Minulle alkaa vasta nyt valkenemaan, kuinka voimakas ote jehovantodistajuudella voi olla ihmiseen. Kuinka siinä otteessa mikään järjellinen ajatus ei eksy päähän, kuinka kritiikittömästi mielenhallinnan aiheuttajaan suhtautuu. Pienenä esimerkkinä alla toisessa ketjussa "Mitä merkitsee olla jehovantodistaja" siteerattu Vartsikan teksti:
Vieras kirjoitti:Vartiotorni 15.3.1998 s.16-
Omaksuttuaan totuuden kristitty noudattaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan ja luottaa siihen, että Jumala ohjaa häntä pyhän hengen välityksellä. Tämä auttaa vihkiytynyttä kristittyä ratkaisemaan, mikä 'rakentaa' ja mikä on "edullista" hänelle itselleen ja muille. Hän ymmärtää, että hänen ratkaisunsa vaikuttavat hänen henkilökohtaiseen suhteeseensa Jumalaan, jolle hän on vihkiytynyt...plaa plaa plaapati plaa...
Tuohan on aivan uskomatonta soopaa, ja samaa soopaa on tullut luettua tuhansia sivuja jehovantodistajavuosien varrella. En missään vaiheessa oikeasti miettinyt lukemaani/kuulemaani, vaikka näennäisesti olin järjellisten kirjoissa. Miten se voi olla mahdollista? Samaan aikaan kävin koulua ja opiskelin, joten verrokkiaineistoa ja "yleissivistystä" oli kyllä tarjolla. Tämän hetken ja tulevaisuuden kannalta on tietysti olennaisempaa että voinko langeta vastaavaan jossain toisessa yhteydessä? Eihän kyseessä tarvi olla uskonto, vaan se voi olla jotain muutakin. Toivon todella että olen saanut pysyvän rokotuksen automaattiohjausta vastaan.
Miten te muut koette/näette tänään tuon ajan kun olitte vielä mielenhallinnassa?
Minulle Vartiotornin kirjoitus on paradoksi. Minä koen, että juuri valmennettu omatunto, totuuden kaipuu ja miksei siis pyhähenkikin, on saanut minut tekemään ratkaisuni ja jättämään tuomitsevan ja lopunaikoja ennustavan lahkon. En yleensä lähdekkään väittelemään onko raamattu tosi, onko jumalaa olemassa tai jostakin muusta raamatun jakeesta kovin mielelläni, sillä kaikki näkemykset ovat tulkintoja - jopa skepsismi, jota tarvitaan.
Silti pidän itseäni "jumalan sallimuksesta" kristittynä ja toimin juuri omantuntoni pohjalta, vaikka en mihinkään lahkoon kuulukkaan ja kuten uskon - ei Jeesuskaan kuuluisi. Jeesus meni aina kaikkein aidoimpien ihmisten luo ja arvioi ihmisiä ihan eri kriteereillä aikalaisiaan- Hän jopa sovitteli äärilahkojen kanssa esim. veroasiassa. Lahkolaiset taas eivät sietäneet hänen suvaitsevaisuuttaan ja siinä on lahkolaisille ajattelemista.
Kun ystäväni JoPo sanoi minulle, että vaikka uskommekin jumalaan niin hän jatkoi aivan oikein, kun sanoi ateismin olevan "pikku asia, josta me emme välitä". Koen ihan samoin asianlaidan, me kohtaamme ihmiset ihmisinä olivatpa he mitä suuntausta tahansa, joka ei oikeasti vahingoita ketään. Uskoni mukaan kokonaan toinen foorumi päättää millainen olen ja miten saan mahdollisen tuomioni. Mielenhallinnan lahkossa se puolestaan haluaa päättää, koska ahdasmielisimmät ovat aina kaikkein vakaimpia kannattajia ja pitävät lahkon koossa. Tosin sekin vesitetään ja hurskastellaan sanomalla, että "jumalahan sen päättää", vaikka kertakaikkinen tuomio toisinajattelijoille ja syntisille on jo langetettu.
