Traumoja lapsuuesta

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Carrie81
Viestit: 18
Liittynyt: 01.05.2013 15:54

Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Carrie81 »

Muutaman viestin olen tälle foorumille aiemmin laittanut mutta en ole tarinaani vielä kertonut joten nytpä sen teen.. elikkä synnyin todistajaperheeseen, ja siitä se lapsuuden maanpäällinen helvetti sitten alkoi. Pakkokokouksia, pakkokenttäilyä, pakkotutkistelua.. kaikkea oli tehtävä vaikka kuinka olis laittanu vastaan.. Tutkistelun aloitin vasten tahtoani 7-vuotiaana. Olin ujo ja arka lapsi muutenkin, joten jännitin tutkistelutilanteita aivan vatsa kuralla. Asiaa ei helpottanut se, että ne joiden kanssa tutkin, olivat äärimmäisen tiukkapipoisia ja vaativia. Jos en ollut kunnolla heidän mielestään valmistautunut tutkimiseen, sain kuulla miten huono ihminen olen ja en tule edistymään tätä rataa hengellisesti ja en säästy elossa harmagedonista. Kaikkeni kuitenkin tein, valmistauduin tutkisteluihin niin hyvin kuin pystyin, mutta mikään ei riittänyt. En riittänyt siis Jehovalle semmosena kun olin, vaikka olin ihan pieni lapsi vielä. Nämä jotka kävivät tutkimassa kanssani, olivat pahimpia painostajia, omat vanhempanikaan eivät niin paljon painostaneet ja uhkailleet, lukuunottamatta kokouksissa käyntejä. Sinne joko mentiin tai itkettiin ja mentiin.. minulla ei ollut siellä yhtään kaveria, olin täysin ulkopuolinen ja vielä erään tytön silmätikkuna. Olin aina hänen kiusanteon kohteenaan, milloin sylki päälle ja milloin haukkui pystyyn. Kukaan ei puuttunut asiaan. Kuitenkin minulta vaadittiin että pitäisi ystävystyä todistajalapsien kanssa, ei maailmallisten kanssa. Ainoat ystäväni olivat maailmallisia mitä ei katsottu hyvällä. Olisin halunnutkin ystäviä seurakunnasta jotta sinne olisi ollut edes vähän kivempi mennä, mutta koskaan en päässyt niihin piireihin sisälle.

Kun olin sitten jonkun vuoden jo tutkinut, minulta alettiin odottamaan enemmän. Painostajat ( siis nämä jotka tutkivat kanssani ) yrittivät pakottaa minut lavalle puhekaveriksi. Minun oli kuulemma edistyttävä koska harmagedon oli ihan ovella. Olin aivan paniikissa ja sanoin että eihän mun ole pakko.. olin niin ujo ja arka muutenkin, koulussakin esiintymiset olivat yhtä helvettiä jotka saivat aikaan paniikin ja ahdistuksen. Vetosin siihen että en pysty esiintymään ihmisten edessä. Noh, vastaus oli tuomitseva.. minua vertailtiin seurakunnan muihin "reippaisiin" lapsiin ja että en tule koskaan edistymään totuudessa jos junnaan paikoillani. En kuitenkaan mennyt puhekaveriksi ja aloin ihan toden teolla pelkäämään että että tulen kuolemaan harmagedonissa. Enhän ollut tarpeeksi hyvä ja edistynyt Jehovan silmissä..lisäksi se että vihasin kokouksissa käymistä, tutkistelua ja kaikkea mikä liittyi todistajuuteen, sai aikaan minulle kamalia syyllisyydentuntoja. Enhän voinut ajatuksilleni mitään. Ajattelin että minussa on todellakin jotain vikaa kun en pitänyt Totuudesta, olihan se kuitenkin Totuus. Sillloin vielä uskoin niin. Joka öiset painajaiset demoneista ja maailmanlopusta saivat minut aivan äärettömän ahdistuneeksi. Tarkkailin joka ilta taivaanrantaa, ja jos sielä jotain eriskummallista lapsen silmiin näkyi ( oudon värinen taivas yms. ) niin paniikki iski että nytkö se tulee.. kaikki ne hirveät kuvat mitä oli kirjoissa ihmisten tuhoutumisesta syöpyi mieleen, ne oli äärimmäsisen ahdistavia ja pelottavia. Pienelle lapselle aivan liikaa..

Kärsin todistajuudesta myös koulussa ala-asteella. Minulla oli kavereita ja oppilaiden taholta minua ei juurikaan kiusattu, muutamia jee jee jehova- huutoja lukuunottamatta. Sen sijaan olin meidän luokanopettajan silmätikkuna kaksi vuotta viidennellä ja kuudennella luokalla. Hänellä oli tapana nöyryyttää minua muiden edessä monin eri tavoin. Esimerkiksi musiikin tunneilla piti laulaa pääasiassa uskonnollisia kappaleita joihin en voinut tietenkään osallistua. Opettaja pimputti pianoa jeesuspiisien tahtiin ja katto mua rilliensä alta pistävästi kun en laulanut, ja huusi sitten vihaisena LAULA!! Sanoin vain itku kurkussa että en voi.. ja hän tiesi etten voi. Hän vain vihasi todistajia niin paljon että purki vihansa viattomaan lapseen joka ei ole voinut uskontoaan valita. Uskontotunneilla se lukitsi mut pimeään tunkkaseen varastoon lukemaan jotain kirjaa. Tunsin olevani elukkaakin alempi.. se mies oli ja ON ( elää vieläki ) hirviö, enkä voi koskaan antaa anteeksi sen äijän aiheuttamia traumoja mitä se aiheutti kahden vuoden ajan..

Koulusta kun tulin kotiin useimmiten itkien, niin sielä sitten odottikin painostajat ( tutkistelijat ) aina tiistaisin. Ahdistus vain kasvoi.. kärsin todistajuudesta ihan tarpeeksi jo koulussa. Sitten en saanut olla kotonakaan rauhassa, en ollut sielläkään hyvä ihminen enkä kelvannut Jehovalle. Tuntui että en kelpaa kenellekään. Minulle annettiin ankaria läksyjä painostajien toimesta, milloin piti osata ulkoa joku rämpsy raamatusta ja milloin järjestyksessä raamatunpaikat ensimmäisestä Mooseksenkirjasta ilmestyskirjaan asti. Kaikki piti osata ulkoa seuraavaan kertaan mennessä tai muuten olisin huono ihminen. Jos en aina ollut salilla ( joskus jäin kotia kun äiti antoi periksi kun itkin ja huusin niin kamalasti ) niin seuraavalla kerralla minulle ilkeiltiin: "oliko sulla taas tiistai/torstaitauti?"

Muistaakseni tuossa kahdentoista ikävuoden paikkeilla aloin tosissani kapinoimaan ja karkasin kotoa aina kun tutkistelijat tuli. Äiti alkoi ihmettelemään ja epäilemään että jossain nyt mättää. Kerroin äitille ja äiti onneksi uskoi, mutta ei saanut sanotuksi tutkistelijoille mitään. Liian nöyrä ja liian kiltti ihminen kun on.. Kerran en kerinnyt karkaaman kun painostajat tuli, joten änkesin itteni saunan lauteitten alle nurkkaan erittäin pieneen tilaan piiloon :lol: Olin siellä ahtaasa nurkassa sen takia että jos joku älyäisikin kurkata lauteitten alle niin ei minua sieltä näkisi :lol: Siellä sitten odoteltiin kolmatta tuntia, tutkistelijat nimittäin jäivät kylään :roll: Aikansa ne kävi joka viikko kurkkimassa josko olisin paikalla, mutta antoivat sitten periksi lopulta kun meitsi oli aina häipänny..

En enää lähtenyt kokouksiinkaan vaan karkasin myös kokousiltoina. Sunnuntaiaamuisin toivoin mielessäni että isä ja äiti nukkuis pommiin ettei tarttis lähtiä.. on muutaman kerran tullu piilotettua auton avaimet ja laitettua niien herätyskello pois päältä jotta välttyisi kokoukselta :lol:

teini-ikäsenä sain kuulla aika rajuja kommentteja todistajilta.. "et sää tuolla kauneudellas tee mitään mullan alla".. " sää hakkaat nauloja omaan arkkuus tyttö hyvä".. " jne. En vastannut mitään. Olinhan ja kauan aikaa sitten oivaltanut että ei tämä välttämättä sittenkään ole totuus, aivan sama miten uhkailevat. Ennen kaikkea tuo tuomitseminen sai minut vielä varmemmaksi siitä että mitään "Totuutta" ei ole. Ihmiset joidenka seurassa oli jatkuvasti paha olla, ei voineet olla "Totuudessa", ja jos se sitten olisi ollut totuus, niin en halunnut olla siinä mukana. Niin ankaraa Jumalaa en halunnut palvella, ja jos Jumala jotain kicksejä minun tappamisestani saisi, niin siitä vaan sitten:roll:

Isä lähti jossain vaiheessa järjestöstä lätkimään, oltuaan toimettomana ensin kymmenen vuotta. Samoihin aikoihin äitille ja isälle tuli avioero. Se karttaminen mitä hän on saanut oskaseen on jotain aivan käsittämätöntä :shock: Jopa hänen omassa kotonaan hän on ollut kuin ilmaa vaikka hän yritti tervehtiä ja olla ystävällinen, kun todistajat kävivät veljeäni tervehtimässä. Itse olisin isän asemassa paiskanut mokomat ulos omasta kodistani, mutta isä hillitsi itsensä ja lähti itse pois. Mieletön itsehillintä, ei provosoitunut heidän käytöksestään :shock:

Äiti on vieläkin jehovantodistaja ja osa sukulaisistani. Äitilleni en ole niinkään katkera kuin muille todistajille. Äiti on ymmärtänyt ja uskonut minua kun olen näistä tuntemuksistani puhunut. Mutta edelleen elättelee toivoa että minusta ja veljistäni joskus tulisi todistajia. Jaksaa tuputtaa kirjallisuutta ja paasaa Jehovasta. Mutta siihen on jo niin tottunut ja puheenaihetta vaihtamalla pääsee aika helpolla.

Onneksi en kasteelle asti koskaan mennyt vaikka kovasti siihen painostettiin. Ajattelen näitä asioita vieläkin melkein päivittäin. Kai mulla jonkinlainen trauma on.. ja katkeruus järjestöä kohtaan. Se pilasi lapsuuteni. Aina joutu olemaan erilainen, ei saanut osallistua mihinkään juhliin vaikka olis halunnu. Joulunakin tein salaa paketteja itselleni. Käärin lahjapaperiin kirjoja ja muuta tavaraa ja ihailin niitä kuvitellen että ne on lahjoja muilta minulle. Minulla oli lapsena erittäin vilkas mielikuvitus ( ja on edelleen ) ja sen avulla jaksoin pakertaa eteenpäin. Lapsena jo päätin että sitten aikuisena minäkin laitan valoja ja koristeita ikkunaan kun ne piristää mieltä synkkinä talvi-iltoina. Ja niin olen tehnyt :wink:

Tästä tuli melkonen sepustus mutta helpottaa kun saa jakaa mietteitä muiden kohtalotovereiden kanssa..
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Riipivä on tarinasi, mutta kovin tuttu monelle tällä saitilla olevalle. Kiitos kirjoittamastasi ja tervetuloa joukkoon. Täällä saat olla juuri sellainen, kuin olet ilman pelkoa painostamisesta mihinkään.
meikku
Viestit: 70
Liittynyt: 03.08.2013 18:13

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja meikku »

Tervetuloa:)

Minusta sinulla on ollut asennetta ku olet jo noin nuorena uskaltanut kapinoida ja olla eri mieltä.
Minäkin olen kasvanut jt-perheessä, ja onhan nuo maailmanloppu- ja demonijutut hyvinkin tuttuja...
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Hyvin, hyvin tutunoloinen on tarinasi, varmaan aika monellekin täällä .
Mukavaa, että jaoit sen kanssamme, ja tervetuloa foorumille! :D
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Drontti82
Viestit: 410
Liittynyt: 31.07.2013 20:49

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Drontti82 »

Tuntuu pahalta sun ja teidän muidenkin puolesta. :( Miten ihmisten täytyykään olla sokeita kohdellakseen toista noin. Vaikka uhreja hekin ovat. Kertomuksesi kosketti.

Sun tekstiä lukiessa tuli mieleeni Jesajan kirjan kohta 28:10: Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Tervetuloa! Oot kyllä saanu itsesi koota hyvin, jos oot nykyään edes jokseenkin tasapainoinen ihminen!

Pyydän anteeksi niiden jehovantodistajien puolesta, he eivät tienneet mitä tekivät (O Sancta Simplicitas!).

Veikko Leinosen puolesta en, hän tietää leikkivänsä ihmisten mielenterveydellä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
mymmeli
Viestit: 235
Liittynyt: 18.07.2011 19:35

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja mymmeli »

Tervetuloa munkin puolesta! Paikka paikoin tarinasi muistuttaa hyvin paljon omaani. Oma kotitutkistelukapinani ei vain milloinkaan onnistunut :(
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Tervetuloa=) Pahoitteluni, että olet joutunut kärsimään noin paljon. Tiedän ettei se vie traumoja pois, mutta iso hali täältä. Samassa venessä ollaan, muistan itsekin pakon mennä kokouksiin/kentälle, sinne mentiin tukkapöllyn tai selkäsaunan jälkeen useasti, uskonnonvapaus, pah.
Carrie81
Viestit: 18
Liittynyt: 01.05.2013 15:54

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Carrie81 »

Sitä luuli olevansa ainut "pahojen" ajatustensa kanssa. Eipä tullut sillon tenavana mieleenkään että niin moni muukin lapsi kärsii samalla tavalla. Kovasti käy sääliksi nykyisiä todistajalapsia, siis niitä jotka ajattelee toisin :( Suvussani on todistajalapsia ja monesti heidät nähdessään mietin, mitenhän heillä todellisuudessa menee.. mitä siellä pienen pään sisällä liikkuu :/ Eräs sukulaistyttö joka on jo täysikäsyyden kynnyksellä, ei kuulemma halua kuulla sanaakaan jumalasta. Mitähän lie hänkin on joutunut kestämään..
Kletos
Viestit: 325
Liittynyt: 13.01.2009 10:23

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Kletos »

Hei Carrie81,

Vastailin äsken Meikun tekstiin ja luin nyt sinun tekstisi. Vaikka hyvin todennäköisesti saatat lukea Meikun esittelyn perässä olevan kirjoitukseni, niin kopioin siitä osan myös tähän sinun kertomuksesi perään.

Itse en ole Jt, mutta suvussani heitä on jonkin verran (esimerkiksi kaksi sisartani). Olen jo vuosia yrittänyt tutkia ja perehtyä yhteisölliseen hengelliseen väkivaltaan. Tein aiheesta ensin gradun ja jatkoin sen jälkeen tutkimustyötä reilun vuoden ja kokosin aiheesta kirjan. Parhaillaan olen kokoamassa uutta materiaalia kahteen eri kirjaan. Toisessa käsittelen uskonnon ja mielenterveyden välisiä suhteita.
Kertomasi tilanteet (painostus, uhkailu, syyllistäminen, demonien ja harmagedonin pelko, painajaiset, masennus ja karttaminen) ovat monille tuttuja. Tulevassa projektissa yritän saada aikaan jonkinlaista pakettia siitä, miten psyyke toimii ja kestää kaiken henkisen ja hengellisen paineen alla.

Lisätietoa tulevista kirjaprojekteista saa nettisivuiltani: http://arotron.fi/julkaisut/tulevat-projektit

Te kaikki jotka olette kokeneet yhteisönne kohtelevan jäseniään vastoin omaatuntoanne karttamalla, syyllistämällä tai väkivallalla, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja tulkaa mukaan kirjaprojektiini informanteiksi. Jakamalla omia kokemuksianne voitte helpottaa niiden tilannetta, jotka ovat yksin omien ajatustensa kanssa, mutta eivät uskalla kysyä tai kyseenalaistaa. Moni kipuilee ongelmiensa kanssa tälläkin hetkellä yksin.

Minun kauttani kenenkään nimiä tai sellaisia tietoja, joista voisi tunnistaa ei tule julkisiksi. Edes oman perheeni jäsenet eivät saa tietää informanttieni henkilötietoja. Jokainen informantti saa myös tarkistaa käsikirjoituksesta ne kohdat, joissa on häneltä lainattua ja sitä kommentoitua tekstiä. Samoin toimin myös edellisen kirjani kanssa.

Loppukesän terveisin, Aila R.

PS. Sähköpostini löytyy nettisivuilta. Haastattelukysymykset voi pyytää ensin katsottaviksi myös anonyymisti.
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Traumoja lapsuuesta

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Carrie81 kirjoitti:Muutaman viestin olen tälle foorumille aiemmin laittanut....
Hei! Oletko huomannut, että olen lähettänyt sinulle yksityisviestin Veljesseuran kautta?
Terveisin: Johanneksen poika
Vastaa Viestiin