Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Siis yö-/aamukaste. Istutuksia tuossa kastellessa kävi mielessä, että aina Raamatun vedenpaisumuskertomaan asti kasvit tulivat saman lähteen mukaan hyvin toimeen pelkästään tällä kasteella, nyt eivät enää tule.

Kävi mielessä, että josko kasvit jollain tavalla yhteisellä sopimuksella kapinoivat jumalaa vastaan kuoltuaan ensin sukupuuttoon* veden alla vedenpaisumuksessa. Asian luulisi kiinnostavan esimerkiksi sateettomuudesta kärsivissä maissa asuvia jehovantodistajia, liekö Jehova on selittänyt asian Vt-seuran kautta, minulla ei ole siitä havaintoa?

*) Pääsivät kuitenkin vähällä, Raamatun mukaan amalekilaiset olivat sen verran sitkeitä, että heidät oli hävitettävä sukupuuttoon kolmasti, mutta muistonsa hävittäminen odottaa edelleen toteuttamista.
SonOfJesus
Viestit: 744
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus »

Markku Meilo kirjoitti:Siis yö-/aamukaste. Istutuksia tuossa kastellessa kävi mielessä, että aina Raamatun vedenpaisumuskertomaan asti kasvit tulivat saman lähteen mukaan hyvin toimeen pelkästään tällä kasteella, nyt eivät enää tule.
Tämähän on selvää, koska vedenpaisumuksesssa tuli alas termosfäärissä ollut "ylempi" vesi. Se piti koko maapallon trooppisena eikä suoraa auringonvaloa ollut. Kun aurinko alkoi paistaa suoraan maahan, niin haihtuminen kasvoi ennen kuulumattomaksi - muodostui pilviä ja vettä nousi yläilmoihin asti, jolloin sateenkaarikin tuli mahdolliseksi.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

SonOfJesus kirjoitti:Tämähän on selvää, koska vedenpaisumuksesssa tuli alas termosfäärissä ollut "ylempi" vesi.
Raamatun yläpuoliset vedet ovat riittoisampia kuin Vt-seura opettaa ja oletan Jeesuksen ja seuraajiensa uskoneen samaan vanhaan maailmankuvaan. Osoituksena siitä vaikka korkealla paikalla käyty Saatanan ja Jeesuksen välinen keskustelu, heillähän näköalana oli koko maailma. Siis Jeesus käsitti auringon liikkuvan taivaankannessa, noiden riittoisten yläpuolisten vesien alapuolella. Mutta siis vedenpaisumustarun jälkeisiin taruihin riittoisista yläpuolisista vesistä:
Silloin adjutantti, jonka käteen kuningas nojautui, vastasi tosi Jumalan miehelle ja sanoi: ”Vaikka Jehova tekisi sulkuportit taivaisiin, voisiko tämä tapahtua?” Tähän hän sanoi: ”Katso, sinä näet sen omin silmin, mutta siitä et syö.”

Mutta adjutantti vastasi tosi Jumalan miehelle ja sanoi: ”Vaikka Jehova tekisi sulkuportit taivaisiin, voisiko tämän sanan mukaan tapahtua?” Tähän hän sanoi: ”Katso, sinä näet sen omin silmin, mutta siitä et syö.” (2. Kun. 7:2, 19 UMK)

Ja on tapahtuva, että jokainen kauhun ääntä pakeneva putoaa kuoppaan ja jokainen kuopasta nouseva jää kiinni pyydykseen. Sillä korkeuden sulkuportit todella aukenevat ja maan perustukset järkkyvät. (Jes. 24:18 UMK)

Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, jotta huoneessani tulisi olemaan ravintoa, ja koetelkaahan minua tässä suhteessa”, on armeijoiden Jehova sanonut, ”enkö minä avaa teille taivaiden sulkuportit ja todella vuodata päällenne siunauksen, kunnes puutetta ei enää ole.” (Mal. 3:10 UMK)
Se piti koko maapallon trooppisena eikä suoraa auringonvaloa ollut.
Tuohan ei ole Raamatun kertoma asiasta, kaikki taivaankappaleet olivat vedenpaisumuksen jälkeenkin joko kiinnittyneinä kiinteäksi käsitettyyn taivaankanteen taikka liikkuivat siinä. Käsitykseni mukaan mikään Raamatussa ei viittaa siihen, että siinä kuvaillut Jeesuksen seuraajat eivät olisi edelleen uskoneet auringon liikkuvan kiinteässä taivaankannessa, jonka yläpuolella sijaitsivat edelleen nuo yläpuoliset vedet. Liteään maahan kun uskottiin pitkälle toista vuosituhatta myöhemminkin ja Raamattuun täysin luottavan tulee uskoa samalla tavalla edelleenkin.
Esa H
Viestit: 39
Liittynyt: 14.10.2013 17:08
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja Esa H »

Se piti koko maapallon trooppisena eikä suoraa auringonvaloa ollut.
Tuohan ei ole Raamatun kertoma asiasta, kaikki taivaankappaleet olivat vedenpaisumuksen jälkeenkin joko kiinnittyneinä kiinteäksi käsitettyyn taivaankanteen taikka liikkuivat siinä. Käsitykseni mukaan mikään Raamatussa ei viittaa siihen, että siinä kuvaillut Jeesuksen seuraajat eivät olisi edelleen uskoneet auringon liikkuvan kiinteässä taivaankannessa, jonka yläpuolella sijaitsivat edelleen nuo yläpuoliset vedet. Liteään maahan kun uskottiin pitkälle toista vuosituhatta myöhemminkin ja Raamattuun täysin luottavan tulee uskoa samalla tavalla edelleenkin.
Markku. Erinomaisia vastauksia sinulla, näitä on miellyttävä lukea. Järkeviä vetoja.
Viimeksi muokannut Tony, 14.10.2013 19:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lainausta fiksailtu
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Esa H kirjoitti:...
Aika ajoin sokea jyvä pomppaa kanan suuhun.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Kastekaan ei enää ole niinkuin ennen

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Lasketaanko yöllinen siemensyöksy aamukasteeksi? Olen niin vanha ihminen (ja säänöllisesti siitä huolimatta tarvittaessa runkkaava) etten tiedä nykyjeppulatulkinnasta... Se vastatkoon kuka ei ole ikinä runkannu! (Uskon että kukaan ei tolla reunaehdolla enää vastaakaa... :)
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vastaa Viestiin