteja, emme usko edes helvettiin." Helvetti tosin on korvattu lähitulevaisuudessa tapahtuvalla massateloituksella.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Laodikean sanansaattaja

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

SuurinBabylon kirjoitti:Tämähän on ollut todistajien kilpailuvaltti kautta aikojen.
Itse muistan mm. tuon paloletkuhehkutuksen noin kuuden vuosikymmenen takaa Cotton Clubin puutuoleilta kuunneltuna. Toinen mieleenpainunut hehkutus oli 1919 ja 1922 Cedar Pointin konventit, siis ne vaelluskokoukset joiden motiivista jätettiin epärehellisesti mainitsematta, että ne olivat loppukiri ennen vuoden 1925 maailmanloppua.
"Emme me ole fundamentalisteja, emme usko edes helvettiin." Helvetti tosin on korvattu lähitulevaisuudessa tapahtuvalla massateloituksella.
Emme me ole fundamentalisteja, meidän on vain uskottava, ajateltava, toimittava ja pukeuduttava tarkalleen ohjatusti.
Emme me ole fundamentalisteja, lapsiltamme ja meiltä vain edellytään kulloinkin voimassa olevan verenläträysopin mukaista veriuhrikuolemaa.
Emme me ole fundamentalisteja, emme vain saa keskustella liikkeen entisten jäsenten kanssa, emme vaikka kyse olisi perheenjäsenistä.
Emme me ole fundamentalisteja, olemme vain ennustelleet useita maailmanloppuja, eikä muistakaan ennusteluista enismmäinenkään ole osunut kohdalleen.
Emme me ole fundamentalisteja, emme vain voi kertoa kaikkia hulluja tapojamme tai uskomuksiamme käännytettävillemme heti alkuun, vaan meidän on valehdeltava niistä.
Emme me ole fundamentalisteja, kaikki muut nyt vaan ovat väärässä.
Emmehän me ole fundamentalisteja, emmehän?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin