Ariadna kirjoitti:Sanotaan sitten lyhyesti, Mooseksen laista pakanakristittyjä velvoitettiin noudattamaan tätä verta koskevaa kieltoa
Totta, mutta tämä koski enintään niitä pakanakristittyjä, jotka asuivat Jerusalemissa, Syyriassa, jonka merkittävin kristillinen seurakunta sijaitsi Antiokiassa, sekä Vähässä-Aasiassa ja sielläkin vain Kilikian maakuntaa. Klassisessa juutalaisuudessa vanhurskaus perustui lain käskyjen noudattamiseen, jossa fariseukset menivät äärimmäisyyksiin ja josta nykyään ortodoksijuutalaisten jyrkin siipi käy hyvästä esimerkistä.
Apt. 15, missä Pietari esittää puheensa korostanen "Herramme Jeesuksen armoa" (jae 11). Paavalin painotus olisi ollut uskossa. Tämä käy ilmi hänen kirjeistään. Mikä sitten on se "ies", mistä Pietari puhuu (jae 10)? Nikolainen selittää jakeet 10-11 yhdessä (SUTS 5. nide ss. 222-223) hän näkee ikeen olevan koko juutalaisen lain, jota juutalaiset itsekään eivät ole kyenneet noudattamaan ja jonka tulkinta käsitti tuohon aikaan 365 kieltoa ja 248 käskyä, yhteensä 613 (tulipahan tämäkin tarkistetuksi).
Paavali opettaa aivan selvästi:
"Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. [Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]
Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: "Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän." [3. Moos. 18:5] (Room. 10:4-5 KR92)
On pakko lainata Gal 3:n jakeita 2 ja 5:
"Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? [Ap. t. 2:38; Room. 10:17; Ef. 1:13]
Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?"
Kysymys on samasta ongelmasta kuin Antiokian seurakunnassa. Paikalle oli tullut äärilinjan juutalaiskristittyjä, jota opettivat tien kristityksi tulemiseen käyvän juutalaisuuden (ympärileikkaus) kautta. Tämän ja muunkin Mooseksen lain vaateet Paavali torjuu jyrkästi.
Lainaan suoraan AUT-sarjan 8:tta nidettä Gal 2:11-14 kohdalta:
”Jerusalemin kokouksessa oli neuvoteltu ja sovittu »pakanakristityistä », Antiokiassa oli. kysymys juutalaiskristittyjen käyttäytymisestä. Paavali mainitsee vasta tässä (2: 11) Antiokian seurakunnan nimeltä, vaikka Antiokian seurakunnan miehistä ja heidän lähetystyöstään oli ollut kysymys jo edellisessä, Jerusalemin kokousta käsittelevässä kertomuksessa. Antiokiaan, Syyrian pääkaupunkiin ja Rooman valtakunnan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, oli syntynyt kristillinen seurakunta Jerusalemin seurakunnan hellenististä, stefanolaista siipeä kohdanneen vainon jälkeen, kun pakolaiset olivat julistaneet kristillistä sanomaa ensiksi kaupungin monilukuisille juutalaisille ja sitten myös kreikkalaisille (Apt 11:19-21). Antiokiaan oli syntynyt ensimmäinen todellinen sekaseurakunta, jossa pakanuudesta
kääntyneet olivat enemmistönä ja juutalaiskristityt vähemmistönä. Mistä syystä ja milloin Keefas eli Pietari tuli käymään tässä Paavalin, Bamabaan ja Tituksen seurakunnassa, Paavali ei kerro. Luukas tietää kertoa, että Pietarilla oli tapana käydä katsomassa, tarkastamassa (?), muiden perustamia seurakuntia (Apt 8-10). Kaikesta päättäen Pietarin vierailu Antiokiassa tapahtui jonkin aikaa Jerusalemin kokouksen jälkeen ja ennen Paavalin ns. toista lähetysmatkaa (vrt. Apt 15:35-40).
Tämä Pietarin ja Paavalin kolmas tapaaminen muodostui kohtalokkaaksi. Antiokiassa oli Paavalin ja Bamabaan vaikutuksesta syntynyt sellainen» kirkkojärjestys», että pakanuudesta kristilliseen uskoon kääntyvät otettiin seurakuntaan kastamalla heidät Jeesuksen ja sittemmin kolmiyhteisen Jumalan nimeen (Mt 28: 19) ilman juutalaisen ympärileikkauksen seremoniaa. Tällöin myös miehet ja naiset olivat samanarvoisia. Samalla olivat seurakunnan juutalaisjäsenet hyväksyneet yhteiset ateriat ja tietysti myös ehtoollisyhteyden seurakunnan ei-juutalaisten jäsenten kanssa ilman Mooseksen lain tällaisesta ateriayhteydestä säätämiä ehtoja. Tähän järjestykseen mukautui myös
Pietari, vaikka se hänelle oli uutta. Jerusalemin seurakunta oli näet kokonaan juutalalskristillinen. Kun Jerusalemista – todennäköisesti Herran veljen Jaakobin lähettäminä - oli tullut juutalaisia, jotka varmaan Pietari tiesi juutalaisen elämänmuodon ankariksi noudattajiksi, hän muutti käyttäytymistään, eristäytyi seurakunnan pakanakristillisestä osasta ja alkoi aterioida eri pöydässä syöden omaa - juutalaisella tavalla valmistettua - ruokaa. Pietarin esimerkkiä seurasivat myös Antiokian muut juutalaiskristityt, jopa Paavalin läheinen työtoveri Bamabas. Nyt ei ollut kysymys ympärileikkauksen ja Mooseksen koko lain vaatimisesta, vaan juuri sen minimilain huomioon ottamisesta, josta Luukas (Apt 15:20, 29) on kertonut. Tähän Paavali ei voinut suostua, vaan arvosteli julkisesti Pietaria ja Bamabasta ja moitti heitä teeskentelystä. Teeskentelyä oli heidän erilainen suhtautumisensa erilaisissa tilanteissa ja heidän epäjohdonmukainen teologiansa. Miten he nyt vaativat »pakanakristityiltä» juutalaista elämäntapaa, kun aikaisemmin olivat juutalaisina suostuneet elämään »pakanoiden lailla»?
Miten tässä yhteenotossa kävi, sitä ei Paavali kerro. Jäikö Paavali aivan yksin? Hyväksyttiinkö Antiokiassa nyt se apostolidekreetiksi kutsuttu kompromissi, johon Luukkaan mukaan apostolien kokous Jerusalemissa päätyi? Tämä on mahdollista, ja mahdollista on myös, että Paavalin työyhteys Bamabaaseen myös tästä syystä lakkasi ja että hän joutui tekemään työtä »kansojen apostolina» ilman Antiokian seurakunnan tukea. Mutta silloin tämäkin Antiokian episodi vain korosti Paavalin täydellistä riippumattomuutta muista auktoriteeteista. Hän oli vain Kristuksen palvelija.
Kirkon historia on osoittanut, että Paavalin ratkaisu, vaikka II siihen sisältyi suuri tappion riski, sittenkin oli oikea. Sekaseurakuntia koskevasta apostolisesta järjestelystä tuli vain väliaikainen ratkaisu. Paavalin perustamat seurakunnat noudattivat Antiokian seurakunnan alkuperäistä kirkkojärjestystä, ja se tuli vähitellen vallitsevaksi. Lopuksi kävi näet ilmi, ettei voi olla samanaikaisesti hyvä juutalainen ja kristitty. Sen totesi juutalaisuuskin Jerusalemin hävityksen jälkeen erottamalla yhteydestään juutalaiskristityt. Kristinusko alkoi juutalaiskristillisenä kirkkona, mutta sittemmin tämä kirkko muuttui lahkoksi ja hävisi Lähi-idän autiomaihin. Paavalin ratkaisu tässä »ota tai jätä» -vaihtoehdossa muodostui ainoaksi mahdolliseksi. Jeesuksen Kristuksen elämäntyö riittää kirkkojärjestyksenkin perustaksi.”
Varsinainen ristiriita Paavalin ja Luukkaan kertomuksen välillä on: Luukkaan mukaan pakanuudesta kääntyville kristityille määrättiin ”minimilaki”, kun taas Paavalin mukaan mitään tällaista ei ollut. Kumpaa meidän on uskominen Paavalia, joka kirjoitti galatalaisille noin vuonna 52-55 jKr, vaiko Luukasta, joka eri lähteistä kooten kirjoitti Apostolien teot joskus 80-luvulla jKr, mieluummin sen jälkipuoliskolla!
Lyhenteet:
SUTS 5. nide – Suomalainen Uuden testamentin selitys, Aimo T. Nikolainen, Apostolien teot.
AUT 8. nide – Avaa Uusi testamenttisi, Aimo T. Nikolainen, Viisi Paavalin kirjettä.
