Menneisyys onnellisuuden esteenä

[SuurinBabylon]

Jokaisella meistä on menneisyys. Menneisyys ei ole kuitenkaan koskaan objektiivista. Samassa perheessä kasvaneiden sisarusten kokemus lapsuudesta voi olla aivan erilainen, vaikka heitä olisi kohdeltu täysin samalla tavalla. Toisen mielestä vanhemmat tarjosivat suojaa, toisen mielestä he rajoittivat yksilön vapautta. Avainasemassa ei olekaan se, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan se miten siihen suhtaudutaan. Tulkinta menneisyydestä siis ratkaisee, ei itse menneisyys. Ihminen ei käsittele muistoja pelkkinä tapahtumaketjuina, vaan asettaa niille erilaisia merkityksiä. Ajan kuluessa itse tapahtumat yksityiskohtineen voivat unohtua, mutta niiden merkitys muistetaan.

Itsensä määritteleminen menneisyyden pohjalta voi pahimmillaan olla äärimmäisen haitallista, varsinkin jos kokee menneisyytensä negatiivisena. Epämiellyttäviksi koetuista uskonnollisista kokemuksista selviämistä voikin haitata pysyvä uhrin roolin omaksuminen. Uhri on näet avuton, vailla toivoa. Kun sanellun maailmankatsomuksen tilalle on onnistuttu rakentamaan uusi, voisi olla aika alkaa muuttamaan käsitystä menneisyydestään.

Koska käsitys menneisyydestä luodaan nykyisyydessä, on menneisyyden tulkinta pohjimmiltaan nykyhetken tulkintaa muistojen avulla. Jos haluaa olla onnellinen tässä hetkessä, on nähtävä menneisyyskin myönteisessä valossa. Kuten tunnettu suomalainen psykiatri on todennut: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus".

(Ei, en ole koskaan edes lukenut Furmania. Tämä oli vain omaa keittiöpsykologista pohdintaani, jonka ajattelin jakaa kanssanne.)

[loikkarisusi]

--
Avainasemassa ei olekaan se, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan se miten siihen suhtaudutaan. Tulkinta menneisyydestä siis ratkaisee, ei itse menneisyys. Ihminen ei käsittele muistoja pelkkinä tapahtumaketjuina, vaan asettaa niille erilaisia merkityksiä. Ajan kuluessa itse tapahtumat yksityiskohtineen voivat unohtua, mutta niiden merkitys muistetaan.

Itsensä määritteleminen menneisyyden pohjalta voi pahimmillaan olla äärimmäisen haitallista, varsinkin jos kokee menneisyytensä negatiivisena. Epämiellyttäviksi koetuista uskonnollisista kokemuksista selviämistä voikin haitata pysyvä uhrin roolin omaksuminen. Uhri on näet avuton, vailla toivoa. Kun sanellun maailmankatsomuksen tilalle on onnistuttu rakentamaan uusi, voisi olla aika alkaa muuttamaan käsitystä menneisyydestään.

Koska käsitys menneisyydestä luodaan nykyisyydessä, on menneisyyden tulkinta pohjimmiltaan nykyhetken tulkintaa muistojen avulla. Jos haluaa olla onnellinen tässä hetkessä, on nähtävä menneisyyskin myönteisessä valossa. Kuten tunnettu suomalainen psykiatri on todennut: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus".
--

Hyvä aloitus!

Minusta esimerkiksi tämän palstan keskustelijoilla on syytä olla tyytyväisiä siihen ihmiseen, jonka he ovat eronsa/erottautumisensa kautta luoneet. Jopa negatiiviset lapsuuden kokemukset ovat muokanneet ainakin osan elämää parempaankin suuntaan. Itse näen psyyken kehittymisen kannalta hyödyllisenä muun muassa sen, että olen joutunut nuoruudessani käsittelemään henkisesti raskaita ja tukahduttavia asioita ja sen kautta löytänyt tien ulos järjestöstä. Nyt minulla on selkeitä, omia näkemyksiä, mikä osaltaan - ironista kyllä - on juuri vt-seuran valmiiksi pureskeltujen opetusten kuulemisen ja kritisoimisen ansiota.

Jälkeenpäin tarkasteltuna on helppo nähdä myönteisiä asioita niissä ikävissä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa, jotka ovat kehittäneet voimakkaasti vaikkapa kykyä empatiaan. Suljetussa yhteisössä eläminen voi niin ikään auttaa (yleensä jonkinlaisen kapinavaiheen jälkeen) oivaltamaan syvällisesti täysin vastakkaisten arvojen merkityksen. Esimerkiksi suvaitsevaisuus ja valinnanvapaus ovat tällaisessa tapauksessa paljon muutakin kuin aina läsnä olleita itsestäänselvyyksiä.

[Kivikko]

Avainasemassa ei olekaan se, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan se miten siihen suhtaudutaan.

So say we all.
Olen käsitellyt samantapaisesti omaa menneisyyttäni, ja sitä, miten tästä edetään. Ja edetty on, todella paljon. Jos ei muuten niin henkisesti. Olen kaiken sekasorron jälkeen löytänyt jonkin asteisen sisäisen tasapainon, ja tiedän, mitä elämältäni haluan ollakseni rauhassa itseni kanssa. Olen jopa löytänyt kauan kadoksissa olleen toivon, ja olen alkanut toivoa tulevaisuudeltanikin tiettyjä asioita. Jotain konkreettista, mitä paratiisitoivo ei koskaan minulle onnistunut olemaan. Olen löytänyt itseni kohtuullisen hyvän elämän keskeltä, enkä usko että ilman todistaja-taustaani olisin välttämättä koskaan osannut arvostaa elämäni pieniä yksityiskohtia niin paljon kuin nyt. Tai ainakin olen sen avulla löytänyt arvostuksen tarpeeksi aikaisessa vaiheessa elämääni.

Paljon olen joutunut tekemään ajatustyötä, ja uskon että siitä on ollut minulle apua henkisessä kasvussa. Maailmankuvan totaalinen muuttuminen on saanut minut ymmärtämään sen, etten ymmärräkään, ja tietämään etten tiedäkään, ja uskomaan etten uskokaan. Ja olen silti tyytyväinen.

[SuurinBabylon]

So say we all.

Tiedän. Kuten aloituksessa mainitsin, tämä olikin enemmän omaa henkistä pohdiskeluani.

[Kivikko]

Viittasin Battlestar Galactican korvaavaan ilmaukseen aamenesta. Eli allekirjoitan tekstisi, oli niin omaa ajatusmaailmaani lähellä.

[SuurinBabylon]

Viittasin Battlestar Galactican korvaavaan ilmaukseen aamenesta.

Kiitos. Yleissivistykeni on nyt hivenen laajempi.

[Bergerac]

Viittasin Battlestar Galactican korvaavaan ilmaukseen aamenesta.

Kiitos. Yleissivistykeni on nyt hivenen laajempi.

Offtopic:
Alkuperäinen Galactica oli aikanaan loistava ja ihan ok myös tuo re-versio.
Babylon 5 -sarja on myös enemmän kuin hyvä mutta tuskin sopii ns story linen osalta Seuran (eli samalla myös vilpittömien todistajien osalta) suosittelemiin ohjelmiin.
Offtopic off.

[Kivikko]

Takaisin aiheeseen. Väittäisin näin keittiöpsykologian diplomillani, että menneisyys haittaa nykyistä elämää jos menneitä tapahtumia ei ole jostain syystä koskaan käsitellyt tarpeeksi hyvin.
Jos menneisyys on hämärä suuri möykky täynnä pelkoa, inhoa, vihaa ja epäonnistumista, niin tietysti tuo mörkö saa aurinkoisenkin päivän näyttämään pilviseltä. Käsittelemättömät asiat heijastuvat nykyisyyteen, ja jos ei tiedä mistä nuo kumpuavat, ei niihin todennäköisesti osaa myöskään suhtautua.
Mitä paremmin on tietoinen menneisyydestään, mitä paremmin osaa tunnistaa sen heijastukset, sitä helpompaa menneisyyden kanssa on elää. Näin kuvittelisin, ja ainakin toivon.

[Markku Meilo]

Takaisin aiheeseen. Väittäisin näin keittiöpsykologian diplomillani, että menneisyys haittaa nykyistä elämää jos menneitä tapahtumia ei ole jostain syystä koskaan käsitellyt tarpeeksi hyvin.

Tiedän useammankin entisen jehovantodistajan (sis. myös ikikiinnostuneita), joila on vaikeuksia hallita elämäänsä ja ongelma näkyy ulospäin. Kuinkahan suuri joukko onkaan se "mitäs jos sittenkin" -joukko, joka on koteloinut menneisyytensä ja elää omalta kannaltaan ristiriidatonta/normaalia elämää? Itse elin tuossa tilassa 25 vuotta ja jälkikäteen huomaan, että siinä oli 25 enemmän ja vähemmän hukkaan heitettyä vuotta siinä missä edeltäneetkin 25 vuotta.

Käsittelemättömät asiat heijastuvat nykyisyyteen, ja jos ei tiedä mistä nuo kumpuavat, ei niihin todennäköisesti osaa myöskään suhtautua.

Mielipiteeni lienee värittynyt, mutta olen havainnut yhden yhtäläisyyden, em. joukossa on useita, joita opilliset kysymykset eivät ole todistajana kiinnostaneet, eikä siltä osin siis ole eväitä/voimia käsitellä "mitäs jos sittenkin" -ajatusta.