Selviytymiseni

[LiC]

Mietin tässä mitkä ovat teidän tarinanne.
Itse erosin vuonna 2008, ollessani 21- vuotias. Syy erooni oli seurustelu maailmallisen miehen kanssa.
Seurustelin kyseisen miehen kanssa n. 2,5 vuotta, mutta suhde kariutui poikaystäväni juomiseen ja agressiivisuuteen. Minulla oli huono olla, vaikka hän tukikin minua tämän uskonnosta eroamisen takia.
Tämän jälkeen aloitin opinnot korkeakoulussa ja tapasin ihanan miehen. Jätin edellisen mieheni ja nyt olen todella onnellinen nykyisen mieheni kanssa. Aina silloin tällöin tulee puhetta entisestä uskonnostani ja vanhemmistani, sekä siitä miten hoidamme tulevat häät/ristiäiset, koska en kuulu kirkkoon. Mieheni on ollut todella vihainen, kuultuaan kuinka perheeni ja sukulaiseni ovat minua kohdelleet eroamiseni jälkeen.
Olen pärjännyt näin hyvin, koska olen luonteeltani sopeutuva enkä ota asioista liikaa "pulttia". Elämäni eroamisen jälkeen on ollut hyvä, tiettyjä takaiskuja lukuunottamatta. Olen todella onnellinen tällä hetkellä, ja suunnitelmissa on tosiaan kihlat, lapsi ja häät. Ja tuossa järjestyksessä Jotenkin en enää edes piittaa avioliitosta. Ihan hyvin voisin olla esim. kihloissa loppuelämäni ja hankkia liudan lapsia. En ota paineita asioista, joten olen pärjännyt mielestäni hyvin.
Voin nykyään myös käydä vanhempieni luona, vaikkakin aina on tietty hienostelu ilmassa, eli vakavista asioista ei oikein voi puhua eikä haluta puhua.
Onneksi minulla on ihana ymmärtäväinen mieheni. Ja varmasti vanhempani ovat huomanneet, ettei minusta olekaan tullut mikään ryyppäävä, huoraava, huumeita käyttävä "luopio". Olen mielestäni ihan tasapainoinen ja hyvä ihminen, ja täytyy sanoa, että olen saanut hyvän kasvatuksen josta olen kiitollinen. Eli ihan kaikki ei ole negatiivista palautetta.
Tsemppiä teille kaikille jotka olette "murrosvaiheessa". Elämää on Jehovan todistajuuden jälkeenkin. Ja se on onnellista

[theos]

Tervetuloa ja onnitteluni tähänastisesta selviytymisestä. Toivottavasti itkusi on jo itketty sukulaistesi suhteen. Panosta itsesi kehittämiseen ja uuteen oikeaan elämääsi.

[Sukututkija]

Hienoa, että olet saanut elämäsi järjestykseen ja olet tasapainossa. Itse en ole koskaan ollut todistaja, mutta pari lähisukulaista on. Toinen edustaa lahkon änkyräsiipeä, toinen on hiukan liberaalimpi mutta lahkolainen yhtä kaikki. Siitä oma kiinnostus tähän jehova-touhuun.

Tämä siivitti ajatuksen:

Jotenkin en enää edes piittaa avioliitosta. Ihan hyvin voisin olla esim. kihloissa loppuelämäni ja hankkia liudan lapsia. En ota paineita asioista, joten olen pärjännyt mielestäni hyvin.

siksi, että vaikkei näistä paineita kannata ottaakaan, niin eteensä voi silti katsoa.

Nyt te alatte miehesi kanssa taivaltamaan yhteistä polkua, teette lapsen tai useita ja siinä sivussa hankitte mahdollisesti oman talon tai ainakin omistusasunnon. Kaikesta onnesta huolimatta asia on niin, että jossain vaiheessa teidän tiet taas eroaa ja tätä hetkeä kannattaa miettiä. Toivottavasti ero tapahtuu toisen kuoleman kautta vasta jossain vuosikymmenten päässä, mutta, yhtä kaikki, se on edessä.

Te olette siis eläkkeellä, teillä on muutama mukula ja omistusasunto. Ette ole naimisissa, eikä teillä tietystikään ole edes testamenttia. Mitä tapahtuu? Kuollut kuopataan ja toinen jää sinnittelemään. Jos edesmennyt oli asunnon omistaja, te ette olleet naimisissa ja teillä on yhteisiä lapsia, niin tapahtuu niin, että lapset perivät kuolleen omaisuuden (ja asunnon) ja avoliitossa ollut puoliso saa järjestää asumisolonsa miten parhaaksi näkee. Mahdollisesti lapset antaisivat lesken jäädä asumaan yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon, mutta muukin on mahdollista – eikä vähiten siksi, että lapset saattavat olla varsin vaikeassa tilanteessa: Perinnön jaossa he joutuvat välittömästi maksamaan perintöveron, joka voi olla yksi syy siihen, että he ovat pakotettuja realisoimaan oman osuutensa. Sen lisäksi että he ovat menettäneet toisen vanhempansa, he ovat mahdollisesti taloudellisesti hankalassa tilanteessa, jolloin sukulaislojaalisuuskin voi olla koetuksella.

Se, että asunto olisi ollut molempien nimissä (siis että leski omistaisi siitä esimerkiksi puolet) ainostaaan mutkistaisi tilannetta, mutta itse perusongelmaan se ei vaikuttaisi. Lapset joutuisivat edelleen maksamaan perintöveronsa tai he mahdollisesti tarvitsisivat oman osuutensa muuten välittömästi. He voisivat olla veloissa tai peräti ulosotossa, jolloin heidän vapaa liikkumatilansa saattaisi olla rajallinen tai olematon.

Esimerkiksi se, että pariskunta olisi ollut naimisissa helpottaisi tilannetta merkittävästi. Sen lisäksi, että asunnosta (ja muusta omaisuudesta) puolet siirtyisi leskelle automaattisesti, hän säilyttäisi asumisoikeuden yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon, eivätkä lapset voisi joutua tilanteeseen jossa he omasta halustaan tai siitä riippumatta joutuisivat järjestämään lesken ulos asunnosta.

Tällä hetkellä nämä tuntuvat kovin kaukaisilta asioilta, mutta sitä varmemmin ne on joskus edessä. Kannattaa miettiä.

Ps. En ole perintöasioihin perehtynyt juristi, en juristi ensinkään, mutta näin asia minulle on tällaisen toimesta selvitetty.

[theos]

Kannatan itse avoliittoa.
Mitä tulee sukutukijan mainitsemiin asuntoon liittyviin 'ongelmiin', niin siihen ei liity niinkään se onko avioliitossa vai avoliitossa (jakamattoman pesän hallintaoikeus on eri juttu). Kysymys on aina omistuksesta.
Jos puolisi ei omista asunnosta minkäänlaista osuutta se menee perintönä oletetuille lapsille - ellei ole testamenttia.
Jos puoliso omistaa esim. puolet, niin toinen puoli menee lapsille perintönä.
Molemmissa tapauksissa perikunnan osakkaille tulee maksettavaksi perintövero. Jos ei ole muuten millä maksaa, joutuu asunto käytännössä vasaran alle. Jos puoliso omistaa osan, hän voi lunastaa itselleen loputkin (jos on taloudellinen mahdollisuus) ja pitää asunnon.

Jos vainaja oli kuollessaan naimisissa, leski hallitsee vainajan omaisuutta ja saa sen tuoton. Lesken hallintaoikeus päättyy, jos joku rintaperillisistä tai yleistestamentinsaajista vaatii pesän jakamista. Hallintaoikeus ei koske avopuolisoa, eikä avopuoliso muutoinkaan peri puolisoaan ellei tästä ole määrätty testamentilla.
Hallintaoikeus tarkoittaa sitä, että leskellä on oikeus käyttää vainajan omaisuutta, mutta hän ei saa myydä tai muuten luovuttaa sitä. Kuolinpesän omaisuuden myymiseksi tarvitaan kaikkien pesän osakkaiden suostumus.

Aviopuolison eli lesken asuminen on turvattu ja leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva lesken kodiksi sopiva asunto, vaikka asunto olisi ollut yksin vainajan omistuksessa. Leskellä ei kuitenkaan ole oikeutta pitää jäämistöön kuuluvaa asuntoa hallinnassaan, jos hänen omaan varallisuuteen kuuluu hänen kodikseen sopiva asunto. Asunnon lisäksi leski saa pitää hallinnassaan yhteisessä kodissa olevan tavanmukaisen asuntoirtaimiston, johon kuuluu esimerkiksi huonekalut, liinavaatteet ja astiat. Leskellä on oikeus pitää asuntoa hallinnassaan, vaikkei hänellä olisi lainkaan avio-oikeutta vainajan omaisuuteen. Avopuolisolla ei ole oikeutta pitää kuolinpesään kuuluvaa asuntoa ja asuntoirtaimistoa jakamattomana hallinnassaan.

Aviopuolison eli lesken oikeus asuntoon menee rintaperillisten lakiosavaatimuksen edelle. Mikäli kuolinpesä on velkainen, asunto voidaan kuitenkin joutua käyttämään velkojen maksuun, sillä velkojien oikeudet syrjäyttävät lesken oikeudet.
Perilliset eivät voi vapaasti myydä lesken käyttämää asuntoa eikä myynti lakkauta lesken hallintaoikeutta. Leskellä on elinikäinen oikeus pitää asunto jakamattomana hallinnassaan.

Nykyisin etenkin lapsettomissa 'uraputki' liitoissa molemmat puolisot pitävät omat tulonsa ja oman varallisuutensa ominaan. Silloin on käytännössä yhdentekeävää onko avioitunut vai ei.

[Bunica]

Tunnen useita samassa tilanteessa olevia, jotka ovat onnistuneet loistavasti järjestämään häät ja lapsen syntymään liittyvät jutut, vaikka toinen ei kuulukaan kirkkoon, esim. oma tyttäreni (ent. jt) ja hänen kirkkoon kuuluva miehensä. Heidät vihittiin maistraatissa ja kirkossa pidettiin avioliiton siunaus, joka nyt ei ihmeemmin eronnut vihkitoimituksesta. Lapsi kastettiin kotona ja liitettiin kirkkoon. Tyttärelläni ei ollut mitään syytä asettua vastahankaan, päinvastoin. Sitten on sellaisia pariskuntia, jotka on vihitty maistraatissa ja jotka eivät toisen kirkkoon kuulumisesta huolimatta ole myöskään kastattaneet lasta, vaan ovat pitäneet nimiäiset ilman uskonnollista sisältöä. Tapoja hoitaa asiat on monia, kunhan vain pariskunta pystyy keskenään sopimaan asioista.

Kirjoitit: "Mieheni on ollut todella vihainen, kuultuaan kuinka perheeni ja sukulaiseni ovat minua kohdelleet eroamiseni jälkeen." Tämä sama on tullut meilläkin vastaan tyttären avo-ja avioliiton myötä. Miehen suku (vanhemmat, sisarukset, sedät, tädit ja serkut - yhteensä kymmeniä ihmisiä!) ei ole voinut käsittää, miten itseään kristityiksi nimittävät voivat käyttäytyä niin. Eivätpä enää ota lehtiä ovella, vaikka aikaisemmin ottivat. Voi vain kuvitella, miten paljon hallaa tuommoinen käytös tekee jt:n "hyvälle uutiselle".

[Vieraas]

Elämäni eroamisen jälkeen on ollut hyvä, tiettyjä takaiskuja lukuunottamatta. Olen todella onnellinen tällä hetkellä, ja suunnitelmissa on tosiaan kihlat, lapsi ja häät. Ja tuossa järjestyksessä Jotenkin en enää edes piittaa avioliitosta. Ihan hyvin voisin olla esim. kihloissa loppuelämäni ja hankkia liudan lapsia. En ota paineita asioista, joten olen pärjännyt mielestäni hyvin.

Tervetuloa! Hienoa, että elämä on kääntynyt hyvään suuntaan. Vaikka täällä tulee sinänsä viisaita ohjeita raha-asioista (eikä tyhmä kannata olla) ei silti kannata keskittää ajatuksia tuossa kohdassa ero- ja kuolema-asioihin vaan nykyisiin hyviin hetkiin. Ne ovat ne mitkä rajallisessa elämässä oikeasti ovat loppupeleissä merkityksellisiä. Eikä käärinliinoissa ole taskuja, kuten sanotaan.

[Kaarmis]

Avioliitto on kahden ihmisen yksityisoikeudellinen sopimus omaisuuden jaosta eron tai kuoleman kohdalle sattuessa, ei muuta. Jotkut siihen liittävät jotain romanttisia kuvioita, mutta ne eivät varsinaisesti koko asiaan liity.

[Sukututkija]

Avioliitto on kahden ihmisen yksityisoikeudellinen sopimus omaisuuden jaosta eron tai kuoleman kohdalle sattuessa, ei muuta. Jotkut siihen liittävät jotain romanttisia kuvioita, mutta ne eivät varsinaisesti koko asiaan liity.

Näinhän se nimenomaan on ja tätä näkökulmaa yritin nostaa esiin, mutta ilmeisen kehnolla menestyksellä. Olisikohan niin, että jokaisen on aina saatava tehdä omat virheensä - joka tietysti on myös jokaisen oikeus. Ja voihan se tietysti olla niinkin kun Vieraas tuossa tuntuu sanovan: Turha murehtia, kun asioilla on taipumus järjestyä.

Jees.

[Mir]

On hienoa, että löytyy myös sellaisia jt-vanhempia, jotka eivät aloita kuurosokeaa mykkäkoulua lapsen tultua toisiin ajatuksiin totuuden suhteen.
Omatkin vanhempani lukeutuvat kyseiseen kastiin. Vanhempani huomasivat minussa selkeästi positiivisia muutoksia, kun olin jäänyt seurakunnasta pois. Olin teininä henkisesti todella palasina, kun jouduin olosuhteiden pakosta keikkumaan kahden maailman välissä. Henkilökohtainen suuri ahdistus poistui kohdaltani, kun lähdin menemään.

Maailma nyt ei ihan niin paha paikka ole, mitä seura antaa ymmärtää. Ei minustakaan tullut alkoholistia, narkkaria ja systemaattista haureuden harjoittajaa Lievää rajojen kokeilua kyllä oli, myönnetään. Olen tosin nähnyt ihan vanhimmistotason seurakuntalaistenkin keskuudessa aikamoista rajojen kokeilua viikonloppuisin ja kesälomien aikaan.

[Lothar II]

Henkilökohtainen suuri ahdistus poistui kohdaltani, kun lähdin menemään.

Voiko napakammin asian ilmaista ? Tuskin.

[Vieraas]

Lievää rajojen kokeilua kyllä oli, myönnetään. Olen tosin nähnyt ihan vanhimmistotason seurakuntalaistenkin keskuudessa aikamoista rajojen kokeilua viikonloppuisin ja kesälomien aikaan.

Muistan vanhimpia joille ei tullut mieleenkään mennä baariin, mutta ruotsinlaiva ja etelänmatka olivat eri asia. Ihan vähän aikaa sitten telkkarissa amerikkalainen stand-up-koomikko kertoi olleensa joskus ruotsinlaivakeikalla ja ihmetelleensä harvinaisen suurta kännisten ihmisten pariutumisen määrää. Nuori suomalaisnainen oli selittänyt: "If you get fucked at sea, it doesn't count". Käännös lontoota osaamattomille: "Jos sua n*ssitaan merellä, sitä ei lasketa."