Musiikki eroamisen apuna?

[madgyver]

Kyllä musiikki omassa irrottautumisprosessissani on ollut todella tärkeässä osassa. Ei ehkä mitään yksittäistä kappaletta, mutta raskaan metallin kapinallisuus, vihaisuus ja muutenkin arvot jotka sotivat kaikkea jehovantodistajuuteen liittyvää vastaan auttoivat ainakin mua paljon muokkaamaan ajatteluani pois jehovantodistajuuden "hyvistä" arvoista. Ja tilalle tuli hieman "saatanallista" ajattelua

[Vieras]

Mun suosikki on ja tulee aina olemaan kuitenkin Finlandia. Vastaan Finlandia.

Niin minunkin. Mutta vain lasisesta laulukirjasta laulettuna.

[Jakke]

Tämäkin kerrassaan mainio biisi tuo kaikenlaisia ajatuksia mieleen: Godsmack: Bad Religion

[wolframium]

Mahtava tunteiden tulkki Jean Pierre, vapauttaa jollain tavalla naurun muodossa aivan käsittämätöntä energiaa, jota on vaikea jäljitellä ja Frederik.

Niin no, kaverithan ovat ulkomuodoltaan ja laulujen sanomasta päätellen lähes identtisiä kaksosia.

[wolframium]

Mun suosikki on ja tulee aina olemaan kuitenkin Finlandia. Vastaan Finlandia.

Niin minunkin. Mutta vain lasisesta laulukirjasta laulettuna.

Kerran opiskelijabileissä kaveri ei oikein tykännyt hyvää, kun tämän ko. "lennokkaan" laulun "sanoitukset" levisivät pitkin kylpyhuoneen lattiaa...

[USA]

Itse kuuntelin Rock-A-Billyä, sehän on Rebel musaa

[Aamu]

Olen harrastanut musiikkia soittamalla ja kuuntelemalla koko pienen ikäni, joten se on aina ollut iso osa elämääni. Ehkä vähän yllättäenkin, en kuitenkaan koe että musiikki olisi sen suuremmin vaikuttanut erooni todistajista. Kun teini-iässä aloin kuunnella black metalia osana yleistä teiniangstia ja -kapinallisuutta, porukat ja seurakunnan vanhimmat tietenkin kilahtivat. Syy miksi viehätyin "saatanallisesta" musiikista oli ehkä juurikin sen äärimmäisyydessä, enkä nyt tarkoita vain sanoituksia. Todistajamusiikki on todella lällyä syntikkakamaa tyyliin "ooooo Jeesus pelastaa, ja paratiisi tulee sinne ja pääsen sinne (kuoro:ehkä) jos en masturboi koskaan (kuoro: masturboi koskaaaan)". En silloinkaan kyennyt täysin ymmärtämään, miksi en saisi edes tietää mitään mistään kiehtovista (lue: kielletyistä) asioista, eihän se tarkoita että minä haluaisin toteuttaa niitä ja "rape your unborn child and pull out your fingernails one by one" näin Dimmu Borgiria lainatakseni. Vaikka äskeinen lainaus ei todellakaan osoita hyvää makua ja on ymmärrettävästi todistajille kauhistus, ainakin se herätti minussa jo nuorella iällä jonkinlaisen reaktion ja edes jonkinlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, minkä vain harvat todistajien viisut kykenivät tekemään. Ehkä koska omaan erooni todistajista ei liittynyt mitään kovin äärimmäistä (enemmänkin vain hiivuin pois), en ole yhdistänyt asiaan mitään äärimmäistä musiikkiakaan. On vielä sanottava se, että nykyään kun olen kuunnellut silloin niin äärimmäiseltä tuntunutta musiikkia jo kauan, eikä minulla ole enää lällysyntikkamusaa päättymättömällä c-kasetilla sen vastapainoksi, ei se enää tunnukaan niin kovin äärimmäiseltä....

[Jaakko Ahvenainen]

Aamu: Mikä on äärimmäisyys musiikissa! Jouduin aikoinani keskustelemaan murrosikäisen poikani kanssa tästä. Mm. "Kiss", tai muukaan "hard rock" ei tuntunut varsinkaan sanoitukseltaan kovin hyvältä, saati "Purple Heart". Jotenkin se iski arvojani vastaan. Pääsin juniorini kanssa yhteisymmärrykseen sen kummemmin häntä painostamatta.

Nyt, kun hän on aikuinen, ei minulla ole valtaa hänen musiikkimakuunsa. Hänellä on valta tehdä omat musiikkivalintansa, eikä minulla ole oikeutta siihen puuttua. Näin ollen haluan kunnioittaa juniorini omaa vakaumusta ja antaa hänen tehdä omat valintansa musiikin suhteen.

Olenhan itsekin ollut aikoinaan tässä suhteessa "radikaali": Soitin mm. Mårtensonin "Voiko sen sanoa toisinkin"-levyä ja muuta gospel-musiikkia seurakuntamme nuorten illoissa, vaikka sitä "körttipiireissä" hyvinkin paheksuttiin.

[Jakke]

Aamu: Mikä on äärimmäisyys musiikissa! Jouduin aikoinani keskustelemaan murrosikäisen poikani kanssa tästä. Mm. "Kiss", tai muukaan "hard rock" ei tuntunut varsinkaan sanoitukseltaan kovin hyvältä, saati "Purple Heart". Jotenkin se iski arvojani vastaan. Pääsin juniorini kanssa yhteisymmärrykseen sen kummemmin häntä painostamatta.

Tää uskovaispiirien yleistävän kriittinen asenne hard rockia ja heviä kohtaan on muuten melko hupaisaa ja kertoo vain ja ainoastaan ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä. Otetaan pari saatanallista esimerkkiä, kukin voi itse miettiä millaisia nämä sanoitukset ovat verrattuna vaikkapa Suomi-iskelmään, jossa aina petetään ja jätetään tai käydään vieraissa:

Metallica: Nothing else matters. Mielestäni yksi kauneimpia rakkauslauluja mitä on tehty. Tietyistä syistä tällä laululla on minulle hyvin syvä henkilökohtainen merkitys. Vaan kylläpä veli vanhin kauhisteli kun tämä levy oli jääny pöydälle ku meillä oli kenttäkokous.

Coverdale/Page: Take a look at yourself. Hyvin kaunis, lähellä ällöttävän imelää oleva lemmenluritus, jossa vielä puhutaan uskollisuudesta vakuuttelemalla, ettei ketään muuta tarvii ku se oma babe. Tässähän toinen laulun tekijöistä (Jimmy Page, tunnettu yhtyeestään Led Zeppelin)on eräiden fundispiirien mukaan "yksi tunnetuimmista satanisteista", joten voisi olettaa tuon olevan hyvinkin demoninen laulu. Vaan jospa se oikeasti tarkoittaakin just päinvastaista ku mistä se laulaa. Onhan niillä ristikin ylösalaisin

Pagen saatanallista säkeistä hupaisia tarinoita mm. täällä

Edit: oho, tais lipsahtaa vähä off-topiciks...

[hijt]

Kyllä musiikki omassa irrottautumisprosessissani on ollut todella tärkeässä osassa. Ei ehkä mitään yksittäistä kappaletta, mutta raskaan metallin kapinallisuus, vihaisuus ja muutenkin arvot jotka sotivat kaikkea jehovantodistajuuteen liittyvää vastaan auttoivat ainakin mua paljon muokkaamaan ajatteluani pois jehovantodistajuuden "hyvistä" arvoista. Ja tilalle tuli hieman "saatanallista" ajattelua

Minäkin siirryin kokonaan metallimusiikkiin kun kapinahenki alkoi herätä. Kuuntelin myös death ja black metalia - vaikka en niistä tyylilajeista oikeasti edes pitänyt - ihan vaan siitä syystä että se oli niin äärimmäistä ja ehdottoman kiellettyä. Ulkoasussani tein myös muutoksia, pukeuduin ainoastaan mustiin/tummiin ja värjäsin hiuksenikin aina asteittain tummemmiksi kunnes ne olivat lopulta mustat. Se auttoi kyllä kummasti pesäeron tekemisessä, siksikin että en noiden muutosten jälkeen enää ollut kovin suosittua seuraa JT-nuorten parissa.

[Bergerac]

Eikö Seuran Kingdom Melodies:t kelpaa kenellekkään ? Onhan se jo todistettu että KM:t voivat olla hyödyksi lähes tulkoon missä tilanteessa tahansa.

Reginakin pysyi tyynenä, kun kaksi aseistautunutta miestä määräsi hänet menemään autoonsa. Regina näytti heille omaa Herätkää!-lehteään ja todisti heille. Koska ryöstäjät olivat hermostuneita, sisar pyysi heitä avaamaan hansikaslokeron, jossa hän piti makeisia. Mutta nähtyään Kingdom Melodies -musiikkikasetteja miehet alkoivat kuunnella niitä. Ilmapiirin muututtua ystävällisemmäksi ryöstäjät päättivät jättää Reginan vahingoittumattomana valtatielle ja vakuuttivat hänelle, että joku avulias ihminen varmasti tulisi auttamaan häntä.

Tarina ei kerro saiko Regina autonsa ja KM-melodiesit takaisin Vaikka sillä oikeastaan väliä ole, saihan Regina ehkä raportoitua todistelunsa Herätkään osalta. Ja jos mahdollisesti kuvitteellinen tarina on sattunut sopivaan vuosiaikaan, niin Regina on saattanut saada kasetit pari markkaa (fin) halvemmalla ; jos on ollut tienraivaaja.

H.C.Andersenin tuotokset ovat myös mukavia.

[Bergerac]

Tämä voisi sopia tilanteisiin jossa on juuri itse oman tahtonsa mukaisesti tehnyt lopullisen pesäeron lahkoon sekä myös siltä osin jossain määrin alkavan eron Seuran asentamaan kuvainnolliseen aivopulttiin. Jollei muuta niin teema I Feel Good...

J.B. I Feel Good http://www.youtube.com/watch?v=u5HRzaOFhec

Whoa-oa-oa! I feel good, I knew that I would, now
I feel good, I knew that I would,

I Feel Good -teema sopii erkaantumisesta Seuraan. Ei toki välttämättä jt-sukulaisten/ystävien menettämiseen. Mutta minkäs teet jos edellämainitut pitävät Seuran asentaman kuvainnollisen aivopultin asetuksista tiukasti kiinni.

[Aamu]

Aamu: Mikä on äärimmäisyys musiikissa! Jouduin aikoinani keskustelemaan murrosikäisen poikani kanssa tästä. Mm. "Kiss", tai muukaan "hard rock" ei tuntunut varsinkaan sanoitukseltaan kovin hyvältä, saati "Purple Heart". Jotenkin se iski arvojani vastaan. Pääsin juniorini kanssa yhteisymmärrykseen sen kummemmin häntä painostamatta.

Nyt, kun hän on aikuinen, ei minulla ole valtaa hänen musiikkimakuunsa. Hänellä on valta tehdä omat musiikkivalintansa, eikä minulla ole oikeutta siihen puuttua. Näin ollen haluan kunnioittaa juniorini omaa vakaumusta ja antaa hänen tehdä omat valintansa musiikin suhteen.

Olenhan itsekin ollut aikoinaan tässä suhteessa "radikaali": Soitin mm. Mårtensonin "Voiko sen sanoa toisinkin"-levyä ja muuta gospel-musiikkia seurakuntamme nuorten illoissa, vaikka sitä "körttipiireissä" hyvinkin paheksuttiin.

Niinpä. Minusta äärimmäisyys musiikissa on juuri sitä, että se joko edustaa tiettyjä arvoja tai on niitä vastaan. Omalla kohdallani saatanallisuus musiikissa muodostui ehkä juurikin vastakohdaksi elämääni tuputettuja kristillisiä arvoja kohtaan. Minulle ongelma muodostui lähinnä siitä etten nähnyt mitään ongelmaa metallin kuuntelussa. Siis minusta oli ihan ok olla todistaja ja kuunnella blackmetalia. Se, että ajattelin Saatanaa tai paheellisia asioita ei tarkoittanut minusta sitä että haluaisin jotenkin toteuttaa kuulemaani, ja sillä kannalla olen edelleen. En ole saatananpalvoja, vaikka kuuntelenkin ko. musiikkia. En ihannoi kuolemaa vaikka useissa lauluissa niin tehdään jne jne. Jehovantodistajissa alkoi vähitellen ärsyttää se asenne että pahoista ja kielletyistä asioista hyssyteltiin. Täytyyhän sitä tuntea vihollisensa right? Miksi en saisi kuunnella lauluja siitä miten palvotaan paholaista ja päättää sitten itse onko viisaampaa palvoa jumalaa vai saatanaa. Näin siis silloin ajattelin, ja ajattelen edelleen. Tietenkin ymmärrän, miksi todistajalle ei tee hyvää kuunnella paheelliseen toimintaan kannustavaa musiikkia, mutta eikö uskon pitäisi olla niin luja että ansan pystyy välttämään? Eikö karttamisen pitäisi perustua omaan tietoiseen valintaan eikä vain aivopesuun jonka tuloksena ei edes tiedä mitä karttelee? Tämä ei nyt ehkä ole sovellettavissa yleisemmin, mutta musiikin suhteen ihmettelin nuorempana tätä. Nyt, kuten Ahvenainenkin sanoi, ei asialla ole enää väliä.

[Jakke]

En ole saatananpalvoja, vaikka kuuntelenkin ko. musiikkia.

Vaikka saatananpalvonta takavuosina USA:ssa ja vähän Euroopassakin oli yleinen kauhistelun aihe ja kaikenlaisista rituaalimurhista ym. kirjoiteltiin, niin ainakaan USA:ssa viranomaiset eivät ole löytäneet juurikaan todisteita tällaisesta toiminnasta. Tästä oli joku FBI:n raporttikin luettavana, kun nyt vaan löytäis....

Täällä jotain asiaa sivuavaa: KLIK!

Monesti varsinkin uskonnollisten fanaatikkojen puheissa sekoitetaan puurot ja vellit, eli löydään samaan soppaan satanistit, saatanan palvojat, heavy/rock eri muodoissaan, pedofiilit, sarjamurhaajat, itsemurhakultit ym. Jos noiden välille vedetään yhtäläisyysmerkit, niin kyllähän se huolestuttaa.

[Vieras]

Täällä ei puhuta musiikista tavanomaisesti, että oikeastaan kuuluisi saada mitali rintaan sen vuoksi minkälaista musiikkia kuuntelee ja samalla katsoen kanssakeskustelijaansa ikäänkuin nenänvartta pitkin.

miksi