Russell ei ollut se suuri raamatuntuntija ja oppien kehittelijä, jollaiseksi vt-seura eli Jehovan todistajat nykyään hänet mieluusti esittävät. Kirjallisuudesta löytyy kuitenkin myös rivienvälinen totuus. Lainataan vähän:
Muutama tiivistelmä vielä:Russell viittasi aivan avoimesti apuun, jota hän oli saanut toisilta Raamatun tutkimisessa. Sen lisäksi että hän tunnusti olevansa kiitollisuudenvelassa adventistien Jonas Wendellille, hän puhui lämpimästi kahdesta muusta, jotka olivat auttaneet häntä tutkimaan Raamattua. Russell sanoi näistä kahdesta miehestä: ”Jumalan sanan tutkiminen näiden rakkaiden veljien kanssa vei askel askeleelta yhä vihreämmille laitumille.” Toinen heistä, George W. Stetson, oli innokas Raamatun tutkija ja kristillisen adventtikirkon pastori Edinborossa Pennsylvaniassa ((eli Wendellin lahkotoveri)).
Toinen, George Storrs, oli Bible Examiner (Raamatun tutkija) -lehden julkaisija Brooklynissa New Yorkissa. Storrs sai alun perin kimmokkeen tutkia, mitä Raamattu sanoo kuolleiden tilasta, lukiessaan erään toisen Raamatun tutkijan, philadelphialaisen Henry Grewin, (sillä kertaa tosin nimettömänä) julkaisemaa aineistoa. Storrs alkoi innokkaasti puolustaa niin sanottua ehdollista kuolemattomuutta – opetusta jonka mukaan sielu on kuolevainen ja kuolemattomuus on uskollisille kristityille tuleva lahja. Hän järkeili edelleen, että koska pahoilla ei ole kuolemattomuutta, ei ole ikuista piinaakaan. Storrs matkusteli laajalti luennoimassa siitä, että pahoilla ei ole kuolemattomuutta. Hänen julkaistuihin teoksiinsa kuului Six Sermons (Kuusi saarnaa), joka sai lopulta 200 000 kappaleen levikin. Storrsin näkemyksillä sielun kuolevaisuudesta samoin kuin sovituksesta ja ennalleenasettamisesta oli voimakas vaikutus nuoreen Charles T. Russelliin.
Oli kuitenkin vielä eräs mies, jolla oli syvällinen vaikutus Russellin elämään ja joka myös aiheutti sen, että hänen uskollisuutensa Raamatun totuutta kohtaan joutui koetukselle.
Eräänä tammikuun aamuna 1876 sai 23-vuotias Russell käsiinsä uskonnollisen aikakauslehden Herald of the Morning (Aamun airut) irtonumeron. Kansilehdestä hän tunsi sen adventistien julkaisuksi. Sen toimittaja, rochesterilainen Nelson H. Barbour, uskoi, ettei Kristuksen paluun tarkoitus ollut hävittää maan sukukuntia, vaan siunata ne ja ettei hän tulisi lihassa vaan henkenä. Tämähän piti yhtä sen kanssa, mitä Russell ja hänen Alleghenyssä asuvat toverinsa olivat uskoneet jo jonkin aikaa! Oli kuitenkin kiinnostavaa, että Barbour uskoi Raamatun aikaennustusten perusteella, että Kristus oli jo läsnä (näkymättömänä) ja että elonkorjuutyö ”vehnän” (Valtakunta-luokan muodostavien tosi kristittyjen) kokoamiseksi oli jo alkanut (Matt. 13. luku).
Russell oli kaihtanut Raamatun aikaennustuksia. Nyt hän kuitenkin pohti: ”Olisiko mahdollisesti siten, että aika-ennustukset, joita adventistien virheellisyyksien takia niin kauan olin ylenkatsonut, olisivat todellakin annetut osoittamaan milloin Herra tulisi olemaan näkymättömänä läsnä perustaakseen valtakuntansa?” Russellilla oli sammumaton Raamatun totuuden jano, ja hän halusi oppia enemmän. Siksi hän sopi tapaavansa Barbourin Philadelphiassa. Tämä tapaaminen vahvisti sen, että he olivat samaa mieltä monista Raamatun opetuksista, ja antoi heille tilaisuuden vaihtaa mielipiteitä. ”Kun ensiksi tapasimme”, Russell sanoi myöhemmin, ”oli hänellä paljon oppimista minulta kaikkien puolesta maksetun lunastushinnan riittävyydestä täyden ennalleenasettamisen toteutumiseksi, niinkuin minulla oli paljon oppimista häneltä aikaan nähden.” Barbour sai Russellin vakuuttumaan siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut vuonna 1874.
C. T. Russell oli hyvin vakaumuksellinen mies. Vakuuttuneena siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut, hän päätti julistaa sitä toisille. Hän sanoi myöhemmin: ”Samaan aikaan tuli minulle tietoisuus siitä, että me jo olimme elonkorjuuajassa, voimakkaaksi kannustajaksi levittääkseni totuutta – voimakkaammaksi mitä milloinkaan olin kokenut. Päätin sentähden heti antautua pontevaan toimintaan – – totuuden puolesta.” Russell päätti nyt rajoittaa liiketoimintaansa voidakseen omistautua saarnaamiseen.
Kumotakseen Herran paluuta koskevia vääriä näkemyksiä Russell kirjoitti julkaisun The Object and Manner of Our Lord’s Return (Herramme takaisintulon tarkoitus ja tapa). Se julkaistiin vuonna 1877. Samana vuonna Barbour ja Russell julkaisivat yhdessä kirjan Three Worlds, and the Harvest of This World (Kolme maailmaa ja tämän maailman elonkorjuu). Tämä 196-sivuinen kirja käsitteli ennallistamista ja raamatullisia aikaennustuksia. Vaikka muutkin olivat aiemmin käsitelleet näitä aiheita, niin Russellin näkemyksen mukaan tämä kirja oli ”ensimmäinen, joka yhdisti ennalleenasettamisajatuksen aikaennustuksien kanssa”. Siinä esitettiin sellainen kanta, että Jeesuksen Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut syksyllä vuonna 1874.
Matkustaessaan ja saarnatessaan Russell totesi, että hänen kylvämiensä totuuden siementen elossa pitämiseksi ja kastelemiseksi tarvittiin jotain muutakin. Mikä olisi ratkaisu? ”Kuukausilehti”, sanoi Russell. Siksi hän ja Barbour päättivät alkaa jälleen julkaista Herald-lehteä, joka oli ollut lakkautettuna tilausten peruutusten ja rahojen loppumisen takia. Russell lahjoitti omia varojaan* tämän lehden henkiin herättämiseksi ja liittyi sen toimittajakuntaan.
Kaikki sujui hyvin jonkin aikaa – vuoteen 1878 saakka.
*Russell myi omaisuutensa saaden siitä noin 6 milj. nykydollaria eli hän oli miljonääri.
1869
Russell Wendelin adventistikokoukseen.
1870
Ryhtyi pienen ystäväjoukkonsa kanssa tutkimaan raamattua ja rakentamaan puhdasoppista uutta advetismia. Keskeisimmät henkilöt adventistipastorit Stetson ja Storss sekä Wendel. Tämä 'viisastenkerho' oli pohja jonka erusteella Russellkin sai myöhemmin epävirallisen ’pastori’ lisänimen.
1876
Russell kumppanuuteen myös adventistisen kustantajan Barbourin kanssa. Barbour opetti Russellille adventistisen näkemysen siitä, että Jeesuksen näkymätön läsnäolo olikin alkanut jo vuonna 1874 (ja että adventistit olivat uskoneet tuon läsnäolon alkaneen ensin 72, sitten 73 kunnes viimein löytyi ’oikea’ vuosi 1874 johon myös Russell ryhtyi uskomaan). Nuo harhosumavuodet eivät siis olleet russellilaista teologiaa vaan adventismin harhaosumia joiden vuoksi Russell alkoi halveksimaan adventismia 1844 mukaanlukien.
Aloitettiin Jeesuksen kuoleman muistonvietto josta myöhemmin syntyi myös konventit.
1878
Barbourin ja Russellin tiet erosivat opillisten näkemyserojen vuoksi.
Tähän päättyi russellilaisen teologian merkittävin aikakausi. Hänen kirjallisuutensa ja totuutensa perustuu pääasiassa näiden kyseisten vuosien tutkimistyölle.