Lahjakkuuksien mitätöiminen
Valvoja: Moderaattorit
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Lahjakkuuksien mitätöiminen
Jehovan todistajiin kuuluvalla ei voi olla vahvaa omaa persoonaa eikä erityistä lahjakkuutta. Jos joku on vaikkapa erityisen hyvä kielissä, se on vain Jehovan lahja, joka on tarkoitettu kanavoitavaksi sananpalvelukseen. Jos toinen on poikkeuksellisen hyvä puhuja, se on vain seurausta kokousten puheopetuksesta. Jopa silloin kun joku on erityisen hyvännäköinen, on oltava tarkkana, ettei kompastuttaisi muita ja että pitää kynttiläänsä vähän niin kuin vakan alla, mutta samaan aikaan toisi kunniaa Jehovalle kauniin kansan jumalana tms.
Yhteistä näille kaikille kuitenkin on se, ettei mikään niistä yksinkertaisesti voi olla henkilön itsensä ansiota. Jehova on kyseiset ominaisuudet luonut ja häntä on siitä kirkastettava. Samoin jokaista lahjaansa on käytettävä "Herran työhön", muutoinhan se menisi hukkaan. Tästä muistutetaan jatkuvasti.
Minulle tuli lähinnä mitätön ja arvoton olo siitä, kun olin omalla toiminnallani kehittänyt jotakin lahjakkuuttani merkittävästi ja sitten se kuitenkin oli mukamas Jehovan ansiota. Tarkoitus varmaan oli se, että nöyrä pikku muurahainen puurtaisi kahta ahkerammin, mutta itsessäni koko lahjattomuuden ja jatkuvan nöyristelyn periaate herätti lähinnä vihaa.
Todistajalla tuntuu muutenkin olevan lupa "poikkeavuuteen" ainoastaan silloin, kun kyseisen asian voi suoraan valjastaa käännyttämistarkoituksiin. Jos sitä käyttää vaikkapa omaksi edukseen, menee koko lahjakkuus/erityispiirre hukkaan ja asiaa hymistellään valtakunnansalilla tyyliin "voi, voi kun se Marttakin on venäjän opettaja eikä siltikään käy kovin usein kentällä vaikka senkielistä aluetta olisi".
Oletko kiinnittänyt huomiota tähän pikku yksityiskohtaan? Millaisia tuntemuksia se herättää sinussa?

Kultakala
- Viestit: 67
- Liittynyt: 01.08.2011 12:34
- Paikkakunta: Oulu
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Kyllä turhautti suunnattomasti, kun ei musiikin osaamisesta ollut oikein mitään hyötyä seurakunnan keskuudessa. Kokouksien musiikitki kun tulee nauhalta, nii niitäkään ei käyny säestäminen... Ja se että seurakunnassa ei ymmärretty harjoittelun merkitystä, ei ne taidot itekseen "jumalan lahjana". Arvosteltiin harjoitteluun kuluvaa aikaa, mutta samalla kehuttiin kuitenki musisoimista. Ja se että mulla kun se musiikki ei enää "kivan harrastuksen" tasolle jääny, kun siitä kuitenki ammattia aloin touhuamaan. Nii "voishan sitä vähän soitella ja sitte olla kentällä"...
Nasevasti jo sannoit tuosta suhtautumisesta, en ossaa muutaku kompata
Nasevasti jo sannoit tuosta suhtautumisesta, en ossaa muutaku kompata
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Jännä homma! Eipä ole tullut mietittyäloikkarisusi kirjoitti:Jehovan todistajiin kuuluvalla ei voi olla vahvaa omaa persoonaa eikä erityistä lahjakkuutta. Jos joku on vaikkapa erityisen hyvä kielissä, se on vain Jehovan lahja, joka on tarkoitettu kanavoitavaksi sananpalvelukseen. Jos toinen on poikkeuksellisen hyvä puhuja, se on vain seurausta kokousten puheopetuksesta. Jopa silloin kun joku on erityisen hyvännäköinen, on oltava tarkkana, ettei kompastuttaisi muita ja että pitää kynttiläänsä vähän niin kuin vakan alla, mutta samaan aikaan toisi kunniaa Jehovalle kauniin kansan jumalana tms.
Yhteistä näille kaikille kuitenkin on se, ettei mikään niistä yksinkertaisesti voi olla henkilön itsensä ansiota. Jehova on kyseiset ominaisuudet luonut ja häntä on siitä kirkastettava. Samoin jokaista lahjaansa on käytettävä "Herran työhön", muutoinhan se menisi hukkaan. Tästä muistutetaan jatkuvasti.
Minulle tuli lähinnä mitätön ja arvoton olo siitä, kun olin omalla toiminnallani kehittänyt jotakin lahjakkuuttani merkittävästi ja sitten se kuitenkin oli mukamas Jehovan ansiota. Tarkoitus varmaan oli se, että nöyrä pikku muurahainen puurtaisi kahta ahkerammin, mutta itsessäni koko lahjattomuuden ja jatkuvan nöyristelyn periaate herätti lähinnä vihaa.
Todistajalla tuntuu muutenkin olevan lupa "poikkeavuuteen" ainoastaan silloin, kun kyseisen asian voi suoraan valjastaa käännyttämistarkoituksiin. Jos sitä käyttää vaikkapa omaksi edukseen, menee koko lahjakkuus/erityispiirre hukkaan ja asiaa hymistellään valtakunnansalilla tyyliin "voi, voi kun se Marttakin on venäjän opettaja eikä siltikään käy kovin usein kentällä vaikka senkielistä aluetta olisi".
Oletko kiinnittänyt huomiota tähän pikku yksityiskohtaan? Millaisia tuntemuksia se herättää sinussa?
Millähän perusteella Jehova näitä "lahjoja" ihmisille jakelee , kun konventissakin vasemmalla puolella saattaa olla joku timmi kaunotar joka laulutaidollansa lumoaa lähiympäristön miesten erektioon nostetta, kun taas oikealla puolella voi olla joku isoluinen irvakkaan riitasointuinen nasaalihuutaja-laulaja, jolla sylkikin lentää laulaessa? Siinä välissä ei ole kyllä hääppöstä olla.
Voishan noita lahjoja yrittää jakaa hieman tasaisemminkin... olis kaikilla mukavempi olla.
Vaikuttaa niin epäreilulta kaverilta, eikä tasa-arvon suosiminenkaan näytä olevan hepun vahvimpia puolia.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Mievaan
- Viestit: 486
- Liittynyt: 14.10.2011 00:15
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Vielä mun lapsuudessa arvostettiin musiikkia yhtenä osana palvontaa, oli konvettiorkesteri ja salillakin oli pianosäestys. Se oli varmaan 90 luvun puoltaväliä, ku tilanne alko muuttua radikaalisti. Kenttää, kenttää tunteja-mantraa ruvettiin toistamaan. Itsekin huomasin ettei yksilöä juurikaan arvostettu tai kehuttu. Kaiken olis pitäny pyörii jt-asioiden ympärillä. Aina vedottiin et sit paratiisissa voi tehdä asioita mis on hyvä. Nyt ei ole aika olla itsekäs jne. Kaikki se sai tuntemaan ittensä arvottomaks ku en ollu mittään, turha penkinkuluttaja 
-
KN1
- Viestit: 367
- Liittynyt: 10.09.2012 15:03
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
.
Viimeksi muokannut KN1, 28.06.2013 08:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Aivan samaa asiaa olen miettinyt monesti. Jehovan todistajana sinä et saa olla mitään, tai muuten olet ylpeä. Ystäviäkään ei kannata kehua muista kuin järjestösuorituksista, sillä heissäkin vaanii "ylpeyden henki". "Meidän on tärkeää varoa, ettemme ruoki toisten ylpeyttä emmekä anna ylpeyden kehittyä itsessämme." (Vartiotorni 15.7.2007)loikkarisusi kirjoitti:Todistajalla tuntuu muutenkin olevan lupa "poikkeavuuteen" ainoastaan silloin, kun kyseisen asian voi suoraan valjastaa käännyttämistarkoituksiin. Jos sitä käyttää vaikkapa omaksi edukseen, menee koko lahjakkuus/erityispiirre hukkaan ja asiaa hymistellään valtakunnansalilla tyyliin "voi, voi kun se Marttakin on venäjän opettaja eikä siltikään käy kovin usein kentällä vaikka senkielistä aluetta olisi".
Oletko kiinnittänyt huomiota tähän pikku yksityiskohtaan? Millaisia tuntemuksia se herättää sinussa?
Lahkojohto puhuu nöyryydestä, suomeksi kyseessä on alistuminen. Pohjimmiltaan tässä on kyse samasta kyykyttämisestä kuin missä tahansa VT-seuran "tervehenkisessä suhtautumisessa" asioihin. Kukaan ei saa nousta osaamisensa tai muiden ansioidensa avulla esiin laumasta. Lauman ylemmät tasot ovat poikkeus, samoin mainostarkoituksiin sopivat Julkisuuden Henkilöt. Edes hallintoelin ei tietenkään nosta itseään virallisesti esiin, hehän ovat lähes nimetön joukko nöyriä veljiä. Aika usein tosin lipsahtaa vähän toisenlainen todellisuus esiin, tuoreimmasta päästä vaikka Löschin fanitus viime vuonna Tukholmassa.
Omalla kohdallani tämä "nöyryys" johti ainakin siihen, että pääsin itselleni sopiviin ja mielekkäisiin töihin pitkälti toistakymmentä vuotta tyypillistä aikataulua myöhässä. Siihen asti henki oli niin nöyrä, että minustahan ei tietenkään ollut juuri mihinkään. Vielä pitempään meni myöntää itselleen, että on lahjakas joissain asioissa. Saatanallinen ajatus!
Sama selkäytimeen pakotettu "nöyryys" on vääristänyt vielä myöhemminkin ihmissuhteita. Kun pienestä asti lyödään "tervehenkisellä asenteella" päähän, luonnollinen terve itsetunto on hukassa pitkään. Vartiotorni-seura voisi tietysti kertoa vaihteeksi, miten sitä tervettä itsetuntoa saadaan aikaan. Mutta kun ei, vanhaa mantraa hokee tammikuun 2013 Herätkää!:
Että joko omat edut tai toisten edut? Mitäpä jos huomioisi sekä muut että itsensä?Monet muut vanhemmat sen sijaan opettavat lapsiaan panemaan toisten edut omiensa edelle, mikä koituu lasten omaksi parhaaksi. Huomaavaisilla lapsilla on paremmat edellytykset hankkia ystäviä ja luoda kestäviä ihmissuhteita. He ovat myös muita todennäköisemmin tyytyväisiä. Miksi? Raamattu vastaa: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.)
Listen, obey and be mindfucked.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Kovin kuulostaa 60-luvun alun koululaitokselta myös. Tuloksetkin monasti samat.Vieraas kirjoitti:Sama selkäytimeen pakotettu "nöyryys" on vääristänyt vielä myöhemminkin ihmissuhteita. Kun pienestä asti lyödään "tervehenkisellä asenteella" päähän, luonnollinen terve itsetunto on hukassa pitkään. Vartiotorni-seura voisi tietysti kertoa vaihteeksi, miten sitä tervettä itsetuntoa saadaan aikaan.
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Noinhan se varmastikin on, ne Betel-veljet vain vaikuttivat aina erityisen kuivakkailtaKN1 kirjoitti:Niin sinunkaltaisella taviksella voi olla näin.loikkarisusi kirjoitti:Jehovan todistajiin kuuluvalla ei voi olla vahvaa omaa persoonaa eikä erityistä lahjakkuutta.
--
Onn varmasti myöhäistä neuvoa, mutta sinun olisi kannattanu naida joku Betel nosteessa oleva veli. Kun veli olisi sitten joskus työntänyt itsensä ravintoketjun huipulle, niin veikkaanpa, että olisit saanut tuoda taitojasi esiin aivan omana itsenäsi, ilman Jehovalle luovutettua kunniaa.
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Totta! Juuri siitä tuossa mitätöimisessä ja nöyryyden korostamisessa minunkin mielestäni on kyse - tasapäistämisestä, joka kohdistuu erityisesti niihin "muurahaisiin". Näiden puolestaan odotetaan ihailevan ylempiarvoisia, ts. korkeamman hengellisyystason saavuttaneita. Lahjakkuuteen ei yksinkertaisesti ole oikeutta ilman merkittäviä hengellisiä meriittejä, kuten niminerkki KN1:kin totesi.Vieraas kirjoitti: Aivan samaa asiaa olen miettinyt monesti. Jehovan todistajana sinä et saa olla mitään, tai muuten olet ylpeä.
--
Lahkojohto puhuu nöyryydestä, suomeksi kyseessä on alistuminen. Pohjimmiltaan tässä on kyse samasta kyykyttämisestä kuin missä tahansa VT-seuran "tervehenkisessä suhtautumisessa" asioihin. Kukaan ei saa nousta osaamisensa tai muiden ansioidensa avulla esiin laumasta. Lauman ylemmät tasot ovat poikkeus, samoin mainostarkoituksiin sopivat Julkisuuden Henkilöt.
-
Mag Mell
- Viestit: 541
- Liittynyt: 10.04.2009 17:10
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Oivoi miten tulikin elävästi omat pentuajat mieleen tästä aiheesta!
Mitään et saanut olla, saati juuri mitään mieltä (mistään), sillä jehova ja nöyryys ja ykseys ja blaah.
Voiko ihmistä, etenkin nuorta ja kasvavaa ihmistainta, mitätöidä enää tehokkaammin kuin väittämällä ettei hän oikeasti osaakaan itse juuri mitään niin kovin ihmeellistä. Tai että kaikki mitä hän luulee osaavansa, onkin oikeasti kiinni ihan muista asioista kuin lahjakkuudesta, taidoista, ja ahkerasta harjoittelusta?
Tulee siinä vähemmästäkin hienoisen pöllämystynyt olo.

With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
-
mymmeli
- Viestit: 235
- Liittynyt: 18.07.2011 19:35
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Itsellä tuo sana "nöyryys" on nykyään ihan kirosana johtuen juuri tuosta jehovantodistaja taustasta. Jehovan todistaja aikoina koin, että itseään piti ennemminkin vähätellä kuin korostaa tai edes kehua mistään asiasta.
-
kyllästynyt
- Viestit: 9
- Liittynyt: 14.03.2013 13:03
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Hyyy...tulee melkein paha olo, kun lukee näitä... juuri tänään mietin, että mikä mua vaivaa, kun olen koko aikuiselämäni ollut epävarma omasta osaamisestani ja mielipiteistäni lähes kaikessa, jotenkin odottaa arvostelua kaikessa mitä ITSE HALUAA tehdä tietyllä tavalla. En myöskään ole ikinä kokenut olevani missään keskivertoa parempi tai edes pystyväni olemaan. Vasta tämän ketjun luettuani tajusin, miten paljon jt-tausta on vaikuttanut kaikkeen tähän. Kuvottaa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
En tätä kummeksu. Kuitenkin nöyryys tarkoittaa kaikkea muuta, kuin itsensä vähättelyä tai aliarviointia. Karkeasti ottaen se tarkoittaa toisten ihmisten huomioonottamista, eikä misään tapauksessa todistajuudelle niin ominaista paremmuushakuisuutta. Otaksun tuntevani nuo teeskentelyn kuviot, enkä edes väitä olevani niitä inhoamatta.mymmeli kirjoitti:Itsellä tuo sana "nöyryys" on nykyään ihan kirosana johtuen juuri tuosta jehovantodistaja taustasta.
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Niinkyllästynyt kirjoitti:Hyyy...tulee melkein paha olo, kun lukee näitä... juuri tänään mietin, että mikä mua vaivaa, kun olen koko aikuiselämäni ollut epävarma omasta osaamisestani ja mielipiteistäni lähes kaikessa, jotenkin odottaa arvostelua kaikessa mitä ITSE HALUAA tehdä tietyllä tavalla. En myöskään ole ikinä kokenut olevani missään keskivertoa parempi tai edes pystyväni olemaan. Vasta tämän ketjun luettuani tajusin, miten paljon jt-tausta on vaikuttanut kaikkeen tähän. Kuvottaa.
-
kyllästynyt
- Viestit: 9
- Liittynyt: 14.03.2013 13:03
Re: Lahjakkuuksien mitätöiminen
Olen vaan niin monta vuotta tuntenut syyllisyyttä, että on oma vikani, kun en sovi jotenkin mihinkään joukkoon ja etten saa sanoa pahaa sanaa Jehovan todistajista... Enpä tunne enää. Vieläkin kuvottaa edes ajatella kaikkea valhetta, mitä olen päässäni säilyttänyt kaikki nämä "itsenäiset" vuodet. Koittanut vaan elää eteenpäin, työntää päässä sivuun kaiken vanhan, joka nyt tulee taas pintaan ja olo on aivan hirveä. Koko tämän 12 vuotta olen hiukan jopa puolustanut Jehovan todistajia, että ei ne ole niin pahoja. No ei ehkä jäsenet, mutta jokainen, joka tuntee yhtään totuutta, ei voi olla vilpitön ja rehellinen ihminen.