Veljesseura.org

Katkeruus voi kuulua paranemisprosessiin. Sen jälkeen seuraavat hyväksyntä ja anteeksianto - ja vapaus.

almi kirjoitti:Havahduin miettimään, että ilman vanhempieni liittymistä Jehovan todistajiin minusta ei varmaankaan olisi koskaan tullut Jehovan todistajaa. Kasvoin sisään Jehovan todistajien maailmaan vanhempieni tahdosta, en omasta kiinnostuksestani. Vuodet Jehovan todistajissa aiheuttivat aika paljon harmia omaan elämääni. En kuitenkaan ole katkera vanhemmilleni siitä, koska ajattelen että he ovat harhaanjohdettuja ihmisiä, jotka ovat myös joutuneet kärsimään omista valinnoistaan.

Miten on - kuinka te muut "syntymäjehovantodistajat" olette ajatelleet suhteestanne omien vanhempienne valintoihin?

En minäkään ole katkera, vaikka on satavarmaa ettei musta ikinä olis tullu jepukkaa ilman heitä. Olin itse asiasssa ateisti suuren osan jehovantodistaja-aikaani...

almi kirjoitti:Tämä kysymys siis koskee lähinnä heitä, jotka ovat kasvaneet todistajaperheessä.

Havahduin miettimään, että ilman vanhempieni liittymistä Jehovan todistajiin minusta ei varmaankaan olisi koskaan tullut Jehovan todistajaa. Kasvoin sisään Jehovan todistajien maailmaan vanhempieni tahdosta, en omasta kiinnostuksestani. Vuodet Jehovan todistajissa aiheuttivat aika paljon harmia omaan elämääni. En kuitenkaan ole katkera vanhemmilleni siitä, koska ajattelen että he ovat harhaanjohdettuja ihmisiä, jotka ovat myös joutuneet kärsimään omista valinnoistaan.

Miten on - kuinka te muut "syntymäjehovantodistajat" olette ajatelleet suhteestanne omien vanhempienne valintoihin?

Kysymys on vähän vaikea, mutta lähetään purkamaan.

Köyhä leskiäitini mietti varmasti, mitenkä voisi taata lapsillensa onnellisen elämän ja tähän väliin sitten paratiisikauppias tuli ja tarjosi tuotetta, jolla PIAN kaikki murheet olisivat takanapäin. Elettiin 70-luvun alkua ja uusi maailma olisi aivan edessä, vain jokunen vuosi. Siis aivan oikeasti, jos harmagedon olisi tullut 1975 tai 1984 niin olisinhan minä ollut onnellinen, kaikki koulukiusaaminen, kaikki raataminen kentällä ja kokouksissa olisi ollut lastenleikkiä, jos loppu olisi todella tullut MUTTA EI, PELKÄÄ VEDÄTYSTÄ Kaikki tyynni.

En minä voi äitiäni siitä syyttää, että hän halusi lapsillensa parasta. En minä syytä paratiisikauppiastätiä, koska yhtä silmäänsahattu oli hän. Koko 70-80-luvun jehovantodistajayhteisö on mielestäni täysin viaton, koska silloin kaikki vielä uskoivat täysillä siihen, mitä opetettiin.

Minun tilanteeni on oidipaalinen. Olen yhä katkera äidilleni joka tunteettoman kylmästi hylkäsi minut ja suuntasi rakkautensa Brooklynin seniileihin miehiin. Älyllinen järkeistäminen ei muuta olosuhteita.

En ole enää katkera vanhemmilleni. En ole ollut uskonnosta koskaan katkera vanhemmilleni, mutta uskonnon määräämistä toimintatavoista kylläkin. Pakottamista tuskin olisi tapahtunut jos sitä ei olisi lavalta vaadittu. Vanhempani ovat oikeastaan aika säälittäviä leikkijeppuloita nykyään. Oma elämä menee päin ns helvettiä, mutta silti jaksetaan uskoa jumalaan, jota ei edes palvota "sääntöjen mukaan".

Huono elämä joka valuu hukkaan. Miten sellaisille ihmisille voisi olla mistään katkera?

lavanpalvelija kirjoitti:Minun tilanteeni on oidipaalinen. Olen yhä katkera äidilleni joka tunteettoman kylmästi hylkäsi minut ja suuntasi rakkautensa Brooklynin seniileihin miehiin. Älyllinen järkeistäminen ei muuta olosuhteita.

Brooklynin seniileillä sedillä olikin porkkana, ikuinen elämä (ohi kaikkien tavallisten ihmisten)? Toisaalta, ei se ole mikään syy vieroksua omaa lastaan?

Heippa!

Minä itse oon taas pähkäillyt sen kanssa että omat vanhempani taisivat olla vain niin "heikkoja" ja "hakoteillä" että liittyivät JT uskontoon turvautuakseen johonkin.

En käyttäisi myöskään sanaa katkera, vaan pikemminkin vihainen.

Mutta en pelkästään vihainen vanhemmilleni, vaan ihan ylipäätään kaikille jotka JT uskontoa ylläpitävät saati sitten ovat olleen alkuun pistämässä.

Voisi olla hyvä kysymys vanhemmille esittää : "miksi liityit/ liityitte " jehovan todistajiin? Itse olen yrittänyt kysyä monta kertaa , saamatta tosin vastausta millään kerralla. Vai mitä muut on mieltä asiasta. Voisi valottaa joitakin asioita ja valintoja. Itse luulen että tietämättömyys ja heikko tilanne elämässä on ehkä monen vanhemmat saanut liittymään muinoin.

Uusimmassa kirkko&kaupunki -lehdessä (numero 44,19.11.2008), oli kirjoitus uskosta ja lahkoista otsikolla " epäterve usko ahdistaa" ja juttua vapautumisesta ahtaasta uskosta ja katkeruudesta. Oli ihan hyviä oivalluksia kirjoituksessa.

-

-

almi kirjoitti:
Havahduin miettimään, että ilman vanhempieni liittymistä Jehovan todistajiin minusta ei varmaankaan olisi koskaan tullut Jehovan todistajaa.

Mietin samaa jo alakouluikäisenä, mutta enpä ole jaksanut kuluttaa energiaani katkeruuteen. Mitä hyötyä siitä olisi?

Soitin muuten mutsilleni tässä muutama viikko sitten. Yllättäen ihan hyvä keskustelu monista asioista. Kun sanoin olleeni jostain yläasteiästä lähtien täys ateisti, hän kertoi tienneensä sen. Varsin ilmaa puhdistava keskustelu monessa suhteessa.

Jos kuusi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on antanut höynäyttää itseään, joukossa paljon ihan fiksujakin ihmisiä, niin miksipä minä vanhempieni valinnoista katkeroitumaan? Olihan mulla kuitenkin tilaisuus hypätä kyydistä pois, joten lopputulos on kuitenkin ihan ok, enkä ole joutunut juurikaan kärsimään asian takia.

Mutsille en ehkä viitsis kovin paljon VT-seuran mädännäisyyksistä edes paljastaa enää, vaikka tilaisuuden saisinkin. Voi olla, että menis elämänsä aika tavalla murusiks jos kuuskymppisenä tajuais tuhlanneensa yli neljäkymmentä vuotta huuhaa-touhuun.

Jakke kirjoitti:Mutsille en ehkä viitsis kovin paljon VT-seuran mädännäisyyksistä edes paljastaa enää, vaikka tilaisuuden saisinkin. Voi olla, että menis elämänsä aika tavalla murusiks jos kuuskymppisenä tajuais tuhlanneensa yli neljäkymmentä vuotta huuhaa-touhuun.

Parempi ehkä niin. (vaikka elinaikaa voisi olla vielä vaikka toiset 60 vuotta, tosin ei niin vetreätä enää)

Laitetaan nämäkin tähän kun Seuralla ikäjutut vähän venyviä tarpeiden mukaan:

Elämän tarkoitus 1993 kirjoitti:Miten pitkä ajanjakso nämä viimeiset päivät lopulta olisivat? Jeesus sanoi aikakaudesta, jolloin nähtäisiin ”ahdingon tuskien alku” vuodesta 1914 eteenpäin: ”Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Matteus 24:8, 34–36.) Kaikkien viimeisten päivien piirteiden täytyy siis ilmetä yhden sukupolven, vuoden 1914 sukupolven, aikana. Niinpä jotkut niistä, jotka olivat elossa vuonna 1914, ovat yhä elossa tämän järjestelmän päättyessä. Tuohon sukupolveen kuuluvat ovat nyt hyvin iäkkäitä, mikä osoittaa, ettei voi kulua kauan ennen kuin Jumala tekee lopun tästä nykyisestä asiainjärjestelmästä.

Vartsikka kirjoitti:sillä tosi tiede ei tunnetusti tiedä mitään varmaa tai ehdotonta rajaa ihmisen elämän pituudelle.
Miten kauan sinun mielestäsi ihminen voisi korkeintaan elää? Olettakaamme, että ehdoton maksimi olisi mielestäsi 120 vuotta. Kieltäytyisitkö siinä tapauksessa kivenkovaan uskomasta, että ihminen voisi elää 120 vuotta ja yhden minuutin? Ja jos olisit valmis hyväksymään yhden minuutin ikälisän, niin miksi et 120 vuotta ja yhden päivän – tai yhden viikon, kuukauden, vuoden ja niin edelleen?

Pidän heidän valintaansa päättää minun uskontoni vääränä. Joskus on vaikea olla olematta hieman katkera siitä miten lapsuuden uskonto vaikuttaa koko loppuelämään esim. sosiaalisten taitojen puutteen muodossa. Eniten kuitenkin tuntuu, että heillekin uskonto on ollut lähinnä negatiivinen tekijä (jumalan pelko, ei rakkaus on ohjannut elämää), joten heitä on "rangaistu" jo tarpeeksi.

no todellakin olen... luultavasti lapsuus ois ollu aika helvettiä ilman sitäkin, että äiti on Jt. mutta kyllä ne raamatun periaatteet lietso sitä ennestäänkin.

koska huono seura turmelee hyödylliset tavat, me ei saatu (siis mul on 2 sisarusta) olla missään tekemisissä koulukavereitten kanssa kouluajan ulkopuolella. ihan lapsena saatiin peräti leikkiä naapurin penskojen kanssa pihalla, mutta niitten koteihin ei saatu mennä, ties mitä hirveyksiä siellä ois tapahtunu! siinä teini-iässä ei sitten saatu seurustella enää niittenkään kanssa, kotona vaan nyhjättiin pakko-tutkimassa vartiotornia äiskän kanssa. asuttiin maalla joten niitä ihmiskontakteja ei tod. ollu muualla kun siellä kokouksissa.

telkkari meillä kyllä aina oli, mutta sieltäkin sai katsoa vain niitä ohjelmia mitkä äidin mielestä oli sopivia. salaa sitten katsottiin kaunareita ku porukat oli ulkona

ollaan sisarusten kanssa paasattu vaikka kuinka siitä miten mutsin touhut on aiheuttani ihme ongelmia meille, syytän kyllä sitä aika monesta asiasta. ihmisjoukoissa on jotenkin epämukavaa olla, eikä muutenkaan toi tutustuminen uusiin ihmisiin suju muuten kun pienessä sievässä... keneltäkään meistä. muitankin juttuja on, mutta enpä ala nyt ihan kaikkee kertomaan

jokainen meistä jätti tän uskonnon kun PÄÄSI pois kotoa siinä 16 vuotiaana. thank god for that hirveen painostuksen alaisena myöhemmin palauduin Jt:ksi kun jouduin olosuhteiden pakosta asumaan kotiin vuodeksi. olen kyllä edelleenkin Jt-rekisterissä, seurailen Jt nuorien kaksoiselämää suurella mielenkiinnolla. mutta se nyt on sitten toinen stoori, kaikki ko. henkilöt on kyllä todistaja- perheissä kasvaneita että kait siitäkin voi jotain päätellä...