Veljesseura.org

selbstgelernt kirjoitti:On paljon parempi puhua kustakin ongelmastaan kunkin alan asiantuntijan kanssa. Jos on masentunut, on parempi mennä mielenterveystoimistoon kuin jt-vanhimman luo juttelemaan. Muissa terveysongelmissa mennään terveys- keskukseen.

Näin voi ajatella seurakunnan ulkopuolella elävä.
Sisällä olevia kannustetaan kääntymään kaikissa ongelmissa Veli Vanhempien puoleen. Vanhimmat eivät ainakaan minun aikanani kehoittaneet saatikka, että olisivät auttaneet henkilöä mielenterveysammattilaisen puoleen.

Omassa srk:ssani oli todella huonosti voiva sisar joka ei tiennyt mitä tekisi. Onneksi hän osasi itkeä huoliani minulle. Otin hänet ja vein saman tien ensiapuun.

Seuraavassa kokouksessa kaksi veli vanhinta tuli kiittämään minua oikeasta toiminnasta. Henkilön sukulaisina he tiesivät tilanteen. Suuri kysymysmerkki onkin. Miksi he eivät toimineet ?

^ Teit Ariadna ihan oikein. On vastuullista hoitaa oikeaan aikaan. On vaan käsittämätöntä, miksi kukaan muu ei auttanut.

Muistan vieläkin 1980-luvulta tilanteen, joka kuvastaa takavuosikymmenien kovaa asennetta. Eräs miespuolinen tienraivaaja tuli kotiseudulleen tapaamaan sisartaan, joka oli masentunut - ja lopulta kävi tähän käsiksi, koska tämä masentuneena pilasi suvun maineen seurakunnassa.

Ariadna kirjoitti:Seuraavassa kokouksessa kaksi veli vanhinta tuli kiittämään minua oikeasta toiminnasta. Henkilön sukulaisina he tiesivät tilanteen. Suuri kysymysmerkki onkin. Miksi he eivät toimineet ?

1) Vanhimmat ovat seurakuntalaisten yläpuolella ja he saavat tehdä tai jättää tekemättä mitä lystäävät.
2) He pelkäsivät, että "hulluus" tai demonit tarttuvat.
3) He ovat patalaiskoja ja välinpitämättömiä.
4) He ovat kykenemättömiä ottamaan aloitetta.
5) Ehkäpä juuri kyseisenlaista tapausta ei löytynyt Indexistä tai vanhinten opaskirjasta.

selbstgelernt kirjoitti:Jos on masentunut, on parempi mennä mielenterveystoimistoon kuin jt-vanhimman luo juttelemaan.

Tietenkin ammattiapua on haettava, ja omalta kohdalta voin sanoa että on haettu, avun saaminen on sitten vaikeampi juttu (veikkaan ettei sinulla ole kokemusta moisesta?). Kysymys ei ollutkaan siitä, saako seurakunnasta oikeanlaista apua, vaan siitä että kun jollain on todellisia ongelmia, se kuuluisa "rakkaudellisuus" ei näy mitenkään. Mutta tätähän sinun on vaikea ymmärtää, kun et todistaja ole ollutkaan?

Mutta minäpä valaisen hieman. Kun et jaksa käydä kokouksissa kuten ennen, sinut ikään kuin esi-merkitään; Kenties tuo on huonoa seuraa, parempi olla noteeraamatta mitenkään kun on pitkästä aikaa salille raahautunut. Jotenkin vaan muistan ohjeita, miten pitkästä aikaa mukaan tulevia pitäisi ottaa rakkaudellisesti vastaan. Olen oikeasti saanut tuntea sen, etteivät tutut veljet tervehdi salilla. Meillä tosin on suuri seurakunta, enkä tunne kaikkia todella hyvin. Mutta tervehditty sentään ollaan ennen kuin masennuin. Ja poissaoloani on siis kestänyt kolmisen kuukautta, ei sen enempää. Näinäkin aikoina olen raportin jättänyt, sinne nyt voi raaputella päästä lukuja, ja joissain kokouksissakin on käyty.

Voihan se tosin olla, että muuttunut asenteeni näkyy päälle päin, vaikka olen kovasti yrittänyt ettei se näkyisi. Minun vaimoni takia. Koska olen naimisissa todistajan kanssa, roikun mukana. Muuten lähtisin nostelemaan välittömästi. En halua hänelle sitä häpeää, vaikka toisaalta statuksemme on lienee laskenut masennukseni takia muutenkin.

Loppupäätelmä on, ettei todistajissa ole mitään rakkaudellista kuin joidenkin yksilöiden kohdalla, ja nämä olisivat luultavasti yhtä rakkaudellisia vaikka palvoisivat kuuta.

Kunpa vaan saisin vaimoni jotenkin tajuamaan oikean totuuden.

Seuran todistaja kirjoitti: Tietenkin ammattiapua on haettava, ja omalta kohdalta voin sanoa että on haettu, avun saaminen on sitten vaikeampi juttu (veikkaan ettei sinulla ole kokemusta moisesta?). Kysymys ei ollutkaan siitä, saako seurakunnasta oikeanlaista apua, vaan siitä että kun jollain on todellisia ongelmia, se kuuluisa "rakkaudellisuus" ei näy mitenkään. Mutta tätähän sinun on vaikea ymmärtää, kun et todistaja ole ollutkaan?

Ongelmalliseksi tilanne menee silloin kun apua ei saa edes terveydenhuollon puolelta.
Hoitoa tarvitsevista, sitä saa vain noin joka viides avun hakija, ja sitäkin ikävä kyllä saa odottaa. Tapauksia käsitellään terveydenhuollonkin puolella kiireellisyyden ja ongelman vakavuuden perusteella, edes vakava masennus ei välttämättä ole riittävä peruste nopeaan sairaanhoitoon.

Tällaisissa tilanteissa usein masennus ja muut mielenterveyden ongelmat vain pahenevat ja kun näin käy, joutuu vielä hyvässä lykyssä erotetuksi seurakunnasta ja koko perheensä, sukunsa ja ystäviensä hylkäämäksi.
Sen voi ajatella hyväksi asiaksi, mutta siinä elämäntilanteessa se on äärimmäisen julmaa.

pakana kirjoitti:Ongelmalliseksi tilanne menee silloin kun apua ei saa edes terveydenhuollon puolelta.
Hoitoa tarvitsevista, sitä saa vain noin joka viides avun hakija, ja sitäkin ikävä kyllä saa odottaa. Tapauksia käsitellään terveydenhuollonkin puolella kiireellisyyden ja ongelman vakavuuden perusteella, edes vakava masennus ei välttämättä ole riittävä peruste nopeaan sairaanhoitoon.

Juuri näin.

Sellainen henkilö jolla ei ole omakohtaista kokemusta mielenterveyden häiriöistä, ei tiedä kuinka vaikea hoitoon on päästä. Minullakin oli ennen omaa kokemustani sellainen luulo, että kyllä hoitoon pääsee kunhan hakeutuu. Vaan ei se olekaan niin. Edes itsemurhaa suunnitteleva ei välttämättä saa mitään hoitoa, kenties ajan kuukauden parin päähän.

Seuran todistaja kirjoitti:

pakana kirjoitti:Ongelmalliseksi tilanne menee silloin kun apua ei saa edes terveydenhuollon puolelta.
Hoitoa tarvitsevista, sitä saa vain noin joka viides avun hakija, ja sitäkin ikävä kyllä saa odottaa. Tapauksia käsitellään terveydenhuollonkin puolella kiireellisyyden ja ongelman vakavuuden perusteella, edes vakava masennus ei välttämättä ole riittävä peruste nopeaan sairaanhoitoon.

Juuri näin.

Sellainen henkilö jolla ei ole omakohtaista kokemusta mielenterveyden häiriöistä, ei tiedä kuinka vaikea hoitoon on päästä. Minullakin oli ennen omaa kokemustani sellainen luulo, että kyllä hoitoon pääsee kunhan hakeutuu. Vaan ei se olekaan niin. Edes itsemurhaa suunnitteleva ei välttämättä saa mitään hoitoa, kenties ajan kuukauden parin päähän.

Mulle taas tarjottiin työterveydenhuollon puolelta kysymättä innokkuutta saada apua kun lääkäri kuuli että en ole enää Jehovan todistaja.

Poikkeus vahvistaa säännön. Eikä omassa tapauksessani vakaumukseni ole ollut aina muiden tiedossa.

Mäkin olen seurannut, että täällä tuntuu olevan melko onnekasta sakkia tämän avun saamisen suhteen.
Totuus kuitenkin on se, että hoitotakuu edellyttää erikoissairaanhoidon puolella hoitoon pääsyä kuuden kuukauden sisällä.
Puoli vuotta on pitkä aika kun pitäisi saada terapeuttista apua masennukseen.

Toki lääkkeet saa vaikka heti jos osaa pyytää, vaikka terveyskeskuslääkäriltä.
Lääkitys ei kuitenkaan ole mitään pätevää hoitoa masennukseen. Se poistaa oireet, muttei syitä.
Mua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni masentunut todella pääsee psykoterapiaan työterveyspuoleltakaan? Vai mitä tällä avun saamisella tarkkaan ottaen tarkoitetaan?

pakana kirjoitti: Mua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni masentunut todella pääsee psykoterapiaan työterveyspuoleltakaan? Vai mitä tällä avun saamisella tarkkaan ottaen tarkoitetaan?

Mulla oli ehkä onnellinen asema, että olisin päässyt vaikka mihin koska kyseinen työterveyslääkäri tiesi paljon Jehovan todistajuudesta, mutta ei koettu pääasiassa mun puolelta tarpeelliseksi.

Myös meillä, tosin yksityisenä, on työterveyslääkäri, joka, paitsi on antanut minulle vallan korvauksetta erittäin asiaatuntevaa apua, myös tuntee Jehovan todistajien uskonnollisen käytännön. Tämä hyvin myönteinen henkilö on minuakin useaan otteeseen johdattanut totuuden tuntemisessa. Paljosta oppimastani ja oppimani mahdollistamisestä häntä vilpittömästi kiitän.

Ps. Mitä kirjoitin ei ole tarkoitettu tulkittavaksi miksikään "piilokeljuiluksi", vaan aivan täydestä todesta. Tämän lisäksi tällä lääkärillä on erityisen hyvä maine paitsi paikallisessa lääkärikollegiossa, myös asiakkaittensa piirissä. On suorastaan kunnia omata tällaisisia ihmissuhteita -ja sikäli kuin "veljet" Betelissä tätä lukevat, olkoon tämä rehellisenä arvostukseni osoituksena tälle seurakunnan vanhimmalle ja sairaalayhteystieto komitean jäsenelle -ja hänen kauttaan myös vaimolleen, jota sydämellisempää ihmistä harvoin tapaa. Kunnioitan syvästi vilpittömiä ja aitoja todistajia, olkoonkin niin, etten aivan kaikessa ole vielä oivaltanut aivan kaikkea kaikesta siitä runsaasta materiaalista, millä minua on hoivattu.

Tervetuloa palstalle kirjoittelemaan, Seuran todistaja! Sulla on muuten oivaltava nimmari!

Kiitos. Tästä se lähtee minunkin hiipumiseni. Oikeastihan se on lähtenyt jo aikaa sitten Seuran järjettömyyden johdosta.