Veljesseura.org

Alueveli kirjoitti: Toinen seikka liittyy laillisuuteen, sillä lainaus ilman lähdeviitettä voidaan katsoa tekijänoikeusrikkomukseksi.

Tuo on toki erityisen huomionarvoinen pointti ja siihen vaikutanee myös olennaisesti se, kuinka laaja lainaus on kyseessä.

Alueveli kirjoitti: Joskus pentuna pelkäsin demonien hyökkäystä kun muovinen tuoli välähti pimeässä staattisen sähkön takia. Vasta vanhempana tajusin mistä ilmiö johtui.

Saitko terapiaa vaiko pillereitä staattisen sähkön aiheuttamiin ongelmiin?

Pehmoluopio kirjoitti:

Alueveli kirjoitti: Joskus pentuna pelkäsin demonien hyökkäystä kun muovinen tuoli välähti pimeässä staattisen sähkön takia. Vasta vanhempana tajusin mistä ilmiö johtui.

Saitko terapiaa vaiko pillereitä staattisen sähkön aiheuttamiin ongelmiin?

Rätinä loppui ihan rukoilemalla.

Jos menet pimeään vinttiin tai kellariin, niin todennäköisesti selkäpiitäsi karmii ja huomaat aistiesi terävöityvän. Moni tuntee suoranaista pelkoa, joku jopa kauhua pimeyden keskellä. Olen itse muutaman kerran aivan kokeellisesti tunnustellut omaa olotilaani pimeässä kellarissa ja jos jostain kuulunuu pienikin ääni saa kylmänväreet helposti menemään selkää pitkin. Huolimatta siitä etten usko nykyisin pienimmässäkään määrin demoneihin tai mihinkään muihinkaan henkiin.
Tuossa olotilassa ihmisen mielikuvitus alkaa myös laukkaamaan ja askel demonikokemuksiin on hyvin lyhyt. Tämä on se tila josta ihmisellä, joka on oppinut pimeydessä vaanivien pahojen henkien olemassaolon, syntyy oman mielikuvituksen tai mielen synnyttämien hallusinaatioiden kautta 'kokemuksia' henkien olemassaolosta.

Tuo pimeän pelko ei kuitenkaan liity milläänlailla henkiin vaan se on aivan normaali evoluution kautta syntynyt suojamekanismi päiväeläimille, joihin ihminenkin kuuluu. Kaikki päiväeläimet reagoivat pimeyteen samoin kuin ihminen - aistit valpastuu ja säikähtää helposti. Aikojen saatossa päiväeläimet ovat oppineet pelkäämään pimeyden vaaroja, koska yöllä saalistavat petoeläimet näkevät pimeydessä parammin kuin päiväeläimet joille ei ole kehittynyt pimeänäköä. Pimeän pelko ja herkistyneet aistit on siis suojamekanismi jonka avulla päiväeläin yrittää selviytyä hengissä läpi yön.

Tuo evoluution kautta syntynyt hieno suojamekanismi on ihmisten keskuudessa valjastettu uskonnollisen hallinnan välineeksi ja pimeän pelosta tehty pelko pahoja henkiolentoja kohtaan.
Todellisuudessa ajatus pimeyden hengistä on todella typerä ja absurdi oppi. Henkiolennot, enkelit ja demonit, ovat toisaalta ihmistä paljon mahtavampia ja voimakkaampia olentoja mutta silloin, kun demonista halutaan tehdä pahaa tahtova, se muutetaan pimeydessä vaanivaksi mitättömäksi rääpäleeksi jonka ainoana aspektina tuntuu olevan mitätön säikyttely, rapisuttaminen ja kolistelu. Nuo pimeyden demonit vilahtelevat niihin uskovien inrapunakameroissa yöperhosina ja kärpäsinä synnyttäen herkkäuskoisten mielessä kauhua. Nuo rääpäledemonit ovat kyvyttömiä ottamaan ihmisen kanssa yhteen päivänvalossa, jossa ei edes hyvätkään henkiolennot ilmaise itseään. Tosin eivät ne uskalla ottaa yhteen edes pimeässä. Raukkamaisesti pimeässä piileskelävä ja rapinalla peloitteleva henkiolento on todellisuudessa osoitus ihmisen omasta idioottimaisuudesta ja herkkäuskoisuudesta, jonka uskonnot ovat synnyttäneet. Kun mielenterveydellisiä ongelmia ei selitetä demonien aihauttamina ja mielisairaan ihmisen riehunta sekä sekoileminen tiedetään lääketieteelliseksi ongelmaksi, niin mitä jää jäljelle demoneista? Vaivainen tunnistamaton rapina pimeydessä.

Testaa joskus oma kykysi sietää pimeää ja rapinoita.

"todistaja meni psykiatrin luo tutkimaan Raamattua tuon naisen kanssa psykiatrin läsnäollessa".

Tiedossa on lääkärinlausunto, jossa todistaja kävi lääkärillä eläkehakemukseen tarvittavaa lausuntoa varten. Tutkimus ei kovinkaan sijaa saanut, kun todistajalle oli tärkeää (esimerkin innoittamana ?) kertoa jehovasta.

Lääkärinpalkkion maksoi muu taho kuin todistaja taikka lahko, eikä kyseinen asia, todistajan tulevaisuuden ja talouden suunnittelu terveys huomioon ottaen oikein edistyynyt.

Skitsofrenia on eriasteisena ilmenevä sairaus, jonka tutkimukseen ja hoitoon ei lahko ole myötävaikuttanut, mutta sitä voidaan ainakin eräissä tapauksissa pitää kurissa vain lievää haittaa tuottavana. Mahdollisesti se on oirteisto, johon on erilaisia syitä, yksi laukaiseva tekijä lahkon tuottama stressi.

Mieleen kohdistuvia sairauksia on laadultaan hyvin erilaisia sekä asteikoltaan eri vakavuuksia.
Jehovan todistajat ovat kaikkein selkeimpien ja vakavimpien mielenterveysongelmien kanssa ohjaamassa henkilöä luonnollisestikin asiantuntevaan hoitoon ja kelpuuttavat tässä tilanteessa lääketieteen avuksi.
Kun mielenterveyden ongelma ei vaikuta niin vakavalta - masennus ei etenkään Jehovan todistajien keskuudessa ole useinkaan vakavaa - pyrkii järjestö hoitamaan henkilöt omien 'ammattilaistensa' eli kouluja käymättömien, omien ongelmiensa kimpussa painivien vanhinten kautta.

Tuo on kenties pahinta mihin järjestö toimintatavoissaan syyllistyy. Jehovan todistajat eivät ymmärrä, ettei lasin tarvitse mennä pirstaleiksi ollakseen rikki. Vähäinen särö jättää lasin päällepäin ehjäksi ja käyttökelpoiseksi, mutta vähänkin väärä kova kohtelu saa sen helposti hajoamaan kokonaan. Aivan samanlainen on ihmisen mieli.

Vartiotorni 04 esittää Jehovan todistajien näkökannan siitä...

Jotkut Jehovan palvojat kärsivät kuitenkin aika ajoin tunneperäisestä väsymyksestä. Joissakin tapauksissa tällainen masennus menee pian ohi, mutta toisinaan apea olo voi kestää pitkään. Ajan mittaan joistakuista saattaa alkaa tuntua, että kristilliset velvollisuudet ovat ennemminkin taakka kuin Jeesuksen lupaama virkistävä kuorma. Tällaiset kielteiset tunteet voivat olla vakava vaara kristityn suhteelle Jehovaan...

On totta, että kristittynä oleminen vaatii tarmokasta ponnistelua (Luukas 13:24). Jeesus jopa sanoi: ”Joka ei kanna kidutuspaaluaan ja tule minun perässäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luukas 14:27.) Äkkiseltään tämä saattaa tuntua olevan ristiriidassa niiden Jeesuksen sanojen kanssa, joiden mukaan hänen kuormansa on keveä ja virkistävä, mutta todellisuudessa ristiriitaa ei ole...
Raamatussa kuvailtu tosi kristillisyys ei ole työlästä. Palvontamuotomme ei tosiaankaan aiheuta väsymystä eikä masennusta.

Eräs lähetystyöntekijä, joka on palvellut uskollisesti 43 vuoden ajan, on joutunut kohtaamaan fyysisen väsymyksen ja masennuksen kausia. Hän ei kuitenkaan ole lopen uupunut. Hän sanoo: ”Olen ottanut tavakseni nousta varhain, niin että voin rauhassa rukoilla Jehovaa ja lukea hänen Sanaansa, ennen kuin ryhdyn mihinkään työhön. Tämä päivittäinen rutiini on auttanut minua kestämään tähän saakka.” Voimme tosiaan luottaa siihen, että Jehova tukee meitä ja antaa meille voimaa, jos säännöllisesti, niin, ”päivä päivältä”, rukoilemme häntä ja mietiskelemme hänen yleviä ominaisuuksiaan ja hänen lupauksiaan.
Tämä on erityisen hyödyllistä niille, jotka ovat masentuneita korkean iän ja huonon terveyden vuoksi.

Toisaalta niiden ihmisten kanssa olemisesta ja toimimisesta, jotka eivät välitä Jumalan laeista, voi tulla väsyttävä taakka. Raamatussa varoitetaan: ”Kiven raskaus ja hiekkakuorma – mutta niitä molempia raskaampi on tyhmän aiheuttama mielipaha.” (Sananlaskut 27:3.) Jos haluamme torjua masennuksen ja väsymyksen, meidän on viisasta karttaa sellaisten ihmisten seuraa, joilla on kielteinen asenne ja jotka ovat taipuvaisia etsimään vikoja toisista ja arvostelemaan heitä.
Kristillisten kokousten avulla Jehova valaa meihin hengellistä voimaa. Niissä meillä on erinomainen tilaisuus rohkaista toisiamme virkistävän opetuksen ja seuran välityksellä.

...että masennuksen kaltaiset 'vähäisemmät' mielen sairaudet hoituvat rukoilemalla, kokouksissa käymällä ja uurastamalla saarnaamistyössä. Juuri nuo ovat kuitenkin usein se syy, joka saa Jehovan todistajan mieleen syntymään särön. Jatkuvaan suorittamisen paineeseen ja sen synnyttämään tuskaan - henkiseen väsymykseen - ei auta puoskarijärjestön ohje jättää kaikki muu vähemmälle ja keskittyä vieläkin enemmän suorittamiseen!

RaM kirjoitti:Olen itse muutaman kerran aivan kokeellisesti tunnustellut omaa olotilaani pimeässä kellarissa ja jos jostain kuulunuu pienikin ääni saa kylmänväreet helposti menemään selkää pitkin. Huolimatta siitä etten usko nykyisin pienimmässäkään määrin demoneihin tai mihinkään muihinkaan henkiin.
Tuossa olotilassa ihmisen mielikuvitus alkaa myös laukkaamaan ja askel demonikokemuksiin on hyvin lyhyt.

Sensory deprivation eli kun aistit eivät tuo tarpeeksi dataa, niin ihmisellä rupeaa viiraamaan päässä. Sama kokemus tapahtuu aavikolla hyvin helposti, sen takia kai Raamattukin on kirjoitettu aavikolla, tai putkassa.

Tämä yllätti minut pahemman kerran kun telttailin lintujärven lähellä ja yöllä heräsin metsän ääniin. Koska olen lintuharrastaja, niin pystyin tunnistamaan jopa äänten lähteet. Helvetillisin ääni lähti harmaahaikarasta. Oikeasti vaarallinen äänistä oli vain tulen ritinä ja kun kuului ihmisääniä, niin todennäköisesti kysymys oli valvotusta nuotiosta. Minua pelotti kuitenkin ihan mielettömästi, enkä tiennyt miksi.

Toinen kerta olin pimeässä metsässä ja siellä oli lehtopöllöpoikue. Pöllöt havaitsivat minut, mutta minä en nähnyt pöllöjä ja kun ne olivat vielä poikasia, minä kiinnostin niitä ja siksi ne tulivat ihan arviolta käden mitan päähän kurkkimaan ja viheltelemään. Siltikään en nähnyt yhtään mitään. Poikue ei myöskään ole vaarallinen, emo kyllä saattaa tämäyttää. Mutta taaskin oli pelko vaikka tiesin ihan täsmälleen mikä oli homman nimi.

Oikeasti mielikuvitus ei kyllä laukannut vaan ajattelin täysin järkevästi.

Mainio kokemus. En ehdottanut pimeässä metsässä olemisen kokeilua koska siellä hiipii alitajunnasta voimakkain pelkotila jota stimuloi metsästä aina kuuluvat äänet - lintujen äänet ja erilaiset risahdukset. Siellä ei pääse pelkotilaansa pakoon niin helposti kuin kellarilla tai vintillä jonne voi sytyttää valon ja/tai livistää helposti pois. Mainitsemasi järkevä ajattelu on ainoa joka auttaa siellä hallitsemaan pelkoa.
Ongelmana on kuitenkin se, että tunne (jota pelko on) ja mielikuvitus hakkaa järjen ja logiikan mennen tullen. Toisilla ihmisillä vielä helpommin kuin toisilla.

RaM kirjoitti: On myös hyvä keskustelussa huomata että psykiatria/psykiatri sekä psykologia/psykologi ovat kaksi täysin eri asiaa.
Jälkimmäinen ei liity millään lailla lääketieteeseen tai mielenterveyden hoitoon.

RAM ei voi olla enempää väärässä.

Psykiatria on mielenterveyshäiriöitä tutkiva tiede, kun taas psykologia on käyttäytymistä tutkiva tiede. Psykiatri on lääkäri, joka tekee diagnoosit ja määrää lääkkeet, mutta tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan psykologilla ole. Psykiatri ei taasen voi hoitaa sairastunutta ihmistä yksin vaan terapian antamiseen tarvitaan joko psykoterapeutti tai jossain muodoissa myös psykologi. Kaikki nämä kolme työskentelevät samassa paikassa ja samojen asioiden parissa.

Käytännön työssä hoito menee jotakuinkin niin, että hoidettavan tapaa sekä psykologi, että psykiatri. Psykologi usein kertoo oman kantansa siitä minkälainen ihminen on ja tekee kaikki tarvittavat psykologiset testit ihmiselle. Psykiatri tekee diagnoosin, sekä oman kokemuksensa, että myöskin sen perusteella mitä psykologi on selvittänyt. Psykiatri ja psykologi yhteistuumin päättävät minkälaisessa hoidossa apua tarvitseva jatkaa ja psykiatri vielä lääkärinä vastaa lääkityksen antamisesta. Itse psykoterapia annetaan sitten psykoterapeutin toimesta, yleistä on myös, että esim. masentuneita hoitaa (ja keskusteluapua antaa) mielenterveyspuolen sairaanhoitaja.

Tämä on yleinen linja suomessa. Ja todellakin kaikki alan ammattilaiset toimivat ydessä mielenterveyshoidossa.

Jos pidät tuota kenties jyrkkää psykiatrin ja psykolgin erottamistani vääränä, niin olet silloin itse vielä enemmän väärässä. Kun kyse on mielenterveyden hoidosta eli LÄÄKEtieteestä, vain ensimainittu on siinä asiantuntija. Psykologi (eli humanisti) antaa psykiatrille (eli lääkärille) apua (tarvittaessa) korkeintaan diagnosointiin - ihmisen käyttäytymiseen ja tunne-elämän vaikutuksiin liittyvissä asioissa.

Psykologia on lähempänä filosofiaa kuin psykiatriaa. Psykoterapian antamiseen (lievissä mielenterveyden hoitoon liittyvissä tapauksissa) ei välttämättä tarvita edes psykologia vaan tuo mainio veli vanhin voi hoitaa sen yhtä hyvin. Pitää kädestä ja laulaa hengellisiä lauluja.

Tarkoitukseni oli erotella nimenomaa lääketiede päänsilitteleystä jonka vartiotorniseura on etenkin aikaisemmin mielellään yhdistänyt.

Hyvin on näköjään RAM:illa hallussa mielenterveyden hoito, ettäkö pelkkää LÄÄKEtiedettä?!
Huhhuh.. hyvällä pohjalla lepää tämä teitin asiantuntemus. Eipä tuolla pohjalla luulisi olevan varaa arvostella muita, mutta näköjään sitä riittää pokkaa ihan mihin vaan.

Paroni von Munchausenin vastaanotto.

Psykiatri on perinteisesti ollut Suomessa lääkäri joka on erikoistunut ja läpikäynyt psykoanalyysin tai terapian. Esim. edesmennyt stressitohtori Pakarinen rupesi ei-enää-nuorena siihen erikoistumisterapiaan/analyysiin, jolloin arvosteltiinkin sitä että se hyväksyttiin, koska työvuosia olisi vähän.

Psykologit erikoistuvat eri aloille ja heillä on käsittääkseni kuten lääkärillä mahdollisuus terapian/analyysin läpikäynnillä saada psykiatrin ammati.

Yksi erikoispsykologien tyyppi testaa esille sairauksia/häiriöitä mielenterveydestä.

Tuloksista yksi tyyppi syntyy kun sekä tutkittava että tutkija tosissaan yrittävät selvyyden saada.

Jos tutkittava pyrkii tietoiseen salaamiseen tai harhaanjohtamiseen, voi vaikeuksia olla ja kun vissiin ainakin murhasta tuomittujen mielentila tutkitaan aina Suomessa, niin tutkimus kattaa tutkimuksen koulunkäynnistä perheenjäsenien, työtoverien jne haastattelemiseen, olisikohan viikon työ.

Vieras kirjoitti:Esim. edesmennyt stressitohtori Pakarinen rupesi ei-enää-nuorena siihen erikoistumisterapiaan/analyysiin, jolloin arvosteltiinkin sitä että se hyväksyttiin, koska työvuosia olisi vähän.

Tohtorin tuntien, hänellä oli tapana terapioidessaan oheislääkittää, sanoisinko "hieman yli tarpeen".

Vieras kirjoitti:Psykologit erikoistuvat eri aloille ja heillä on käsittääkseni kuten lääkärillä mahdollisuus terapian/analyysin läpikäynnillä saada psykiatrin ammati.

Sallittakoon minun epäillä esitettyä pätevöitymistä. Muussa tapauksessa minutkin tulisi luokitella psykiatreihin.

Vieras kirjoitti:Jos tutkittava pyrkii tietoiseen salaamiseen tai harhaanjohtamiseen, voi vaikeuksia olla ja kun vissiin ainakin murhasta tuomittujen mielentila tutkitaan aina Suomessa, niin tutkimus kattaa tutkimuksen koulunkäynnistä perheenjäsenien, työtoverien jne haastattelemiseen, olisikohan viikon työ.

Tuskin mainnittavia vaikeuksia on. Sopii kysyä vaikkapa Hannu Lauermalta. Oma käsitykseni on: a) murhasta epäiltyjen mielentilaa ei välttämättä aina ole tarve tutkia, b) mielentilatutkimus on nykyisin varsin pätevää. c) mielentilan tutkinta on täysin eri asia kuin henkilötutkinta. Näitä henkilötutkintoja olen tehnyt useampiakin, koskien nuoria rikoksentekijöitä, pro ministerium.

Tuon muinaisen Paronin (soturin) kirjoitukset liittyivät yleensä huomion hakemiseen ja tieten tahtoen toimintaan.