Vali vali....

[Jaakko Ahvenainen]

Se onni minulla on ollut, jottas sain kasvaan uskonnollisesti neutraalissa kodissa. Samankaltainen jatkumo on toiminut omassa perheessäni. Jo yksin se, että isäpappaa vietiin helvetillisellä vauhdilla seurakunnan (evl.) menosta toiseen aamuvarhaisesta iltamyöhään työnsä puitteissa, antoi lapsilleni käsityksen siitä, mitä papan duuni on ja samalla hyvän "rokotteen". Toki olisin lapsilleni sallinut myös isän suoda, mutta tämä ei siloiseen systeemiin käynyt. Onneksi oli edes äiti.

Myöskään lapsillani ei ole ollut isovanhempia. Näet meidän kummankin isät olivat kuolleet ja äidit siinä määrin sairaita, että tämä väli jäi lapsiltamme saamatta. Joltisenlaista syyllisyyttä olen kokenut siitä, etteivät lapseni ole koskaan kokeneet olla jossakin suvussa. Ovat saaneet, kuten etenkin minä, aloittaa "puhtaalta pöydältä", mikä on valitettavaa, mutta elämän olosuhteita vastaan emme mitään mahda, joten syyllisyyden kokemiseni on sinänsä absurdi. Ei ole vikani se, mikä ei vikani ole.

Nyt toivon, että voisin olla lasteni lapsille kelpo ukki, sikäli kuin jälkikasvua ilmaantuu. Tällä en halua mitään kokemastani paikata. Haluan vain antaa uudelle alulle uuden mahdollisuuden. Jää nähtäväksi, mahtaako minusta siihen olla, kun sen aika koittaa.