Sivu 8/10

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 16:21
Kirjoittaja MaC
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Seuraamalla alavirtaan, huomaat, etteivät pyörtet olosuhteiden identtisyydestä huolimatta ole identtisiä keskenään. Ainuttakaan täysin samankaltaista pyörrettä ei ole. Miten nämä pyörteet syntyvät, tätä ei kukaan toistaiseksi tiedä. Tämän minulle opetti MC katsellessamme Ruunaan koskien virtaavaa vettä.
Aivan niin. Katselimme tosiaan kosken pyörteitä - olen otettu kun Jaakko manaa minut (teknisistä syistä uudella tunnuksella) esiin.

Pyörteissä tosiaan on perustavaa laatua olevaa ennustamattomuutta. Kuten PoterO totesi, tähän liittyy kaaokseksi kutsuttu asia. Nesteen alkutilannetta ei voida tietää tarkasti ja kaoottisissa järjestelmissä häviävän pieni ero alkutilanteessa johtaa ajan kuluessa suureen eroon myöhemmissä tilanteissa.

Pyörteisessä eli turbulentissa koskessa matematiikka menee hankalaksi mm siksi, että siinä on periaatteessa kaikenkokoisia jatkuvasti muuttuvia pyörteitä ja kuplia. Niistä kaikista on vaikea pitää kirjaa. Virtausyhtälöt ovat tällöin hankalia käsitellä. Melkein mistä tahansa matemaattisesta edistysaskeleesta on luvassa Clay-instituutin miljoonan dollarin palkinto (fi.wikipedia.org/wiki/Navierin-Stokesin_yhtälöt), mutta senkin jälkeen jäisi vielä ihmeteltävää.

Turbulenssia sanotaan klassisen fysiikan suurimmaksi ratkaisemattomaksi ongelmaksi. Wikipediasta (en.wikipedia.org/wiki/Turbulence) löytyy myös seuraava yhteen viime vuosisadan alkupuolen suureen fyysikkoon liittyvä anekdootti, joka sopinee tälle foorumille:

According to an apocryphal story, Werner Heisenberg was asked what he would ask God, given the opportunity. His reply was: "When I meet God, I am going to ask him two questions: Why relativity? And why turbulence? I really believe he will have an answer for the first."

Vaikka tällaisia asioita fyysikot eivät enää Jumalalta kyselekään, tarina kuvaa hyvin sitä, miten paljon ja pitkään kysymys on tutkijoita riivannut.

Vaikka tiedettäisiin suurella tarkkuudella nesteen jokaisen molekyylin paikka jollain hetkellä, kuten Filippos yllä sanoi, siltikään virtauksen kulkua ei voi ennustaa pitkälle tulevaisuuteen... ei vaikka käytössä olisi kuinka suuri tietokone. Toinen arkiesimerkki on sääennusteet.

Näiden klassisen fysiikan ongelmien lisäksi on toinenkin asia, joka tekee ennustamisen mahdottomaksi. Nimittäin nestemolekyylin paikaa ja nopeutta millään hetkellä ei edes periaatteessa voida tietää tarkasti. Sellaista tietoa ei ole edes olemassa (eikä sitä voisi olla edes Jumalalla). Mutta tämä toinen asia menee sitten jo modernin fysiikan eli kvanttifysiikan puolelle: mikromaailman satunnaisuus on aitoa ja kaikissa ennusteissa/ennustuksissa on aina mukana tilastollinen elementti. Edes ns "kaiken teoria" ei auttaisi ennustamaan kosken kuohuja.

Vaan eipä haittaa, että tulevaisuutta ei koskaan kukaan voi ennustaa yksityiskohtaisesti - maailma ja kaikki mitä tapahtuu on sitten sitäkin ainutkertaisempaa. Tämä pätee myös aivoihin ja ihmismieleen, mikä kai oli tämän keskustelun lähtökohta.

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 16:36
Kirjoittaja Vieras
Se Niagaran putous (vaiko ne ?) niin se kalliohan siinä kuulemma kuluu ettei peräti metrin verran vuodessa ja aikanaan kai kuluminen lopettaa koko putouksen, ellei sitten Harma...

Siellähän kävi 1700 -luvulla (sitä kultaista aikaa kun ei vielä ollut vartiotorniseuraa) se aikansa tiedemies Pietari Kalm, mahtoi hän kirjoittaa pyörteistä, mutta ei linnutkaan sitä osanneet varoa, joutuivat pyörteisiin ja... Siellä putouksen alla oli sitten höyheniä, mahtoiko olla niinkin että inkkarit keräsivät niitä tarpeisiinsa. Eihän ne linnut osanneet varoa kun pyörteet aina erilaisia ? (Kalm: Matka Pohjois-Amerikkaan)

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 16:46
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
O sancta simplicitas.

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 17:26
Kirjoittaja Toinen vieras
Vieras kirjoitti:Pietari Kalm, mahtoi hän kirjoittaa pyörteistä, mutta ei linnutkaan sitä osanneet varoa, joutuivat pyörteisiin ja...
Lintujen aivot ovat melko kehittymättömät. Eivät polot aina osaa sovittaa käyttäytymistään uudenlaisessa ympäristössä. Ihmisen aivoissa on vuosimiljoonien evoluution jälkeen vielä paljon samoja piirteitä, seurauksena puolustusreaktioita, sijaistoimintoja ja muuta hilpeyttä herättävää.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Luont ... SI1KU01c29

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 18:54
Kirjoittaja Raimo Mylly
Erityiskiitos Filippos, Poter0 sekä MaC. :)
Meille tietämättömille x-todistajille on hienoa päästä valistamaan itseämme fysiikasta ja sen selityksistä vaikeidenkin asioiden kohdalla. Tästä tiedosta saavat lisäksi nauttia palstaa lukevat Jehovan todistajat ja todeta, kuinka tietäväisiä ja tieteellisesti valveutuneita henkilöitä joukoistamme löytyy. Ne monet yksinkertaisten aivojen rakentamat 'totuudet', joita vt-seuran kirjallisuus on pullollaan, kalpenevat naivistisuudessaan monien tällä palstalla esiintyvien kirjoitusten ja kirjoittajien rinnalla.
Todellista tietoa halajavien todistajien on vartiotornien sijaan paljon hyödyllisempää lukea Veljesseuraa ja kehittää samalla omaa ymmärryskykyään ja tietomääräänsä.

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 19:48
Kirjoittaja Raimo Mylly
Apropoo.
Voiko minkään aineen paksuus tai massa - oli se sitten säie tai fotoni - olla nolla?
Vai onko todellinen arvo 0,00....X?
Ymmärryksessäni nolla tarkoittaa nollaa - ei mitään. Pitääkö fysiikassa oikeasti olettaa jonkin havaittavan ja olevan arvon olevan nolla?

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 20:12
Kirjoittaja Viljo
MaC kirjoitti:Näiden klassisen fysiikan ongelmien lisäksi on toinenkin asia, joka tekee ennustamisen mahdottomaksi. Nimittäin nestemolekyylin paikaa ja nopeutta millään hetkellä ei edes periaatteessa voida tietää tarkasti. Sellaista tietoa ei ole edes olemassa (eikä sitä voisi olla edes Jumalalla).
En ymmärrä väitettä, ettei Jumalalla voisi olla tuota tietoa. Vaikka ihmisellä, joka tässä maailmassa elää, ei voikaan sitä olla, niin mielestäni on selvää, että järjestelmän luojalla se tieto on. Ellei olisi, niin ei sellaista järjestelmää voitaisi mielestäni luodakaan.

Muuten, jos oletetaan että kaikkitietävä jumala on olemassa, niin voiko todellista satunnaislukugeneraattoria olla olemassa?

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 21:14
Kirjoittaja Filippos
Raimo Mylly kirjoitti:Apropoo.
Voiko minkään aineen paksuus tai massa - oli se sitten säie tai fotoni - olla nolla?
Vai onko todellinen arvo 0,00....X?
Ymmärryksessäni nolla tarkoittaa nollaa - ei mitään. Pitääkö fysiikassa oikeasti olettaa jonkin havaittavan ja olevan arvon olevan nolla?
Niin kuin minä sen ymmärrän:
Aineen ne kaikkein pienimmät rakennuspalikat eivät itseasiassa ole ainetta, niinkuin intuitiivinen järki aineen ymmärtää, vaan avaruuden itsensä taitoksia, joita jokin voima pitää taitoksissa. Tuota voimaa etsitään nimellä Gravitoni. Tuon taitoksen paksuus on nolla, aivan kuin paperin taitoksen väliin jäävä tila on nolla. Aine, jonka me havaitsemme rakentuu noista taitoksista. Aine on puhdasta energiaa. Luokittelu tuottaa ongelman: energia ja aine, koska todellisuudessa ei ole mitään muuta kuin energiaa. Aine, jota me näemme, on vain ja ainoastaan energian yksi olomuodoista. Energia taas on määritelty kyvyksi tehdä työtä. Aineen säikeet ovat siis yksi potentiaalienergian muoto.

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 22:17
Kirjoittaja Raimo Mylly
Filippos kirjoitti: Aine on puhdasta energiaa. Luokittelu tuottaa ongelman: energia ja aine, koska todellisuudessa ei ole mitään muuta kuin energiaa. Aine, jota me näemme, on vain ja ainoastaan energian yksi olomuodoista. Energia taas on määritelty kyvyksi tehdä työtä. Aineen säikeet ovat siis yksi potentiaalienergian muoto.
Erinomainen näkökulma. :idea:

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 23:14
Kirjoittaja Raimo Mylly
Heikkopäisen RaMin hypoteesi :D :
Kenties säie on muoto jossa energia muuttuu alkuaineeksi. Se on pituussuunnassaan (tai miksei myös pysty) _ kaikilla ymmärtämillämme mittausmenetelmillä 0 mutta havaitsemamme sen muodostaman alkuaineen muodossa . (hieman kuin katsoisimme vaikkapa hammastikkua päästä päin) ja silloin sillä on säikeen pituudesta riippuvainen massan ominaisarvo. Esimerkiksi fotoni on hyvin lyhyen energiasäteen havaitsemamme . puoli ja käytännössä massaton. Pidempi energiasäie on sitä suurempimassainen mitä pidempi säie on. :roll:
Näin ollen singulariteetti on muodostunut päällekkäisestä 0-arvoisesta energista...
_
_
_
...mutta 'räjähtäessään' jakautunut useisiin erillisiin _ - _ / \ säikeisiin jotka muodostavat nyt maailmankaikkeuden aineen.
'Ääretön' x päällekkäisiä 0 arvoisia säikeitä on ollut massa-arvoltaan 0, mutta nyt ne muodostavat irrallisina yksittäisinä säikeinä maailmankaikkeuden aineen ja massan jonka havaitsemme vain erilaisina pisteiden rykelminä. :roll:

Gravitoni olisikin vain jonkinlainen energian (säikeiden) hiukkaseton sidosvoima joka ilmenee gravitaationa. Singulariteetti on siis ollut ikäänkuin lankakerä joka on auennut ympäriinsä pieniksi eripituisiksi langanpätkiksi jakautuneena ja langanpätkien väli muodostaa tyhjön. Me havaitsemme langanpätkistä vain pään mutta emme pituutta. Kenties nuo langanpätkät voivat olla myös pituussuunnassaan kaareutuneita mutta me emme havaitse sitäkään vaan edelleen näemme vain sen pistemäisen pään eli ainemuodon. Nuo säikeiden kaaret muodostaisivat sitten 'energiaryppyjä' avaruudessa. :roll:

Tuosta edellisestä en kyllä ymmärrä oikeasti itsekään mitään. :|

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 23:27
Kirjoittaja Kaarmis
kenties singulariteetti on säikeiden rykelmä jonka paksuus on 0 mutta pituus ääretön? siinä tapauksessa ulottuvuuksiakaan ei ole enempää?

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 23:36
Kirjoittaja Raimo Mylly
Ulottuvuus voisi toisaalta muodostua noista säikeiden pituuksista joita emme havaitse. Meidän käsittämämme maailma esiintyy vain pistemuotoisena tai paremminkin pisterykelmien muodostamana kokonaisuutena.
Kenties näemme maailman samalla lailla kuin katsoisimme lautapinoa päästä päin. Näemme vain joko samanlaisen muodon tai jos lautoja on pinossa erilaisia, niin niiden päiden ilmaiseman muodon, mutta emme lainkaan niiden pituutta.
Tai maailmamme on kuin näkisimme merestä vain sen pinnan, mutta emme syvyyttä.

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 23:46
Kirjoittaja Kaarmis
Raimo Mylly kirjoitti:------
Kenties näemme maailman samalla lailla kuin katsoisimme lautapinoa päästä päin. Näemme vain joko samanlaisen muodon tai jos lautoja on pinossa erilaisia, niin niiden päiden ilmaiseman muodon, mutta emme lainkaan niiden pituutta.----
Joo, on helpompaa nähdä että lautapinossa on 22x100sta, kuin arvioida kuinka pitkää se lauta on, saatika montako metriä koko pinossa sitä lautaa on... ehkä siksi tarvitsemme tähän maailmaan lisää matemaatikoita, ei niinkään kirvesmiehiä (saatika postinjakajia selittämään meille maailmaa...)

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 11.09.2011 23:50
Kirjoittaja Raimo Mylly
MUTTA
Toisaalta en ymmärrä sitä miksi tiede puhuu että singulariteetti olisi äärimmäisen pieni piste. Silloinhan tulee olla myös ympärillä jotain, johon verrattuna kyse on pisteestä. Neulanpääkokoinen singulariteetti on mielestäni epäjohdonmukainen ja maailmankaikkeuden energia on saattanut olla pakkautuneena vaikkapa maapallon kokoiseen tilaan eikä pisteeksi.
Lisäongelma syntyy myös ajatuksesta aluttomasta ja ikuisuuksia olemassa olleesta energiakeskittymästä joka on harventunut tuntemaksemme maailmankaikkeudeksi. (Piste ei siis räjähdä vaan sen tiheys harventuu... paitsi ettei energialla ole tiheyttä josta se voisi harventua... taas meni vaikeaksi.)

Re: Miksi raamattu ei puhu mitään aivoista?

Lähetetty: 12.09.2011 00:13
Kirjoittaja Filippos
Yön yli hautumaan :)